Jokaisen suomalaisen perusoikeuksiin tulisi kuulua vähintään viikko vuosittain Mae Phimissä.

Yksi toimituksen suosikkikohteista Mae Phimissä on Mantra Condon maanmainio allasbaari, jossa uima-altaan lisäksi vilvoittava tuuli pitää huolen siitä, ettei hiki tule laiskan syödessä. Paikka kun sijaitsee varjoisassa tuulitunnelissa kahden kerrostalon välissä.

Ruoka on hyvää, hintataso kohtuullinen ja uima-altaan yhteydessä sijaitsevat suihku- ja wc -tilat pidetään siisteinä pitkin päivää ja iltaa. Juice Leskinen on joskus sanonut aamujen alkavan A:lla, mutta kiinteämpääkin vaihtoehtoa on tarjolla perinteisemmän aamiaisen ystäville.

Tuon paikan avajaisia vietettiin 17.12. ja tupa oli täynnä sekä Mantran asukkaita että heidän vieraitaan. Kokonainen possu pyöri hiljalleen vartaassa ja grillimestari paloitteli siitä siivuja. Kylmiä juomia oli tarjolla baarin puolella ja näki, kuinka porukka nautti. Kellokin oli jo melkoisen paljon viimeisten poistuessa.

Väkeä alkoi kerääntyä paikalle hyvissä ajoin.

Mantran rakennuttaneen Mae Phim Propertiesin suomalainen pomomies Pasi Marjamäki oli muiden ohella löytänyt tiensä illanviettoon. Hän kertoi asuntomarkkinoilla olevan aika hiljaista näin korona-aikaan.

– Täältäkin on vielä kämppiä jäljellä, Pasi kertoi konstailemattomaan tyyliinsä.

– Hinnan kiroissakaan nuo eivät varmasti ole, kun hinnat ovat alkaen 32.000 euroa.

Tarkempia tietoja asunnoista ja koko Mantran alueesta voi kysellä selvällä suomenkielellä sähköpostitse osoitteesta sales@maephimproperty.com

Baarin taakse oli viritetty kunnon grillialue.