+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Osuttiin sattumalta paikalle, kun Mantran allasbaari-/ravintolassa alettiin vääntää pizzaa.

Todellakin sattumalta ja onnekkaasti, sillä paikallisten kantapeikkojen mukaan belgialainen leipurimestari, jolla kuuleman mukaan on oma leipomo jossain päin Mae Phimiä, tulee paikalle ehkä kerran kuukaudessa. Pizzojen paistaminen tapahtuu samoissa tiloissa, joissa grilli-iltoina grillataan milloin mitäkin, eli sen varsinaisen baari-/ravintolatilan takana.

Ilta alkoi tuossa klo 16 maissa, kun leipurimestari itse saapui paikalle ja otti ensitöikseen paikan saksalaisen ravintoloitsijan kantoavukseen. Pizzauuni asemiin, mars!

Mantran allasbaari sijaitsee kahden kerrostalon väliin sijoittuvassa “tuulitunnelissa”, joten siellä on aina mukavan viileää, vaikka aurinko paistaisi täydeltä terältä.

Jos oli onni sinä lauantaina meidän puolellamme, niin järjestävän seuran puolella se ei oikein ollut. Kun pizzauunia alettiin lämmittää saatiin huomata sähköjen olevan poikki sieltä takatilasta.

Jatkojohtojen etsintään kului tovi, mutta jahka sähköt oli saatu toimimaan, alkoi noin puolen tunnin kuluttua tulla pizzaa uunista tasaiseen tahtiin. Omistaja oli sähkökatkon aikana kierrellyt pöydästä toiseen pizzatilauksia keräämässä, joten yksi odotteluvaihe jäi sen ansiosta kokonaan pois.

Pizzoja toimitettiin pöytiin pitkin lauantai-iltaa, sillä tapahtuma näkyy olevan etenkin saksalaisten suosiossa, mutta oli siellä meitä suomalaisiakin muutama pöytäkunta. Väkeä tuli ja meni.

Ensimmäinen pizza on yhteen suomalaispöytään saatu ja katoaa hyvää vauhtia parempiin suihin.

Oma Pepperoni -pizzani maksoi 280 bahtia ja oli sanalla sanottuna riittävän kokoinen. Yksi slice jäi pöydälle, kun ei kertakaikkiaan mahtunut enää mihinkään muualle.

Mitään varsinaisia päivämääriä, kuten joka kuukauden ensimmäinen lauantai tms. ei pizzapäiville oli lukkoonlyöty, mutta niistä voi kysellä tarkemmin Mantran allasbaarista, mikäli olet pizzan ystävä.

Belgialaisen leipurin ammattiylpeys ei näemmä antanut myöten tehdä pepperoni -pizzasta pelkkää pepperoni-juustopizzaa, vaan sen päälle oli lisätty ainakin paprikaa ja jotain muutakin. Olisiko ollut jonkinlaista sipulia?

Kuvassa on kaksi thaimaalaista ja yksi suomalainen, joiden kaikkien sukunimi on Marjamäki. Mikä yhteensattuma!

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: