+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Ei tästä kauaa ole, kun jostain 7/11 -myymälästä ostettu maito saattoi olla hapanta jo kauppamatkan päätteeksi, kun kylmäketju oli jossain vaiheessa katkennut matkalla tuottajalta kauppiaalle.

Mitä ilmeisimmin elintarvikealan logistiikkaa on Thaimaassa päästy pandemian aikaan viilaamaan sillä tavalla, että enää eivät kylmäketjut katkeile ja tuote saadaan nopeammin kauppoihin, koska maitotuotteiden parasta ennen -päivämäärät ovat nykyään huomattavasti kauempana kuin ennen.

Ensimmäisenä taisi parannustöihin ehtiä alun perin suomalainen Benecol, jota Thaimaan markkinoille tullessa vaivasi semmoinen ikävä ominaisuus, että myyntiaikaa kaupan kylmäkaapeissa oli valitettavan vähän. Thaimaassa Benecolin myynti ulkomaalaisomistukseen näkyi sillä tavalla, että mikäli ostajalla ennen oli päivämäärien perusteella tasan neljä päivää kuluttaa ostamansa neljä Benecol -juomaa, niin nyt sitä on huomattavasti reilummin.

Benecol on saanut huimasti lisää käyttöikää.

Ei tarvitse enää sekuntikellon kanssa huolehtia kolesteroliarvoistaan. Lisäksi voi ostaa vaikka kahdeksan putelia samaan syssyyn.

7/11 -ketjun myymälöistä Benecol -juomat katosivat aika nopeasti niihin tulonsa jälkeen juuri siksi, ettei tuotteen myyntiaika ollut riittävän pitkä. Tänä päivänä Benecolia saa ainakin Makroista ja Lotuksista (ent. Tesco-Lotus).

Iskukuumennettu kestomaito oli pitkään ainoa vaihtoehto niille, jotka käyttivät maitoa lähinnä kahvinsa kanssa. Tänä päivänä, kun menet ostamaan tuoremaitoa, niin parasta ennen -päiväys saattaa olla vasta viikon päästä. Turistikaudella 2022-2023 suoritettujen empiiristen tutkimusten perusteella ainakin Meiji– ja Dutch Milk -maidot saattavat pitää pintansa vielä “eräpäivän” jälkeenkin.

Maitoja saa perusmaidon lisäksi monia muitakin makuja niin Meijiltä kuin Dutch Milkiltäkin.

Noista kahdesta Dutch Milk on lähempänä suomalaista maitoa, mutta Meijin sanotaan olevan kahvin kanssa parempaa. Mene ja tiedä.

Jugurtit ovat sitten aivan oma lukunsa. Toimituksen jääkaapissa on tälläkin hetkellä kaksi kreikkalaistyylistä jugurttipurkkia, joiden kannen päältä löytyvät jugurttiin sekoitettavat kuidut. Ne on ostettu joskus 10.1. ja viimeinen käyttöpäivä näyttää olevan kummassakin 29.1.

Näitäkin on meillä testattu ja viimeisenä merkinnän mukaisena käyttöpäivänä syöty jugurtti on aivan yhtä hyvää kuin vasta ostettukin, mikäli se on säilytetty viileässä ja valolta suojattuna eli avaamattomana jääkaapissa.

Kreikkalainenhan sanoisi ettei tämä Dutchien tekele ole aitoa jugurttia nähnytkään.

Juustot ovat Thaimaassa sen verran hinnoissaan muihin elintarvikkeisiin verrattuna, että tuskin kukaan niitä ostaa kilotolkulla jääkaappiin homehtumaan. Suomesta tuodut Oltermannit ja Emmentalit kyllä pitävät pintansa sen aikaa, että 20 vuotta Thaimaassa asunut suomalainen ne kiskoo lähes sellaisenaan tuulen suojaan välittömästi paketin auki revittyään, kunhan juustot on tuotu lentokoneen rahtitilassa ja toimitettu kylmään Thaimaan päässä ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Kaikkien elintarvikkeiden, myös maitotuotteiden pakkausmerkinnät ovat nekin selkiytyneet huomattavasti jopa niin, että jopa ulkomaalainen ymmärtää nykyään, mitä niissä sanotaan. Parasta ennen -päivämäärien edessä on aina ne kaksi B -kirjainta lyhenteenä sanoista best before, eli parasta ennen. Merkinnät löytyvät aivan samoista paikoista kuin suomalaisissakin elintarvikkeissa.

Tästä on kovasti apua kaiken maailman tzazikeja ja allioleja vertaillessa.

Onhan ne juustot Thaimaassa kovissa hinnoissa eikä punaviinikään mitään halpaa ole, mutta kyllä kunnon juustolautanen aina hintansa väärtti on.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: