Interstate 5 -valtatietä pitkin Seattlesta kohti pohjoista ajessa tulee Marysvillen kohdalla vastaan ensin Safeway Plazalle osoitteeseen 1212 State Avenue, avattu yhteen kirjoitettu Maephim Thai Restaurant ja noin 8 km tai 5 mailia myöhemmin  erikseen kirjoitettu Mae Phim Thai.

Jälkimmäinen sijaitsee Lakewoodin risteyksessä osoitteessa 17020 Twin Lakes Avenue. Molemmat Marysvillen alueella. Seuraava vähän isompi paikka on Burlington ja Interstate 5 päättyy lopulta Vancouveriin, josta suomalaiset tuntenevat ainakin jääkiekkoseura Canucksin ja Seattlen päästä radiopsykologi Frasier Cranen.

Etelästä päin tultaessa se ensimmäinen, tien oikealla puolella sijaitseva ja yhteen kirjoitettu Maephim näkyy saaneen paremmat arvostelut, sillä sille on suotu keskiarvo 4,3 tähteä viidestä mahdollisesta. Google -arvosteluja on kertynyt kaikkiaan 367.

Se eteläisempi paikka näyttää lähinnä työmaaruokalalta, mutta sisällä on paikkaa kokeilleiden mukaan tarjolla thaimaallinen makuelämys.

“Upea ruoka, niin monia vegaanivaihtoehtoja. Maku oli herkullinen! Meillä oli paistettua tofua, kevätrullia, naudanlihaa basilikalla ja kaksi thai -olutta. Suosittelen ehdottomasti!” kirjoittaa Belinda Carrasqquillo arvostelussaan.

Tähän verrattuna sen erikseen kirjoitetun Mae Phim Thain 3,6:n keskiarvo ja vain 26 arvostelua näyttävät aika vaatimattomilta. Yksi esillä olevista arvosteluista on jopa moittivan sävyinen, mikä ei lie kovin tavallista?

“Ilmeisesti tämä on 17 dollarin arvoinen curry täällä? Ei riisiä, ei mitään. Keitän nyt omaa riisiäni keittiössä. Valikko pyysi ylimääräistä kolme dollaria riisistä. Luulin sen tarkoittavan EXTRA riisiä!? Millä planeetalla curryssa ei ole riisiä? En tiedä, mitä vikaa tilauksessani oli, koska hinta oli 17 dollaria.”

Se Lakewoodin risteyksessä sijaitseva Mae Phim Thai on tunnelmallinen paikka, jossa pitää olla vähän tarkempana tilausta tehdessään.

Mutta yhtä kaikki, Interstate 5:n varrella Seattlesta kohti Vancouveria ajettaessa on peräti kaksi Mae Phim -ravintolaa. Käyhän katsomassa, jos kuljet siellä päin.