Thaimaan saarista sanotaan, että ne ovat valtioita valtiossa. Saaria hallitsevat viranomaiset kuuluvat tekevän siellä melkein mitä huvittaa ja tulkitsevan valtakunnan lakeja omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Jos katsoo, millaisia uutisia Phuketin saarelta on alkanut virrata sen jälkeen, kun sikäläisten viranomaisten toimia alettiin tosissaan tutkia, niin ei voi välttyä ajattelemasta samoin. Valtioita valtiossa. Ainakin näihin päiviin saakka.

Thaimaan FBI, eli viralliselta nimeltään The Department of Special Investigations (DSI) ilmoitti 9.10, että kolme Phuketin maarekisterikeskuksessa (Land Office) työskennellyttä henkilöä on tuomittu vankeuteen maarekisteriasiakirjan väärentämisestä. Väärennetyn dokumentin avulla myyty tontti meni hyväuskoiselle ostajalle hintaan 330 miljoonaa bahtia. (N. 8,5 miljoonaa €)

Niinikään pidätettynä ollut neljäs maarekisteriviranomainen, entinen Phuketin maarekisterin päällikkö Tawachai Anukul, löydettiin hirttäytyneenä sellistään DSI:n poliisivankilassa Bangkokissa viime vuoden elokuussa.

Niin tontin omistaja kuin kaikki osallisina olleet maarekisteriviranomaisetkin todettiin syyllisiksi asiakirjaväärennökseen, koska he oikeuden mukaan tiesivät asiakirjan väärennetyksi allekirjoittaessaan sitä koskevat muut dokumentit tai itse maarekisterikirjan.

Rikoksesta saatuun hyötyyn nähden tuomioita voidaan pitää vähintäänkin kohtuullisina, sillä yksi virkamiehistä selvisi tunnustuksensa ansiosta vain kahden vuoden kakulla, kun taas kahden muun ex -viranhaltijan tuomiot olivat päätekijälle viisi vuotta ja avustajalle kolme vuotta ja neljä kuukautta.

Oikeuden päätöksellä väärennetty asiakirja mitätöitiin eikä kyseinen kuuden rain (lähes yksi ha) tontti näin ollen koskaan vaihtanutkaan omistajaa. Kuka korvaa kenelle ja mitä, jää nähtäväksi.

Valtion entisille virkamiehille on nyttemmin  luvassa valtion majoitusta. Kuvituskuva.

Valtion entisille virkamiehille on nyttemmin luvassa valtion majoitusta. Kuvituskuva.