+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Nakhon Phanomin asukkaat suorastaan uivat saastepilvessä paikallisten maanviljelijöiden poltellessa roskia ja kasvillisuutta kielloista huolimatta.

Viimeisin saastepilvi valtasi kaupungin tiistaina 7.3. ja keskiviikkona 8.3. mitattiin jo 167 mikrogramman PM2.5 arvoja kuutiometrissä ilmaa neljällä alueella aivan Laosin rajan pinnassa. Näitä alueita olivat Nakhon Phanomin kaupunki, Bang Phaeng, Tha Uthen sekä That Phanom.

Muistetaan vielä, että kaikki yli 50 menevät arvot ovat jo ihmiselle vaarallisia. Etenkin heille, joilla on joku krooninen sairaus, sydän- tai keuhko-ongelmia.

Tällä samaisella rantakadulla oli ihan mukava käveleskellä muiden ihmisten joukossa vielä tammikuussa Nakhon Phanomissa käydessämme.

Pääministeri Prayut Chan-O-Cha ehti jo julistaa koko maata kattavan tulentekokiellon, mutta pohjoisissa provinsseissa ollaan sen verran kaukana Bangkokista, että sikäläiset farmarit vähät välittivät koko kiellosta. Roskia ja kasvillisuutta poltetaan entiseen malliin. Se näkyy hyvin satelliittikuvissa.

Ilmansaasteongelmat ovat jälleen pahentuneet Bangkokista Chiang Maihin ja etenkin maan pohjoisosissa. Eteläisten provinssien tilanne on parempi.

Normaalioloissa Mekong -joen toisella puolella näkyvä Laosin rannikko alkoi kadota saastesumuun Nakhon Phanomissa tiistaina ja keskiviikkona sitä enää tuskin näkyi. Paikallisten asukkaiden mukaan se erottuu, kun katsoo tarkkaan ja tietää mitä etsii.

Tilanne Nakhon Phanomin provinssin pohjoisosissa on paikka paikoin vielä pahempi kuin kaupungissa.

Nakhon Phanomissa ollaan jo siinä pisteessä, että paikallisviranomaisetkin ovat heränneet. Roskien tai kasvillisuuden polttamisesta mätkähtää jatkossa 140.000 bahtin (n. 3.900 €) sakot ja/tai vankeutta aina seitsemään vuoteen saakka.

“Suomalaiskohteiden” ilmanlaatuarvot tänään torstaina 9.3. ovat seuraavat:

Bangkok 58,8, Hua Hin 53,3, Chiang Mai 121,1, Koh Chang 51,2, Koh Samui 22, Krabi 13,1, Pattaya 46,1, Phuket 26. Mae Phimin tiedot puuttuvat.

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: