Koillisten provinssien retkemme poiki yllättävän yhteydenoton Sukothain seudulta.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun menimme kirjoittamaan koillisen lämpötilaeroista yöllä ja päivällä. Se kun saattaa olla jopa yli 20 astetta. Välillä oli suorastaan kylmä. Tuossa pikkukuvassa ovat muuten yhteiskuvassa Markku, vaimo ja mopo.

Markku kommentoi juttuamme toteamalla, etteivät ne lämpötilaerot mikään koillisen yksinoikeus ole. Sukothaissa elellään kelien mukaan niin, että illalla mennään nukkumaan klo 19.30-20.30 ja aamuisin herätään päivän töihin jo hyvän matkaa ennen kuutta.

Maalla ollaan aika omavaraisia ruokien suhteen. Nämä ateriat eivät tule valmispakkauksissa.

“Aamuisin on niin vilpo, että sukat pitää laittaa jalkaan ja pois ne voi ottaa joskus iltapäivällä klo 14 maissa. Lämmitellä voi harjaamalla lehtiä pihasta.”

Tannisen Markku tuli Thaimaahan viitisen vuotta sitten ja elelee nykyisin “vaimohenkilönsä” kanssa Na Khun Krai -nimisessä kylässä. Lähin kaupunki on Si Samrong. Naapuriprovinsseja ovat Phrae pohjoisessa ja Phitsanulok idässä. Etelässä tulee vastaan Kamphaeng Phet ja lännessä Tak.

Tilalla elelevät myös vaimohenkilön vanhemmat ja 250 kanaa. Niistä Markku kertoi joutuneensa ruokkimaan kanoja vaimonsa kanssa, kun korona iski koko perheeseen ja jossain välissä elettiin sellaisia aikoja, että kanalaa hoitava vaimon isä oli sairaalassa ja Markulle jäi emäntänsä kanssa se kanalan pito.

Kanoja on kaikkialla ja uusia tulee jatkuvalla syötöllä.

“Oli kovaa hommaa”, Markku kirjoittaa.

Kanalan lisäksi tila saa tuloja pienestä päivittäistavarakaupasta, josta myydään myös bensaa. Dieseliäkin myytäisiin, mutta pumppu on rikki. Huoltomiestä odotellessa.

“Asiakkaita käy harvakseltaan”, mies kommentoi kiireetöntä elämäänsä.

Tavaraa kauppaan toimittavat tukkujen jakeluautot, mutta toisinaan tilalta lähdetään Sukothaihin hakemaan tukusta jotain erikoisempaa, kun tarvetta tulee. Samalla tulee sitten ostettua kaikkea muutakin.

Voisi Vesa Keskinen hakea täältä mallia todellisesta kyläkaupasta.

“Tykkään asua täällä, enkä kaupungissa”, Markku kertoo.

Thaimaan hintojen noususta Markku toteaa sen näkyvän hyvin myös maaseudulla. Kauppias kun on.

“Ennen oli ruokaöljy 42 bahtia/pullo. Nyt lähes 65.”

Markun käyttäjätunnukset Thaimaan Suomalaisen maksullisiin sisältöihin toimitettiin hänen sähköpostiinsa tänään 1.2.

Sanovat kukkotappeluita maaseudun huviksi, mutta kyllä noita areenoita löytyy kaupungeistakin. Vedonlyönti on etenkin kaupungeissa kovaa.