Kuuma kesä tulossa Thaimaahan
Paikalliselta Ilmatieteen laitokselta, Thai Meteorological Department, ilmoitettiin perjantaina 3.3. kesän alkavan sunnuntaina 5.3.
Kesän aikana tullaan Thaimaassa näkemään ja ennen kaikkea tuntemaan saman lähteen mukaan yli 40 asteen lämpötiloja.
– Viileä (?) ajanjakso on nyt ohi, kertoi laitoksen johtaja Chomphari Chomphurat (pikkukuva), ja kesä alkaa sunnuntaina kestäen aina toukokuun puoliväliin saakka, jolloin sadekausi alkaa.
– Jo sunnuntaina tullaan näkemään yli 35 asteen lämpötiloja maan pohjoisosissa ja päivälämpötilat pysyvät korkeina kesän loppuun saakka, Chomphari ilmoitti.

– Keskimäärin päivälämpötilat tulevat olemaan juuri sen 35 astetta tänä vuonna, mikä on korkeampi lukema kuin viime vuonna.
– Jossain Sukhothain, Takin, Lampangin ja Mae Hong Sonin provinsseissa tullaan kesän aikana näkemään 40-43 asteen päivälämpötiloja, johtaja jatkoi.
– Bangkokissa ja sen satelliittiprovinsseissa on viileämpää. Korkeintaan ehkä 38-39 astetta, hän lohdutti.
– Pohjoisen kuumaa kesää helpottaa vaihteleva tuuli – koillinen tai kaakkoinen.

Sääasioista vastaavan päättäjän mukaan sadettakin saadaan vielä tämän kuun puoliväliin saakka. Etenkin maan pohjois-, koillis-, itä- ja keskiosissa. Ne johtuvat Kiinasta tulevien kylmien ilmamassojen ja Thaimaan lämpimän ilman kohtaamisesta.
Lopuksi vielä varoituksen sana maanviljelijöille:
– Sadekausi saattaa katketa kesäkuun lopussa. Sen varalta kannattaa varastoida vettä.
0 comments