Niinhän sitä siinä vanhassa 1960 -luvun hitissä todettiin, että kun Kusti polkee, niin posti kulkee. Vaan entäs jos Kusti ei polje?

Tällaisen ongelman kanssa täällä toimituksessa on painittu koko viikko, kun sähköpostilaatikkomme osoitteissa kirjakauppa@thaimaansuomalainen.com, toimitus@thaimaansuomalainen.com sekä gizmo@thaimaansuomalainen.com lakkasivat yllättäen toimimasta. Niinpä kirjakauppa ei voi vastaanottaa tilauksia, toimitus ei saa sille tarkoitettua aineistoa jne.

Mikään lasku meillä ei ole jäänyt maksamatta, koska tämä sivusto kuitenkin toimii edelleen. Syyt ovat syvemmällä.

Rickard, joka yleensä on perillä kaikesta näihin sivuihin ja serveriimme liityvistä asioista on äimän käkenä. Sanoo, ettei hänellä ole aavistustakaan, mistä nyt tuulee. Marko, joka toistaiseksi vielä on Suomessa, mutta tullee marraskuussa ensimmäistä talveaan viettämään Thaimaahan, epäili jo hetken, että tilimme on kaapattu, mutta ilmeisesti tapahtunut kumminkin liittyy joihinkin meidän ja Googlen välisiin oikeudellisiin sopimuksiin, joita emme ole huomioineet riittävän ajoissa. Nyt etsitään, mitä ne voisivat olla.

Näissä etsinnöissä saattaa hetki vierähtää, joten olemme tänä aamuna avanneet väliaikaisen sähköpostiosoitteen

thaimaansuomalainen@gmail.com

jonne voit lähettää postia, mikäli sinulla on Thaimaan Suomalaiselle asiaa. Myös messenger toimii ja MaijaGizmon Facebook -sivujenkin kautta voi lähettää viestiä. Puhelimitse meitä voi edelleen tavoitella Suomen numerosta 044 986 6396.

Ilmoittelemme MaijaGizmon Facebook -sivuilla heti, kun nämä yhteysongelmat on ratkaistu ja homma pelittää taas normaalisti.