Alus toi sunnuntaina 27.11. mukanaan 636 matkustajaa. 

Na Thonin laiturialueella risteilymatkustajia tervehdittiin fanfaarien lisäksi paikallisten matkailualan ihmisten organisoimilla esityksillä.

Vastaanottokomitea muodostui paikallisista silmäätekevistä, kuten vara-amiraali Charaskiart Chaiyaphan, Koh Samuin aluepäällikkö Chayapol Intarasupha sekä Koh Samuin turistitoimiston päällikkövirkailija Supakarn Yodchoon.

Paikalliset poliisit olivat takaamassa vastaanottotilaisuuden sujuvuutta ja turvallisuutta.

Risteilyalus MV Viking Mars on itse asiassa ensimmäinen eurooppalainen risteilijä, joka on saapunut Thaimaan aluevesille sen jälkeen, kun koronavirus kolme vuotta sitten alkoi levitä maailmalla. Turistitoimiston päällikkö Supakarnin mukaan lisää risteilyaluksia on Koh Samuille luvassa joulukuun ja tammikuun aikana.

MV Viking Mars lähti matkaan Ateenasta 25.10. ja on ennen Koh Samuita pysähtynyt Israelissa, Egyptissä, Jordaniassa, Omanissa, Intiassa, Sri Lankalla, Malesiassa ja Singaporessa.

Supakarn oli erityisen iloinen siitä, että Koh Samuin, Koh Phanganin ja Koh Taon turismi osoittaa selviä vilkastumisen merkkejä. Koh Taolla aletaan olla jo samoissa vuoden 2019 lukujen kanssa ja Koh Tao sekä Koh Phangan ovat noin 60 % tasolla siitä.