+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Vuonna 2008 ensimmäisen kerran Pattayalla nimellä Kipin Kapin Kapakkaan järjestetty hyväntekeväisyystapahtuma on hyväksytty osaksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia.

Viime maaliskuussa hengähdystaukoa pitänyt Kipin Kapin -tapahtuma palaa ensi maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna entistä ehompana ja suurempana kuin koskaan ennen. Tapahtuman takana ovat totuttujen järjestäjien lisäksi nyt myös Valtioneuvoston kanslia, Suomi – Thaimaa kauppakamari ja alustavan sopimuksen perusteella myös Pattaya Suomi -seura.

– Heti kun tieto hakemuksemme hyväksymisestä tuli, alkoi Gizmo soitella pitkin maailmaa tapahtumaan liittyvissä asioissa ja täällä Suomessa meillä on nyt tulevan elokuun aikana tapaamiset Valtioneuvoston kansliassa, Suomi – Filmillä, Kirjavälityksessä ja aivan kohta uuden nimensä lanseeraavan HIV -tukikeskuksen tiloissa, kertoo Kipin Kapin -tapahtuman käytännön järjestelyistä jo muutaman viime vuoden ajan vastannut Panisa Keronen, alias Luck.

Suomalaisella luontopolulla haastateltu Panisa Keronen, alias Luck.
Suomalaisella luontopolulla haastateltu Panisa Keronen, alias Luck.

– Syyskuulle on jo sovittu ensin tapaaminen Bangkokiin Kauppakamarille ja sen jälkeen meillä on meininki mennä kertomaan uudelle suurlähettiläälle, mitä on tekeillä, Luck jatkaa.

Kipin Kapin koko viikonloppuun

Maaliskuun 2017 tapahtuman taustavaikuttajiin kuuluva Pattaya People Media Groupin omistava tanskalainen Niels Colov lupasi jo kesäkuussa tapahtumalle kaiken sen julkisuuden, minkä se ansaitsee myös englanninkielisessä mediassa. Luvassa on ohjelmaa niin televisiossa kuin radiossakin, paikallisissa lehdissä sekä myös Media Groupin ylläpitämillä nettisivuilla.

Niels Colov on alkanut suhtautua niin omaan elämäänsä kuin ympäröivään maailmaankin huomattavasti rennommin uuden avioliittonsa myötä.
Niels Colov on alkanut suhtautua niin omaan elämäänsä kuin ympäröivään maailmaankin huomattavasti rennommin uuden avioliittonsa myötä.

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu tulee alkamaan jo perjantaina Pattayan Central Festival -ostoskeskukseen pystytettävällä näyttelyllä, joka kertoo suomalaisesta osaamisesta eli siitä, mitä kaikkea Suomi tuottaa maailmalle. Koko viikonlopun ajan on Central Festivalissa myös esillä suomalaista ruokaperinnettä sekä englanniksi tekstitettyjä suomalaisia elokuvia tyyliin Kaurismäki tai jos yksittäisiä elokuvia nimeltä mainitaan, niin hulvaton joulupukkiparodia Rare Exports on myös puuhamiesten ja -naisten hankintalistalla. Suomi -aiheinen näyttely oheistapahtumineen jatkuu aina sunnuntai-iltaan saakka.

Perinteinen hyväntekeväisyysjuoksu juostaan tuttuun tapaan lauantaina alkaen klo 12.00 ja alustavaksi lähtöpaikaksi on tällä kertaa kaavailtu Jomtienin Soi Welcomella sijaitsevaa ja Menuetin entisen omistajan perustamaa hotellia, jonka nimikään ei tätä kirjoitettaessa vielä ole tiedossa, mutta jonka jotkut Pattayan suomalaiset muistavat viime kevään karaoketapahtumista. Varapaikkana on vielä tällä hetkellä saman omistajan K.C’s Hideaway -niminen majatalo. Muutenkin luvassa on uusia paikkoja, sillä vuoden 2015 Kipin Kapin -tapahtuma osoitti, että yli 200 ihmisen liikuttaminen välirasteineen pitkin kaupunkia vaatii enemmän sisätilaa, enemmän parkkitilaa, enemmän aikaa, leveämpiä kulkuväyliä jne.

Kiertopalkinto jakoon

Kipin Kapin -tapahtuman suurin hyödynsaaja on kaikkien näiden vuosien ajan ollut katulasten suojakoti Pattayan Thepprasit Roadilla ja niin nytkin. Tämän vuoksi on suojakotia ylläpitävä katolinen säätiö Father Ray Foundation lahjoittanut Thaimaansuomalaiselle kiertopalkinnon, joka ensi maaliskuusta eteenpäin luovutetaan tapahtumajärjestelyissä parhaiten kunnostautuneelle taholle. Kiertopalkinto luovutetaan aina vuodeksi kerrallaan ja palkinnon voittajan edellytetään pitävän pystistä hyvää huolta ja sijoittamaan sen näkyvälle paikalle tiloissaan.

Tällaisen reitin varrelta sen kiertopalkinnon voittaja todennäköisesti löytyy. Kuvassa vuoden 2015 juoksun reittikartta.
Tällaisen reitin varrelta sen kiertopalkinnon voittaja todennäköisesti löytyy. Kuvassa vuoden 2015 juoksun reittikartta.

Central Festival

Pattayan 2nd Roadilla sijaitseva Central Festival saatiin koko tapahtuman päätukikohdaksi lähinnä Niels Colovin loistavien suhteiden ansiosta. Lisäksi osa Pattaya People Media Groupin tiloista, mm. TV- ja radiostudiot, sijaitsevat samassa rakennuksessa, joten valinta oli paitsi luonnollinen, niin myös sangen onnekas. Tähän liittyen on mietintämyssyn alla nyt myös eräänlainen “kisastudio”, johon viikonlopun aikana tuodaan haastateltaviksi niin näytteilleasettajien kuin näyttelyvieraidenkin edustajia.

– Kokemus on osoittanut, että on parempi viedä tapahtuma sinne missä ihmiset jo ovat sen sijaan, että yritettäisiin väen vängällä houkutella ihmisiä sinne, missä tapahtuma on, Colov hymähtää.

Yksityiskohtaisempia tietoja tapahtumasta päivitetään Suomi 100 -juhlavuoden nettisivujen tapahtumakalenteriin sitä mukaa kun ne varmistuvat. Kalenterissa on jo maaliskuun ensimmäisen viikonlopun kohdalla alustavaa tietoa tulevista tapahtumista Pattayalla.

Näissä merkeissä!
Näissä merkeissä!

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: