Thaimaan Suomalaisen lukijoista moni huomasikin torstaina 24.2. tapahtuneen katkoksen sivuillamme.

Tällä kertaa vika ei ollutkaan serverissämme, vaan paljon yleismaailmallisempaa tasoa. Pratamnak Hillin alueella vaivanneet nettiongelmat alkoivat toimituksesta kadun toisella puolella asustelevan Masa Tarvosen mukaan jo keskiviikkoiltana.

Itse huomasimme torstaina aamupäivällä ensin, että netti oli hidas ja artikkeleita päivitettäessä jouduimme odottelemaan joskus pitkäänkin pääsemistä seuraavaan työvaiheeseen.

Hua Hinin uutta taksipalvelua käsittelevää juttua syötettäesä netti jumitti kokonaan. Aina kun näin tapahtuu, on meillä täällä toimituksessa selvä toimintamalli, sillä kriisitilanteen sattuessa jokaisen on tiedettävä oma tehtävänsä:

  1. Keitetään kahvit
  2. Juodaan kahvit
  3. Tiskataan astiat
  4. Käydään katsomassa, joko se netti toimii
  5. Jos toimii, niin jatketaan hommia ja jos ei, niin soitetaan Rickardille, joka vastaa meidän tekniikkapuolesta

Tällä kertaa Rickard vastasi puhelimeen hönkäisemällä suoraan, että ”joo, minä tiedän, ollaan jo ongelman kimpussa” ja sulki puhelimen.

Mitäs sitä turhia törisemään, kun on tilanne päällä.

Klo 14.00 Thaimaan aikaa me toimituksessa otimme lopun päivän vapaata.

P.S. Olen kuluneen talven aikana saanut tavata useita lukijoita missä ikinä liikunkin. Se kertoo minulle siitä, että näitä sivuja todella luetaan ja siitä, että turhaa työtä me emme täällä tee. Tulkaa jatkossakin vaan reilusti juttelemaan, mikäli haluatte palautetta antaa.

Tai kuten se eräs Hua Hinissä tapaamani lukija, joka tuli ujosti kysymään, että “anteeksi, mutta oletkos sinä sen Thaimaan Suomalaisen Luckin mies?”