+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Sen jälkeen, kun oletettu härkähai puri 8 -vuotiasta poikaa viime sunnuntaina 1.5, on Kamala Beach ollut poissa muodista rantaturistien etsittyä itselleen muita auringonpalvontapaikkoja.

Tiistai 3.5. ja turisteista tyhjä Kamala Beach. Joitain virkansa puolesta paikalla olevia näyttää keskustelevan rantavahtien kanssa ja joku kylttikin näkyy tuonne pystytetyn. Varoittavat rannalle tulijoita vahingollisista ja myrkyllisistä “merieläimistä”.  Mikähän siinäkin on, että jos totuus on se, että hai on purrut jotakuta rannalla kävijää, niin sitä ei voi suoraan varoituskyltissä sanoa?

“Myrkyllinen merieläin”. Mihin tapahtumaan sellainen liittyy? Onkohan joku uinut meduusaparveen? Tai astunut merisiilin päälle?

Virallisen optimismin huippua rannalla edusti Kathun aluepäällikkö Siwat Rawangkul, joka oli tullut rannalle Kamalan aluehallinnon virkamiesten sekä poliisien kanssa.  Hänen mukaansa väkeä on rannalla “tavallinen määrä”, vaikka ainakin oheisten valokuvien mukaan siellä ei ole oikeastaan ketään muuta kuin niitä, jotka tiistaina 3.5. saavat palkkaa siitä hyvästä, että ovat rannalle ilmaantuneet.

Kärsivällisen odotuksen jälkeen rannalle tuli kolme ihmistä kävelylle. Varustus ei viittaa minkäänlaisiin aikeisiin mennä veteen.

Siwatin mukaan virkansa puolesta paikalla olevat ihmiset ovat siellä varottamassa turisteja “meressä elävistä eläimistä”, joita tulee varoa myös vesileikkien aikana.

– Lisäksi meillä luonnollisesti on rantavahteja, jotka partioivat rannalla jalkaisin ja aluehallinnon partiovene tarkkailee tilannetta uintialueen rajan toisella puolella, Siwat kertoi uusista turvatoimista.

Taitaa olla niin, että saavat Kamala Beachillä alkaa kaikessa rauhassa valmistautua seuraavaan turistikauteen. Edellinen “meressä asuvan eläimen” hyökkäys samalla rannalla tapahtui vuonna 2017, kun japanilaista turistia purrut kala julistettiin barracudaksi.

– Se on semmoinen juttu, että mikäli barracuda puree uimaria, niin kukaan ei pidä sitä minään, mutta auta armias, jos se onkin hai, niin ranta on kanttuvei pitkän aikaa, sanoo alueella pitkään rantavahtina toiminut Rattaphon Phromprung.

Hai puri pikkupoikaa tällä rannalla viime sunnuntaina. Niinhän tässä kyltissä sanotaan?

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: