Heinäkuussa aletaan siirtää sähkö- ja telekommunikaatiokaapeleita pylväiden päistä maan alle 600 metrin matkalta aivan Phuket Townin keskustassa Phuket Roadilla.

Töiden budjetti on kaupunginjohtaja Saroj Angkanapilasin mukaan lähes 60 miljoonaa bahtia (n. 1,65 meur). Kokonaissummasta Phuketin Provincial Electricity Authority (PEA) vastaa noin 50 miljoonan bahtin osuudesta ja kaupungin kaduista, jalkakäytävistä ja katuvarsien valaistuksesta vastaavan kaupungin osuus on noin 10 miljoonaa bahtia.

– Urakoitsija on jo valittu ja myös projektiin liittyvät telekommunikaatioalan yritykset ovat valmiita tulevaan, kaupunginjohtaja kertoi.

Projektin aikataulusta sen verran, että sen on arveltu kestävän noin 300 päivää tämän vuoden heinäkuusta ensi vuoden huhtikuuhun.

Onhan se kieltämättä paremman näköistä, kun tuon ikkunarivin edessä ei kulje näkymät pimentävää sähkökaapelirykelmää.

Näitä ilmajohtoja on Phuketissa siirrelty maan alle vaiheittain jo kohta 10 vuoden ajan ja tuloksia ovat järjestään kehuneet niin paikalliset asukkaat kuin turistitkin.

– Niiden kaapelihässäköiden siirtäminen pois näkyviltä tekee sähkönjakelusta turvallisempaa ja saa kulmakunnan näyttämään paremmalta ihmisten silmissä, kaupunginjohtaja Saroj kommentoi.