+66 8 2913 6399
thaimaansuomalainen@gmail.com

Päivä tämän haastattelun jälkeen Koivistoinen täytti 65 -vuotta. Haastattelun aikana hän ei maininnut asiasta sanallakaan.

Ilmeisesti haastattelupäivänä päällimmäisenä mielessä oli töihin tullessa havaittu ICU -baarin terassin romahtanut sisäkatto. Se piti saattaa kuntoon nopeasti vielä saman päivän aikana, sillä illalla olisi formulalähetys ja ne saavat baarin yleensä viimeistä sijaa myöten täyteen.

Siinä ICU -baarin sohvanurkkauksessa istuessamme katselen, kuinka tarjoilijat laittelevat pientä suolaista valmiiksi formulaväelle samaan aikaan, kun remonttimiehet korjailevat jo työkalujaan pois ja siivoavat rakennusjätteitä. Kysäisen jalkapallosta. Näkyykö?

– Joka ainoa ottelu, Jukka vastaa.

ICUssa voi urheilun katsomisen lisäksi myös pelata biljardia tai heittää dartseja. Kuvassa Jukka on lonkerotölkki kädessään lähinnä markkinointisyistä. Itse mies ei juurikaan alkoholijuomiin koske.

Baari on Pattayan suomalaispiireissä tunnettu siitä, että kun Pihtiputaalla on keihäskarnevaalit tai jos vaikka Lappeenrannan Kimpisellä järjestetään ikämiesten piirikunnalliset pituushyppykisat, niin sehän ilman muuta on katsottavissa ICU -baarissa.

Catering -palveluitakin yrittäjän ravintolasta voi tilata.

ICU Sport Lounge on Jukan toiseksi tunnetuin lonkero.

Se tunnetuin on Jukan toinen lonkero, joka on – lonkero.

– Hartwallin lonkeroiden maahantuonti alkoi viitisen vuotta sitten ja sitä tulee Pattayalle kontti kerrallaan. Nyt lähettivät tämän tammikuussa maahan tulevan kontin jotain ihmeellistä kautta sillä seurauksella, että matkaan kuluukin kaksi kuukautta entisen yhden sijasta.

Jukka kertoo sen tarkoittavan käytännössä sitä, että häneltä on vaarassa loppua tavara ennen kuin uutta saadaan sisään.

– On siellä vielä semmoiset 600 laatikkoa, mutta nyt sillä pitäisi pärjätä tammikuulle asti, kun minä olin kuvitellut, että joulukuulle.

Joulu ilman lonkeroa on kuin, noh, Joulu ilman lonkeroa.

Jukan kolmas lonkero ovat sitten nämä formulamatkat.

– Niitä on tehty jo siitä alkaen, kun asuin Bangkokissa, Jukka aloittaa ja keskustelumme siirtyy hetkeksi Bangkokiin ja vaatebisnekseen, jossa hän oli mukana yli 10 vuotta.

– Se meni ihan hyvin. Parhaimmillaan meillä oli sellaiset 220 työntekijää, mutta siinä vaiheessa, kun vaihtoehtoina olivat kasvun jatkamisen varmistamiseksi tuleva muutto Bangladeshiin tai oman osuuteni myyminen yhtiökumppanille, niin valitsin jälkimmäisen.

– Valinta oli sikäli helppo, että eleltiin silloisen vaimoni kanssa jostain syystä aika karheaa elämänvaihetta ja niin minä sitten myin osuuteni pois siitä firmasta yhtiökumppanilleni Jukka Saariselle ja muutin tänne Pattayalle.

Yritän palata päivän epistolaan kysymällä onko niillä formulamatkoilla sattunut jotain kommelluksia tai muuta muistelemisen arvoista, mutta vaikka olisikin, niin ainakaan J. Koivistoinen ei niistä maailmalle kuuluta.

– Tietysti kun ihmiset ovat humalassa, niin aina hukkuu katsomolippua tai hotellihuoneen avainta, mutta ne nyt kuitenkin ovat pikkujuttuja… On niitä sen verran pitkään tullut järjestettyä, että uskallan väittää homman pelaavan tänä päivänä aika odotetulla tavalla ja ilman mitään ihmeellisempiä koukeroita.

– Joka talvi tehdään matkoja näihin lähikohteisiin. Malesia, Singapore ja Bakussakin on käyty. Ja Buriramin MotoGP:ssä.

– Moottoriurheilu on aina ollut sydäntä lähellä. Itsekin on tullut kartingissa kilpailtua, kertoo moninkertainen Thaimaan mestari kartingin Master -luokassa.

Neljäs lonkero on Pattayalla ICUsta muutaman kilometrin päässä sijaitseva suurehko omakotitalo saunoineen ja uima-altaineen, josta voi vuokrata huoneita. Ehkä sen talon kylkeen kuuluu myös mopojen vuokraaminen, sillä täytyyhän ihmisten päästä liikkumaan.

Ei sitä jatkuvasti tarvitse resuta ja meuhkata Pattayan yössä, jos vaihtoehtona on chillailu ja grillailu sen talon suomalaisporukan kanssa, josta huone on tullut vuokrattua.

– Se on lähellä sitä taloa, jossa asun itsekin tyttöystäväni kanssa. Meidän asuma talo ei ole niin suuri, kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, mutta meitä on vain kaksi, joten se kovasti riittää meille.

Mutta mennään sinne isompaan taloon: etenkin brittiläisomistuksessa olevia airbnb -huoneita ja asuntoja on Pattayalla yllättävän paljon. Katso vaikka niiden nettisivuja ja sen lisäksi on sitten vielä sellaisia, joita vuokrataan yksityisesti omille sukulaisille tai kavereille. Tätä taloa vuokrataan ICUn nettisivujen kautta.

Puutarhuri ja siivooja kuuluvat käyvän säännöllisesti pitämässä paikat kunnossa ja lakanat vaihdettuina.

Lentokenttäkuljetukset ovat se viides ja viimeinen lonkero, ainakin toistaiseksi.

– Noo kyllä kai se nyt jo riittää jos halutaan tämän pysyvän hallinnassa, Jukka kommentoi puolittaista kysymystä.

Itse hän todennäköisesti sijoittaisi sen mopojen vuokraamisen mieluummin tähän lonkeroon kuin sinne talolle, koska mainitsee asiasta tässä kohtaa toisen kerran.

– Hankittiin niitä keikkoja varten semmoinen iso Ford Everest. Siihen mahtuu ihmisiä ja tavaraa. Ja onhan sitä aina välillä käytävä tukussakin

– Ihan kaveripohjalta se lähti liikkeelle, kun tykkäsin käydä hakemassa omia kavereitani lentokentältä ja viedä sinne, mutta nyt sitä varten on jo hankittu autokin.

Everestin moottorissa on voimaa ja auton sisällä tilaa, mutta mikään halpa auto se ei ole. Arkistokuva.

– Minullahan oli jo 20 -vuotiaana oma taksi Helsingissä, joten tämä on tavallaan luonnollista jatkoa sille. Se taksi oli osaltaan avittamassa omaa Thaimaan -matkailuani, kun sen saattoi jättää parkkiin ja lähteä vaikka Pattayalle sinä päivänä, kun siltä tuntui ilman, että tarvitsi yhdeltäkään pomolta mitään kysellä.

– Mutta on tässä kaveripiirikin kovasti laajentunut. Tykkään tehdä kaikkea tätä ja vaikka työpäivä alkaakin siitä, kun silmät aukeavat aamulla ja päättyy silloin, kun on aika mennä nukkumaan, niin tässä kuitenkin saa koko ajan olla omana itsenään. Ikään kuin työ ja harrastus samassa paketissa.

Vuokramopo on erittäin yleinen liikkumisen muoto Pattayalla. Mutta varovasti siellä liikenteessä! Arkistokuva.

Oletko missään vaiheessa yrittäjäurasi varrella törmännyt kateuteen? Kirjoitetaanko sinusta rohkeasti nimimerkin suojissa täysin perättömiä juttuja jonnekin Suomi24- tai muulle keskustelupalstalle?

Jukka miettii hetken, ennen kuin vastaa yhtään mitään.

– Ei sillä lailla tule seurattua… Kyllä kai sitä jonkun verran on jossain vaiheessa tullut vastaan, mutta pääsääntöisesti uskon siihen, että kun pitää ihan itse huolta omista asioistaan eikä kertoile muiden asioista toisille, vaan pitää kuulemansa omana tietonaan, niin ei itsekään joudu kenenkään maalitauluksi. Aika rauhassa olen saanut olla.

Sitä on ICU -baarissa simpsakoita likkoja iltaisin.

Kysyn lopuksi vielä mieheltä, joka aikoinaan työllisti 220 ihmistä, että moniko saa Koivistoisen firmalta liksaa tänä päivänä?

– On niitä yli kymmenen kuitenkin, odotas nyt, sanotaan 15.

Thaimaan Suomalaiselta myöhästyneet onnittelut pitkän linjan yrittäjälle 65 -vuotispäivän johdosta.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: