– Songkranin jälkeisten koronatartuntojen määrä noussee jonnekin 5.000-10.000 tartuntaan päivässä, mutta laskenee hyvin pian sen jälkeen, kun huippu on saavutettu, arvioi Siriraj’n sairaalan sekä sairaalaa ylläpitävän yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan hengityselinten sairauksien ja tuberkuloosin torjunnasta vastaavan osaston johtaja, tohtori Nitipatana Chierakul.

Facebook -seinälleen keskiviikkona 19.4. kirjoittanut tohtori kertoi monen jo saaneen Omicron XBB.1.16 -koronatartunnan, mutta suurin osa onnekseen lieväoireisena. Ne, joilla on todettu vakavampia oireita, ovat useimmissa tapauksissa sairastaneet ennestään jotain kroonista sairautta.

“Uuden koronatartunta-aallon tullessa päivittäiset tartunnat nousevat 5.000-10.000 välille. Tänä vuonna niiden määrä on alhaisempi kuin vuosi sitten. Päivittäisten tartuntamäärien uskotaan kääntyvän laskuun muutamassa viikossa”, Nitipana kirjoitti. Hän tähdensi sen olevan täysin luonnollista, että tartunnat alkavat levitä suurten kansanjuhlien tai tapahtumien aikaan. Siitä huolimatta yhteiskunta kokonaisuutena pysyy toimintakykyisenä.

Onneksi koronavirus opetti meidät tekemään etätöitä tarpeen vaatiessa.

Koronalääkkeitä tohtori ei nyt suorastaan tarpeettomina pitänyt, mutta totesi niiden olevan joillekin virusvarianteille melko hyödyttömiä. “Favipiravir on maailmanlaajuisesti todettu suhteellisen turhaksi lääkkeeksi Delta -variantin väistyttyä Omicronin tieltä”, Nitipana totesi kirjoituksessaan.

Tehosterokotuksiin tohtorilla oli niinikään tähänastisista hyvinkin poikkeava kanta. Vuosittaiset tehosterokotukset ovat hänen mielestään suurimmalle osalle ihmistä tarpeettomia, koska valtaosalle ihmisistä on jo kehittynyt immuniteetti koronavirukselle. “Tarpeellisia tehosterokotukset ovat korkeintaan erikseen määritellyille riskiryhmille”, kuului viesti. Näitä ovat vanhukset, kroonisesti sairaat, yli 6 kuukautta vanhat lapset, raskaana olevat naiset ja tartuntojen torjunnan etulinjassa työskentelevä terveydenhoitohenkilökunta.

Terveysministeriö on jo ilmoittanut maksuttomista tehosterokotuksista kaikille halukkaille 1.5. alkaen. Ministeriön nykyinen kansliapäällikkö tohtori Opas Karnkawinpong ilmoitti rokotusten tapahtuvan valtion omistamissa sairaaloissa kautta maan.

Terveysministeriön entinen ja nykyinen kansliapäällikkö, Kiattiphum Wongrajit (vas.) ja Opas Karnkawinpong, jakamassa koronatietoa joulukuussa 2021.