Ihmiset ja norsut ovat viime aikoina tavanneet kohdata toisiaan sangen epäsuotuisissa merkeissä vähän joka puolella Thaimaata, mutta etenkin Hua Hinin seudulla.

Nyt on Kaeng Krachanin norsujen suojelukeskuksessa (Forest Elephant Conservation Information Center) Pa La-U:ssa herätty miettimään, mitä jatkossa voitaisiin tehdä konfliktitilanteiden ehkäisemiseksi. Syytä onkin, sillä Kaeng Krachanin kansallispuistossa elää noin 250 norsua, joista aktiivisimmat häiriköt tunnetaan jo nimeltä.

Villinorsujen ilmestyminen ihmisten asuinsijoille omaisuutta tuhoamaan ja satoa syömään sekä kuolemiin johtaneet hyökkäykset ovat yleistyneet erityisesti Huai Sat Yain alueella viimeksi kuluneiden kuukausien aikana. Tämä huolimatta siitä, että ennaltaehkäiseviin toimiin asian suhteen on jo ryhdytty.

Yksi alueen tunnettuja häirikkönorsuja on Plai Boon Chuay, jonka tiedetään tunkeutuneen asuintaloihin ja ahdistelleen tielläliikkujia.

Viranomaisten mukaan on kokeiltu riistakameroita ja GPS -paikantimia norsujen paikallistamiseksi, on laitettu vaihtoehtoisia juoma- ja ruokintapaikkoja norsujen pitämiseksi poissa ihmisasumusten läheltä ja ajettu niitä kauemmas jopa voimakeinoin, mutta mikään tähänastisista keinoista ei tunnu tehoavan. On tullut aika kokeilla jotain uutta.

Jatkossa aletaan soveltaa kolmivaiheista suunnitelmaa, joka tähtää ihmisten ja norsujen keskinäisten kohtaamisten ehkäisemiseen niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.

Ensimmäisessä vaiheessa perustetaan erityinen valvonta- ja komentokeskus, Special Operations Center, jonka tehtävänä on paikantaa niin yksittäisiä norsuja kuin norsulaumojakin, kehittää yleinen varoitusjärjestelmä koko alueelle ja järjestää säännöllisiä tapaamisia alueen asukkaiden kanssa. Tapaamisten aikana on tarkoitus keskustella elefanttihavainnoista ja tiedottaaa norsulaumojen liikkeistä.

Dronen ottamaa kuvaa kännykän ruudulla sangen lähellä olevasta villinorsulaumasta Nakhon Ratchasimassa.

Toisen vaiheen aikana tullaan ensimmäisen vaiheen havaintojen perusteella ehdottamaan maanomistajille sekä muille asianosaisille erilaisia maankäyttöön liittyviä muutoksia, raivauksia jne, jotta norsut voitaisiin havaita entistä kauempaa.

Kolmas vaihe tulee käsittämään aitojen rakentamista viljelysmaata suojelemaan sekä lisää pitkän tähtäimen suunnittelua siihen asti saatujen kokemusten perusteella.

Pelkästään viime huhtikuussa Huai Sat Yain alueella 57 -vuotias Chuchai Lueangphadung joutui villinorsun tallomaksi saaden pahoja vammoja ja 17 -vuotias nuorukainen kuoli mentyään häätämään pellolla satoa syöviä villinorsuja.