Hylätty pikkuvauva pelastettiin Kalasinissa
Ohikulkija löysi tienvarteen jätetyn pikkuvauvan Kalasinin kaupungin alueelta sunnutaina iltapäivällä 18.9.
Pelastusryhmän jäsen Sittidet Yosthongchai kertoi Kalasinin ja Somdetin välisellä tieosuudella kotia kohti ajaneen autoilijan huomanneen jotain erikoista tienvarren pusikoissa. Hän oli pysäköinyt autonsa pientareelle ja mennyt katsomaan, mitä tienvarteen oli jätetty.
Löytö osoittautui vastasyntyneeksi vauvaksi, joka oli kääritty valkoiseen pyyhkeeseen ja jätetty tienvarteen niine hyvineen. Vauva oli edelleen elossa ja kaikesta päätellen toimitettu löytöpaikalle heti syntymänsä jälkeen.

Autoilija soitti löydöstään välittömästi hätänumeroon, josta lähetettiin pelastusyksikkö paikalle. Pelastusyksikkö toimitti vauvan välittömän ensiavun jälkeen Kalasinin sairaalaan.
Tyttövauvalla ei ole hätää, mutta häntä hoidetaan sairaalan tiloissa ainakin sen aikaa, kunnes poliisit löytävät äidin ja/tai muita ihmisiä, joilla on mahdollisesti jotain tekemistä rikoksen kanssa. Pelastusryhmässä mukana olleen Sittidetin mukaan oli vauvan onni, ettei löytöaikaan satanut.
0 comments