Tripadvisor on saamansa palautteen perusteella laittanut Hua Hinin ravintoloita paremmuusjärjestykseen.

Merkille pantavaa Tripadvisorin listassa on se, että Anantara Hua Hin Resortin ravintoloista peräti kolme on yltänyt TOP 10 joukkoon ja samaan ovat päässeet myös Hua Hin Marriott Resort and Spa‘n kolme ravintolaa. Ykkönen on yllätyksettömästi Monsoon Valley Wine Bar ja ne loput kolme paikkaa onkin sitten jaettu vähän holtittomasti.

Halukkaat pääsevät tutustumaan listaan yksityiskohtaisemmin Tripadvisorin nettisivuilla, mutta ehkä me Thaimaan Suomalaisen toimituksessa emme täysin varauksitta allekirjoita ainakaan suomalaisten TOP -kymppinä siellä esiteltyä listaa.

Viinitila Monsoon Valleyn ravintola oli Tripadvisorin listan ykkönen.

Jos lähdetään siitä, että tyypillinen suomalaisturisti hakee lomaravintolaltaan konstailematonta kotiruokaa, paikallisia makuelämyksiä ja samanhenkistä seuraa unohtamatta sitä, että Thaimaa on edullisen matkailumaan maineessa, niin Joensuusta kesälomaltaan tavoittamamme Hua Hinin erityisasiantuntijamme Hanna sekä thaimaalaisherkkuihin niinikään perehtynyt Luck ja aina yhtä reilusti kotiin päin vetävä Gizmo päätyivät seuraavaan TOP 10 -listaan, johon kukin sai nimetä kolme suosikkiaan. Ykköseksi nousi luonnollisesti se paikka, johon aina mennään yhdessä, kun se hetki meille lyö.

  1. Prime Steakhouse. Sijainti heti Hilton -hotellin takana on väliaikaisesti vaihtunut Black Mountainille, mutta se ei tutkitusti ole vaikuttanut eväiden laatuun millään tavalla. Pihvipaikka, mutta lohtakin voi varauksetta suositella. Toimituksen yhteinen valinta.
  2. Birn Som Tam on taatusti aito thaimaalainen, jonka radan toiselle puolelle osuneella sijainnilla on vaikutuksensa myös paikan hintatasoon. Radan takana kaikki on halvempaa. Phetkhasem Roadilta lähtevä Soi 55 muuttuu liikenneympyrän jälkeen radan toisella puolella Chum Chon Bang Am Nam -roadiksi, jonka varrelta paikka löytyy.

Prime Steakhouse Anders Hagsted kertoi ravintolansa muuttavan takaisin tutulle paikalleen talvisesongiksi 2022-23.

3. Alissa on ranskalainen ravintola soi 88:lla Mr.Dan88 -guesthousen vieressä. Kokeile paikan crepes -annoksia vaihtoehtoisillä täytteillä.

4. Monsoon Valley Wine Bar ei saa kärsiä siitä, että meni voittamaan Tripadvisorin listan. Ehdottomasti kokemisen ja tutustumisen arvoinen. Varaa aikaa niin ateriointiin kuin paikkaan tutustumiseenkin.

5. Happy Pig soi 94:llä puolestaan tuskin koskaan tulee menestymään millään Tripadvisorin listalla ja taitavat ne Michelin -tähdetkin olla aika tiukassa. Paikka elää ja hengittää tunnelmansa sekä oheistoimintojensa varassa ja kyllähän ne ribsit suussa sulavat, ei siitä mihinkään pääse.

6. Birn Sea Food Takiabin rannalla on aito thaimaalainen rantaravintola, jonka hinta-laatusuhde on erinomaisen kohdallaan. Älä anna puitteiden hämätä, vaan käy rohkeasti pöytään.

Chocolate Factorya ei muuten voi rinnastaa MacDonald’siin mutta nimi takaa tässäkin tapauksessa tietyn laadun.                                                                                      

7. The Chocolate Factory on tuttu monille myös Pattayalta ja esimerkiksi Khao Yain luonnonpuistosta. Paikka on saanut nimensä lähinnä jälkiruokapuolestaan, mutta ei varsinaisessa menussakaan mitään häpeämistä totisesti ole. Paikalla on oma uskollinen kannattajakuntansa myös suomalaisten keskuudessa.

8. David’s Meatballs oli toimituksen löytö viime joulukuisella Hua Hinin keikallamme. Soi 94:ltä siitä kulmasta, missä ennen oli meksikolainen ravintola keskustaa kohti lähtevällä “välikadulla”, jonka nimeä ei kukaan taida tietää, tarjoillaan lihapullia erilaisilla lisuke- ja kastikevaihtoehdoilla. Kokeilemisen arvoinen.

9. Greenfield Valley Banyanin golf -kentän takana oli meille muille tuntemattomampi, mutta sai Hannalta ehdottoman suosituksen.

David ja osa paikan henkilökunnasta joulukuussa 2021.

10. I Rice radan varrella sijoitettiin varovasti listan loppuun, koska paikan nykymeiningistä ei ole riittävän ajankohtaista tietoa. Mutta aina kun on käyty, niin hyvää on saatu. Monen suomalaisen suosikki tämäkin.

Tämä tällä kertaa. Monen suosikki jäi varmasti taas tältäkin listalta pois, mutta makuasioista ei voi kiistellä, kuten sanotaan. Esimerkiksi meidän ykkösemme Prime Steakhouse löytyy Tripadvisorin listalta sijalta 35 ja on siellä Alissakin jossain 50. tienoilla. Tripadvisor perustaa listansa omien asiakkaidensa antamiin arvosteluihin ja me Thaimaassa asuvien ihmisten hinta-/laatutietoisuuteen.