Minä kun kuvittelin, että Hua Hinin sunnuntai olisi sellaista rauhallista asettumisen aikaa. Toisin kävi.

Aamulla ei sentään ollut mitään kiirettä mihinkään. Päivitin kaikessa rauhassa eilisen matkapäiväkirjan sekä sen mellakointijutun, menin aamiaiselle, soitin vaimolle jne. Kahdentoista jälkeen aloin soitella niille ihmisille, joiden tiesin olevan töissä myös sunnuntaisin.

Eipä siinä ehtinyt kuin muutaman puhelun, kun oma luurikin jo soi.

– Sipi tässä, terve. Muistatko, kun marraskuussa juteltiin minun isästäni, joka aikoinaan toimi ulkomaalaisviraston ylitarkastajana silloin, kun Eila Kännö toimi viraston päällikkönä?

– Joo. Oikein hyvin. Suomen maahanmuuttopolitiikka oli silloin vähän erilaista kuin nyt.

– No, faija ja Irja ovat täällä nyt. Haluatko haastattelun?

– Kysytkin vielä. Selvää asiaa.

– Niin minä muistelinkin. Kysyn vielä faijalta, suostuuko se. Millainen aikataulu sinulla on tänään?

– No, kahden jälkeen on Andersin kanssa sovittu tapaaminen, mutta enköhän minä sieltä kolmeen mennessä irtoa.

– Ok. Palataan, Sipi lopetti.

Ilmeisesti sana Hua Hinissä olostani oli levinnyt, sillä seuraava soittaja oli Luck.

– Mr. BlackWhite soitti. Sillä ei ole sinun numeroasi, joten soitti tänne firmaan. Esittäytyi omalla nimellään. En alkuun tajunnut, kuka se oli. Soita sille.

– Joo, lupasin muistamatta, ettei vasta toissapäivänä ostamassani Huawein Media Padissa ollut juuri mitään puhelinnumeroita koneen muistissa. Jäi sitten soittamatta. Noh, Messengerillä, ajattelin ja unohdin sen jälkeen koko asian.

Sitten soitti Sipi jälleen ja sanoi Hannu Siljamäen olevan tulossa Happy Pigiin neljäksi. Asia sovittu.

Kun vielä Pu Lius ilmoitti voivansa tavata minua taksitolpallaan viiden jälkeen, niin saatoin vain todeta sunnuntai-iltapäivästä tulevan vähän kiireemmän sorttinen.

Taksi Mr. Danilta Andersin Prime Steakhouseen maksoi vain 100 bahtia ja kun Andersin kanssa oli saatu asiat sovittua, niin tuk tuk -taksi Hiltonin edestä soi 94:llä sijaitsevaan Happy Pigiin maksoi 150 bahtia. Ei paha sekään.

Hannu Siljamäki osoittautui paitsi erittäin mielenkiintoiseksi, niin myös helpoksi haastateltavaksi, joka ei turhia mielipiteissään ujostellut eikä sanoissaan säästellyt. Puhuimme paljon Suomen pakolaispolitiikasta ennen ja nyt. Puhuimme Eila Kännöstä ja niistä tekijöistä, jotka ovat johtaneet tähän nykyiseen pakolaistulvaan kohti Pohjoismaita.

Vankan poliisitaustan ja ministeriön hallinnon tunteva mies tiesi selvästi, mistä puhui.

Haastattelun lopuksi kiitin Hannu Siljamäkeä todella kiintoisasta juttutuokiosta ja lupasin tehdä parhaani kirjoittaakseni juuri lopettamamme haastattelun arvoisen jutun. Se juttu on luettavissa loppukuusta ilmestyvässä Hua Hinin Suomalaisessa.

Saavat lehden lukijat arvioida, kuinka onnistuin.