Sunnuntain 5.9. kokouksessa Thaimaan matkailuministerin, TAT:n johdon, Hua Hinin kaupungin ja sen matkailuväen kesken puhuttiin muustakin kuin Hua Hinin avautumisesta ulkomaalaisille matkailijoille.

Yksi tapaamisen aikana esille nousseista aiheista oli Hua Hinin lentokenttä ja sen paljon oletettua pienemmäksi jäänyt käyttö. Tähän saakka on uskottu lentoyhtiöiden vierastavan Hua Hinin lentokenttää sen lyhyen kiitoradan vuoksi, mutta tosiasiassa nykyinen 2.100 metriä pitkä kiitorata on täysin riittävä Boeing 737– ja Airbus A320 -koneille. Niillä voi lentää minne tahansa jopa viiden tunnin lentomatkan päähän Hua Hinistä.

Hua Hinin kiitorata on tasan yhtä pitkä kuin esimerkiksi Koh Samuin lentokentän kiitorata eikä kukaan pidä mitenkään ihmeellisenä sitä, että kentältä nousee ja sinne laskeutuu niin kotimaisia kuin kv. lentoja jatkuvalla syötöllä päivittäin.

Kokouksessa läsnä ollut TAT:n johtaja Yuthasak Supasorn otti esille mahdollisuuden suorista lennoista Phuketin ja Hua Hinin välillä. Matkailupomo viittasi lentoyhteyteen Pattayan ja Phuketin välillä ja totesi Hua Hinin reitillä olevan hyvät mahdollisuudet nousta suosituksi, sillä automatka Hua Hinistä Phuketiin kestää liikenteestä riippuen “varikkopysähdyksineen” kymmenisen tuntia.

Muita merkittäviä avauksia Hua Hinin lentokenttätoimintojen suhteen ovat olleet Jetstar Asian taannoinen ilmoitus lentoliikenteen aloittamisesta Hua Hinin ja Singaporen välillä sekä hongkongilaisen lentoliikenteen konsulttiyhtiö Phoenix Groupin huhtikuussa esittelemä suunnitelma tuottaa lentoliikennettä Hua Hiniin Hong Kongista, Kiinasta ja Intiasta. Tiettävästi Phoenix Group on jo ollut yhteyksissä China Express-, Greater Bay Airlines– ja Go First -lentoyhtiöihin asian tiimoilta.

Hua Hinin lentokentän liikennettä on ennenkin yritetty vilkastuttaa, mutta viimeistään korona pilasi sen viimeisimmän alun. Tässä tullaan Air Asian ensimmäisellä vuorolla Malesiasta.