+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Thaimaansuomalainen on saanut haltuunsa eri lähteistä kuvamateriaalia, joissa näytetään millaista arki burmalaispakolaisten asuttamilla pakolaisleireillä pitkin Myanmarin rajaa oikeasti on.

Thaimaassa asuu kymmeniätuhansia pakolaisia, jotka ovat elelleet heitä varten rakennetuilla pakolaisleireillä jo yli 30 vuoden ajan. Tuhannet ovat myös noilla leireillä syntyneet, eivätkä koskaan ole leireiltä poistuneet. He eivät tunne muunlaista elämää kuin pakolaisleirielämän. Heidän todellisuutensa on, satunnaisia työmatkoja lukuunottamatta, pakolaisleirin aitojen sisäpuolella. Ikinä ei uskoisi, että virallisen Thaimaan mielestä nämä vuosikymmeniä paikoillaan seisseet leirit ovat “tilapäissuojia”.

Täällä niitä on. Pitkin Thaimaan Myanmarin -vastaista rajaa.

Ensimmäiset pakolaiset tulivat Thaimaahan vuonna 1984. Silloin kukaan ei uskonut, että heitä olisi täällä vielä yli 30 vuotta myöhemminkin. Valtaosa pakolaisista (n. 80 %) kuuluu kareenien heimoon. He tulevat itäisestä Myanmarista ja pakenivat aikoinaan Burmassa vallan ottanutta sotilasvaltaa, joka paitsi muutti maan nimen Myanmariksi, niin syyllistyi myös törkeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, kuten nyttemmin on saatu todennettua. Näitä rikkomuksia olivat mm. kareenien kaikinpuolinen terrorisointi raiskauksineen ja ryöstöretkineen sekä näiden alistaminen kantajikseen ja miinanraivaajikseen. Kuvaan kuuluivat kidutukset ja teloitukset kaikille niille, joita epäiltiin yhteyksistä sotilashallituksenvastaiseen oppositioon.

Kuvassa rinteeseen rakennettua Mae La’n pakolaiskylää.

Itse asiassa olot leireillä olivat aika lokoisia aina vuoteen 1995 saakka, jolloin jotkut leireistä joutuivat hyökkäysten kohteiksi. Tämän seurauksena astui voimaan koko joukko erilaisia rajoituksia, joista tärkein oli liikkumisen rajoittaminen. Näiden rajoitusten seurauksena pakolaisista tuli kasvavassa määrin riippuvaisia ulkopuolisesta avusta. Tilannetta helpottamaan perustettiin ensin The Border Consortium -niminen yhteistyöelin koordinoimaan avun tarvetta ja sen ohjaamista oikeaan paikkaan. YK tuli kuvaan mukaan vasta myöhemmin.

Leirien asukkaat valittavat, että jollei pääse käymään töissä, ei siellä juurikaan ole tekemistä. Tässä pelaillaan lentopalloa Mae Ra Ma Luangin leirissä.

Kuinka paljon asukkaita näillä leireillä kaiken kaikkiaan on, sitä ei kai kukaan tiedä. Ihmisiä tulee ja menee, syntyy ja kuolee jatkuvasti. Vuonna 2014 tehdyn laskelman mukaan leireillä asuisi yhteensä yli 110.000 ihmistä, mutta tämänkään luvun ei kukaan tosissaan usko edustavan leirien kokonaisasukasmäärää. Pitkälti YK:n ansiosta leireillä nykyään toimii kuitenkin jonkinlainen koululaitos, neuvolajärjestelmä sekä väestörekisteri.

Matikkaa ekaluokkalaisille Mae La’n leirikoululla.
Toisin kuin suomalaisissa pakolaiskeskuksissa, täältä lähdetään sutena töihin ja tienaamaan, jos vain tilaisuus avautuu. Aamun työmaakuljetus juuri lähdössä.

Noin 50.000 asukkaan Mae La on leireistä suurin. Keskeisen sijaintinsa ja hyvien kulkuyhteyksiensä vuoksi se on saanut mainetta pakolaisten “koulukaupunkina”. Niinpä Mae La’n alueella asuu yli 1.000 eräänlaisessa sisäoppilaitoksessa opiskelevaa pakolaista, jotka ovat tulleet oppia saamaan muista kylistä. Lisäksi on paljon opiskelijoita, jotka asuvat sukulaistensa luona aina opintiellä ollessaan. Valitettava tosiasia kuitenkin on, ettei opiskelupaikkoja riitä alkuunkaan kaikille halukkaille ja moni lahjakaskin opiskelijaksi mielivä saattaa joutua varttumaan kokonaan vailla koulutusta.

Katunäkymä Mae La’sta.

YK:n alaiset UNICEF sekä Suomessa ehkä hieman vähemmän tunnettu UNHCR ovat yhdistäneet voimansa kv. Punaisen Ristin kanssa saadakseen organisoitua väestörekisteri- sekä neuvolatoimintaa leirien asukkaille, mutta ovat joutuneet toteamaan joidenkin tahojen suhtautuvan kovin penseästi hankkeitaan kohtaan. Thaimaan politiikka kun pakolaisia kohtaan on se, että he ovat täällä “tilapäisesti suojassa palatakseen koteihinsa, jahka tilanne Myanmarissa rauhoittuu”. Sinä päivänä, kun tilanne Myanmarissa oikeasti rauhoittuu, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka moni leireillä syntyneistä ja niissä koko elämänsä viettäneistä pakolaisista edes uskaltaa poistua paikasta, minkä oikeasti mieltävät kodikseen.

Vastasyntyneitä rekisteröidään Mae La’n leirillä.

Nyt, kun Myanmarissa ovat alkaneet puhaltaa vapaammat tuulet ja jopa raakuuksiin syyllistyneitä sotilaita on alettu tuomita tekemisistään, on Thaimaan puolen pakolaisleireissäkin aistittavissa varovaista toivoa. Jospa huominen yli 30 vuoden odottelun jälkeen toisikin muassaan jotain parempaa?

Kysyttäessä mitä se parempi voisi olla, ei oikein kukaan tunnu tietävän. Vanhemmasta väestä osa muistaa vielä kotikylän, sen arjen peltoineen ja kyläkauppoineen. Nuoremmista osa ei edes tiedä, mikä se semmoinen kyläkauppa on.

Niinpä niin. Vaikka Myanmarin tilanne kuinka rauhoittuisikin, jää burmalaispakolaisille, YK:lle, Punaiselle Ristille ja Thaimaalle vielä monta ongelmaa ratkaistavaksi.

Näiden lasten ainoa tuntema koti on pakolaisleiri. Menossa siis pihaleikit.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: