Kun viime tammikuussa Luckin kanssa lopulta saimme jo pitkään tapetilla olleen naimisiinmenomme aikaiseksi, tulin luvanneeksi hänelle pelkän Suomen -matkan sijasta matkan suomalaisuuteen. Retkeen, jonka aikana olemme tavoitelleet tämän kansan ja siihen kansaan liittyvän maan syvintä olemusta. Tässä Luckin arvio matkamme tuloksista.

– Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että kuvani Suomesta ja etenkin suomalaisista on näiden reilun kahden kuukauden aikana muuttunut täydellisesti. Ei yksinomaan niiden asioiden ansiosta, joista tässä juttusarjassa on kirjoiteltu, vaan myös niiden, joista tässä on visusti vaiettu ja joista osa tultanee myöhemmin julkaisemaan kustantamomme lehdissä. Tästä esimerkkinä käymäni keskustelut tänne muuttaneiden thaimaalaisten naisten kanssa. Vasta täällä olen saanut oppia, ettei suomalainen ole sellainen, jollaisiksi heidät muutaman Pattayan katukuvassa horjahtelevan kahden viikon miljonäärin ansiosta on meillä päin mielletty.

Suomalainen turisti?

Suomalainen turisti Pattayalla? Huomaa “perhosen” siivet.

Millainen se käsitys sitten on?

– Eritoten Pattayalla on paljon suomalaisia miehiä, jotka joko tekevät kesäaikaan duunia tie- tai rakennustyömailla kahdessa vuorossa kuutena päivänä viikossa voidakseen sitten joskus marraskuun alusta jonnekin maaliskuun loppuun törpötellä Pattayalla ja elostella mielensä mukaan. Sitten on näitä, jotka säästävät vuoden päivät seuraavaa Pattayan -matkaansa varten ja joille ei sitten siellä vietettävän kahden viikon – kuukauden aikana mikään tunnu maksavan mitään. No, omilla rahoillaan saa toki kukin tehdä mitä haluaa, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa juuri näiden suomalaisten muokkaavan kaikkein eniten meidän thaimaalaisten suomalaisista saamaa kuvaa Pattayalla. Sanotaan vaikka näin, että suomalaisilla on Pattayasta tietynlainen kuva, mutta onko kukaan suomalainen koskaan tullut ajatelleeksi saman kuvan välittyvän meille Pattayalla asuville thaimaalaisille kaupungissamme lomailevista suomalaisista?

Tarkoitatko sinä, että…?

– Kyllä. Pattayan maine johtuu pitkälti siitä, että tarpeettoman suuri osa Pattayalla lomailevista ihmisistä tekee siitä sellaisen. Ei niille tulisi mieleenkään lähteä mihinkään Hua Hinin eläkeläisreservaattiin tai Pattayaa paljon kalliimpaan Phuketiin eikä “yhden kadun Krabille”, kuten me Ao Nangin kylää kutsumme. Juuri tällaisten tyyppien ansiosta sitten Pattayan maine on, mitä on. Suomalaisten mielissä Pattayan palvelut käsittävät ainoastaan intiimiä hierontaa, tuntihotelleja ja drinkkibaareja tyttöineen, koska niin moni kaupungissa käyvä suomalainen ei juuri muita palveluita käytä ja nämä ihmiset sitten kertovat kotipuolessaan työpaikoilla ja missä vain joku viitsii kuunnella suureen ääneen kokemuksistaan Pattayalla. Elefanttipuistoista, trooppisista puutarhoista ja saariretkistä kun ei kertakaikkiaan saa yhtä mehukkaita juttuja kuin Pattayan yöstä. Etenkin, jos haluaa esiintyä jonkin asteisena “sankarina” työkavereiden ja naapurien silmissä.

Pattayan palvelut pähkinänkuoressa?

Pattayan palvelut pähkinänkuoressa?

No millainen suomalainen sinun mielestäsi oikeasti on?

– Täällä Suomessa tapaamani suomalaiset ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin. Käyvät ahkerasti työssä, harrastavat, tapaavat tuttujaan ja elävät muutenkin aivan tavallista arkea, johon toki kansallisina erityispiirteinä kuuluu esimerkiksi saunominen. Yhteisenä piirteenä meihin thaimaalaisiin voisin mainita sen, että tekin näytätte kalastavan paljon.

Lisäksi suomalainen on vapaa-ajallaan erittäin aktiivinen ja paljon sosiaalisempi kuin meillä päin luullaan. Tosin hieman eri tavalla. Tämä näkyy mm. siinä, että thaimaalaiset hakeutuvat täysin luonnostaan toistensa seuraan, kun taas Suomessa ei kummoistakaan kesätapahtumaa tarvita, kun teitä jo jossain Rämönperän rapujuhlilla on läjäpäin. Siinä ei riitä tiet eikä parkkipaikat.

– Olet joskus kirjoittanut, kuinka Thaimaan maaseudulla matkaillessasi sinulle on esitelty joka ainoa kookospalmu, kalalammikko ja riisipelto. Tämä tuli mieleeni mm. siellä jäähallissa tapahtuneen esittelyn aikana ja joidenkin kaveriesi luona. Aivan sama meininki.

– Isänmaallisiakin te olette lähes samalla tavalla kuin me thaimaalaisetkin, mutta teidän isänmaallisuutenne ei kohdistu eikä toteudu minkään henkilökultin kautta, vaan mieluummin teidän historianne ja kansanperinteen kautta. Leikillänne kerrotte ruotsalais- ja venäläisvitsejä, mutta virolais- ja norjalaisvitsejä en ole kuullut. Mistä se johtuu?

Suomessa voi nähdä jopa kissaa talutusnuorassa ulkoiluttavan miehen.

Suomessa voi nähdä jopa kissaa talutusnuorassa ulkoiluttavan miehen. Thaimaassa ei ikinä.

Mitäs noin muuten olet tykännyt Suomesta, väistän kysymyksen, vaikka mielessäni arvailen sen johtuvan siitä, että Norjassa ja Eestissä asuu sentään kunnon porukkaa.

– Minusta tuntuu erittäin hassulta se, että sama kansa, joka saa aikaan näin toimivan infrastruktuurin, siistit julkiset tilat ja virkistysalueet, pystyy jättämään esimerkiksi marjasadostaan jotain 90 % metsiin mätänemään. Niistä talteen otetuista 10 prosentistakin valtaosa tai ainakin hyvin suuri osa kerätään ulkomaisin voimin samaan aikaan kun kotisohvilla lojuu 200.000 työtöntä. Ei teidänkään systeeminne aina niin kovin täydellinen ole.

Thaimaalaiset marjanpoimijat työmaallaan suomalaismetsässä.

Thaimaalaiset marjanpoimijat työmaallaan suomalaismetsässä.

Teillä on asiat paikka paikoin jopa liiankin hyvin. Ei thaimaassa kenellekään makseta siitä, että lojuu kotonaan, vaan työttömyyden ainoa lääke on työ: oma yrittäminen tai jonkun toisen auttaminen maksua vastaan. Toisaalta teidän omat säädöksenne tuntuvat toisinaan sangen tehokkaasti tappavan monen ihmisen aidon yrittämisenhalun. Esimerkiksi thaimaalaisista elintarvikekioskeista noin 99 % ei takuulla kuuna päivänä läpäisisi suomalaisten alan viranomaisten seulaa, mutta siitä huolimatta yli 50 miljoonaa thaimaalaista elelee juuri niiden tuotteiden varassa päivittäistä arkeaan ilman mitään hirveitä katastrofeja tai kulkutauteja, joista täkäläiset viranomaiset kyllä osaavat uhkakuvia maalata.

Thaimaalainen elintarvikekioski.

Thaimaalainen elintarvikekioski.

– Ja vielä kun täkäläisistä viranomaisista puhutaan, niin ainakaan minun oikeustajuuni ei mahdu se, että suomessa raiskaajat selviävät ehdollisilla vankeustuomioilla, mutta jos on mennyt nuuskan myyntiin syyllistymään, niin jo avunannostakin saa kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta! “Päätekijät”, mitä se sitten tarkoittaakin, saivat jotain neljä vuotta. Mielestäni rikosten vakavuus ei ainakaan tässä tapauksessa ollut missään suhteessa tuomioihin.

Mikä on hassuin asia, minkä olet Suomessa nähnyt?

– Kyllä se on tämä keskellä kaupunkia ja metsää asuminen. Katso itse vaikka tuohon suuntaan, Luck osoittaa yläkerran parvekkeeltamme keskikaupungille päin, ja näet nuo kolme hyppyrimäkeä, mutta sieltä ei näy tänne. Tarkistin asian itse, kun oltiin tuolla huipulla!

– Koko Suomi tuntuu muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta olevan yhtä pikku hiljaa metsäksi muuttuvaa puistoa, joka alkaa suurin piirtein toria reunustavista puista ja päättyy jonkun järven rannalle tai mereen. Siellä jossain kumminkin asuu ihmisiä, kulkee busseja, löytyy työpaikkoja jne. Tätä asiaa minä en ikinä pysty selittämään kenellekään thaimaalaiselle, joka ei ole täällä käynyt.

Luck ei ymmärrä kuinka joku voi asua keskustassa keskellä metsää vaikka se on näin helppoa! Kuva kodistamme otettuna Koulutuskeskus Salpauksen pihalta.

Luck ei ymmärrä kuinka joku voi asua keskustassa keskellä metsää vaikka se on näin helppoa! Kuva kodistamme otettuna Koulutuskeskus Salpauksen pihalta. Kauppatorille n. 10 minuutin kävelymatka.

– Ettekä te olleet moksiskaan, vaikka ihmiset kävivät oikein ämpärien kanssa tyhjentämässä nuo vadelmapensaat tuossa pensasaidan takana. Toisaalta, olenhan itsekin käynyt marjassa vaikka missä. Vuoroin vieraissa, niin kuin teillä päin sanotaan.

– Hyvä vuoroin vieraissa -esimerkki oli myös siellä Tepin ja Maritan vanhassa talossa, josta vielä tänäkin päivänä voi nähdä, kuinka iso puutalo oli jaettu kätevästi neljäksi eri asunnoksi, kun sotien jälkeen piti yht’äkkiä asuttaa Lahden seudulle parikymmentätuhatta siirtokarjalaista, vai montako niitä oli? Näitkö, että siinä meidän “vierashuoneessamme” vielä tänäkin päivänä on oma, lukollinen ulko-ovensa, oma suihku-/wc -huone, makuualkovi ja erillinen keittiötila. Se on aikoinaan ollut erillinen asuntonsa siinä talossa, mutta ethän sinä suomalaisena kiinnittänyt tuollaiseen asiaan mitään huomiota.

Vain suomalainen voi kehitellä saunan, jonka voi tarpeen vaatiessa ottaa matkalle mukaan.

Vain suomalainen voi kehitellä saunan, jonka voi tarpeen vaatiessa ottaa matkalle mukaan.

– Ja lapsianne te näytte rakastvan aivan yhtä paljon kuin thaimaalaisetkin, vaikka meillä joissain piireissä väitetäänkin, etteivät farangit juurikaan välitä lapsistaan, kun nukkuvatkin eri huoneissa. Tästä tullaankin sitten sujuvasti siihen, että asuminen sinänsä näyttää olevan teille erittäin tärkeä asia. Ok, minähän en ole Suomen talvea kokenut, mutta ymmärrän sen takaavan, ettei täällä ainakaan missään hökkeleissä edes voi asua. Vaikka tämä ilmastollinen ero otettaisiinkin huomioon, niin thaimaalainen ei mitenkään voi käsittää, miksi pelkkää asumista varten pitää elää elämänsä parhaat 20 vuotta ainakin jonkinasteisessa velkavankeudessa. Kukas se sanoikaan, että suomalaisen elämä on valmis vasta, kun se rivitalokolmio on velaton?

– Sama ilmiö näkyy muuten myös Pattayalla suomalaisten omistamissa asunnoissa. Kalusteet ja kodinkoneet on yleensä niin viimeisen päälle, että niissä on kiinni enemmän rahaa kuin monen thaimaalaisen asunnossa!

Suomalaisten omistamissa loma-asunnoissa on esimerkiksi keittiö sangen eri näköinen kuin thaimaalaisten asunnoissa.

Suomalaisten omistamissa loma-asunnoissa on esimerkiksi keittiö sangen eri näköinen kuin thaimaalaisten asunnoissa.

Entä mitä meinaat kertoa Suomesta ja suomalaisista Thaimaassa tästä eteenpäin?

– Eihän minua kukaan kumminkaan usko ainakaan aluksi, vaan minun täytynee alkuun vain tyytyä esittelemään näitä melkein 200 valokuvaa, joita reissun mittaan on kertynyt ja kertoa tarinoita niihin liittyen. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on kuitenkin etsiä Thaimaasta Suomeen avioituneita thaimaalaisia, sellaisia jotka eivät ole tänne päästyään pettyneet, ja alkaa heidän avullaan kertoa mitä on suomalainen todellisuus ja millaisia suomalaiset oikeasti ovat.

Hetkonen! Pettyneet?

– No keskusteluissa tänne muuttaneiden thaimaalaisnaisten kanssa olen saanut kuulla monen muuttaneen Suomeen aika vääränlaisin odotuksin. Voit vain kuvitella sitä tunnetta, kun osoittautuu vasta täällä perillä, ettei se Pattayalta tuttu miljonäärimies olekaan niin satumaisen rikas, vaan arki koostuukin täysin eri asioista, kun jokailtaisista juhlista, ravintolaillallisista, veneretkistä ja viikonloppureissuista jollekin saarelle tai hyvään lomakylään. Sitten kun vielä talvi alkaa painaa päälle, niin viimeistään talvipakkasiin se maailmankuulu thai -hymy pakkaa hyytymään. Siinä kun räntäsateessa odottelet bussia pilkkopimeässä palellen ennen aamuseitsemää päästäksesi hankkeeseen, niin ei se välttämättä kaikille vastaa niitä odotuksia, joita satuprinssin matkaan lähtemisen myötä tytölle syntyi.

Kouvolassa asuva Pui kuuluu niihin onnellisiin, joiden elämä Suomessa on järjestyksessä.

Korialla asuva Pui kuuluu niihin onnellisiin, joiden elämä Suomessa on järjestyksessä.

– Etenkin ne, jotka eivät ole oivaltaneet kieliopintojen välttämättömyyttä kunnon työpaikan saamiseksi ja joutuvat elämään eristyksissä oman seutukuntansa thai -yhteisöstä, saattavat nyttemmin olla hyvinkin tyytymättömiä ja pettyneitä valintoihinsa. Tilannetta ei helpota se, että kotona on ennen lähtöä tullut kerrottua ainoastaan 250 lähimmälle ystävälle ja sukulaiselle, millainen auvo siellä Suomessa onkaan odottamassa ja kuinka rikas mies nyt on löytynyt. Siellä Kouvolassa haastattelemasi Pui ja Espoossa asuva Bussaba puolestaan ovat mainioita esimerkkejä siitä, mihin Suomessa voi päästä toimimalla oikein. Suomalaisille miehille haluan tähdentää meidän thaimaalaisten olevan hyvin läheisriippuvaisia olentoja ja siinä kuviossa yhteydet muihin lähiseudun thaimaalaisiin ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Etsivä löytää joka kaupungista thaimaalaisten kokoontumispaikan. Lahdessa se on tämmöinen. Suomeen muuttaneelle thaimaalaisella nämä paikat ovat sosiaalisesti erittäin tärkeitä.

Etsivä löytää joka kaupungista thaimaalaisten kokoontumispaikan. Lahdessa se on tämmöinen. Suomeen muuttaneelle thaimaalaisella nämä paikat ovat sosiaalisesti erittäin tärkeitä.

Mitä haluaisit vielä lopuksi sanoa kaikille suomalaisille?

– Teillä on kaunis, siisti ja kerrassaan upea maa, jossa kaikki toimii! Miksi ihmeessä teidän pitää arvostella sitä niin paljon? Väitetään, ettei ilmastolle mitään voi, mutta täältä sentään suomalainen pääsee vaikka Thaimaahan ihan eri tavalla kuin esimerkiksi thaimaalainen voi päästä Suomeen. Olisitte kiitollisia siitä kaikesta mitä teillä on ja arvostelun sijaan etsisitte mahdollisuutta kehittää olemassa olevaa sen sijaan, että etsisitte pelkkiä puutteita ja arvostelisitte niitä.

Loppusaldo päättää ensikertalaisen Suomen -vierailua käsitelleen sarjan, jonka aikana olemme tutustuneet Suomen kaupunki- ja maalaiselämään, käyneet niin rannikkoseudulla kuin sisämaassakin, majailleet mökeillä, taloissa ja kerrostaloasunnoissa sekä kulkeneet Suomea ristiin rastiin aina Eestiä myöten niin junalla, autolla, laivalla kuin metrollakin. Tänä aikana Luckille on varmasti muodostunut tarkka kuva ainakin kesäsuomesta kesäsuomalaisineen.

Tähän loppuun Luck halusi vielä valita muutaman kuvan, joihin saneli kuvatekstit:

Suomalainen ystävyys on ikuista. Paakia ollaan viimeki nähty joskus vuosia sitten, mutta aamukahvilla Vesijärven satamassa juttu jatkui suurin piirtein siitä, mihin se viimeksi jäi.

Suomalainen ystävyys on ikuista. Paakia ollaan viimeksi nähty joskus alkuvuodesta 2015, mutta aamukahvilla Vesijärven satamassa juttu jatkui suurin piirtein siitä, mihin se viimeksi jäi.

Ennen kaikkea minä olen teille kateellinen näistä rantamaisemista. Tämänkin saaren kesämökki on noin 20 minuutin venematkan päässä Lahden keskustasta.

Ennen kaikkea minä olen teille kateellinen näistä rantamaisemista. Tämänkään saaren kesämökistä ei ikinä uskoisi sen olevan vain noin 20 minuutin venematkan päässä Lahden keskustasta.

...ja näihin suomalaisten rakentamiin saunaviritelmiin voi kanssa törmätä sitten ihan missä tahansa. Nämä ovat niitä asioita, joita ei kukaan usko, kun kotipuolessa kerron.

…ja näihin suomalaisten rakentamiin saunaviritelmiin voi törmätä sitten ihan missä tahansa. Nämä ovat niitä asioita, joita ei kukaan usko, kun kotipuolessa kerron.

Lisäksi te lähinnä vitsin vuoksi hankitte mitä oudoimpia kulkupelejä, joilla on "kätevä" tehdä kauppareissuja, ajaa sontaa tms.

Lisäksi te näytte lähinnä vitsin vuoksi hankkivan mitä oudoimpia kulkupelejä, joilla on “kätevä” tehdä kauppareissuja, ajaa sontaa tms.

Thaimaalainen ahkera perusluonne takaa sen, että Suomi on thaimaalaiselle hyvä maa asua, kunhan tänne tulee oikein odotuksin ja valmiina tekemään töitä.

Kaikesta huolimatta thaimaalainen ahkera perusluonne takaa sen, että Suomi on thaimaalaiselle hyvä maa asua, kunhan tänne tulee oikein odotuksin ja valmiina tekemään töitä.