+66 8 2913 6399
thaimaansuomalainen@gmail.com

Hollola on paikka, josta ei hevillä selviä. Mutta osataan sitä Lahdessakin. Suomalaiseen ruokakulttuuriin perehdyttäminen saa myös jatkoa.

Se oli sunnuntaiaamupäivää, kun Raikaan Jari sai yllätysvieraita.

– No?

– Luck halusi tulla hakemaan tuoreita kanttarelleja sienikastikkeeseen, selvitin.

– Oon justiinsa menossa venettä laittaan, Jari sanoi, mutta käykää ihmeessä taloksi. Luck kyllä tietää, mistä niitä sieniä löytyy ja te miehethän voitte vaikka sillä aikaa katsella olympialaisia ja tehdä kuppia, Jari sanoi meitä peremmälle viittoillen, loihti jostain pullollisen Viru Valgeeta ja iski sen minulle kouraan.

– Lantrinkien paikan tiedät!

Autoilevina ihmisinä jätimme sillä kertaa korkkaamatta, mutta kisakatsomo meille kyllä kelpasi. Kumpikaan meistä, faija eikä minä, ole ikinä mikään himosienestäjä ollut…

Kanttarelleja, komisario Palmu! Itselläni ei ollut kameraa käsillä, joten kuva lainattu Kotona Annin kanssa -blogisivustolta.
Kanttarelleja, komisario Palmu! Itse en sienitalkoisiin osallistunut, joten kuva on lainattu Kotona Annin kanssa -blogisivustolta.

Jari on alunperin Mukkulan miehiä. Asusteli jossain Timonkadulla samaan aikaan, kun itse asuin ostarin toisella puolella siinä Reppurinkadulla. Timonkadun suuria poikia ovat muuten Hassisen Koneesta tutut Kinnusen veljekset ja Reppurilla puolestaan asui yhteen aikaan Urjalan taikayö -hitillään kulttimaineeseen kohonnut Martti Innanen. 1960 -luvun lopun lapsuuteni hauskimpia hetkiä tulin eläneeksi aina silloin, kun maestro Innanen ilmestyi taloyhtiön lentopallokentälle, otti paidanhelmat pois housuista ja liittyi mukaan peliin. Peliesityksistään huolimatta muistelen taiteilija Innasen olleen aina mitä tervetullein myös lentopallokentälle.

Yhtä kaikki, meidän piti Raikaan Jarin kanssa aikoinaan muuttaa Thaimaahan tapaamaan toisemme ensimmäisen kerran.

Hollolaa ristiin rastiin

Hollolalainen on siitä outo ihmisrotu, että heille Hollola on todellakin kaikki. Kun hollolalainen lähtee keskustaan ostoksille, tarkoittaa hän Salpakankaan liikekeskusta ja jos politiikkaa puhutaan, niin se on hollolalaista kunnallispolitiikkaa. Hollolalaisten mielestä kaikki lahtelaiset asuvat “Hollolan Lahles” ja heidän mielestään joskus 1980 -luvun aikana vasta saatiin korjattua suuri vääryys ja suoranainen suunnitteluvirhe, kun Hollolan kunnanvirasto lopultakin muutti Lahdesta Hollolan puolelle.

Hollolan Kunnantupa toimii yleensä ravintolana ja on myös mitä mainioin paikka yksityistilaisuuksiin.
Hollolan Kunnantupa toimii lounasravintolana ja on myös mitä mainioin paikka yksityistilaisuuksiin.

Kaikesta tästä saatiin jälleen kerran oiva esimerkki, kun kunnantuvan pihapiirissä joiskentelimme kioskikahveja joiden kyytipojaksi valittiin kiusallammekin kaikkein koppavimmat viinerit, mitä tiskiltä löytyi. Naapuripöydän juttuja kuunnellessa osasin oitis kertoa Luckille, että “nuo on nyt niitä hollolalaisia, joista tänne tullessa oli puhe”. Pöydässä puhuttiin ainoastaan Hollolan kunnan päättäjistä, viranhaltijoista, tapahtumista, kaavoituksesta, nuorisoseuratoiminnasta, kotiseutuyhdistyksestä jne. Kuvioon kuuluu, että joka ainoa keskustelussa mainittu sukunimi kuului perheelle, jolla on ollut sukuhauta Hollolan kivikirkon kupeessa vähintään 1800 -luvun puolivälistä saakka.

Hollolan "maailmankuulun" kirkon kellotapuli vas, kivikirkko oik. ja osa hautausmaata etualalla.
Hollolan “maailmankuulun” kirkon kellotapuli vas, kivikirkko oik. ja osa hautausmaata etualalla. Ne vanhimmat hautapaikat sijaitsevat kirkon toisella puolella.

Mutta kahvi oli hyvää eikä viinereissäkään ollut valittamasta, joten ei muuta kuin vastapäiseen, jotain 500 -vuotiseen kivikirkkoon tutustumaan. Kirkosta löysimme onneksemme Messilän suuruuden aikoina kartanon hiihtokeskuksineen omistaneen Kyösti Toivosenjoka sentään on entinen europarlamentaarikko ja jota näin ollen ei ylenmääräinen hollolalainen nurkkakuntaisuus vaivaa. Kyösti on tänä päivänä eläkkeellä, mutta Hollolan historiaa hyvin tuntevana ihmisenä tuuraa silloin tällöin paikallista alueopasta, noin 40 päivää vuodessa Kyöstin itsensä kertoman mukaan.

Hollolan kivikirkon sisätiloissa henkii vuosisatainen perinne.
Hollolan wanhan kirkon sisätiloissa henkivät vuosisatojen kirkonmenot: kuulutukset, häät, ristiäiset ja hautajaiset.

Kyösti mielellään kertoili Luckille pikkurikollisista, jotka vuosien saatossa olivat onnistuneet pöllimään kirkosta (kuinka alas joku slurkki voi tosissaan vajota?) puuveistoksen tai ehtoollispikareita ja sitten yrittäneet myydä niitä sangen huonolla menestyksellä. Kaikille ekumeenisen alan rikosuraa suunnitteleville tiedoksi: Kirkollista esineistöä ei saa kaupaksi mihinkään hintaan ainakaan Suomessa, koska joka ikinen antiikkikauppias ja alan harrastaja tietää niitä nähdessään tavaran ilman muuta varastetuksi.

– Ne viimeksi varastetut kirkkoviinipikaritkin löydettiin kassista, joka oli heitetty metsään sen jälkeen kun pienyrittäjille oli selvinnyt, ettei bisneksistä oikein mitään tule, Kyösti muisteli.

Juttuhetkestä virkistyneinä kävimme Luckin kanssa katsastamassa Messilän kartanon alueella, mitä kaikkea Kyösti onkaan aktiivivuosinaan puuhannut.

Messilän varsinainen kartanorakennus taustalla ja etualalla yksi hissilippujen myyntipisteistä. Messilä valittiin vuoden hiihtokeskukseksi 2015.
Kesäisin hiljaiseloa viettävän Messilän varsinainen kartanorakennus taustalla ja etualalla yksi hissilippujen myyntipisteistä. Messilä valittiin vuoden hiihtokeskukseksi 2015.

– Kova äijä, totesi Luck, eikä edes yhtään vaikuttanut hollolalaiselta.

Lakkaa lakkaamattomiin

Ja kun kerran suomalaisia erikoisuuksia etsittiin, niin mansikoiden, mustikoiden, vadelmien ja viinimarjojen jälkeen piti ensikertalainen tutustuttaa lakkojen ihmeelliseen maailmaan. Tällä en nyt tähän lähtöön tarkoita täkäläisten ammattiliittojen aktiviteetteja, vaan sitä keltaista marjaa, mitä jotkut thaimaalaiset myös tapaavat silloin tällöin poimiskella kotimaisen marjateollisuutemme tarpeisiin.

Lakkakakku meni vielä muikistellessa, mutta jo sitä tarjotessa olin huomaavinani thaimaalaisen pyrkimyksen kohti kakun reunoja, ts. sitä osaa, jossa lakkojen sijasta oli enempi kermavaahtoa kuin varsinaista tarjottavaa.

Lakkakakkua ja semanttista tuijotusta kohti televisiota, jossa ovat menossa Rion olympiakisat.
Lakkakakkua ja semanttista tuijotusta kohti televisiota, jossa ovat menossa Rion olympiakisat.

Olettamuksemme saivat vahvistuksen, kun nougat -jäätelön kanssa oli iltapäiväkahvilla tarjolla sekä vadelma- että lakkahilloa. Kaikki muut päätyivät lakkahilloon paitsi Luck, joka mätti vadelmaa suurin piirtein kaksin käsin.

– Etkö sinä pidä lakkahillosta, kysyin vaivihkaa.

– Vadelmahillo on tosi hyvää, kuului kohtelias vastaus.

Lahtelainen vastaisku heti seuraavana tiistaina

Jos on hollolalaisuus erään sortin valistunutta nurkkakuntaisuutta, niin lahtelaisuutta puolestaan on vaikea kuvitella ilman hiihtostadionia. Tai Lahden Stadionhan se nykyään on nimeltään ympärivuotisen käyttönsä ansiosta. Näytä minulle lahtelainen, joka väittää ettei koskaan ole käynyt stadionilla, niin minä näytän sinulle liikuntakyvyttömän lahtelaisen, joka kaiken lisäksi vielä valehtelee!

Lätkähallin, hyppyrimäkien ja maauimalan lisäksi siellä on kesäisin tarjolla jalkapalloa, järjestetään erilaisia messuja, kongresseja ja konsertteja tyyliin Johnny Cash ja Pink FloydYleisurheilun puolelta mainittakoon Eliittikisat ja kulttuurin puolelta esim. Hiihtomuseo. Lisäksi alueella on joukko ympäri vuoden auki olevia ravintoloita ja kahviloita, joihin kaikkiin riittää väkeä joka päivälle. Toisin kuin muka Oslossa sijaitsevalta Holmenkollenilta tai joltain Falunilta, on Salpausselältä noin 10 minuutin kävelymatka Lahden ydinkeskustaan ja esimerkiksi Vesijärven satamaan tai Sibelius -talolle.

Lylyt ja kalhut esiteltiin jo Hiihtomuseossa, mutta ravintola Voiton seinältä Luck löysi vanhat kunnon mäystimet.
Lylyt ja kalhut esiteltiin jo Hiihtomuseossa, mutta ravintola Voiton seinältä Luck löysi vanhat kunnon mäystimet.

Tällä kertaa poikkesimme hiihtokatsomon alle avattuun ravintola Voittoon kolmesta syystä:

1. Se oli kätevästi Hiihtomuseon kupeessa,

2. Kukaan seurueesta ei ollut aiemmin siellä käynyt ja

3. Päivän lounaslistalla oli muikkuja, joihin Luck oli kehdannut suhtautua jotenkin penseästi Kauppatorilla edellisenä keskiviikkona.

Muikkujen vaihtoehtona oli toki kalkkunaa, sahramiriisiä ja jotain chutney -kastiketta, mutta Luck uskoi, kun vakuutimme nyt tarjolla olevan Päijänteen muikkuja, jotka ovat aivan eri asia kuin ne torilla tarjolla olleet Kallaveden muikut.

Lahden hiihtomuseossa on mahdollista hypätä suurmäen hyppysimulaattorista, kokeilla ampumahiihtoa jne.
Lahden hiihtomuseossa on mahdollista hypätä suurmäen hyppysimulaattorista, kokeilla ampumahiihtoa jne.

– Ihan totta! Ero on sama kuin Isaanin riisillä ja vaikka Prachinburin riisillä!

No, Luckin mielestä riiseillä on eroa, joten hän nieli selityksen purematta ja ne muikutkin sen jälkeen! Kehui Päijänteen muikkuja aivan erinomaisiksi etenkin kun sain salaa upotettua niiden kyytipoikana tarjoiltuun perunamuussiin ruokalusikallisen voita sillä aikaa, kun eukko haki salaattia. Hoikat vartalot tulevat ja menevät, mutta läski on ikuista!

Helsinki vielä kerran

Jo tutuksi tullut Z -juna Helsinkiin lähti Lahden rautatieasemalta perjantaina 12.8. klo 8.02. Vaihto Pasilassa ja lentokenttäjunalla Malminkartanoon raiteelta 9. Tämä oli työkeikka ja aikataulu sen mukainen. Ensimmäinen asiakaskäynti oli ohi kello 10.36 ja sieltä ehti mainiosti bussiin numero 51, jolla matkattiin miljoonan maitolaiturin kautta Hakaniemen torille, sillä seuraava paikka sijaitsi Unioninkadulla.

Niin kiire ei sentään saa olla, ettei kuvaamaan keritä. Luck Hakaniemen torin reunalla.
Niin kiire ei sentään saa olla, ettei kuvaamaan keritä. Luck Hakaniemen torin laidalla.

Jostain syystä Luck on aina tykännyt seurata minua asiakaskäynneille ja niitä on tehty Thaimaassa ainakin Phuketissa, Krabilla, Hua Hinissä, Bangkokissa, Pattayalla, Mae Phimissä ja nyt sitten myös Suomessa ja Helsingissä. Ilmoitusasioiden lisäksi kävimme päivän päätteeksi hoitamassa vielä näitä Kipin Kapin -asioita ja päivä päättyi tuttuun paikkaan, eli Helsingin rautatieaseman kupeessa sijaitsevaan tsekkikuppila Vltavaan, jossa HIV -tukikeskuksen toiminnanjohtaja Jukka Kerosen (joo, sama mies kuin siinä Espoon jutussa aiemmin. Olisko ollut Ensikertalainen 3?) seurassa odottelimme kello 17.35 Lahtea kohti lähtevää Z -junaa.  Merkille pantavaa tässä reissussa oli ainakin se, että VR laskuttaa pelkästä Helsinki – Lahti -välistä tasan saman hinnan kuin Lahdesta Pasilan kautta Malminkartanoon, 13 euroa/nuppi.

Luck ja Jukka Vltavassa, josta pikku hiljaa on muodostunut Helsingin reissujemme keskeinen tapaamispaikka.
Luck ja Jukka Vltavassa, josta pikku hiljaa on muodostunut Helsingin reissujemme keskeinen tapaamispaikka.

Seuraavaksi pukkaa kuulemma keikkaa Pohjanmaalle ja mahdollisesti johonkin saareen mikäli kelejä riittää, mutta ensi viikosta enemmän sen viikon kuluttua. Ja kahden viikon päästä meillä onkin jo luvassa “upee finaali”.

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: