+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Tässä ensimmäinen Suomesta tuleva pääkirjoitukseni. Toimituksen muuton mukanaan tuomat tekniset vaikeudet alkavat olla ainakin pääosiltaan voiton puolella olkoonkin, että kuluneen viikon aikana viime tiistaista eiliseen maanantaihin Gizmo on kieli vyön alla saanut ravata pitkin kaupunkia kaiken maailman adaptereita, toimistokalusteita ja jopa kulkuneuvoja etsimässä. Oman maahantuloprosessini viimeisistä vaiheista myöhemmin tässä kuussa erillisen “Oleskelulupa Suomeen 3” -otsikon alla, jahka vielä TE -keskuksessa on vierailtu ja opiskeluasiat saatu kuntoon.

Olen pitkin kesää tottunut riemuitsemaan siitä, että joka kuukausi on yli 80.000 lukukertaa, kun viime kesän vastaavat luvut pyörivät noin 30.000 paikkeilla. Yllätys olikin melkoinen, kun Gizmo täällä Lahdessa avasi mukana tuomamme firman päätietokoneen ja sanoi elokuussa sivuilla olleen kaikkiaan 94.679 klikkausta. Saas nähdä, mitä talvi tuo tullessaan?

Kiinnostavimmat aiheet elokuun mittaan näkyivät olevan ykkösestä kolmoseen:

Mainostajien puolella näkyi selvästi, että ihmiset haluavat tietoa Thaimaasta sekä yleisesti että paikallisella tasolla. Vaikka Hans Lankari superbannereineen vetikin enemmän klikkauksia kuin kolme parasta normaalibanneria yhteensä, niin ne kolmen kärjessä olivat Hua Hinin Seudun Suomalaiset, Pattaya Suomi -seura ja suomalaisseurojen kattojärjestö Suomi-Seura ry.

Itse olen jo vuosia halunnut nähdä talvisen Suomen. Lunta, jääkiekkoa, mäkihyppyä, joulupukin maa ja Lappi. Olen halunnut tavata täällä asuvia thaimaalaisia ja kysyä heiltä, millaista se suomalaistuminen oikeasti on. Tulevana talvena tämä kaikki käy lopulta mahdolliseksi. Kiitos teille kaikille siitä.

Luck

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: