Turha marista, että ainoastaan Myanmarista tulee laittomasti pimeitä työntekijöitä rajan yli Thaimaan puolelle.

Nyt otti Mekong -joella rajaa vartioiva venepartio kiinni 57 laosilaista, jotka yrittivät lauantaina 7.5. yön pimeydessä tulla pitkähäntäveneillä joen yli Thaimaan puolelle työnhakuun. Laosin puolella ehkä ajateltiin rajavartioinnin vähän hölläävän rajan täydellisen avautumisen alla?

Nakhon Phanomin (pikkukuvassa kesk.) MRU:n (Mekong River Unit) komentaja Chatchawal Toroong kertoi partion tavoittaneen laosilaiset joen rantatörmältä Nam Kamissa väen ollessaan siirtymässä veneiltä kolmeen heitä odottaneeseen avolava-autoon. Työnhakijoiden ohella paikalta pidätettiin kuusi opasta. Neljä thaimaalaista ja kaksi laosilaista.

Taustalla näkyvän Laosin puolelta pääsisi Nakhon Phanomiin laillisestikin joko ystävyyden siltaa pitkin tai tällaisilla jokilaivoilla, mutta moinen ei kuulunut näiden rajanylittäjien suunnitelmiin.

Yksi thaimaalaisista oppaista, Yodchai Netwong, 45, kertoi olleensa paikalla laosilaisten bisnesmiesten palkkaamana tarkoituksenaan toimittaa tulijat heille Thaimaan puolella luvattuille työpaikoille. Palkkaa hommasta oli oppaille luvattu 1.500-3.000 bahtia (n. 40-80 €) ajomatkan pituudesta riippuen.

Kapteeni Chatchawalin mukaan laosilaisista työntekijöistä on thaimaalaisyritysten keskuudessa tällä hetkellä kova kysyntä.