Ehdotus: turistialueilla yöravintolat auki aamuneljään erityisveroa vastaan
Phuketissa Patongin alueella toimiva tunnettu yrittäjä “Prab” Keesin on jatkuvien vaatimusten sijaan tehnyt rakentavan ehdotuksen turistialueiden erityiskohtelun mahdollistamiseksi.
Ajatus on yksinkertaisuudessaan suorastaan nerokas. Ne turistialueiden yöpaikat, jotka katsovat kärsivänsä kohtuuttomasti koronarajoitusten mukanaan tuomasta keskiyön sulkemisajasta, voisivat halutessaan maksaa eräänlaisen “huviveron”, jonka maksaminen oikeuttaisi paikan pitämiseen avoinna aamuneljään. Rahan puutteessa kärvistelevä valtio saisi lisää verotuloja samalla kun mitattaisiin, ketkä oikeasti ovat kärsineet “liian aikaisista” sulkemisajoista ja ketkä ainoastaan mylvineet muun kuoron mukana. Tai kuten amerikkalaiset sanovat: Put your money where your mouth is!
– Mikäli turisteille halutaan antaa erityispalveluita alueilla, joissa heitä on paljon, kuten Phuketin Patong Beachillä, Pattayalla tai Bangkokissa Thonglorin ja Khaosan Roadin alueilla, niin näillä alueilla pitää olla täysin eri säännöt kuin sellaisilla alueilla, missä turisteja ei käy eikä näy, Prab Keesin sanoo The Phuket Expressille.

– Eivät yöbaarien omistajat välttämättä itse edes halua pitää paikkojaan auki aamun tunneille, mutta meidän on ajateltava turisteja. Heidän on saatava nauttia lomastaan ja siihen liittyvästä yöelämästä niillä alueilla, joissa heitä on. Ainakin Patongilla me haluamme heidän palaavan takaisin samaan paikkaan, jossa kokevat viihtyneensä.
– Tutkittu tosiasia on, että jotkut yöpaikat voivat tehdä todella hyvin rahaa klo 1-3 aamuyöstä ja se on yksinomaan hyväksi niin valtion kuin paikallisellekin taloudelle, phuketilaisyrittäjä jatkaa.
– On selvää, että kaikki maksaa, joten erityisalueilla erityisluvilla jatkoaikaa aukioloilleen saavien yritysten on maksettava veroa siitä hyvästä, että saavat paremmat ansaitsemismahdollisuudet kuin turistialueiden ulkopuolella sijaitsevat yritykset. Lisäksi on myönnettävä, että myöhäisillä aukioloajoilla on myös negatiiviset vaikutuksensa.

Prab Keesinin ehdotuksen lisäksi pääministeri Prayut Chan-O-Cha on vastaanottanut yöbaariyrittäjiltä tulleen kirjeen, jossa ehdotetaan ns. sinisten alueiden, kuten Phuket ja Pattaya, karaoke- ja go go -baarien avaamista kesäkuun 1. päivästä eteenpäin matkailun edistämiseksi alueilla.
0 comments