Parlamenttivaalipäivästä ilmoitetaan virallisesti perjantaina 24.3.

Määräys edustajainhuoneen hajoittamisesta julkaistiin maanantaina 20.3. Thaimaan virallisessa lehdessä, The Royal Gazettessa.  Sen oli allekirjoittanut pääministeri Prayut Chan-O-Cha ja se astui voimaan välittömästi.

Jo oli aikakin, ajattelee moni, sillä edustajainhuone ei enää viikkoihin ole kokoontunut päätösvaltaisena, kun niin moni kansanedustaja on poissa kokouksista. Poissaolojen syyt vaihtelevat, mutta tosiasiassa kysymys on siitä, etteivät kansanedustajat halua olla parlamenttitalolla tekemässä ikäviä päätöksiä, vaan lymyilevät mieluummin kotiprovinsseissaan vaalityötä tekemässä.

Edustajainhuoneen hajoittamisen jälkeen keskusvaalilautakunnalla on 45-60 päivää aikaa järjestää uudet vaalit ja hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan, mutta toimitusministeriönä. Se tarkoittaa sitä, että juoksevat asiat hoidetaan, mutta mitään isompia päätöksiä ei tehdä.