Thaimaassa on koko kuluneen talven ajan käyty kiivasta debattia siitä, tulisiko baarien ja pubien aukioloaikoja jatkaa nykyisestä aamukahdesta aamuneljään.
Viimeisin asiaa koskeva julkinen kommentti tulee terveysministeri Anutin Charnvirakulilta (pikkukuva), joka ilmoittaa vastustavansa aukioloaikojen jatkamista yleiseen turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvistä syistä. Heti perään hän kuitenkin jatkoi sanomalla, että suosituimmilla turistialueilla voidaan aukioloja jatkaa tapauskohtaista harkintaa käyttäen.
Tätä ennen oli maan matkailu- ja urheiluasioista vastaava ministeri ilmoittanut omana kantanaan, että aukioloaikoja voitaisiin jatkaa aamuneljään sellaisilla turistialueilla kuin esimerkiksi Pattaya ja Phuket. Ministeri Phiphat Ratchakitprakarnin mielestä aukioloaikojen jatkaminen parantaisi baarien ja pubien kannattavuutta ja palvelisi turisteja entistä paremmin.
Mitähän jossain Pattayan TreeTownissa tai Soi Buakhaolla tuumattaisiin siitä, jos Walking Streetin baarit saisivat olla auki aamuneljään, mutta Soi Buakhaon ei?
Ministereiden kannanotot viittaavat siihen, että jatkoaika olisi jossain muodossa tulossa ainakin kokeiluluontoisesti Pattayalle, Phuketiin ja tietysti Bangkokiin, mutta onko se tulossa esimerkiksi Koh Samuille tai Chiang Maihin, sen aika näyttää. Käsite “suosituimmat turistialueet” vaatii nykyistä tarkemman määrittelyn.
Toinen kuluneen talven asialistojen kestoaihe on ollut sähkötupakat ja niiden käytön kieltävä laki. Sähkötupakoita myydään täysin avoimesti tavaratoreilla sekä internetissä, vaikka niiden valmistus, maahantuonti ja myynti Thaimaassa on lailla kielletty. Lakia valvovien poliisienkin joukossa tiedetään olevan useita sähkötupakoitsijoita.
Lisäksi tuntuu erittäin ristiriitaiselta, että kannabiksen vapauttaneessa maassa jonkun sähkötupakan katsotaan olevan niin haitallinen, että se on lailla kielletty. Lainmuutos vaatisi kuitenkin parlamentin edustajainhuoneen hyväksynnän ja sellaista ei tulla näkemään ennen toukokuun parlamenttivaaleja.
Sähkötupakointi poikii ristiriitaisia tunteita ja kiivaita mielipiteitä.
Vaalien jälkeen kokoontuva uusi edustajainhuone saakin heti tuoreeltaan käsiteltäväksi kaksi isoa lakiesitystä. Ensimmäiseksi tullee käsittelyyn nyt voimassa olevaa kannabislakia korjaileva lakiesitys ja sen perään uusi sähkötupakkalaki.
Parlamenttiin valittavan uuden edustajainhuoneen kanta näihin asioihin ei vielä ole kenenkään tiedossa, mutta ilmassa on sellaisia aineksia, joiden perusteella voidaan arvella ensi syksynä tänne tulevien saapuvan vähän erilaiseen Thaimaahan kuin viime syksynä.
Vaikka tuossa aiemmin tänään kirjoitettiin Ho Chi Minh Cityn taksihuijauksista, niin osataan sitä Thaimaassakin. Bangkok Post kertoo nuoresta naisesta nimeltä Sunitra Boonyaem, joka halusi yllättää poikaystävänsä toimittamalla tämän valmistujaisiin kukkakimpun, joka oli koristeltu selvällä setelirahalla. Kimpun koristeena oli seteleitä kaikkiaan 50.000 bahtin arvosta. Kimppu löytyi netistä ja kaikkiaan se maksoi 53.550 bahtia. Hinta sisälsi kukkakimpun toimituksen […]
“Ho Chi Minh City on yksi maailman suurimmista kusetuksista”, sanoo yksi ja toinen pukee ajatuksen muotoon “Jenkit lähti, mutta kapitalismi jäi”.
Me kun emme näillä matkoillamme anna minkään päästä ns. droppaamaan tunnelmia, niin naurullahan nämä kaikki kuitattiin, mutta näin meitä huijattiin kolmen vaivaisen päivän aikana:
Taksikyyti lentokentältä hotellille maksoi 20 dollaria eli 450.000 dongia. Hotellilta lentokentälle tasan sama kyyti maksoi 126.000 dongia. Alle kolmasosan.
Taksikyydin meille lentokentällä 20 dollarilla välittänyt mies antoi sadasta dollarista takaisin neljä 20 dollarin seteliä, joista yksi seuraavan päivän tarkemmassa tarkastelussa osoittautuikin yhden dollarin seteliksi. Näin ollen sen kyydin lopulliseksi hinnaksi tulikin lähes 900.000 dongia. Mitäs me miljonäärit.
Katso tätä kuvaa tarkkaan, sillä näköala hotelli Rexin 5. kerroksen terassilta on todella osattu hinnoitella.
Oli onnenkantamoinen, ettemme tulleet ostaneeksi sotamuseon pihalla tyhmiä turisteja väijyneeltä kädettömältä vietnamilaismieheltä kirjoja kaksinkertaiseen hintaan museon oman matkamuistomyymälän hintoihin verrattuna.
Taksikyydit kaupungin keskustan ja hotellimme välillä maksoivat alimmillaan 82.000 dongia ja kalleimmillaan 237.000 dongia. Se lyhin väli hotelli Rexin edestä kävelykatu Bui Vienin päähän oli kaikkein kallein. Mitäs otimme taksin viiden tähden hotellin edestä.
Tiger -oluen hinta vaihteli suuresti eri anniskelupaikkojen välillä. Halvimmillaan sitä myytiin alle 40.000 dongin hintaan, mutta kalleimmillaan hotelli Rexin kattoterassilla se oli yli kolminkertainen, eli 129.000 dongia. Oli siinä näköalalla hintaa.
Vielä lentokentälläkin järjestävän seuran edustajat pääsivät rokottamaan meitä rahanvaihdon yhteydessä. Olimme Suvarnabhumin lentokentällä vaihtaneet 2.000 bahtia Vietnamin dongeiksi ja saaneet 1.100.000 dongia ja 20 bahtia rahasta takaisin. Nyt kävimme vertailun vuoksi vaihtamassa 1.140.000 dongia bahteiksi ja saimme niillä 1.500 bahtia. Rahanvaihtaja muistaa meidät varmasti pitkään hillittömän naurumme vuoksi.
Ruokailumme Bui Vienillä oli todella erikoinen elämys.
Sokerina pohjalla vielä ravintola Lucky Luke Bui Vienillä, jossa ei ollut lainkaan henkilökuntaa, kun istuimme kadulla olleen ruokalistan houkuttelemina pöytään katselemaan kadun vilinää ja syömään vähän länsimaisemmin. Kuin tyhjästä paikalle ilmestyi yksi kadulla toimivista sisäänheittäjistä ja toimitti pöytäämme ruokalistat. Niitä tutkiessamme jonkun naapuriravintolan tarjoilija tuli kysymään, mitä haluaisimme ruokien kanssa juoda. Tytön lähdettyä hakemaan juomia tuli kadun toisella puolella sijaitsevasta ravintolasta toinen kysymään joko olemme valmiita tilaamaan jne. Ruokailun aikana meitä palveli neljä eri ihmistä luultavasti neljästä eri ravintolasta, mutta Lucky Luken henkilökuntaa emme nähneet missään vaiheessa. Maksettu laskukin kiikutettiin muualle, mutta vaihtorahat sentään saatiin.
Onko tämä huijaus vai väärinkäsitys, mutta tosi on, että minua laskutettiin hotellilta lähdön yhteydessä niistä juomistani vesipulloista, jotka oli aseteltu minibaarin vesipulloista erilleen kahvinkeittotarvikkeiden joukkoon. Kolmen aamupäivän kirjoitusvedet yhteensä 54.000 dongia.
Ho Chi Min Cityssä on upeita puistoja, joissa on patsaita, kuntoiluvälineitä, kahviloita ym.
Tiistai-iltana 21.2, kun palattuamme tilitimme tunnelmiamme Mama Burgerin herkullisten juustohampurilaisten äärellä, oli kummankin yhteinen lopputulema se, että Ho Chi Minh City on kerralla nähty. Toista kertaa sinne ei ryöstettäväksi tarvitse mennä.
Ei kuitenkaan tuomita kaikkia vietnamilaisia ja koko Vietnamia Ho Chi Minh Cityn kokemustemme perusteella. Täytyy vietnamilaisille antaa toinenkin mahdollisuus. Ehkä ensi talvena China Beachin maisemat Da Nangin seudulla saavat sen.
Joissain osissa Thaimaata paikallinen Immigration vaatii ulkomaalaista ilmoittautumaan joko Immigrationin toimipisteessä 24 tunnin kuluessa maahan saapumisestaan tai vaihtoehtoisesti tekemään ilmoituksen netissä.
Immigrationin toimipisteissä laki on aina niin kuin sitä kulloinkin siellä tulkitaan ja käytännöt vaihtelevat suuresti eri toimipisteiden kesken, mikä on omiaan aiheuttamaan sekaannusta ulkomaalaisten keskuudessa. Ilmoitusvelvollisuus koskee ensisijaisesti huoneiden tai huoneistojen omistajia. Mikäli olet hotellissa, on hotelli velvollinen ilmoittamaan olinpaikkasi Immigrationille ja sen se tekeekin automaattisesti.
Vuokrahuoneistojen kyseessä ollen tilanne on mutkikkaampi. Laki sanoo, että vuokraamasi huoneiston omistajan tulisi tehdä se ilmoitus, mutta mikäli olet vuokrannut asunnon esimerkiksi suomalaiselta kaveriltasi, joka on Suomessa sinun tullessasi hänen asuntoonsa, niin silloin lienee parasta mennä tekemään se ilmoitus ihan itse. Sinua sen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä kumminkin sakotetaan, mikäli sellainen on jäänyt tekemättä niillä paikkakunnilla, joissa Immigration sitä vaatii.
Immigrationin toimipisteet tulkitsevat lakeja kukin tavallaan ja jossain voi olla arkipäivää se, mistä jossain muualla ei olla kuultukaan. Kuva Hua Hinistä.
Kaikkein helpointa ulkomaalaiselle 24 tunnin ilmoittautumisen kanssa on unohtaa koko pykälän olemassaolo ja pitää huoli siitä, että ainoa Immigrationin toimipiste jonka kanssa asioi, sijaitsee jollain Thaimaan kv. lentokentistä. Siellä Immigrationia ei pätkääkään kiinnosta oletko käynyt jossain Pattayan Immigrationissa ilmoittautumassa 24 tunnin kuluessa siitä, kun tulit Thaimaahan.
Naapurimaihin lentäminen on erittäin edullista ja samalla tulee nähtyä vähän muutakin kuin pelkkää Thaimaata. Eikä tarvitse jonottaa Immigrationissa. Samalla kaavalla voi kiertää myös 90 päivän ilmoittautumisvelvollisuuden, jota tehdessään moni on saanut sakon laiminlyötyään sen 24 tunnin ilmoittautumisen.
Mitään laitonta tällaisessa menettelyssä ei ole. Tuleepahan ainoastaan hyödynnettyä laissa olevaa porsaanreikää.
Penangin Georgetown on sinulle, joka Immigrationin toimipisteessä jonottamisen sijaan katselet mieluummin kaupunkia riksan kyydissä.
Sotamuseo on siitä kummallinen paikka, että siellä tulee jano.
Olimme hotellilla kuulleet, että Ho Chi Minh Cityn klo 19 jälkeen kävelykaduksi muuttuva Bui Vien on se paikka, missä turistit tapaavat kuljeskella ostamassa matkamuistoja, syömässä ja janoaan sammuttamassa, koska tarjontaa on yllin kyllin. Siellä Bui Vienillä saimme myös kuulla hotellimme sijaitsevan todellisella eliittialueella, missä tavalliset kaupunkilaiset eivät juurikaan edes käy.
Se selittääkin ne seutukunnan autot. Porscheja miltei joka kadunkulmassa. Parhaassa kaksi. Musta ja vihreä.
– Täällä teidän pitäisi olla eikä siellä, jos kerran ensimmäistä kertaa Saigonissa olette, baarimirkkumme Mii sanoo.
Alkuillasta on vielä hiljaista, mutta seitsemän jälkeen alkaa Bui Vienillä tapahtua. Jossain kohtaa jo aiemminkin.
Olemme päätyneet todelliseen kansankuppilaan, missä enemmistö asiakkaista on ulkomaalaisia ja tukevasti juovuksissa jo alkuillasta. Terassille sammunut musta mies retkottaa tuolillaan napa paljaana autuaan tietämättömänä ympäröivästä maailmasta. Sisäpuolella bluetooth -yhteyden avulla puhelimestaan paikan äänentoistolaitteiden kautta kovaäänistä musiikkia soittava humalainen amerikkalaismies tulee kysymään meiltä musiikkitoiveita.
– Laita Led Zeppelinin Stairway to Heaven, ehdotan ja mies poistuu sisätiloihin.
Yht’äkkiä sisältä kuuluva huuto kiinnittää huomiomme. Se on Mii, joka täysin vailla mitään pelkoa huutaa kaksi kertaa itseään isommalle rontille tämän lähteneen reilu tunti sitten maksamatta pois ja että uutta juotavaa ei tule ennen kuin vanhat on maksettu. Pieni nainen lyö laskun pöytään ja vaatii 340.000 dongia tai hän kutsuu poliisin paikalle.
Mies väittää, ettei koko päivänä ole kyseisessä baarissa käynytkään, mutta alkaa silti kaivaa kuvettaan. Ilmeisesti varmuuden vuoksi, sillä Mii näyttää olevan aika hurjana.
– Tuohon nurkkapöytään tulit heti sen jälkeen, kun avattiin, Mii osoittaa.
– Olit jo valmiiksi jurrissa tullessasi ja sammuitkin tuohon samaan nurkkaan. Ja sitten olit jossain vaiheessa yksinkertaisesti vain kadonnut. Maksa laskusi, äläkä valita.
Vaalea amerikkalainen, se musiikkimies, muistaa velallisen.
– Olit sinä täällä ainakin kahden aikaan, kun minä tulin. Maksa pois vaan.
Bui Vien on siinä mielessä samanlainen paikka kuin Pattayan Walking Street, että sielläkin pöljä pääsee äkkiä rahoistaan eroon.
Miehet näyttävät tuntevan toisensa. Jotenkin tuntuu muutenkin siltä, että koko paikka on täynnä jostain kumman syystä Ho Chi Minh Cityn kotikaupungikseen valinneita “elämäntapaintiaaneja”. Heitä ja kadun vilinää on ihan mukava seurailla.
Olemme juuttuneet tänne siksi, että Mii on osoittautunut aivan oivalliseksi tietopankiksi, joka tuntuu tuntevan jokaisen ohikulkijan ja ollut töissä Norjassa, jota hän kehuu maanpäälliseksi taivaaksi. Kysyn, mikä sai hänet palaamaan Ho Chi Minh Cityyn.
– Minähän olin siellä vain töissä. Rahaa tienaamassa. Viisumini umpeutui eikä oikein muita vaihtoehtoja ollut, 46 -vuotias nainen kertoi.
– Olisihan sitä tietysti voinut iskeä jonkun norjalaisen miehen ja hankkia viisumi sillä tavalla, mutta kun minä en ole semmoinen ihminen.
Oslo oli Miin muistoissa siisti ja puhdas onnela.
Tukholmassakin Mii kertoo käyneensä muutamaan otteeseen. Helsinki on vielä näkemättä.
– Tukholmassa oli paljon siltoja. Sen minä siitä muistan. Ja lyhyt ajomatka Oslosta. Vain kuutisen tuntia.
Ilmeisesti me olemme jonkinlainen virkistävä poikkeus paikan asiakaskunnassa, sillä Mii on jossain vaiheessa muuttanut meidän pöytäseurueeseemme paikalle, josta käsin tarkkailee asiakkaitaan siltä varalta, että joku tarvitsee jotain. Kerromme hänelle järkyttävästä kokemuksestamme vietnamilaisella aamiaisella.
– Täällä Vietnamissa on sellainen tapa, että ne kananmunat tilataan erikseen ja valmistetaan sellaisiksi kuin asiakas haluaa. Kysykää ensi kerralla suoraan keittiöstä, hän opastaa.
Mii tekee 12 tuntista työpäivää. Pullojensa äärestä poistuttuaan hän käy jossain syömässä ja menee sen jälkeen kotiinsa nukkumaan.
– Mutta tästä tulikin mieleen, että minun vuoroni päättyy kahdeksalta. Jos haluatte, niin voitaisiin mennä yhdessä vietnamilaiselle illalliselle. Ystävälläni on tässä aivan lähellä ravintola ja voidaan tehdä niin, että minä valitsen eväät ja te hoidatte maksupuolen, hän ehdotti rempseään tyyliinsä.
Niin me sitten päädyimme vietnamilaiselle illalliselle ravintolaan, jonka nimi ei jäänyt mieleen ja paikkaan, jota emme muista, syömään illallista, joka oli hyvää, mutta ei mennä sen kummemmin yksityiskohtiin.
Viime perjantaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa Siam Commercial Bankin pääjohtaja Kris Chantanotoke kertoi pankin työntekijöiden tavoitteena olevan tuntea asiakkaidensa asiat tiedon perusteella ja ymmärtää heidän tarpeitaan tuntemusten perusteella.
– Yhä useammat meidänkin asiakkaistamme käyttävät jo digitaalisia pankkipalveluita ja siksi meidänkin tulee asettaa itsellemme tavoitteita koko ajan muuttuvassa palveluympäristössä, hän jatkoi.
Pääjohtajan mukaan jo 94 % thaimaalaisista käyttää digitaalisia pankkipalveluita. Luku tuntuu kovalta, mutta kai se yritysasiakkaat mukaan lukien näin on, jos pääjohtaja niin sanoo.
Kris Chantanotoke
Siam Commercial Bank tulee kehitystyössään huomioimaan sekä yksityis- että yrittysasiakkaat yhtä lailla. Pankin organisaatiota on uudistettu digiajan vaatimusten mukaiseksi. SCB:n 17 miljoonasta asiakkaasta 80 % käyttää jo SCB Easy -mobiilisovellusta.
Pari vuotta sitten SCB:n pankkikorttien tunnusluvut muuttuivat kuusinumeroisiksi. Turvallisuuden lisäämiseksi SCB Easyyn tulee ns. black screen -ominaisuus, joka tummentaa ruudun, kun tunnuslukuja syötetään.
Pankin markkinointia tullaan jatkossa kohdistamaan entistä nuorempiin ikäryhmiin. Heillä katsotaan olevan nykytekniikka paremmin hallussa ja lisäksi sieltä löytyvät helpoimmin uusia asioita omaksuvat ihmiset.
– Juuri he ovat tulevaisuuden digiratkaisujen käyttäjiä, pääjohtaja visioi.
SCB:llä oli medialle asiaa.
Kris kertoi pankkialan muuttuneen viime vuosien aikana siksikin, että alalle on tullut uusia toimijoita teknologiayritysten puolelta. Tällä hän viittasi PayPaliin, Vismaan jne.
– Näistä toimijoista ainoastaan 5 % on tällä hetkellä voitollisia.
– Pankit saavat kiittää onnistunutta sijoitustoimintaansa voitollisuudestaan, mutta meillä on yhtä ja toista opittavaa teknologia-alan yrityksiltä näiden käyttämistä pankkisovelluksista, hän tunnusti.
Tällä hetkellä SCB:n luottokanta koostuu 980 miljardin bahtin (n. 27 mrd €) yksityisasiakkaiden luotoista, 410 miljardin bahtin (n. 11,4 mrd €) pk -yritysten luotoista ja 920 miljardin (n. 25 mrd €) suurasiakasluotoista. Myönnettyjen luottojen määrää on tavoite kasvattaa 5 % ja tuotto-odotus sijoitetulle päämalle on keskimäärin 10 %.
Poliisikenraaliluutnantti Panya Pinsuk, 59, löydettiin ammuttuna kotoaan sunnuntai-iltapäivänä 19.2. Bangkokin poliisipäällikön mukaan ampuja oli ollut Panyan vaimo, joka oli tarttunut aseeseen perheriidan päätteeksi. Paikallinen poliisi sai ilmoituksen asiasta klo 13.45. Tapahtumapaikka on talo numero 278 Boromratchonnanee Roadilla Thawi Watthanan alueella Bangkokissa. Poliisikenraalin ruumis makasi harmaan Toyotan vieressä talon edustalla. Vainajalla oli yllään pelkästään siniset housut. […]
Hotelli Sonnet Saigonin aamiaisbuffet on katettu hotellin 1. kerroksen ravintolassa klo 7-10.
Hissistä astutaan suoraan ravintolaan, jossa aamiainen on aamuyhdeksältä jo täydessä käynnissä. Ravintola on sunnuntaiaamuna noin puolillaan asiakkaita.
Etsin katseellani lautasia, jotta tiedän kummasta päästä pöytää aamiaisen lataamisen voi aloittaa. En löydä ainuttakaan lautasta. Sitten oivallan, että tarjoilupöydän kummassakaan päässä ei ole myöskään kahvikuppeja tai mehulaseja, vaikka ihmiset näyttävät liikuskelevan niiden kanssa pitkin ravintolatilaa niihin täytettä hakemassa.
Tässä täytyy olla joku juoni, ajattelen, tai sitten nuo ihmiset ovat täällä vain minua hämätäkseen.
Sotamuseossa saimme nähdä millaisissa oloissa Vietnamissa ovat jotkut takavuosina aamiaisensa nauttineet.
Katson, kuinka yksi hotellin aamiaisvieraista lähestyy tarjoilupöytää tyhjin käsin luottavaisen näköisenä ja kumartuu sen alle. Sen jälkeen hän ilmestyy lautanen, haarukka ja veitsi käsissään takaisin näkyville ja lähtee askeltamaan lämpimiä ruokia kohti.
Menen samaan kohtaan ja kumarrun itsekin. Voilá sanoisi ranskalainen. Siellä ne ovat. Pöydän alla.
Sitten luottavaisena kohti lämpimiä ruokia. Kananmunaa tai kokkelia nyt ainakin pitäisi saada ja pekonia ja papuja ja…
Ajatukseni katkeaa kuin seinään avatessani jonkinlaisia höyrytettyjä vihanneksia sisältävän laatikon. Suljen sen samantien. Kunnon aamiaista pitää saada. Toinen astia sisältää jonkinnäköisiä kevätkääryleitä ja pyöreitä herratiesmitä. Kansi kiinni täälläkin. Kolmannessa on 4-5 osaan leikattuja maissintähkiä ja riisiä.
Niskurit ja tyhjänvalittajat pantiin tällaisiin häkkeihin paahtavan auringon alle rauhoittumaan.
No, kahvi sentään on aina kahvia, tuumin, ja saahan tuolta sentään paahtoleipää ja marmeladia. Kahvi on jotenkin epäilyttävän väristä. Se palautuu normaalimmaksi kun laitan tapojeni vastaisesti sekaan maitoa. Ajattelin teeskennellä sen olevan lattea.
Leivänpaahdin on se ravintoloista tuttu toisesta päästä ladattava. Asetan pari leipäpalaa siihen ja lähden hakemaan marmeladia. Vietnamilainen leivänpaahdin onkin nopeatoiminen, totean marmeladin kanssa paikalle palatessani, mutta leipää se ei näytä paahtavan. Onneksi sentään kahvi on kylmää, virnuilen vastapäätä istahtaneelle Ristolle, joka on aamiaisen saamista käänteistä yhtä kummissaan kuin minäkin.
– Mitäs laitoit sitä maitoa siihen, hän syyttää heti aamutuimaan.
Tätä giljotiinia käytettiin silloin, kun vangin viimeinen aamiainen oli syöty.
Noin 500 metrin päässä hotellilta sijaitseva sotamuseo oli helppo löytää. Se on paikka, jonka eteen on pysäköity jonollinen turistibusseja ja pihalle on koottu näyttävä kokoelma helikoptereita ja hävittäjäkoneita.
Kirjaimellisesti kädetön mies tulee juttusille heti lipun ostettuamme. Kyselee mistä kaukaa vieraat ovat tulleet ennen kuin menee asiaan:
– Voisitteko te auttaa minua? Menetin käteni miinaan ja siksi minulla on lupa toimia tässä museon alueella näitä kirjoja myymässä. 400.000 dongilla voitte valita minkä kirjan haluatte.
Vietnamin sodassa käytetyt pommit olivat paljon suurempia kuin olimme luulleet.
Miehellä on edustava valikoima sota-aiheisia kirjoja eikä 400.000 dongin hintakaan mitenkään hirveältä tunnu.
– En viitsi kulkea tätä museokierrosta minkään muun kantamuksen kuin kameran kanssa, sanon, mutta sinä varmasti olet tässä vielä meidän museokierroksemme jälkeenkin. Katsotaan noita kirjoja sitten.
Se museokierros kiteytyy noissa tämän jutun kuvissa. Kaikkein karmivimmat sotatarinat menivät todella ihon alle. Niissä kerrotaan, kuinka vietnamilaislapset juoksevat suojaan B-52 -pommikoneiden ilmestyessä taivaalle huutaen mennessään sitä ainoaa englanninkielistä sanaa, minkä ovat oppineet: Niixon, Niixon.
Tällaisiin bambusta, lehdistä ja heinistä kyhättyihin sirpalesuojiin vietnamilaislapset ja naiset pakenivat amerikkalaisten pommeja.
Tai ne kuvat lapsista, jotka ovat syntyneet sen jälkeen, kun amerikkalaiset olivat saaneet päähänsä aloittaa kemiallisen sodankäynnin tarkoituksenaan tuhota vietnamilaiset viljapellot, kaikki istutukset ja metsät, joissa vietkongin sissit piileskelivät. Agent Orange -koodinimellä tunnettu operaatio on saanut museossa nimensä mukaan ristityn huoneen.
Isopäisiä, silmättömiä tai raajattomia lapsia katsellessa ei voi olla ajattelematta mitä kummaa sodan aikana vielä syntymättömät lapset ovat amerikkalaisille tehneet? Museon tietojen mukaan kaikkea ei ole edes vielä nähty, sillä geenimutaatiot jatkuvat aina neljänteen polveen saakka.
Ei noista voi kuvia ottaa.
Joissain selleissä oli pelkkä maalattia, korkeat seinät eikä kattoa (lue: varjoa) ollenkaan päivän kuumimpina hetkenä. Vain sade toi vilvoituksen.
Museokierros päättyy matkamuistomyymälään, jossa havaitsemme kädettömän miehen kaupittelemien kirjojen maksavan täällä vain 200.000 dongia. Ei ihme, että äijä vaikutti vähän pettyneeltä, vaikka olin luvannut palata asiaan tämän museokierroksemme päätteeksi. Tiesi varmasti sen olevan todellinen onnenkantamoinen mikäli tällainen asia jäisi meiltä huomaamatta.
Uloskäynnin yhteydessä sijaitsevan kahvilan edustalla törmäämme Viron lippua kantavaan mieheen.
– Kalev poeg, tere, tervehdin.
– Terve, terve, mies vastaa sujuvalla suomella. Ilmeisesti minun aksentissani on vielä vähän hiomista.
Moni kulkija on varmaankin ihmetellyt teiden varressa olevia virallisen näköisiä kylttejä, joissa lienee jotain tärkeää sanomaa.
Pakkohan se oli selvittää, josko niissä olisi jotain tärkeää asiaa myös meille Thaimaansuomalaisille.
Jotain yhtenäisyyttä saattaa löytyä ehkä kaukaisesta kotimaastamme. Suomessahan Väylävirasto vastaa yli 10 miljoonan euron ja ELY-keskus tätä pienemmistä hankkeista. Töiden aloittamisesta ilmoitetaan kylteissä, joissa on tietoa töiden alkamisajasta, kestosta ja siitä, mitä työ koskee. Kylteistä löytyvät myös teettäjän (Väylävirasto tai ELY-keskus) ja urakoitsijan logot.
Täällä Thaimaassa on sama käytäntö, mutta Suomesta poiketaan siinä, että kyltit jäävät paikoilleen töiden lopettamisen jälkeen ja niissä kerrotaan myös tarkka urakkasumma. Näin jälkipolvetkin näkevät minne osa verovaroista on mennyt. Sikälikin ehkä parempi systeemi, että urakoitsijan yhteystiedot ovat aina saatavilla ja näin työn laatua voi seurata vuosienkin jälkeen.
Tässä jo kahdeksan vuotta sitten päättyneessä hankkeessa laajennettiin vesihuoltoverkostoa 470 000 Bathin budjetilla.
Pikkukuvan kyltissä kerrotaan mm., että Sunthorn Phun kunta teetti teräsbetonitien rakentamisen välille Sai Usaren – Rab, Soi 4 (Nong Yai Lae), kylä nro 4, Kram, Klaeng, Rayongin provinssi. Tien mitat ovat (metreissä): leveys 5,00, pituus 530,00 ja paksuus 0,15. Pinta-ala on 2.850 neliömetriä.
Rakennusaika on ollut 15. toukokuuta 2020 – 23. heinäkuuta 2020 eli 70 päivää. Rakennuskustannukset 1 798 000.- bahtia
Lopuksi korostetaan, että rakentaminen on tehty julkisilla verovaroilla.
Koulut ja oppilaitokset eivät enää voi siirtää raskaana olevia oppilaita ja opiskelijoita muualle vastoin heidän tahtoaan.
Vuonna 2018 Thaimaassa astui voimaan laki, jonka mukaan koulut eivät saa enää erottaa raskaana olevia oppilaitaan. Lakiin jäi kuitenkin porsaanreikä, jota koulut ja oppilaitokset ovat tilaisuuden tullen mielellään käyttäneet. Nykykäytännön mukaisesti raskaana olevat teinit siirretään muihin kouluihin tai oppilaitoksiin, pois silmistä.
Perjantaina 17.2. julkaistussa Royal Gazettessa näkyy lakiin tulleen porsaanreiän korjaava direktiivi, joka kieltää raskaana olevien oppilaiden siirtämisen toiseen kouluun tai oppilaitokseen, elleivät he itse sitä halua. Direktiivi koskee kaikkia kouluja, ammattikouluja ja korkeamman asteen oppilaitoksia.
Ei-toivottua raskautta piilotellaan yleensä viimeiseen saakka.
“Direktiivin tarkoituksena on taata myös raskaana oleville tuleville äideille oikeus opetukseen siinä muodossa ja paikassa, jonka he itse ovat valinneet”, kirjattiin direktiivin perusteluissa. Perusteluissa todetaan myös, että kouluilla ja oppilaitoksilla on vastuu hoitaa ao. henkilön opetus niin, että he pysyvät samalla tasolla muiden oppilaiden kanssa. Sama pätee raskaana olevan oppilaan terveydenhoitoon.
YK:n julkaisemat luvut teiniäitiydestä Thaimaassa ovat karua luettavaa. Vuonna 2002 kaikkiaan 32 jokaista tuhatta alle 20 -vuotiasta tyttöä kohti oli ollut ainakin kerran raskaana. Vuonna 2014 sama luku oli jo 53. Vuoden 2021 lukema oli 47.
Paikalliset kutsuvat kotikaupunkiaan edelleen Saigoniksi.
Vietnamissa on oikeanpuoleinen liikenne. Huomasin tämän vasta noin 25 minuutin ajon jälkeen, koska Saigonissa lähes kaikki kadut ovat yksisuuntaisia ja liikenne, jos mahdollista, vielä kaoottisempaa kuin Pattayalla.
Mopoja on kaikkialla ympärilläsi ja paikallinen tyyli näkyy olevan ajaa surutta pitkin jalkakäytävää, mikäli se sopii kuljettajan reittisuunnitelmaan paremmin kuin kadun puolella kulkemista rajoittava punainen valo. Ja torvet soittavat niitä torviaan. Jatkuvasti. Vietnamilaisesta liikennekulttuurista saatoimmekin heti kärkeen todeta, että sellainen voisi olla ihan hyvä ajatus.
Sonnet Saigonin de luxe -huone oli mukavan väljä ja hyvin varusteltu. Suihku ansaitsee erityismaininnan.
Mutta palataanpa hetkeksi lähtöruutuun, eli Suvarnabhumin lentokentälle. VietJet kun on siitä harvinainen halpalentoyhtiö, että se operoi Thaimaassa Suvarnabhumin eikä Don Mueangin lentokentältä käsin.
Muutakin omituista VietJetissä on. Vuonna 2007 perustettu yksityinen lentoyhtiö operoi yli 80 lentokoneen voimin ja työllistää 2.000 ihmistä Vietnamin sosialistisessa tasavallassa – The Socialist Republic of Vietnam. Se on tuottanut voittoa koronavuosia lukuunottamatta koko olemassaolonsa ajan.
Vertailun vuoksi: valtion omistamalla Vietnam Airlinesilla on Wikipedian tietojen mukaan 97 konetta, se työllistää yli 6.000 ihmistä ja kyntää raskaasti tappiolla. Vuoden 2021 tappio oli noin 200 miljoonaa euroa. Tämä kuulostaa jo paljon enemmän sosialistisen valtion lentoyhtiöltä.
VietJet edustaa kapitalistista hapatusta idän sosialistisessa ihanneyhteiskunnassa.
Muuten VietJet toimii kuten muutkin halpalentoyhtiöt. Penkkirivit ovat niin lähellä toisiaan, että jalkatilat ovat olemattomat, kaikki tarjoilu on maksullista jne. Käsimatkatavaroista meille kerrottiin, että koneeseen saa tuoda ainoastaan yhden korkeintaan 7 kg painavan kassin ja ruumaan menevä tavara maksaa erikseen. Ei näytä koskevan vietnamilaisia tovereitamme.
Ho Chi Minh Cityn tai Saigonin lentokentästä – Tan Son Nhat International Airport – sen verran, että se on erittäin selkeä, mutta ruuhkainen. Pikanttina yksityiskohtana huomasimme koneen laskeutuessa erään kerrostalon seinään isoin kirjaimin kirjoitetun tervetulotoivotuksen, Welcome to Vietnam.
Passijonojen jälkeen pääset heti valuutanvaihtoon ja sen jälkeen liukuportaita alas ja etukäteen sovittavan hintainen taksi löytyy heti liukuportaiden alapuolelta vasemmalta. Vietnamissa näkyy toimivan myös Grab -taksi, mutta kun meillä oli yli 4.500.000 Vietnamin dongia taskuissamme, niin valitsimme mukavimman. Mitäs me miljonäärit. Pettymykseksemme taksi hotellille maksoikin 20 dollaria. Onneksi niitäkin vielä oli.
Tällaiset kattopuutarhat näkyvät olevan saigonilaisten suosiossa.
Vietnamin valuutasta sen verran, että 2.000 bahtia (n. 50 €) tekee jo 1.100.000 dongia, eli tämä rahamiehen olo järjestyy Vietnamissa erittäin helposti. Heti ensimmäisenä iltana meiltä kahdelta meni semmoiset 800.000 niin, että heilahti.
Tänään sunnuntaina 19.2. on ohjelmassa Ho Chi Minhin museo, kaupunkikiertoajelu, tuliaisten ostelu ja kunnollisen baarin löytäminen jostain. Kiertelimme eilen illallisen jälkeen hotellilta vähintään kolme korttelia joka suuntaan löytämättä yhtä ainutta anniskelupaikkaa, josta saisi jotain muutakin kuin olutta. Hotellille palatessamme kysyimme vastaanotosta josko tässä on jotain, mitä me emme vain tajua vai onko todella niin, että vuonna 1698 perustetussa yhdeksän miljoonan asukkaan kaupungissa ei ole yhtä ainutta kunnon baaria?
Vastaanottovirkailija, erittäin kärsivällinen hiljaisella äänellä hyvää englantia puhuva nuori nainen, arveli mahdollisesti kahden kilometrin päästä hotellilta itään löytyvän jotain etsimäämme. Se on sitten huomisen illan ohjelmassa.
Inspector Sua -tutkimus koskee korkea-arvoista poliisiupseeria, jonka syyttäjänvirasto tähtitodistaja Chuwit Kamolvisit paljasti pyörittävän kohuttua macau888 -uhkapelirinkiä lähes tuplasti suurempaa uhkapeliorganisaatiota.
Tutkittavana on kaikkiaan 60 eri organisaatiota ja 150 henkilöä kuulustellaan heidän yhteyksistään poliisiupseeriin, joka toistaiseksi on esiintynyt julkisuudessa nimellä Inspector Sua. Nyt on CIB -poliisia – Central Investigation Bureau – johtava poliisikenraaliluutnantti Jirabhop Bhuridej antanut julkisuuteen miehen oikean nimen. Hän on poliisieverstiluutnantti Wasawat Makurasakul.
Wasawat, joka työskentelee poliisin logistiikkapuolella, on pidätetty virastaan tutkinnan ajaksi. Tutkittavina olevat organisaatiot ovat yrityksiä, osuuskuntia ja säätiöitä, joiden yhteyksia Wasawatiin tutkitaan. Tutkimusten tässä vaiheessa tiedetään osan niistä olevan laittomasti perustettuja. Yksityishenkilöiden epäillään lähinnä osallistuneen laittomaan uhkapeliin tai toimineen omissa nimissään epäillyn puolesta.
Poliisikenraaliluutnantti Jirabhop Bhuridej on Thaimaan Suomalaisen lukijoille tuttu aiemmista jutuista. Tässä hän kuvailee järjestäytyneiden rikollisjengien jäseniä.
– Seuraa rahan liikkeitä, follow the money, on hyvä ohjenuora tässäkin tutkinnassa, sanoi CIB:n tiedottaja, poliisieversti Siriwat Deephor.
Siriwat ei voinut kommentoida sitä, onko 150 tutkittavan yksityishenkilön joukossa poliiseja, mutta tunnettuja henkilöitä hän vahvisti kuulusteltavien joukossa olevan. Tiedottaja ei myöskään suostunut kertomaan, kuinka epäillyn arvellaan lähteneen uhkapelitoimintaan.
Siriwat
– Tutkijat tarvitsevat lisää aikaa sen asian selvittämiseen, hän kommentoi.
– Mikäli epäilty osoittautuu syylliseksi, on tuomio varmasti sen mukainen, Siriwat jatkoi.
Ilmeisesti Inspector Suaa eli Wasawatia vastaan on tutkimuksissa kerääntynyt enemmän näyttöä kuin hänen kumppanikseen epäiltyä “General Joria”, jonka oikeaa nimeä ei vielä ole annettu julkisuuteen.
Tällä kertaa katsastamme kuinka paljon Suomea löytyy Ho Chi Minh Citystä.
Olemme laskeutuneet Ho Chi Minh Cityyn ja toivottavasti jo hotellillamme asettumassa tämän jutun julkaisuhetkellä.
Meininki on tuo tuttu: mikäli sinulla on jotain Ho Chi Minh Cityyn tai tässä tapauksessa mitä tahansa Vietnamiin liittyvää tarinaa kerrottavana, niin kerro se meille sähköpostiosoitteeseen thaimaansuomalainen@gmail.com
Puhelinnumerokin meillä on +66 8 2913 6399, mutta toimiiko se Vietnamissa, jää nähtäväksi. Sonnet Saigonissa asutaan ja sinne puhelin on +84 28 3930 1999.
Onko tässä hotellin Sentraali-Santran työvälineistöä?
Muistathan, että julkaistuun juttuun johtavista vinkeistä maksetaan palkkio. Thaimaan Suomalaisen maksulliset sisällöt vuodeksi.
Suphajit “Patty” Vuntanadit voitti Adequan Global Dressage Festival -kouluratsastuskilpailun Wellingtonissa Floridassa.
Hänen hevosensa Wall Street JV kantoi palkintoseremoniassa Thaimaan lippua yhtä ylpeänä kuin emäntänsäkin, kirjoitettiin thaimaalaismediassa. Voitto sattui hyvään saumaan ja antoi itseluottamusta vuoden 2023 Asian Gamesiin valmistautuvalle ratsukolle.
Thaimaan ratsastusurheilun nouseva tähti tuli samalla tehneeksi tulosennätyksensä 70,79 %. Ratsukon esitykset ovat olleet lupaavia jo aiemmissa kisoissa Saksassa, josta tuli pronssia ja sitä ennen Puolassa, jossa ratsukko oli niinikään kolmas.
22 -vuotias Patty on yhtenä maailman viidestä lupaavimmasta kouluratsastajasta valittu mukaan CHIO:n Programme Of Excellence -ohjelmaan, jota toteutetaan Saksan Aachenissa. Ohjelman pääkouluttajana toimii maailman kaikkien aikojen menestynein kouluratsastaja, seitsenkertainen olympiavoittaja Isabell Werth.
Hallitus on helpottanut tiettyjen yhtiötyyppien rekisteröintiä erityisesti ensimmäistä yritystään perustavia ajatellen.
Esimerkkinä hallituksen apulaistiedottaja Traisuree Traisaranakul mainitsi perjantaina 17.2. ns. rajavastuuyhtiöt, limited partnership, joiden perustaminen on mahdollista nyt kahden henkilön kesken, kun entinen minimimäärä oli kolme. Muita helpotuksia ovat johtokunnan kokousten salliminen internet -yhteyksillä sekä yhtiökokouksesta ilmoittaminen internetissä entisen lehti-ilmoittelun sijaan.
Uudet säädökset julkaistiin The Royal Gazettessa 8.11.2022 ja astuivat voimaan 7.2.2023. Mielenkiintoinen yksityiskohta niissä on toiminimen rekisteröinnin raukeaminen kolmessa vuodessa mikäli yhtiö ei syystä tai toisesta aloitakaan toimintaansa. Säädöksen takana on Thaimaan yhtiörekisterissä oleva käyttämättömien toiminimien suuri määrä. Ne halutaan tällä tavoin vapauttaa enemmän niitä tarvitsevien käyttöön.
Marine Lucchini tuli Phuketiin rommihommiin ja perusti Chalong Bay Rum -nimisen firmansa joskus vuoden 2010 tienoilla.
Myös yhtiökaupat ja yhtiöiden fuusioituminen on entistä helpompaa. Kun aiemmin yhtiökauppojen ja fuusioiden toteutuminen vaati kokonaan uuden yrityksen perustamista, voi uusien sääntöjen puitteissa toimia niin, että toinen yrityksistä jatkaa toimintaansa entiseen malliin ja toinen yksinkertaisesti lakkaa olemasta.
Osakkaitakin on ajateltu. Uusi laki velvoittaa yhtiöt maksamaan osakkailleen yhtiökokouksen päättämät osingot kuukauden kuluessa yhtiökokouksen pitopäivästä. Ennen tätä takarajaa ei oltu määritelty millään tavalla.
Yksityiskohtaisemmin uusiin säädöksiin voi tutustua tästä. (thai)
Thaimaa oli jo ennestään tutkitusti yksi maailman helpoimmista paikoista perustaa yritys.
