+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Talouslehti Forbesin vuosittaisessa maailman rikkaimpien ihmisten listauksessa on 150 rikkaimman joukossa kolme thaimaalaispohattaa.

Vuoden 2023 listalta löytyy kaikkiaan 2.640 miljardööriä, joista 28 on thaimaalaisia. Thaimaalaisten kärjessä komeilee tuttuun tyyliin Thaimaan suurimman maataloustuotannosta vähittäiskauppaan yltävän tuotantoketjun Charoen Pokphand (CP) Groupin vanhempi hallituksen pj. Dhanin Chearavanont, joka on maailman 116. rikkain ihminen 14,9 miljardin dollarin omaisuudellaan.

Dhanin Chearavanont, Thaimaan rikkain mies.

Vuonna 1921 Bangkokissa perustettu CP Group työllistää tänä päivänä 450.000 työntekijää. Se toimii Thaimaan lisäksi mm. Malesiassa, Kamputseassa, Intiassa ja Kiinassa. Emoyhtiö CP Groupin tunnetuimpia tytäryhtiöitä ovat mm. Makro, Lotus’s ja 7/11 vähittäiskaupan puolella sekä telekommunikaatiojätti True. Kun vielä mainitaan yhtiön omistavan mm. 989 maatilaa ja olevan mukana myös rahoitus- ja vakuutustoiminnassa, niin toiminnan laajuudesta alkaa saada jo jonkinlaista kuvaa.

Charoen on Thaimaan toiseksi rikkain.

Thaimaan toiseksi rikkain on alkoholi- ja kiinteistöbisneksillään rikastunut Charoen Sirivadhanabhakdi, joka on lähestynyt CP Groupin Dhaninia, mitä omaisuuden arvoon tulee. Hänen omaisuutensa arvoksi Forbes laski 14,8 miljardia dollaria ja kolmanneksi rikkain oli energia-alalla rahansa tehnyt Sarath Ratanavadi, joka on maailman 141. rikkain. Hänen omaisuutensa arvo on 12,3 mrd dollaria.

Laskevat osakekurssit ja kohoava korkotaso ovat vaikuttaneet maailman miljardöörien lukumäärään. Vuoden 2023 luettelossa on enää 2.640 miljardööriä, kun heitä vuoden 2022 listalla oli vielä 2.668. Voi raukkoja, joiden omaisuuksien arvo on pudonnut miljardiluokasta enää tuonne 900 miljoonan dollarin yläpuolelle.

Kaikkiaan maailman miljardöörien kokonaisvarallisuuden arvo on pudonnut vuoden 2022 listauksesta yhteensä 500 miljardin dollarin verran. Otetaan esimerkiksi vaikka vuoden 2022 listaykkönen Elon Musk, jonka omaisuudesta suli hänen kalliiden Twitter -operaatioidensa ja Teslan osakekurssien laskun myötä niin paljon, että mies on tämän vuoden miljardöörilistan kakkonen.

Ykköspaikalle nousi ranskalainen Bernard Arnault, joka on ensimmäinen maailman rikkaimmaksi koskaan noteerattu Ranskan kansalainen. LVMH on lyhenne tuotemerkeistä Louis Vuitton, Moët ja Hennessy, joten tämä kertoneekin kaikille, minkä alan tuotteista on kysymys.

Bernard Arnault

Kaikkein eniten miljardöörejä on järjestyksessä USA:ssa, Kiinassa ja Intiassa. Forbesin laskelmissa on käytetty osake- ja valuuttakursseja 10.3.2023.

 

 

Suomi on kuluneen talven ja alkavan kevään aikana ollut runsaasti esillä Thaimaan mediassa. On ollut aseapua Ukrainalle, NATO -jäsenyysneuvotteluja, maailman onnellisin kansa jo 6. kertaa peräkkäin ja viimeisimpänä Suomen vaalit. Kansikuvapoikana ainakin The Nation -lehdessä on Petteri Orpo. The Nationin julkaisema uutinen on uutistoimisto Reutersin välittämä, joten samansisältöinen viesti on tänään levinnyt kautta koko Thaimaan […]

Tämä artikkeli ainoastaan tilaajille. Thaimaansuomalaisen Vuositilaus – 15 € or Kuukausitilaus – 2 €.
Read More

Joukko Mae Sain alueella Chiang Main provinssissa toimivia yrittäjiä on kerännyt keskuudestaan rahaa, joilla ostettiin 50.000 hengityssuojainta vähäosaisille jaettavaksi.

Kun Suomessakin korona-aikaan jotkut kirjoittelivat lehtien yleisönosastoilla ja kommenttikentissä, ettei heillä ole varaa viranomaisten suosittelemaan maskirulettiin, niin Thaimaassa näitä ihmisiä, jotka muuten eivät kirjoittele mihinkään yhtään mitään, on vielä enemmän.

Vaikka Thaimaa ei kuulukaan Maailmanpankin matalan tulotason maiden listalle, on maassa silti köyhyyttä aivan kotitarpeiksi. Noin 10 % kansalaisista elää köyhyysrajan alapuolella, mikä Thaimaassa tekee enemmän ihmisiä kuin mitä Suomessa on väkeä.

Tilanne joillain alueilla Chiang Maissa on niin paha, että kaikki mahdollinen apu otetaan vastaan.

Kaikille heistä ei 50.000 N95 -hengityssuojainta riitä mihinkään, mutta Mae Sain alueen köyhille niitä varmasti on riittävästi. Yksi lahjoittajista, Nikom Apirattanakosol, kertoi itse jo useiden peräkkäisten päivien ajan joutuneensa käyttämään hengityssuojaimia ja nähnyt useita ihmisiä, joilla ei kertakaikkiaan ole varaa niihin.

Se oli juuri Nikom, joka sai idean ilmaisista hengityssuojaimista köyhille. Hän esitteli ajatuksensa muutamalle tuntemalleen yrittäjälle ja yhdessä he kokosivat 50.000 kasvomaskin ostamiseen tarvittavan summan.

Mae Sain alue on yksi vakavimmista ilmansaasteongelmista kärsivistä alueista Chiang Maissa. Paikallisen sairaalan alueella mitattiin viikonlopun alkaessa PM2.5 -arvoksi 687 mikrogrammaa, aluehallinnon hallintorakennusten alueella 612 ja Wiang Pang Khamissa 585.

Myanmarin portti Mae Saissa. Kultaisen kolmion reunalla sijaitseva Mae Sai on tunnettu rajamarkkinoistaan.

Suomalaisten suosimissa kohteissa PM2.5 -arvot olivat tänään maanantaina 3.4. klo 10.45 seuraavat:

  • Bangkok 40,7
  • Chiang Mai (kaupunki) 74,4
  • Hua Hin 42,2
  • Koh Chang 8,1
  • Koh Samui 15,9
  • Krabi 15,1
  • Mae Phim (Klaeng) 20,0
  • Pattaya 17,9
  • Phuket 18,0

Pattaya nousee aina silloin tällöin Thaimaan ykkösuutisaiheeksi siitä yksinkertaisesta syystä, että kaupungissa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Niin kuin nyt nämä 63 kiinalaista kristittyä, jotka elelivät jonkinlaisessa omaehtoisessa maanpaossa Unelmien Kaupungissa ja tulivat pidätetyiksi Immigrationin rutiiniratsiassa viime torstaina 30.3. Long Lake Hillside Resortista Banglamungin alueella, kun heidän viisuminsa olivat menneet pitkiksi. Samassa yhteydessä pidätettiin kaksi amerikkalaista, jotka olivat koittaneet löytää kiinalaisille uutta kotia Yhdysvalloista.

Kiinalaisryhmään kuuluu 32 aikuista ja 31 lasta, jotka yöpyivät torstain ja perjantain välisen yön Long Lake Hillside Resortin sijaan Pattayan Immigrationin tiloissa Jomtienillä. Perjantaisessa oikeudenkäynnissä ryhmän aikuiset jäsenet saivat overstaysta 1.500 bahtia (n. 41 €) sakkoa kukin.

Oikeudenkäynnin jälkeen koko porukka pakattiin kahteen linja-autoon, jotka suuntasivat kohti Bangkokia. Nyt ihmisoikeusjärjestöt kautta maailman vetoavat Thaimaan hallitukseen, ettei kiinalaisia karkotettaisi. He kuuluvat kaikki shenzheniläiseen Shenzhen Holy Reformed Church –kirkkoon ja joutuisivat järjestöjen mukaan vainon kohteiksi kotimaassaan.

Immigration menossa tekemään rutiiniratsiaa, jonka tulos yllätti.

– Ne amerikkalaiset päästettiin kuulustelujen jälkeen kotiinsa, koska heidän pidättämiseensä ei ollut mitään syytä, kertoi Nongpruen poliisiaseman päällikkö, poliisieversti Thawee Kudthalaeng.

Hän ei usko, että kiinalaiset palautettaisiin kotimaahansa.

– Kaikkia ei edes syytetty mistään, koska joukossa oli vanhemmistaan riippuvaisia lapsia. Aikuisia syytettiin luvattomasta maassaolosta, koska heidän viisuminsa olivat vanhentuneet. Se tapaus on nyt käsitelty, Thawee sanoi.

Thaimaa ei kuulu vuoden 1951 pakolaissopimuksen allekirjoittajamaihin, mutta kv. ihmisoikeuksia koskevat lait määräävät, ettei ihmisiä saa palauttaa maihin, joissa heitä todennäköisesti vainotaan, kidutetaan, kohdellaan väärin tai heidän ihmisoikeuksiaan loukataan.

Kiinalaisia ohjataan poliisiauton lavalle.

Nyt kiinalaiset on sijoitettu Bangkokin Vibhavadi Rangsit Roadilla sijaitsevan Royal Thai Police Sports Clubin tiloihin. Siellä on tilaa isommallekin pidätettyjen joukolle. Bangkokin pääasiallinen karkoituskeskus Sathon Roadin Soi Suan Phlu‘lla on tunnettu ahtaudestaan. Sinne ei mitenkään voinut sijoittaa yhdellä kertaa 63 uutta tulijaa.

Shenzhen Holy Reformed Churchin jäsenet tulivat Thaimaahan Jejun saarilta Etelä-Koreassa vuonna 2022. Siellä he olivat asustelleet paettuaan Kiinasta vuonna 2019.

Amerikkalainen Deana Brown, joka on etsinyt kiinalaisryhmälle uutta kotia Texasin osavaltiossa sijaitsevasta Tylerin kaupungista kertoi kiinalaisten viisumien uusimisen Thaimaassa olevan todella ongelmallista. Hän kertoi uutistoimisto AP:lle, että kun kiinalaisten viisumia yritettiin uusia niiden alkaessa umpeutua Thaimaassa, oli ensimmäinen ohje käydä ilmoittautumassa Kiinan suurlähetystössä.

Tässä samaan ryhmään kuuluvia kiinalaisia jättämässä turvapaikkahakemuksiaan YK:n pakolaisavun tiloihin Bangkokissa 5.9.2022. Kuva: pastori Pan Yongguang.

– Me tiesimme siinä samassa hetkessä, että ainakaan viisumia nämä ihmiset eivät sitä kautta tule saamaan, Brown totesi.

Human Rights Watch julkaisi lauantaina 1.4. vetoomuksen Thaimaan hallitukselle, ettei kiinalaisia palautettaisi kotimaahansa.

“Thaimaalaisviranomaisten tulee tiedostaa kristittyjen tilanne Kiinassa ja ymmärtää ne vaarat, jotka näitä ihmisiä uhkaavat, mikäli heidät nyt palautetaan kotimaahansa”, vetoomuksessa sanotaan. “Mikäli Thaimaa ei salli näiden 63:n oleskella Thaimaassa, tulee heille antaa mahdollisuus etsiä turvapaikkaa jostain muualta.”

Kiinan suurlähetystö Bangkokissa ei ole kommentoinut asiaa millään tavalla. Lähetystön tiedotusosastolla ei vastata edes puhelimeen.

 

Thaimaan pitkä, kuuma kesä on alkanut.

Nyt kun osissa Thaimaata mitataan jo yli 40 asteen päivälämpötiloja ja jossain Hua Hinissä ja Pattayallakin on mitattu yli 30 asteen päivälämpötiloja, ovat terveysviranomaiset ja lääkärit alkaneet huolestua niin kansalaisten kuin ulkomaalaisten turistienkin pärjäämisestä suorastaan tukalissa oloissa paikka paikoin. Terveydenhoidon ammattilaiset havahtuivat toimimaan sen jälkeen, kun tunnettu poliitikko Chonsawat Asavahame, 54, sai lämpöhalvauksen torstaina 30.3. ja kuoli varhain perjantaina 31.3. sairaalassa.

“Korkealla lämpötilalla on suoria ja epäsuoria vaikutuksia ihmisen terveyteen”, tiedotteessa todetaan, “ja hiki on yksi ihmiskehon tavoista viilentyä.”

Vesipuistot ovat aivan erinomaisia päiväretkikohteita näinä aikoina.

“Kuumuus saa kehon menettämään sille tärkeitä mineraaleja ja tämä voi johtaa lämpöhalvaukseen. Kaikkein eniten kuumuus vaikuttaa ihmisiin, jotka syövät verisuonia supistavia lääkkeitä, kärsivät sydän- ja verisuonitaudeista tai ovat joko hyvin nuoria tai hyvin vanhoja.”

Näitä seitsemää ohjetta on Thaimaassa nyt suositeltu noudatettavaksi:

  1. Vältä ulkona liikkumista lämpötilan ylittäessä 34 celsiusastetta.
  2. Käytä löysiä vaatteita, jotka on valmistettu ohuesta kankaasta.
  3. Juo paljon vettä.
  4. Käy lääkärissä tarkastuttamassa terveytesi, mikäli kärsit sydän- tai verisuonitaudista tai tunnet terveyteesi liittyviä oireita.
  5. Käytä ilmastointilaitetta sisätiloissa ja hiero niveliäsi viileällä vedellä kastellulla liinalla, mikäli tunnet väsymystä tai huimausta.
  6. Pidä yhteyttä vanhoihin ihmisiin ja varmista, että heillä on kaikki kunnossa.
  7. Juo enemmän vettä, mikäli virtsasi alkaa tummua.
Vettä pitää muistaa juoda säännöllisesti.

 

Hengitysvaikeudet suurin syy hoitoon hakeutumiselle.

Hengitysvaikeudet ja ilmansaasteiden aiheuttamat allergiset reaktiot ovat pakottaneet peräti 12.671 henkilöä hakeutumaan Chiang Main Maharaj Nakornin sairaalaan 1.1.2023 alkaen.

Bannakit Lojanapiwat

“Hoitoon hakeutuneiden todellinen määrä on itse asiassa vielä suurempi, koska olemme näiden kuukausien aikana joutuneet käännyttämään potilaita muualle hoitoa saamaan, kun meillä on ollut aivan täyttä”, kertoi tohtori Bannakit Lojanapiwat, Chiang Main yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani yliopiston perjantaina 31.1. julkaisemassa tiedotteessa.

“Sairaalassa työskennellään kellon ympäri parhaan mahdollisen hoidon turvaamiseksi ja mahdollisimman monen ihmisen hoitamiseksi, mutta ihmiset voivat myös auttaa itseään noudattamalla viranomaisten suosittuksia hengityssuojainten käytöstä ja ulkona liikkumisen välttämisestä”, tiedote jatkui.

Edelleen tiedotteessa kehoitettiin kaikkia seuraamaan ilmanlaatua asuinalueillaan. Tätä tarkoitusta varten on olemassa mobiilisovelluksia, kuten Air4Thai, AirVisual jne.

Tämän näköinen laite on ilmanpuhdistin.

“Mikäli ulkoilman PM2.5 -arvo ylittää 50 mikrogrammaa kuutiometriä kohden, tulee ulkona liikkumista ainakin rajoittaa vain välttämättömään. Jos ilmansaastearvo on yli 150 tulisi kaikkien pysytellä sisätiloissa, sulkea kaikki ovet ja ikkunat ja laittaa ilmanpuhdistimet sekä ilmastointilaitteet päälle”, ohjeissa sanotaan.

“Jos ulkoilmaan on aivan pakko lähteä, niin varmistakaa, että käytätte N95 -hengityssuojaimia oikein.”

Tohtori Bannakit halusi erityishuomiota kiinnitettävän riskiryhmissä oleviin ihmisiin, kuten pikkulapsiin, vanhuksiin ja kroonista sairautta poteviin. “Mikäli he alkavat yskiä tai heitä alkaa pyörryttää, ilmenee hengenahdistusta tai rintaa puristaa, tulee ottaa välittömästi yhteyttä lääkäriin”, tiedote ohjeistaa.

Chiang Main PM2.5 -arvo tänä aamuna klo 8.45 oli 209,1.

 

Songkran on marraskuussa vietettävän Loy Krathongin ohella thaimaalaisten suurin vuosittainen juhla.

Laitetaan tuohon vielä uusi vuosi kolmanneksi, niin sitten meillä on kasassa samanlainen kolmikko kuin Suomessa joulu, pääsiäinen ja juhannus.

Songkrania vietetään 12.-18.4. ja siihen valmistauduttaessa pääpaino on liikenteessä. Meno- ja paluuliikenne tulevat jälleen olemaan massiivisia koko kansan rynnätessä lomille ja Songkranin viettoon. Pääministeri Prayut Chan-O-Cha on jo informoinut Liikenneministeriötä, Sisäministeriötä ja poliisia asettamastaan tavoitteesta, joka on yksiselitteisesti liikenneonnettomuuksien vähentäminen viimevuotisesta.

“Seitsemän vaaran päivää” Songkranin meno- ja paluuliikenteessä vaati viime vuonna 278 kuolonuhria. Liikenneonnettomuuksia nähtiin kaikkiaan 1.917.

Bangkokia kiertävällä tiellä nro 9 on jo pitkään vallinnut tapa ottaa pientareet käyttöön, jos kaistat loppuvat kesken.

Liikenteen sujuvuutta parantaakseen on Liikenneministeriö päättänyt poistaa tietullit moottoritieltä nro 7 (Bangkok-Chonburi) sekä nro 9 (Kanchanapisek Road) Songkran -viikon ajaksi 12.-18.4. Tämän lisäksi maksuvapaus on voimassa Burapha Within, Kanchanapisekin, Chalerm Maha Nakhonin, Siratin sekä Udon Ratthayan pikateiden tietullipisteillä 13.-15.4.

Kokonaan oma lukunsa on sitten moottoritie nro 6 (Bang Pa-in – Nakhon Ratchasima), joka laitetaan kulkemaan yksisuuntaisena Bangkokista koilliseen 12.-14.4. ja 15.-18.4. yksisuuntaisuus vaihtuu kohti Bangkokia johtavaksi. Siinä välissä tie luonnollisesti tyhjennetään ohjaamalla kaikki koillista kohti matkalla olevat autot pois moottoritieltä. Tietullimaksuja ei tälläkään tiellä Songkranin aikaan peritä.

Lentomatkustajia hemmotellaan maksuttomalla pysäköinnillä Suvarnabhumin lentokentän pysäköintialue C:llä 12.-18.4. Perimmäisenä ajatuksena on houkutella mahdollisimman moni matkustamaan lentokoneella määränpäähänsä oman auton käyttämisen sijaan.

Uuden vuoden paluuliikenne näytti tänä vuonna tältä. Luvassa on vielä ahtaampaa.

Hallituksen tiedottaja Anucha Burapachaisri kertoi perjantaina 31.3, että noin 13,6 miljoonan ihmisen arvioidaan lähtevän kotiseudulleen Songkranin viettoon ja Bangkokin alueelta lähdettäessä suuntana useimmiten on pohjoinen, koillinen tai itä.

Poliisista kerrotaan liikenteenohjauksen lisäksi valmistauduttavan myös ihmisten kotien turvaamiseen murtovarkaiden varalta. Songkran tuo tullessaan murtovarkaille oivalliset työolosuhteet, kun niin moni jättää kotinsa tyhjilleen viikon ajaksi. Murtovarkauksia ehkäisevän ohjelman nimi on Leave your homes with the police ja siihen voi liittyä lataamalla puhelimeensa OBS I Service -sovelluksen 8.4. alkaen.

Liikennettä helpottamaan on jo avattu palvelunumero 1356, josta voi kysellä liikenneoloja eri teillä ja ilmoittaa onnettomuuksista.

Poliisi valvoo sekä liikennettä että ihmisten koteja Songkran -viikon aikana.

Sen verran suuria muutoksia on Songkraniin valmistautuvassa Thaimaassa tekeillä, ettemme katsoneet aiheelliseksi tätä juttua ihan aprillipäivänä julkaista.

Thaimaa, tämä tuhansien hymyjen maa, on jo 11. kerran peräkkäin todettu maailman onnellisimmaksi kansaksi TTTK:n teettämässä tutkimuksessa, raportoi erikoistoimittajamme Valeri Kollinen Chiang Maista.

Täällä erikoistoimittaja Valeri Kollinen ja maailman onnellisin Chiang Mai. Vähän on saastesumua, mutta ei se haittaa. Harhaillaan.

Mukanani minulla on täällä TTTK:n tutkija, desantti Somphot Tothla, joka on lupautunut kertomaan yksityiskohtia edustamastaan laitoksesta ja tästä hätkähdyttävästä tutkimustuloksesta. Aloitetaankin aivan perusteista, desantti Tothla, mitä tarkoittaa kirjainyhdistelmä TTTK?

– TTTK tulee sanoista Thaimaan taktinen tutkimuskeskus. Se toimii hyvin samalla tavalla kuin venäläinen ajatushautomo Putin & Lavrov, joka valitsee vallitsevista tosiasioista itselleen sopivimmat ja tulkitsee niitä sitten mielensä mukaan. Ainoastaan tällä menetelmällä voidaan tuottaa kuhunkin tilanteeseen parhaiten soveltuvaa tietoa.

Venäläisen ajatushautomon johdossa toimiva Vladimir Putin.

Entä tämä nyt julkaistu tutkimustulos? Miten siihen on päädytty?

– On olemassa tiettyjä mittareita, joiden mukaan ihmisten onnellisuutta eri maissa voidaan määritellä. Kun näiden mittarien mukaan annetut pisteet laskettiin yhteen, oli lopputulos täysin kiistaton. Thaimaa oli joissain osioissa suorastaan ylivoimainen. Niin ylivoimainen, että joskus meitäkin hirvitti.

Esimerkiksi?

– Kommunikaatio. Ihmisten välinen toimiva kommunikaatio on onnellisuuden kannalta keskeinen asia. Kun mitattiin, kuinka moni syntyperäinen maan kansalainen puhuu äidinkielenään thaita, ei jollain Sveitsillä tai Yhdysvalloilla ollut mitään jakoa thaimaalaisiin verrattuna.

Riisipellolla yhteinen kieli on tärkeä osa onnellisuutta.

???

– Toinen tärkeä onnellisuuden osatekijä on oma elämänpiiri. Perhe, sukulaiset ja ystävät. Thaimaalaiset olivat maailman ehdotonta huippua, kun tutkittiin kuinka monella ihmisellä kussakin maassa on thaimaalainen isä ja äiti.

Oliko tässä tutkimuksessa yhtään sellaista kohtaa, missä Thaimaa ei olisi erityisesti loistanut?

– Voi, toki. Tämähän oli puolueeton tutkimus. Hyvinvointi ja päivittäinen elämä siihen kuuluvine aterioineen ei Thaimaassa ole vieläkään maailman huippua. Katsos, kun thaimaalainen puhuu syömisestä yleisesti, hän käyttää ilmaisua gin gau, mikä tarkalleen käännettynä tarkoittaa “syödä riisiä”, ja riisin tuotannossa kiinalaiset jyräsivät Thaimaan mennen tullen. Tässä kohtaa Intiakin meni Thaimaan edelle. Onneksi tämä oli vain yksi osatekijä koko kokonaisuudessa.

Totuus on, että kiinalaiset matkustavat joukolla Thaimaahan eikä päinvastoin.

Puhuit tuossa aiemmin pisteytyksistä. Kuinka tiukka tämä onnellisuuskisa oli? Ketkä olivat kolme kärjessä ja millaisin pistein?

– No, Thaimaahan oli yhteispisteissä aivan ylivoimainen, kuten 10 kertaa aiemminkin. Thaimaan jälkeen kakkosena tuli Pohjois-Korea ja kolmanneksi selviytyi tällä kertaa Belize.

Entäs ne pisteet?

– Jos tässä nyt välttämättä pitää yksityiskohtiin mennä, niin Thaimaa sai kaikkiaan 1.794.255 pistettä.

Ja Pohjois-Korea?

– Seitsemän.

Jahas. No niin. Se siitä. Entä minkälaisia muita tutkimuksia TTTK tekee?

– No nyt meillä tutkitaan erittäin tarkasti Kamputseaa, jossa natsismi on nostamassa päätään. Tutkimuksen tuloksista riippuu, toteuttaako maamme armeija sen kitkemiseksi suunnitellun erikoisoperaation lähiaikoina.

Tässä vaiheessa päätän raporttini täältä Thaimaan onnelasta tähän. Kiitoksia myöskin teille, desantti Tothla osallistumisesta ja avusta tätä raporttia varten.

– Sieg heil!

 

Koko maailmassa on tällä hetkellä n. 500 syväjäädytettyä ihmisruumista. Paluu kuolleista takaisin elävien kirjoihin on alkanut kiinnostaa entistä enemmän erityisesti aasialaisia. Maailman nuorin syväjäädytetty ihmisruumis kuuluu 2 -vuotiaalle thaimaalaiselle tytölle, jonka vanhemmat toivovat lääketieteen jonakin päivänä olevan niin kehittynyt, että tyttö saa mahdollisuuden elää. Pikku Matheryn Naovaratpong syväjäädytettiin Bangkokissa ja nyt häntä säilytetään tarkoitusta varten […]

Tämä artikkeli ainoastaan tilaajille. Thaimaansuomalaisen Vuositilaus – 15 € or Kuukausitilaus – 2 €.
Read More

Se on huomenna huhtikuu ja ihan kohta Songkran.

Sekä valtion omistama että yksityiset linjaliikenneyritykset tulevat lisäämään kuljetuskapasiteettiaan Songkranin ajaksi siten, että Bangkokista saadaan linja-autoilla ulos 60.000 ihmistä päivässä 10.-12.4. Se tarkoittaa noin 4.500 bussia, pikkubussia ja minibussia päivittäin.

Jostain syystä takaisin Bangkokiin odotetaan tulevan ainoastaan 53.000 ihmistä päivittäin 16.-18.4. välisenä aikana. Heitä varten on varattu 3.300 kulkuneuvoa niille päiville.

Ihmismassojen liikuttelu vie aikaa, joten linja-autolla Songkranin viettoon matkaavia ohjeistetaan saapumaan linja-autoasemille lentokentiltä tuttuun tyyliin 2-3 tuntia ennen linja-auton lähtöaikaa. Lisäksi neuvotaan ostamaan matkaliput ennakkoon netistä tai bussifirmojen lipunmyyntipisteistä. Kannustimeksi ennakkotilaajille luvataan 10 % alennus matkalippujen hinnoista, mikäli liput ostetaan 3.-9.4. välisenä aikana.

Linja-autossa ain’ on tunnelmaa…

Kun väkeä on paljon, niin ahdastakin tulee. Niinpä valtion omistama linjaliikenneyhtiö The Transport Company on sopinut erityisjärjestelyistä Morchitin linja-autoasemaa koskien. Se saa Songkran -viikon aikana käyttää Morchitin naapurissa sijaitsevaa Krung Thep Apiwat Central Terminal -rautatieasemaa linja-autojensa U-käännöspaikkana.

 

Olemme aikaisemmin käsitelleet nettikasinoita sivustollamme muutaman kerran ja tänään otamme käsittelyyn tämän hetken suosituimmat sivustot tai pikemminkin niiden tarjoamat tärkeimmät ominaisuudet.

Jos kasinoilla pelaaminen kiinnostaa, mutta kiinnostava sivusto vielä puuttuu, ei hätää. Tämän jutun luettuasi sinulla on käsitys ainakin siitä, millaisia toimintoja pelipaikalta sinun kannattaa edellyttää. 

Rahasta pelaaminen on suosittu harrastus, jota tehdään maailmanlaajuisesti ja joka on viihdyttänyt ihmisiä jo yli 5000 vuoden ajan. Ajan myötä peli on kehittynyt yhteisöjen mukana. Internetin aikakaudella operaattorit ovat siirtyneet verkkoon. Nyt kun useimmilla meistä on älypuhelin, kaikenlaisesta pelaamisesta on tullut entistä helpommin saatavilla olevaa ja kätevämpää. Ei ihme, että pelaajille tarjotaan pelivaihtoehdot ja ominaisuudet, jotka vastaavat heidän tarpeitaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos arvostat nopeaa palvelua, valitse kasino ilman rekisteröntiä.

Nettikasino ilman rekisteröitymistä on sivutyyppi, jossa pääset pelaamaan suosikkipelejäsi todella nopeasti. Sen toiminnot soveltuvat erityisen hyvin suomalaiseen makuun, sillä sivuston asiakkaaksi liittyminen tapahtuu verkkopankkitunnuksilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sinun ei tarvitse avata pelitiliä erikseen, kuten useimmissa palveluissa on vaatimuksena, vaan voit vain käyttää suomalaisia verkkopankkitunnuksia ja tehdä talletuksen. Mitään muuta ei tarvita.

Muista kuitenkin, että Thaimaasta käsin et välttämättä voi pelata näillä sivustoilla, ellet käytä VPN-palvelua. Ja jos käytät sitä, saattaa nettikasino silti asettaa toiminnallesi joitakin rajoituksia.

Laadukkaat pelit

Nettikasinoiden tarjonta on nykyään rikas ja monipuolinen, ja sieltä löytyy lähes kaikki kasinopelit, joita voit pelata myös fyysisillä kasinoilla. Nettipelaaminen tuo mukanaan joitakin ilmeisiä eroja, mutta operaattorit ovat suunnitelleet hienoja ratkaisuja, kuten live- ja videopelaamista, jotta pelikokemus olisi mahdollisimman viihdyttävä.

Turvallisuustoimet

Jokainen järkevä pelaaja valitsee tietenkin vain turvallisen sivuston pelipaikakseen. Turvallisimmat nettikasinot takaavat, että ne pitävät tietosi ja rahasi suojattuina. Kyse on silti uhkapelaamisesta, joten mitään takeita varmoille voitoille ei ole. Aina on se mahdollisuus, että menetät rahojasi.

Lainmukainen nettikasino noudattaa tiukimpia ammatillisia standardeja ja varmistaa digitaalisen yksityisyytesi ja tietoturvasi. Turvalliset sivustot varmistavat parhaan pelikokemuksen, jossa sinulla on yhtäläiset mahdollisuudet voittaa. Nämä luotettavat ja turvalliset kasinot varmistavat myös, että saat todella voittosi tehokkaan ja turvallisen järjestelmän kautta ajallaan. Samaa ei voi sanoa varmuudella hämäräperäisistä sivustoista, jotka saattavat vaarantaa henkilökohtaiset tietosi sekä voittosi.

Suomalaisille tarjoaa luotettavia lisenssejä esimerkiksi Maltan peliviranomainen.

Monipuoliset maksutavat

Nykyisin perinteisellä tavalla toimivat kasinot tarjoavat runsaasti erilaisia, periaatteessa suoraan sisäänrakennettuja maksutapoja asiakkaiden mieltymysten mukaan. Tätä nykyä on olemassa runsaasti erilaisia tapoja tallettaa rahaa tilillesi ja nostaa mahdolliset voitot nettikasinoilta ja muilta pelisivustoilta.

Jotta saat pelikokemuksesta mahdollisimman mutkattoman, on käytettävissä olevien maksutapojen oltava yksinkertaisia, turvallisia ja helposti ymmärrettäviä.

Miksi pelataan?

Yleisesti ottaen on olemassa neljä pääsyytä sille, miksi rahapelejä pelataan.

  • Sosiaaliset syyt
  • Taloudelliset syyt
  • Viihteelliset syyt
  • Selviytymissyyt

Pelisivustoja on erityyppisiä ja niitä on netissä enemmän kuin yksi pelaaja ehtii todennäköisesti koko elämänsä aikana Joku saattaa aloittaa pelaamisen huvikseen ja saada vaikka jo heti ensimmäisellä pelikerralla myös voittoja.

Silloin on jo todennäköistä, että tällainen pelaaja jatkaa pelaamista siinä toivossa, että voittaisi uudelleen ja kokee saman hienon fiiliksen. Koska aina ei voi voittaa, ja joskus tulee suuriakin tappioita, voi osalle kehittyä tästä jopa pakonomainen pelaamisen kierre.

Rahapelaaminen voi olla pakopaikka sellaisille, jotka ovat kokeneet stressaavan muutoksen elämässään. Tai sellaisille, jotka haluavat unohtaa elämänsä muut murheet, kuten ihmissuhde- tai rahahuolet. Toiset taas saattavat aloittaa esimerkiksi pokerin pelaamisen tai livekasinoilla pelaamisen, koska ovat yksinäisiä ja kaipaavat seuraa.

Vinkit järkevään pelaamiseen

Jos olet kiinnostunut kasinopelaamisesta, kannattaa sinun pitää mielessäsi vastuullisen pelaamisen periaatteet jo heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Ja jos harrastat esimerkiksi konsolipelejä, on niidenkin pelaamisessa hyvä pitää mielessä tietyt seikat.

  1. Aseta realistinen budjetti, jolla sinulla on varaa pelata. Älä koskaan pelaa yli varojesi.
  2. Aseta pelaamiselle aikaraja ja pidä siitä kiinni.
  3. Älä aseta suuria panoksia suuren voiton toivossa.
  4. Älä yritä ansaita rahaa jahtaamalla tappioita.
  5. Muista, että rahapelaamista ei pitäisi pitää väylänä taloudellisiin voittoihin tai oikotienä taloudelliseen menestykseen.
  6. Vältä rahapelejä, jos olet toipumassa jostain riippuvuudesta tai olet alkoholin tai muun aineen vaikutuksen alaisena.

Pelisivustoja myös muuhun kuin kasinopelaamiseen

Suomalaiset pelaajat arvostavat laadukkaita sivustoja, oli kyseessä sitten rahapelaaminen, konsolipelit taikka vaikkapa yksinkertaiset mobiilipelit. Tällä hetkellä suositumpien yleiseen pelaamisen sivustojen joukossa on esimerkiksi Pelikaista. Sen lukijoille on tiedossa kattavia tietopaketteja erilaisista PC- ja konsolipeleistä, mutta myös muusta pelikulttuuriin liittyvästä.

Erilaiset sivustot voivat tarjota runsaasti paitsi tietoa myös itse pelejä, Yksinkertaiset mobiilissa tai tietokoneen selaimessa pelattavat pelit voivat olla parhaassa tapauksessa täysin ilmaisia, ja osa sivustoista voi jakaa pelejä varten myös tarjouksia.

Jos etsit uutta tekemistä, suosittelemme tutustumaan erilaisten pelisivustojen tarjontaan ensin. Näin sinun ei tarvitse lähteä kokeilemaan pelejä täysin sokkona, vaan saat jo varsin hyvät mielikuvat ja faktat tietoosi esimerkiksi erilaisista peliarvosteluista.

Chiang Main ilmasta mitattiin keskiviikkona 29.3. koko maailman korkeimmat ilmansaastearvot. 

Mikäli haluat verrata Chiang Main ilmansaasteita esimerkiksi kotikaupunkisi vastaaviin, niin mene saastemittauksista raportoivan IQAirin nettisivuille. Siellä kerrotaan Chiang Main eiliseksi PM2.5 arvoksi 289, joka on aika tarkkaan 100 kertaa enemmän kuin eräässä suomalaisessa Pelicansin villitsemässä mastokaupungissa, jossa tänään mitattiin 2,9 mikrogrammaa saastehiukkasia yhdessä kuutiometrissä ilmaa.

Pakistanin Lahoressa mitattiin maailman toiseksi kovimmat saastelukemat (260) ja viiden “parhaan” joukkoon pääsivät myös Intian New Delhi (242) sekä kiinalaiset Peking (181) ja muistakin yhteyksistä tunnettu Wuhan (173). Tänä aamuna tehtyjen mittausten perusteella Chiang Rai kuuluisi ilman muuta tuohon joukkoon, mutta katsotaan nyt, mitä muualla kellotetaan.

Chiang Main ilmanlaatu on aiemminkin laskenut maailman huonoimmalle tasolle. Kuva maaliskuulta 2019.

Bangkok Postin mukaan korkein PM2.5 -arvo, mitä Thaimaassa on mitattu, saatiin sekin eilen aamulla vähän yli 14.000 asukkaan Ping Khongissa Chiang Main provinssissa. Pidä nyt tuolistasi kiinni, sillä se oli 960 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa. Taisivat asukkaat edetä suurin piirtein käsikopelolla kotitanhuvillaan, sillä näkyvyys alkaa himmetä jo alle 200 mikrogramman lukemissa.

Chiang Maissa ollaan nyt jo siinä tilanteessa, että sairaalat alkavat täyttyä hengitysvaikeuksista kärsivistä potilaista. Kuvernööri Nirat Pongsitthaworn tiedotti tiistaina 28.3. uudesta hätäkeskuksesta, jonne kaikki apua tarvitsevat voivat joko mennä tai soittaa.

– Ilmaisten hengityssuojainten jakelu on alkamassa ja lisäksi on perusteilla erillisiä saasteista vapaita tiloja, joissa voi käydä hengittämässä hyvälaatuista ilmaa, kuvernööri kertoi.

Chiang Main kuvernööri Nirat Pongsitthaworn.

Miten tähän on tultu, voi joku kysyä. Yksiselitteistä vastausta ei ole, mutta maanviljelijöiden sadonkorjuujätteiden yhtäaikainen polttaminen, lukuisat metsäpalot, liikenteen päästöt ja seisova ilma ovat kaikki pohjoisessa vallitsevan katastrofitilan aineksia. Kuten laulussa sanotaan – sanat eivät riitä kertomaan.

PM2.5 -ilmansaastearvot suomalaisten suosikkikohteissa olivat tänään 30.3. klo 9 aamulla paikallista aikaa seuraavat:

  • Bangkok 17,4
  • Chiang Mai 186,7
  • Hua Hin 20,5
  • Koh Chang 10,1
  • Koh Samui 5
  • Krabi 7,1
  • Mae Phim (Klaeng) 29
  • Pattaya 7
  • Phuket 8

 

Kotijoukkue Chiang Rai Unitedin pitäisi tiistaina 4.4. pelata bangkokilaista Port FC:tä vastaan Leo Chiang Rai -stadionilla.

Nyt Chiang Raissa mietitään, että pelataanko sittenkään. Ilmansaasteet ovat sellaisissa lukemissa, että kaupunkilaisia on neuvottu käyttämään hengityssuojaimia ja välttämään ulkona liikkumista. Kaupungilla mitattiin tänä aamuna 30.3. jo kuudelta paikallista aikaa 236:n suuruisia PM2.5 -arvoja.

Kerrataan vielä: maailman terveysjärjestö WHO:n suositus käyväksi PM2.5 -arvoksi on korkeintaan 12 ja Thaimaassa pidetään yli 50:n meneviä lukemia jo ihmiselle vaarallisena. Nytkö pitäisi lähteä juoksentelemaan jalkapallon perässä 90 minuuttia saastesumussa, joka hämärtää jopa vastapäisen katsomon ääriviivat?

Näissä oloissa Chiang Rai United ehdotti liigalle ottelun siirtämistä siksi, kunnes kelit vähän selkenevät.

Mahdollisia katsojia on kehoitettu pysymään kotona ja käyttämään maskeja. Tässäkö nyt pitäisi pelata jalkapalloa? Maskin kanssa vai ilman?

Thaimaan liiga ilmoitti keskiviikkona 29.3, että ottelua ei olla siirtämässä. Perusteluiksi ilmoitettiin, ettei vierasjoukkue Port FC halua siirtää otteluajankohtaa.

Thaimaan jalkapalloliigan va. toimitusjohtaja Korawee Prisananantakul kertoi ehdottaneensa joukkueille, että ovat vielä yhteydessä toisiinsa ennen ottelua.

– Mikäli kumpikin joukkue haluaa siirtää ottelun myöhemmäksi, niin sitten katsotaan uusi päivämäärä, Korawee sanoi.

 

Mopojen ja moottoripyörien vuokraaminen venäläisille ja tasapuolisuuden vuoksi myös ukrainalaisille on saarella jo kielletty. Viime vuoden mittaan tuhannet venäläiset ja ukrainalaiset tulivat Balille sotaa pakoon. Ensinmainitut välttääksen joutumista rintamalle ja jälkimmäiset sotaa pakoon. Balilla heitä odotti trooppinen paratiisi, jonka asukkaat ottivat uudet tulokkaat lämpimästi vastaan. Kaikki meni alkuun oikein hienosti. Aina siihen saakka, kunnes alaston […]

Tämä artikkeli ainoastaan tilaajille. Thaimaansuomalaisen Vuositilaus – 15 € or Kuukausitilaus – 2 €.
Read More

Poliisi pidätti tiistaina 28.3. Suttawee Soikhamin, 24, kun tämä oli kirjoittamassa kuningashuoneen koskemattomuutta edustavan lese majeste -lakia vastustavaa viestiä temppelin muuriin.

Temppeli sijaitsee Bangkokissa Phra Nakhonin alueella ja on nimeltään Wat Phra Si Rattana Satsadaram. Paikka on hyvin lähellä kuninkaan virallisena kotiosoitteena vuodesta 1782 pidettyä Grand Palacea.

Suttawee oli juuri ehtinyt maalata numerot 112 muuriin ja sen jälkeen oli ilmeinen aikomus maalata ns. henkselit sen päälle, kun poliisit osuivat paikalle. Suttaween Facebookissa julkaisemalta videolta käy ilmi, ettei hän millään lailla vastustellut pidättämistään, mutta poliisit kuitenkin kaatoivat hänet maahan ja laittoivat käsiraudat ranteisiin. Sen jälkeen poliisit peittivät maalauksen valkoisella pahvilla.

Maahan kaatoivat ja raudoittivat, vaikkei pidätetty vastustellut millään lailla.

Suomalaisille numerosarja 112 merkitsee jotain aivan muuta, mutta thaimaalaiselle se edustaa rikoslain 112 pykälää, jossa sanotaan kenen tahansa, jonka todetaan halventaneen, loukanneen tai uhanneen kuningasta, kuningatarta, heidän perijöitään tai sukulaisiaan tulevan tuomituksi 3-15 vuoden ajaksi vankeuteen.

Poliisin mukaan alustavissa tutkimuksissa on käynyt ilmi Suttaween olevan free lance -taiteilija, joka kuuluu Free People -nimiseen aktivistiryhmään. Hän on aiemmin julkaissut Facebook -seinällään lese majeste -lakeja vastustavia viestejä. Facebookissa Suttawanilla on lähes 2.000 seuraajaa.

 

%d bloggers like this: