+66 8 2913 6399
thaimaansuomalainen@gmail.com

Thaimaan koillisosassa Isaan Nuan alueella sijaitseva Kalasinin provinssi on siitä ihmeellinen paikka, että siellä voi kasvattaa melkein mitä vain.

On elintarvikkeita ja tuotteita, joita voi kasvattaa ja valmistaa Thaimaan eteläosissa. Niinikään on Thaimaan pohjois-, itä- ja länsiosille tyypillisiä tuotteita. Yhteistä näille kaikille on, että niitä voi viljellä, kasvattaa ja valmistaa myös Kalasinissa. Thaimaalaisten mielestä Kalasinissa on pakko asua yksinomaan onnellisia ihmisiä, sillä siellä voi tehdä melkein mitä vain. Jos saat päähäsi viljellä vaikka viinirypäleitä, niin siitä vaan. Kyllä kasvaa. Eikä Kalasinin monimuotoinen tuotanto rajoitu pelkästään viljelyyn. Lisäksi siellä on teollisuutta, lihakarjaa, kalastusta jne.

Eikä pidä unohtaa teollisuus- ja maataloustyöpaikkojen kerrannaisvaikutuksia. Kaikki tuotteet pitää kuljettaa jonnekin, myydä jossakin ja sitä ennen vielä varastoidakin johonkin. Näistä esimerkiksi kuljetusala tuo lisäksi työtä ja leipää huoltamoille, korjaamoille, maalaamoille ja peltisepille. Myös rakennusalalla menee hyvin, koska aina jossain päin Kalasinia tarvitaan uusia halleja, viljasiiloja tai kylmävarastoja. Lyhyesti sanottuna, koko Kalasinilla menee hyvin.

Leimaa antava maamerkki Kalasiniin tultaessa on Lam Paon tekojärvi.

Niin pitkä on matka…

Bangkokista kohti Nakhon Phanomia ajellessamme päätimme tehdä ainoastaan pikapysähdyksen itse provinssin pääkaupungissa Kalasin Townissa, jossa on noin 36.000 asukasta, sillä kaikki merkittävä ja nähtävä tapahtuu Kalasin Townin ympärillä. Itse provinssi on koti noin miljoonalle thaimaalaiselle. Wikipedian mukaan provinssi perustettiin 1.10.1947.

Tehtävää ja nähtävää provinssissa riittää ja toimituksen ehdoton tärppi on pohjoiseen Sakon Nakhonin provinssia kohti johtava vuoristotie. Jylhien maisemien lisäksi luvassa on aikamatka siihen Thaimaahan, joka vielä eleli suhteellisen eristettyä elämää muusta maailmasta ja jossa ihmiset keskittyivät omiin asioihinsa, viljelivät maata tai pitivät majataloa satunnaiselle kulkijalle.

Verkkokalastus tuo kerralla vähän enemmän saalista kuin joku virveli tai onki.

Noista turistinähtävyyksistä nyt kumminkin sen verran, että jostain syystä Kalasinin provinssissa törmää kaikkialla dinosauruspatsaisiin. Yksi suurimmista löytyy aivan Sirindhorn -museon edestä. Paikka on ns. geologinen museo, sillä Kalasinissa ovat hyvin ylpeitä muinaisjäänteistään. Muista tutustumisen arvoisista paikoista on syytä mainita ainakin Phu Faekin luonnonpuisto ja onhan sen tekojärven patokin aika massiivinen ilmestys.

Mikäli tykkäät käydä temppeleitä katsomassa, niin niitäkin alueelta löytyy paljon.

Silkkivärjäämöissä työskennellään käsin.

Ei sentään aivan ongelmatonta elämää

Kalasin Townin turistineuvonnasta saamme vastauksena kysymykseen mahdollisista ongelmista kuulla, että Kalasinissa on hyvin Suomesta tuttu ongelma ja se on väestön ikääntyminen. Kalasinissa se ei tosin johdu syntyvyyden vähenemisestä, vaan siitä, että nuorempi väestö muuttaa ensin opiskelemaan Sakon Nakhoniin, joka tunnetaan Thaimaan Ateenana eli oppilaitosten kaupunkina ja sieltä sitten suuriin kaupunkeihin vähän mediaseksikkäämpiin hommiin kuin mitä Kalasinin provinssissa on tarjolla.

Terveyspalveluille olisi kysyntää, mutta minkäs teet, jos eläke on 500 – 600 bahtia (13 – 16 €) kuukaudessa ja matka terveyskeskukseen on pitkä, kallis ja vaivalloinen. Näillä seuduin ei edes tiedetä mitä kunnallinen kotiapu valmisaterioineen voisi olla. Terveyskeskuskäynti sinällään ei maksa kuin 35 bahtia (n 1 €), mutta kuljetukset sinne ja takaisin saattavat viedä koko kuukauden eläkkeen.

Vaikka Thaimaassa ihmiset välittävätkin toisistaan aivan eri tavalla kuin Suomessa, jossa yksinäinen vanhus saattaa lojua viikkotolkulla kuolleena kotonaan ennen kuin kukaan edes kaipaa häntä, on vielä edellisiltana kuistillaan istuskelleen, mutta yön aikana kotiinsa kuolleen vanhuksen löytyminen Kalasinin syrjäkylillä paikallisten mukaan aivan liian tavallista.

Kalasinin provinssissa on aloitettu sairaanhoitajien kotikäynnit yksinäisten vanhusten luona, mutta resurssipula on armoton. Muutama hoitaja ei millään kerkiä kaikkialle.

Thaimaansuomalainen on saanut haltuunsa eri lähteistä kuvamateriaalia, joissa näytetään millaista arki burmalaispakolaisten asuttamilla pakolaisleireillä pitkin Myanmarin rajaa oikeasti on.

Thaimaassa asuu kymmeniätuhansia pakolaisia, jotka ovat elelleet heitä varten rakennetuilla pakolaisleireillä jo yli 30 vuoden ajan. Tuhannet ovat myös noilla leireillä syntyneet, eivätkä koskaan ole leireiltä poistuneet. He eivät tunne muunlaista elämää kuin pakolaisleirielämän. Heidän todellisuutensa on, satunnaisia työmatkoja lukuunottamatta, pakolaisleirin aitojen sisäpuolella. Ikinä ei uskoisi, että virallisen Thaimaan mielestä nämä vuosikymmeniä paikoillaan seisseet leirit ovat “tilapäissuojia”.

Täällä niitä on. Pitkin Thaimaan Myanmarin -vastaista rajaa.

Ensimmäiset pakolaiset tulivat Thaimaahan vuonna 1984. Silloin kukaan ei uskonut, että heitä olisi täällä vielä yli 30 vuotta myöhemminkin. Valtaosa pakolaisista (n. 80 %) kuuluu kareenien heimoon. He tulevat itäisestä Myanmarista ja pakenivat aikoinaan Burmassa vallan ottanutta sotilasvaltaa, joka paitsi muutti maan nimen Myanmariksi, niin syyllistyi myös törkeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, kuten nyttemmin on saatu todennettua. Näitä rikkomuksia olivat mm. kareenien kaikinpuolinen terrorisointi raiskauksineen ja ryöstöretkineen sekä näiden alistaminen kantajikseen ja miinanraivaajikseen. Kuvaan kuuluivat kidutukset ja teloitukset kaikille niille, joita epäiltiin yhteyksistä sotilashallituksenvastaiseen oppositioon.

Kuvassa rinteeseen rakennettua Mae La’n pakolaiskylää.

Itse asiassa olot leireillä olivat aika lokoisia aina vuoteen 1995 saakka, jolloin jotkut leireistä joutuivat hyökkäysten kohteiksi. Tämän seurauksena astui voimaan koko joukko erilaisia rajoituksia, joista tärkein oli liikkumisen rajoittaminen. Näiden rajoitusten seurauksena pakolaisista tuli kasvavassa määrin riippuvaisia ulkopuolisesta avusta. Tilannetta helpottamaan perustettiin ensin The Border Consortium -niminen yhteistyöelin koordinoimaan avun tarvetta ja sen ohjaamista oikeaan paikkaan. YK tuli kuvaan mukaan vasta myöhemmin.

Leirien asukkaat valittavat, että jollei pääse käymään töissä, ei siellä juurikaan ole tekemistä. Tässä pelaillaan lentopalloa Mae Ra Ma Luangin leirissä.

Kuinka paljon asukkaita näillä leireillä kaiken kaikkiaan on, sitä ei kai kukaan tiedä. Ihmisiä tulee ja menee, syntyy ja kuolee jatkuvasti. Vuonna 2014 tehdyn laskelman mukaan leireillä asuisi yhteensä yli 110.000 ihmistä, mutta tämänkään luvun ei kukaan tosissaan usko edustavan leirien kokonaisasukasmäärää. Pitkälti YK:n ansiosta leireillä nykyään toimii kuitenkin jonkinlainen koululaitos, neuvolajärjestelmä sekä väestörekisteri.

Matikkaa ekaluokkalaisille Mae La’n leirikoululla.
Toisin kuin suomalaisissa pakolaiskeskuksissa, täältä lähdetään sutena töihin ja tienaamaan, jos vain tilaisuus avautuu. Aamun työmaakuljetus juuri lähdössä.

Noin 50.000 asukkaan Mae La on leireistä suurin. Keskeisen sijaintinsa ja hyvien kulkuyhteyksiensä vuoksi se on saanut mainetta pakolaisten “koulukaupunkina”. Niinpä Mae La’n alueella asuu yli 1.000 eräänlaisessa sisäoppilaitoksessa opiskelevaa pakolaista, jotka ovat tulleet oppia saamaan muista kylistä. Lisäksi on paljon opiskelijoita, jotka asuvat sukulaistensa luona aina opintiellä ollessaan. Valitettava tosiasia kuitenkin on, ettei opiskelupaikkoja riitä alkuunkaan kaikille halukkaille ja moni lahjakaskin opiskelijaksi mielivä saattaa joutua varttumaan kokonaan vailla koulutusta.

Katunäkymä Mae La’sta.

YK:n alaiset UNICEF sekä Suomessa ehkä hieman vähemmän tunnettu UNHCR ovat yhdistäneet voimansa kv. Punaisen Ristin kanssa saadakseen organisoitua väestörekisteri- sekä neuvolatoimintaa leirien asukkaille, mutta ovat joutuneet toteamaan joidenkin tahojen suhtautuvan kovin penseästi hankkeitaan kohtaan. Thaimaan politiikka kun pakolaisia kohtaan on se, että he ovat täällä “tilapäisesti suojassa palatakseen koteihinsa, jahka tilanne Myanmarissa rauhoittuu”. Sinä päivänä, kun tilanne Myanmarissa oikeasti rauhoittuu, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka moni leireillä syntyneistä ja niissä koko elämänsä viettäneistä pakolaisista edes uskaltaa poistua paikasta, minkä oikeasti mieltävät kodikseen.

Vastasyntyneitä rekisteröidään Mae La’n leirillä.

Nyt, kun Myanmarissa ovat alkaneet puhaltaa vapaammat tuulet ja jopa raakuuksiin syyllistyneitä sotilaita on alettu tuomita tekemisistään, on Thaimaan puolen pakolaisleireissäkin aistittavissa varovaista toivoa. Jospa huominen yli 30 vuoden odottelun jälkeen toisikin muassaan jotain parempaa?

Kysyttäessä mitä se parempi voisi olla, ei oikein kukaan tunnu tietävän. Vanhemmasta väestä osa muistaa vielä kotikylän, sen arjen peltoineen ja kyläkauppoineen. Nuoremmista osa ei edes tiedä, mikä se semmoinen kyläkauppa on.

Niinpä niin. Vaikka Myanmarin tilanne kuinka rauhoittuisikin, jää burmalaispakolaisille, YK:lle, Punaiselle Ristille ja Thaimaalle vielä monta ongelmaa ratkaistavaksi.

Näiden lasten ainoa tuntema koti on pakolaisleiri. Menossa siis pihaleikit.

Yksi vierailukohde on historiasta ja muinaisesta kulttuurista kiinnostuneelle thaimaansuomalaiselle ylitse muiden.

UNESCOn nimeämiä maailmanperintökohteita on maassa kaiken kaikkiaan viisi, joista yksi on Ayutthayan historiallinen kaupunki. Bangkokista pohjoisen rautatien varrella sijaitsevaan Ayutthayan kaupunkiin pääsee helposti joko junalla tai veneellä Chao Phraya -jokea pitkin. Venematka kestää muutaman tunnin, mutta toimii aikakoneen lailla vieden Ayutthayaan saapuvan matkalaisen historiassa satoja vuosia taaksepäin.

Värikästä historiaa voittamattomassa kaupungissa

Ayutthaya -pidemmin ilmaistuna Phra Nakhon Si Ayutthaya- on samannimisen provinssin pääkaupunki, joka sijaitsee Chao Phraya -joen saarella reippaan 70 kilometrin päässä Bangkokista pohjoiseen. Vuonna 1350 perustettu kaupunki oli aikoinaan Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunki, joten kyse ei ole mistään vaatimattomasta kyläpahasesta. Ayutthayan kuningaskunta tunnettiin aikoinaan Indokiinan mahtavimpana valtiona ja sen pääkaupunki Aasian suurimpana ja vauraimpana kaupunkina.

Muinaisesta kaupan ja kulttuurin keskuksesta muistuttavat UNESCOnkin noteeraamat vaikuttavat rauniot, joita pääsee ihailemaan nykyisen Ayutthayan kaupungin sydämestä löytyvässä historiallisessa puistossa. Pinta-alaltaan kunnioitettavan kokoisella alueella on kymmenittäin toinen toistaan upeampien palatsien ja temppelien raunioita, jotka kertovat omaa tarinaansa muinaisen suurkaupungin hohdosta ja tuhosta. Kuningaskunnan menestys kesti neljän vuosisadan ajan 1300 -luvulta alkaen ja vallassa oli kaikkiaan 33 eri kuningasta. Lähialueiden valtiot joutuivat yksi toisensa jälkeen taipumaan Ayutthayan kuningaskunnan tahtoon. Myös khmerien pääkaupunki Angkor vallattiin ja myllättiin vuonna 1431.

Myös muun muassa kirjoitusasuilla Ayothaya, Ayudhya, Ayotaya ja Aytaya tunnettu kaupunki on lainannut nimensä Intian muinaiselta Ayodhyan kaupungilta. Sanskriittinen sana tarkoitti voittamatonta ja Ayutthayan kuningaskunnan hallintokeskus olikin vuosisatojen ajan nimensä veroinen. Miljoonan asukkaan kaupunki oli aikanaan maailman suurimpia ja väkirikkaampi kuin esimerkiksi silloinen Lontoo.

Voittamattoman kaupungin kulta-aika tuli päätökseensä burmalaisten armeijoiden hyökkäysten myötä. Pitkään piiritettynä ollut kaupunki joutui lopulta antamaan periksi vuonna 1767 ja peli oli sillä selvä. Kallisarvoinen irtaimisto ryöstettiin, kaupunki tuhottiin polttamalla ja jälkeen jätettiin vain jykevät tiilitemppelit sekä sadat päättömät Buddha -patsaat. Vain muutamia vuosia myöhemmin uudeksi pääkaupungiksi perustettiin Thonburi, jonka hallitsijat keksivät jossain vaiheessa, että kaupunkia olisi helpompi puolustaa, mikäli se sijaitsisi joen toisella puolella. Sen linnoituksen rakennustöistä katsotaan Bangkokin perustamisen alkaneen.

Auringonlaskun aikaan voi vielä tänäkin päivänä kuvitella, miltä muinainen Thonburi on joskus näyttänyt. Kuvattu Bangkokin puolelta Chao Phraya joen yli Thonburin suuntaan.

Thaimaalaisen rahapelaamisen historiallinen sydän

Ayutthaya kaupunki näyttelee merkittävää roolia myös Thaimaan hieman hämäräperäisessä kasinohistoriassa. Maan kaikkien aikojen ensimmäiset suuremman luokan kasinot perustettiin nimittäin 1600- ja 1700 -lukujen vaihteessa juuri mahtavaan pääkaupunkiin. Näin pääsi tapahtumaan siitä huolimatta, ettei rahapelaamista tuohonkaan aikaan katsottu ainakaan virallisesti hyvällä silmällä.

Ayutthayan kasinoilla kävi alun alkaen lähinnä kiinalaisia siirtolaisia, joiden mukana konseptin katsotaan maahan tulleenkin. Kiinalaiset olivat toivottuja asukkaita, joten heidän pelailuaan katsottiin läpi sormien, vaikkei kyseessä ollutkaan varsinaisesti suotava toiminta. Kasinoiden olemassaolo ja valtion leväperäinen suhtautuminen aiheeseen saivat kuitenkin myös thaiväestön innostumaan peleistä.

Uuden rahapelilain voimaantulo 1930 -luvulla lopetti suurieleisen kasinotoiminnan tykkänään ja sillä tiellä on pysytty näihin päiviin saakka. Sekä fyysiset pelipaikat että Suomessa valtavan suositut nettipelit ovat Thaimaassa kiellettyjen listalla.

Rauniot tutuiksi polkemalla

Ayutthayan ydinkeskusta ja historiallinen vanhakaupunki sijaitsee Lopburi-, Pa Sak- ja Chao Phraya -jokien ympäröimällä saarella, joten tärkeimmistä nähtävyyksistä saa kelpo kuvan myös veneestä käsin. Kaupunkiin maalta käsin tutustuvan kannattaa harkita polkupyörän vuokraamista, sillä lyhyet välimatkat, tasainen maasto ja hyväkuntoiset tiet sekä suhteellisen rauhallinen liikenne tekevät historian havinaa uhkuvassa ympäristössä polkemisesta miellyttävää puuhaa.

Tutustuitpa kaupunkiin sitten millä kulkupelillä hyvänsä, käy läpi ainakin nämä tärkeimmät nähtävyydet:

Lepäävän Buddhan patsas

Ayutthayan tunnetuin nähtävyys on valtava Buddha-patsas, joka on parhaimmillaan 37 metriä pitkä ja kahdeksan metriä korkea. 1500 -luvulta peräisin oleva Thaimaan suurin pronssinen Buddha on viralliselta nimeltään Phra Mongkhon Tophit ja lepäilee samannimisen temppelin uumenissa. Jo kunnioitettavaan ikään ehtinyt temppeli korjattiin perinpohjaisesti vuonna 1956.

Wat Ratchaburana

Ayutthayassa sijaitsi kaupungin kulta-aikana kolme palatsia ja yli 400 temppeliä. Kaupungin tuhosta raunioita selviytyi reippaat 200 ja ahkeran restauroinnin ansiosta ihailtavaa riittää tämän päivän ihmettelijällekin. Yksi alueen kiehtovimmista ja tunnetuimmista temppeleistä on Wat Ratchaburana, joka on mahtavine torneineen todella vaikuttavaa katseltavaa.

Wat Mahathat

Voittamattoman kaupungin toinen ehdoton temppelisuositus on Wat Mahathat, joka on eittämättä Ayutthayan kuvatuimpia kohteita. Jos kaupungista on lueskellut artikkeleita yhtään ahkerammin, on mitä luultavimmin törmännyt kuvaan puun juurien sisältä pilkottavasta Buddha -patsaan päästä. Tämä kaupungin karusta kohtalosta persoonallisella tavalla kertova luonnon oma taideteos löytyy juuri Wat Mahathatin temppelialueelta.

Jo kuvasta näkee, että jotain ihmeellistä tässä on tapahtunut, mutta käypä paikanpäällä.

Wat Phra Sri Shanphet

Ei kahta ilman kolmatta – myös Wat Phra Sri Shanphetin temppelialue ansaitsee paikkansa pakollisten nähtävyyksien listassa. Ayutthayan suurimman temppelin tornit ovat kaupungin maamerkki.

Bang Pa In

Myös Kesäpalatsina tunnettu Bang Pa In -palatsi sijaitsee aivan Chao Phraya -joen tuntumassa. Koristeelliset rakennukset olivat kuninkaiden lomailukäytössä Ayutthayan kulta-aikoina ja niitä käytetään vielä tänäkin päivänä virallisten tilaisuuksien pitämiseen. Valtaosan ajasta rakennuksiin pääsee kuitenkin vierailemaan myös tavan tallaajana ja hulppeissa puitteissa voikin nähdä sielunsa silmin, kuinka mukavissa tunnelmissa entisajan valtiaat viettivät leppoisia kesäpäiviään.

Kuten tämän artikkelisarjan edellisessä Ayuthayaa koskevassa osassa todettiin, muutti Ayutthayan burmalaisten vallasta pelastanut Thaksin Suuri kaiken entisen suurmahdin pääkaupungista pelastamisen arvoiseksi jääneen Thonburiin, joka nyttemmin on osa Bangkokia.

Sukothaista alkanut matkamme päättyy Thonburiin. Kaupunkiin, joka perustettiin Chao Phraya -joen varrelle ja jonka nimi merkitsee “vaurauden linnaketta”.

Vuonna 1768, vuosi sen jälkeen kun burmalaiset miehittäjät oli ajettu tiehensä, perusti Thaksin Suuri valloittajan oikeudella Thonburin kuningaskunnan, jonka pääkaupungiksi linnoitettu Thonburi nimettiin. Thaksin hallitsi itse kuningaskuntaansa vuoteen 1782 saakka. Suuri sotapäällikkö ei kuitenkaan aina ymmärtänyt, ettei valtakuntaa hallita samalla tavalla kuin armeijaa johdetaan ja yhä tyrannimaisempaan meininkiin kyllästynyt kenraali Chao Phraya Chakri kaappasi vallan 6. huhtikuuta 1782. Hän otti hallitsijanimekseen Rama I. Tästä alkoi vielä tänäkin päivänä Thaimaata hallitseva Chakri -dynastia.

21. huhtikuuta 1782 Rama I päätti siirtää pääkaupunkinsa joen toiselle puolelle, jotta se olisi helpommin puolustettavissa ja mikäli nykyiselle Bangkokille pitäisi joku perustamispäivä nimetä, niin se olisi sitten juuri tuo. Thonburi säilyi omana itsenäisenä kaupunkinaan aina vuoteen 1971, jolloin se liitettiin osaksi Bangkokia. Vielä vuonna 1970 600.000 asukkaan Thonburi oli Thaimaan toiseksi suurin kaupunki.

Bangkokia alettiin kehittää ja kasvattaa voimalla, joten Thonburi jäi silloin vähemmälle huomiolle, mikä näkyy tänäkin päivänä katukuvassa, jos Thonburiin satut poikkeamaan. Esimerkiksi kapeat vesireitit, Khlongit, jotka Bangkokin puolelta ovat lähes kokonaan kadonneet, ovat vielä vahvasti esillä Thonburissa.

Auringonlaskun aikaan voi vielä tänäkin päivänä kuvitella, miltä muinainen Thonburi on joskus näyttänyt.
Auringonlaskun aikaan voi vielä tänäkin päivänä kuvitella, miltä muinainen Thonburi on joskus näyttänyt.

Siamista Thaimaaksi

Myös Thonburin kuningaskunnan käsite alkoi hämärtyä sen jälkeen, kun Thonburi Rama I:n toimesta oli ikään kuin muuttanut pois Thonburista. Eurooppalaisten kauppalaivojen miehistöt alkoivat puhua siamilaisista ja Siamin alueesta eriyttääkseen sen varsinaisesta Thonburista. 1800 -luvulla Siam alkoi solmia kauppasuhteita eurooppalaisten siirtomaavaltojen kanssa. Sitä ennen se oli käynyt kauppaa lähinnä kiinalaisten kanssa. Kaikkien Thaimaan arvostelijoiden on hyvä pitää mielessä, että täällä käytiin ulkomaankauppaa jo Ayutthayan kuningaskunnan aikoihin. Samaan aikaan nykyisen Suomen alueella elettiin lähinnä kalastamalla, metsästämällä ja oikein edistyneissä piireissä saatettiin viljellä naurista.

Noihin aikoihin eurooppalaiset siirtomaavallat hallitsivat kaikkia Siamin naapurivaltioita, mutta kovalla hinnalla eli laajoilla maa-alueiden luovutuksilla, Siam onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Siamia ja Thaimaata ei koskaan ole miehitetty. Asia, josta täkäläiset ovat hyvin ylpeitä ja jaksavat silloin tällöin muistuttaakin.

Linnoituksen jälkiä on edelleen nähtävissä Thonburin alueella.
Linnoituksen jälkiä on edelleen nähtävissä Thonburin alueella.

Siamissa luovuttiin absoluuttisesta monarkiasta vuoden 1932 sotilasvallankaappauksen seurauksena ja saman kaappauksen jälkimainingeissa maan virallinen nimi muuttui Thaimaaksi. Toinen maailmansota ja sitä seurannut kylmä sota toivat tullessaan antikommunistisena maana tunnetulle Thaimaalle Yhdysvaltojen sekä sotilaallisen että taloudellisen tuen, jonka ansiosta Thaimaa nopeasti nousi Aasian kehittyneimpien maiden joukkoon. Verrataan nyt vaikka Kamputseaan tai Myanmariin, niin kyllä tässä ollaan ihan eri planeetalla.

Nykypäivän Bangkok

Tänä päivänä Thaimaan pääkaupunki Bangkok on moderni miljoonakaupunki, joka New Yorkin tavoin ei nuku koskaan. Kaakkois-Aasian suurimmat kauppakeskukset löytyvät Singaporesta ja Bangkokista. Kv. kaupan lisäksi on syytä huomioida Bangkokin saavan tuloja myös turismista. Maan noin 20 miljoonasta vuosittaisesta turistista valtaosa laskeutuu Bangkokiin.

Eikä osa lähde sieltä kulumallakaan. Joku viisas on joskus todennut, että “mitä enemmän kaupunkiin tutustut, sitä vähemmän tajuat siitä tietäväsi”. Tämän päivän Bangkok on paitsi kaupunki, niin myös elämyksiä: makuja, näkyjä, ääniä ja jopa suuria tunteita! Lontoosta sanotaan, että mikäli kyllästyt Lontooseen, kyllästyt samalla koko elämään. Sama pätee Bangkokiin.

Keskellä sykkivää miljoonakaupunkia voi tänäänkin tehdä ostoksia samalla tavalla kuin yli 500 vuotta sitten.
Keskellä sykkivää miljoonakaupunkia voi tänäänkin tehdä ostoksia samalla tavalla kuin yli 500 vuotta sitten.

Olemme kuluneen kesän mittaan tehneet aikamatkan 1.200 luvulta tähän päivään. Sukothaista nykypäivän Bangkokiin. Olemme nähneet vallankaappauksia, palatsivallankumouksia, sotilasvallankaappauksia ja viisi eri valtakuntaa. Thaimaansuomalainen toivoo, että olette nauttineet matkasta.

Kuka tiesi, että Ayutthaya on saari? Siis Ayutthayan kaupunki. Kaupunki perustettiin saarelle siksi, että sen edeltäjässä, Lopburin kaupungissa oli puhjennut paha isorokkoepidemia, jota piti päästä pakoon. Kaupungin perusti kuningas Ramathibodi I vuonna 1350 ja siitä sukeutui sittemmin Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunki vuoteen 1767 saakka, jolloin burmalaiset hyökkäsivät Ayutthayaan ja tuhosivat sekä kaupungin että koko kuningaskunnan. Tätä taustaa vasten on aika mielenkiintoista, että sana Ayutthaya juontaa juurensa sanskriitin kielestä ja tarkoittaa voittamatonta.

No, joka tapauksessa Ayutthayan tuho merkitsi sitä, että kaupunki hylättiin ja uusi pääkaupunki perustettiin Thonburiin, josta sittemmin tuli Bangkok. Se, mikä ennen tunnettiin Ayutthayan kaupunkina tunnetaan nykyisin Ayutthayan raunioina, joista on kehitelty kaupungin oma historiallinen puisto, joka Sukothaissa sijaitsevan puiston mukana nousi UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Toisin kuin Sukothai, on tämän päivän Ayutthaya tunnettu teollisuuskaupunki, jossa on noin 150.000 asukasta.

Suurin piirtein tältä siellä joskus on näyttänyt.
Suurin piirtein tältä siellä joskus on näyttänyt.

Ayutthayan valtakunta

Ayutthayan perustaja kuningas Ramathibodi I hallitsi vuosina 1350 – 1369. Hänen aikanaan Ayutthaya vaurastui ja vahvistui, vaikka Ayutthayan valtakunnan ensimmäiset vuodet olivatkin sangen sekasortoista aikaa. Rathibodi I:n seuraaja, kuningas Ramesuan joutui luopumaan vallasta alle yhden vuoden hallituskauden jälkeen vuonna 1370, kun hänen setänsä, Suphanburin valtias Boromrajadhiraj I kaappasi komennon myös Ayutthayassa. Hän hallitsi valtakuntaa vuoteen 1388 ja ne olivat juuri hänen sotajoukkonsa, jotka tekivät ennen niin suuresta ja mahtavasta Sukothaista Ayutthayan vasallivaltion ja käskyläisen vuonna 1376. Eräänlaisen veronkantopiirin.

Vuonna 1388 valtaan nousi Bororajadhirajin poika Thong lan, joka ehti hallita kokonaiset seitsemän päivää ennen kuin hänen serkkunsa, Ayutthayan toinen kuningas Ramesuan surmasi hänet ja otti takaisin vallan, jonka Thong lanin isä oli häneltä kaapannut. Hänen toinen hallituskautensa kesti seitsemän vuotta ja sitten valta siirtyi hänen pojalleen kuningas Rama Rajadhirajille.

14 vuotta myöhemmin hänet syöksi vallasta silloinen Suphanburin valtias Indradhiraj ja tämän jälkeen vasta alkoivat olot valtakunnassa vakiintua. Indradhiraj hallitsi maataan 15 vuotta, hänen poikansa 24 vuotta ja pojanpoikakin vielä 40 vuotta. Ayutthayan ensimmäinen kunnollinen hallitsijasuku oli syntynyt ja Ayutthayan valtakunta alkoi kukoistaa.

Vakaita oloja jatkui aina vuoteen 1533, jolloin maata ehti neljän kuukauden ajan hallita holhouksen alaisena lapsikuninkaana saman hallitsijasuvun jälkeläisiin kuulunut kuningas Rasadadhiraj, kunnes hänen setänsä Chairajadhiraj kaappasi vallan nuorelta veljenpojaltaan. Armeijan tuella, kuinkas muuten. Kenraalien selkä kun ei tahtonut oikein taipua lapsikuninkaan edessä. Hän ehti hallita maataan sentään 13 vuotta, mutta hänen poikansa kuningas Yodfa ainoastaan kaksi vuotta ja toinen poikansa Khun Vorawongsa vain 42 päivää vuonna 1548, kun valtakunnassa kaapattiin valta vielä kerran.

Uusi kuningas Maha Chakrapat hallitsi maata 16 vuotta kunnes päätti lähteä munkiksi Peguiin vuonna 1568. Hänen vallan perinyt poikansa Mahintradhiraj ehti hallita alle vuoden kunnes kuoli burmalaisten hyökkäyksessä vuonna 1569. Siitä asti aina vuoteen 1584 oli Ayutthayan vuoro toimia vasallivaltiona. Tällä kertaa Burman vasallina. Se oli Ayutthayan valtakunnan ensimmäinen tuho.

Kuningas Ramesuan ehti menettää valtansa ja kaapata sen takaisin.
Kuningas Ramesuan ehti menettää valtansa ja kaapata sen takaisin.

Itsenäisyys palautuu – valtataistelut jatkuvat

Ayutthayan historian mielenkiintoisin vaihe sijoittunee vuoteen 1584, jolloin entinen SUKHOTHAIN valtias ja niinikään Burman vasalli, kuningas Mahathammaraja julisti Ayutthayan jälleen itsenäiseksi ja perusti maahan uuden hallitsijasuvun, jonka jäsenet hallitsivat Ayutthayaa kaikkiaan 61 vuotta. Hallituskauden loppuvaiheissa tosin nähtiin parikin surullista tarinaa, kun kuningas Chetthadhiraj salamurhattiin vuonna 1629 vain yhden vuoden hallituskauden jälkeen ja häneltä vallan kaapannut kreivi Athitayawongse syrjäytettiin reilun kuukauden kuluttua salamurhasta ja komennon valtakunnassa otti Prasat Thong -dynastian perustanut kuningas Prasat Thong. Tämä dynastia hallitsikin Ayutthayan valtakuntaa aina sen toiseen tuhoon saakka vuonna 1767, jolloin valtakunnan viimeinen kuningas Suriyat Amarin joutui lähtemään burmalaisia pakoon ja kuoli nälkään pakomatkansa aikana.

Mutta eihän Ayutthaya olisi Ayutthaya ellei hallitsijasuvun kesken olisi silloin tällöin vähän melskattu:

Prasat Thongin poika Chai syöstiin vallasta vuonna 1656 ja hänen vallan kaapannut setänsä Sri Suthamaraja teloitettiin vain reilun kahden kuukauden hallituskauden jälkeen. Valtaan tullut Narai Suuri hoiti sittemmin ruoria 32 vuoden ajan, kunnes hänen serkkunsa Petraja kaappasi vallan vuonna 1688 ja pakotti Narain siskon ja tyttären vaimoikseen.

Nälkään kuolleen viimeisen Ayutthayan hallitsijan edeltäjä Uthumporn puolestaan lähti aikoinaan munkiksi vain neljä kuukautta hallittuaan vuonna 1758 ja kuoli burmalaisten vankina 1796. Että sen pituinen se.

Chai Wattanaramin temppelialueelta voi vieläkin löytää kaikuja menneistä loiston päivistä.
Chai Wattanaramin temppelialueelta voi vieläkin löytää kaikuja menneistä loiston päivistä.

Kauppakansa

Vaikka kulissien takana vähän aina välillä vehkeiltiinkin ei pidä unohtaa, että Ayutthaya kävi kauppaa koko ajan ainakin Portugalin ja Ranskan kanssa. Matkakuvaus vuodelta 1691, Du Royaume de Siam (Siamin kuningaskunnasta, suom.) kertoo Ayutthayan kaupungin entisestä loistosta. Ayutthaya oli suuruutensa päivinä yksi maailman suurimmista ja moderneimmista kaupungeista, jossa oli mm. suuri länsimainen siirtokunta ja katolinen kirkkokin kaupungista löytyi. Korkeimpaan asemaan kaupungin ulkomaalaisväestön keskuudesta nousi kreikkalainen Konstantin Faulkon, joka toimi itsensä Narai Suuren tulkkina aina siihen saakka kunnes tämä syöstiin vallasta 1688. Samassa yhteydessä jesuiittojen kannattajana tunnettu Faulkon teloitettiin.

Burmalaiset valloittajat etsivät kaupungista kaikkea arvokasta, mm. jalometalleja ja polttivat koko paikan. Kenraali Taksinin joukkojen ajettua burmalaiset pois pidettiin kaupungin jälleenrakentamista liian suurena urakkana ja se, mikä oli pelastettavissa siirrettiin uuteen pääkaupunkiin, jonka me tänä päivänä tunnemme Bangkokina. Sinne myös tämä heinäkuun alussa Sukhothaista alkanut Thaimaan historiaa käsittelevä sarjamme elokuussa päättyy.

Taksin Suuri - Taksin the Great - tunnetaan Siamin vapauttajana.
Taksin Suuri – Taksin the Great – tunnetaan Siamin vapauttajana.

Mikäli haluat lisää vinkkejä siitä, mitä tekemistä ja näkemistä on tämän päivän Ayutthayassa, niin tutustu tähän Thailand Insiderin videoon:

LÄHTEET:

Ayutthayan kaupungin historiallinen puisto
Wikipedia

Viime reissullamme Phitsanulokiin teimme huomion, jonka mukaan tämän nykyisin Thaimaana tunnetun maan pääkaupunki on uusien hallitsijasukujen myötä jatkuvasti siirtynyt kohti etelää ja meren rantaa. Niinpä Sukhothaista etelään johtavaa valtatietä voidaan kirjaimellisesti pitää Thaimaan historian valtaväylänä. Tulemme “Tämä on Thaimaa” -sarjassamme tämän kesän mittaan matkaamaan tätä tietä alas kohti Bangkokia. Matka alkaa Sukhothaista, josta kaikki muutenkin alkoi.

Nykyinen Sukhothai on tunnettu lähinnä raunioistaan, mutta aikoinaan – 1238-1419 – tämä oli Sukhothain kuningaskunnan pääkaupunki. Tai oikeastaan se silloinen Sukhothai on jotain 15 kilometriä länteen tästä nykyisestä Sukhothain kaupungista, joka häpeilemättä ratsastaa samalla nimellä ja vanhalla maineella. Turismi on kaupungille tärkeä tulonlähde ja kaupungin ulkopuolella viljellään riisiä ja vihanneksia.

Sukhothai sijaitsee aika suoraan Bangkokista pohjoiseen. Ylläoleva kartta kertoo missä siellä mitäkin on.
Sukhothai sijaitsee aika suoraan Bangkokista pohjoiseen. Ylläoleva kartta kertoo missä siellä mitäkin on.

Sukhothain kuningaskunta

Sukhothaita pidetään nykyisen Thaimaan ensimmäisenä versiona. Sanovat näiden nykyisten thaimaalaisten vahvan kansallistunteen olevan peruja Sukhothain kuningaskunnan mahdista.

Kuningaskunta sijaitsi aikoinaan nykyisen Keski- ja Pohjois-Thaimaan alueilla vuosina 1238 – 1583. Vuosiluku eroaa pääkaupungin vuosiluvuista siksi, että Sukhothaista tuli alkuun Ayutthayan vasallivaltio vuonna 1376 ja oman pääkaupunkinsa se menetti vuonna 1419. Kukoistuksensa päivinä Sukhothain kuningaskunta ulottui etelässä aina Nakhon Sri Thammaratiin, pohjoisessa Laosiin ja lännessä nykyisen Myanmarin Bagoon asti.

Sukhothaita meidän on myös kiittäminen näiden omituisten aakkosten kehittelemisestä.

Sukhothain historiallinen puisto on kertakaikkiaan must seutukunnalla vierailevalle.
Sukhothain historiallinen puisto on kertakaikkiaan must seutukunnalla vierailevalle.

Historiallinen puisto

Sukhothain historiallinen puisto on UNESCON maailmanperintökohde vuodesta 1991 lähtien. Maailmanperintökohteen alueeseen kuuluu kolme kaupunkia: aakkosjärjestyksessä Kamphaeng Phet, Si Satchanalai sekä Sukhothai. Niistä kaikista löytyy niin muistomerkkejä kuin arkkitehtuuriakin Sukhothain kuningaskunnan ajalta. Muistomerkkien tyyli on sen verran omintakeinen, että sitä kutsutaankin “Sukhothain tyyliksi”.

Puistossa on niin paljon näkemistä ja tekemistä, että sen alueella kannattaa yöpyä, mikäli tahtoo saada vierailustaan kaiken irti. Alueen hintataso on kuulemma “historiallisista syistä” hieman korkeampi kuin esimerkiksi naapurikaupunki Phitsanulokissa, mutta erittäin kohtuullinen verrattuna esimerkiksi Bangkokin tai Phuketin vastaaviin. Siellä hinnat ovat korkeampia “matkailullisista syistä”.

Mutta takaisin Sukhothaihin, jonka kerrotaan aikoinaan olleen jonkinlainen edelläkävijä insinööritaidoissa. Siellä rakennettiin kaiken maailman patoja ja kanavia maanviljelyn ja talouden tarpeisiin – juomavettä unohtamatta. Maanviljelys oli alueen pääelinkeino, mutta myös keramiikan tuotanto oli voimissaan. Kaupungin tuonaikainen kutsumanimi oli vapaasti suomennettuna “Onnen aamu”.

Kun vielä todetaan, että Sukothain provinssissa asuu tänä päivänä yli 600.000 ihmistä ja että pinta-alaa provinssilla on vain 6.596 neliökilometriä (Thaimaassa todella vähän), niin eiköhän meillä Sukhothai ole phakethissa.

The Rise Resort olkoon Thaimaansuomalaisen suosittelema vaihtoehto satunnaisen matkailijan yöpymistarpeita varten.
The Rise Resort olkoon Thaimaansuomalaisen suosittelema vaihtoehto satunnaisen matkailijan yöpymistarpeita varten.

Matkalla Sukhothaista kohti sen aikoinaan valloittanutta Ayutthayaa kannattaa koukata Phitsanulokin kautta.

Phitsanulokissa teimme saman huomion kuin Petchabunissa viime helmikuussa. Mikään ei maksa oikeastaan mitään. Kelvollinen hotellihuone keskustan tuntumasta irtoaa 350 bahtilla/yö ja halvimmillaan katon saa päänsä päälle 250 bahtin hirmuhintaan. Tämä 350 bahtin huone on siisti ja tilava. Iso kylpyhuone, jääkaappi, ilmastointi, taulu-tv ja parvekekin sieltä löytyy. Kalustukseksi riittää kelvollinen sänky, pieni kampaus-/kirjoituspöytä ja vaatekaappi. Tuo punainen muovijakkara on varmaankin parveketupakoitsijoiden tarpeita varten? Varsinaista ravintolaa tai edes aamiaishuonetta ei talosta löydy, mutta alakerran vastaanotossa on tarjolla ilmaista kahvia ja keksejä. Lisäksi kylmäkaapista voi ostaa lisää juotavaa, mikäli päivittäin jääkaappiin toimitetut kaksi vesipulloa eivät riitä. Huoneemme on riittävän etäällä tiestä. Ei pääse liikenteen melu häiritsemään. Pihalla on hyvin parkkitilaa. 50 huoneesta 30 on pitkäaikaisvuokralla ja 20 vuorokausivuokralla, omistajarouva kertoo.

Jos miinuksia haetaan, niin näköalassa ei kyllä ole kehumista, mutta mitä kaikkea sinä kuvittelet 350 bahtilla saavasi?

Huoneita on kahta kokoa ja niiden sisustusvärit vaihtelevat mukavasti.
Huoneita on kahta kokoa ja niiden sisustusvärit vaihtelevat mukavasti.

Vanha kaupunki

Vaikka Phitsanulok onkin itsessään jo vanha kaupunki löytyy sieltä myös vanhakaupunki, jonka vanhoja rakennuksia katsellessaan ei voi välttyä ajattelemasta, että ennen oli sentään kaikki paremmin. Osasivat tehdä ilman mitään urakka-aikatauluja kunnon työn ja pieteetillä. Vai mitä sanot näistä:

Tässä googlettamamme wanha kuwa Baan Phitsanulok -nimisestä rakennuksesta.
Tässä googlettamamme wanha kuwa Baan Phitsanulok -nimisestä rakennuksesta.
Ja tässä sama mesta nyt.
Ja tässä sama mesta nyt.

Lisäksi Phitsanulok on temppelituristien taivas. Kaupungista löytyy temppeleitä, temppelien raunioita sekä erilaisia muistomerkkejä vaikka mihin lähtöön. Armeija on kaupungissa, tai oikeastaan hieman sen ulkopuolella, niinikään näkyvästi läsnä.

Kaupungin läpi virtaavan Nanjoen ylittävät sillat täydentävät kauniiden vanhojen rakennusten muodostaman kokonaiskuvan.

Tunnetuin nähtävyys lienee 1300 -luvulla rakennettu Wat Phra Si Rattana Mahathatin temppelialue, josta otsikon pikkukuva on otettu ja joka ulospäin näyttää tältä:

Etualalla sen alkuperäisen temppelin raunioita ja takana vähän uudempaa tuotantoa.
Etualalla sen alkuperäisen temppelin raunioita ja takana vähän uudempaa tuotantoa.

Phitsanulok tänään

Phitsanulok on provinssinsa pääkaupunki ja sijaitsee Bangkokista 390 kilometriä pohjoiseen.

Provinssilla on pinta-alaa 10.816 neliökilometriä ja asukkaita sieltä löytyy reilut 850.000.

Tämän päivän Phitsanulokista löytyy niin McDonaldsia kuin muitakin kv. ravintolaketjujen toimipisteitä. Ostosparatiisesta mainittakoon vaikka Central Plaza, josta voi autoista alkaen ostaa melkein mitä tahansa ja jossa helposti saa kulumaan kokonaisen päivän, jos alkaa ihan tosissaan mittaamaan ostovoimiaan.

Phitsanulok on Thaimaassa tunnettu uudesta oikeustalostaan, joka on ns. valtiollisten standardien mukainen. Osana korruption vastaista taisteluaan sotilashallinto on siirtämässä pois alueellista budjetointivaltaa julkisten rakennusten suhteen ja määritellyt, millaisia oikeustalojen, koulujen, poliisiasemien jne. tulee olla. Näin vältetään suorastaan hätkähdyttäviksi muodostuneet erot julkisen rakentamisen hinnoissa alueittain. Sotilaallinen kuri ja järjestys se pitää olla rakentamisessakin.

Phitsanulokin lentokenttä on riittävän suuri jopa Jumbon nousta ja laskeutua. Säännöllisesti kenttää käyttää ainakin Bangkok Airways.
Phitsanulokin lentokenttä on riittävän suuri jopa Jumbon nousta ja laskeutua. Säännöllisesti kenttää käyttää ainakin Bangkok Airways.

Sangen moni luulee Phetchabun -nimistä kaupunkia Petchaburiksi tai Petchburiksi paikkakunnan länsimaisesta kirjoitusasusta riippuen. Kyseessä on kuitenkin kaksi eri paikkaa. Petchaburi on pieni paikkakunta Hua Hinistä etelään, kun taas Phetchabun on ihan kunnon kaupunki Bangkokista noin 340 kilometriä pohjois-koilliseen.

Phetchabuniin etelästä päin saavuttaessa ei voi välttyä ihailemasta provinssinsa suurimman kaupungin läheisyyteen sijoitettua yliopistoa. Komeiden puitteidensa lisäksi yliopisto on tunnettu siitä, että siellä on oma erityinen lisärakennuksensa liikuntarajoitteisille. Myös yliopiston takana sijaitseva campusalue on suunniteltu liikuntarajoitteiset huomioiden. Hyvä maamerkki Phetchabunia lähestyttäessä on myös tien oikealla puolella kököttävä suuri valkoinen norsu.

Kaiken lisäksi Petchabunin yliopistorakennus on sitä kokoluokkaa, ettei se mitenkään mahdu kokonaan kuvaan.
Kaiken lisäksi Phetchabunin yliopistorakennus on sitä kokoluokkaa, ettei se mitenkään mahdu kokonaan kuvaan.

Toinen Phetchabunille leimaa antava piirre on kaupungin aito thaimaalaisuus. Täällä ei ole ainuttakaan Family Martia, koko kaupungissa vain kaksi 7/11-myymälää eikä turistipyydyksiä juurikaan ole. Mitä nyt ne luonnon muovaamat sekä yksi kansallispuisto.

Kolmas kaupunkikuvaa hallitseva piirre on armeijan vahva läsnäolo. Thaimaan armeijan 36. sotilaspiirin päämaja on täällä ja niinpä juuri missään ei voi välttyä näkemästä sotilaspukuisia ihmisiä tai armeijan ajoneuvoja. Eivät nuo itseään millään tavalla tykö tule tekemään, mutta kun niitä nyt vaan on vähän joka paikassa.

36. sotilaspiirin päämaja kasarmialueineen on aivan kaupungin kupeessa ja sen läsnäolo tuntuu kaikkialla.
36. sotilaspiirin päämaja kasarmialueineen on aivan kaupungin kupeessa ja sen läsnäolo tuntuu kaikkialla.

Miksi Phetchabuniin?

Toimituksemme huomio kiinnittyi kaupunkiin suomalais-thaimaalaisin voimin ideoidun From zero to hero -koulutusprojektin ansiosta, josta enemmän tämän sivuston aiempien artikkelien joukossa. Projektin julkistamistilaisuus vaati työkeikkaa Phetchabuniin, joten mikäs siinä. Matka oli sen verran pitkä, että päätimme tutustua seutuun koko viikonlopun ajan ja kyllä kannatti. Vaikkei kaupungissa mitään kelluvia markkinoita tai tiikeripuistoa olekaan löytyy sieltä esimerkiksi eräänlainen tekniikkamuseo, jossa on esillä kaikkea sitä, mitä me suomalaisetkin vielä 1960- ja 70 -luvuilla pidimme aivan huipputekniikkana niin kotona kuin konttoreissakin. Henkilökohtainen suosikkini oli museon instrumenttiosasto vanhoine kunnon VOX -vahvistimineen ja aitoine läskibassoineen. Luck puolestaan muisteli lapsuuttaan leluosaston puolella.

Sentraali-Santran työvälineitä kyltin mukaan 1970 -luvulta.
Sentraali-Santran työvälineitä kyltin mukaan 1970 -luvulta.

Aivan oma lukunsa on toki Phetchabunin kana, joka oikeasti on maankuulua. Kysy keneltä tahansa thaimaalaiselta. Sitä oli kuuleman mukaan aivan pakko maistaa ja monella kaupunkilaisella oli oma vakaa mielipiteensä siitä, missä se on aidoimmillaan tai parhaimmillaan. No, jottei totuus unohtuisi, niin kana on kanaa on kanaa. Kasvattamalla saatuja makueroja ei maallikko juurikaan huomaa. Phetchabunin kanan salaisuus on sen kastikkeessa, jonka ansiosta varmaan kaarnavenekin maistuisi taivaalliselta. Todella edullinen tapa syödä hyvin!

Lisäksi alueen hintataso on jotain aivan muuta kuin mihin jossain Hua Hinissä, Bangkokissa tai Pattayalla on totuttu. Vaimon kanssa toreja kierrellessä tulin ostaneeksi uuden lompakon, vaikken mikään himoshoppailija olekaan.

Phetchabunin kanan salaisuus on kastikkeessa. Perusannos on tässä ja siihen saa valita mieleisensä lisukkeet.
Phetchabunin kanan salaisuus on kastikkeessa. Perusannos on tässä ja siihen saa valita mieleisensä lisukkeet.

Hallinto-, teollisuus- ja opiskelukaupunki

Tämän noin miljoonan asukkaan provinssin virallinen pääkaupunki on nimeltään Sadiang, mutta keskeisen sijaintinsa vuoksi Phetchabun on tehokkaasti ominut eri hallinnonalojen virastoja kaupunkiin. Tällä tavoin on osaltaan varmistettu myös sitä, ettei provinssin yliopistosta juurikaan akateemisia työttömiä valmistu. Lisäksi Phetchabunissa voi yliopiston lisäksi opiskella myös eri ammatteihin: hotelli- ja ravintola-alalle tai vaikka puusepänteollisuuteen, jos siltä tuntuu. Kaupungin huonekaluteollisuudella onkin pitkät perinteet. Etenkin pienteollisuudella. Täällä sijaitsee Thaimaan Jurva.

Huonekalut tehdään pitkälti käsityönä ja puusta, kuinkas muuten. Thaimaalainen käsityötaito on maailmankuulua, kuten eräs suomalainen laivansisustaja meille kerran totesi. (Heti perään hän tosin sanoi meidän suomalaisten voivan opettaa täkäläisille länsimaista laatuajattelua, mitä tulee esimerkiksi toimitusaikoihin…)

Massiivipuinen sohva made in Phetchabun. Oli yllättävän mukava istua.
Massiivipuinen sohva made in Phetchabun. Oli yllättävän mukava istua.

Historiaa ja nippelitietoa

Phetchabunin nimi merkitsee Wikipedian mukaan “Täydellistä timanttia”. Se tulee kahdesta sanasta, jotka alun perin olivat sanskriitin kielisiä. Nimi juontaa juurensa seudun maaperästä, joka on paitsi hedelmällinen, niin myös erittäin rikas luonnonvaroiltaan. Seudulta löytyy esimerkiksi timanttiesiintymiä ja siellä viljellään mm. tupakkaa.

Armeijan voimakas läsnäolo seudulla puolestaan juontaa juurensa vuosien 1968 – 1982 väliseen ajanjaksoon, jolloin thaimaalaiset kommunistit perustivat kaupunkia ympäröivään vuoristoon sissileirejä, joista käsin väijyivät hallituksen joukkoja.

Seutukunnan kuuluisuudet puolestaan ovat järjestään joko thai -nyrkkeilijöitä tai jalkapalloilijoita.

Tässä on Phetchabunin provinssi Thaimaan kartalla. Naapuriprovinsseja ovat esim. Khon khaen ja Lopburi.
Tässä on Phetchabunin provinssi Thaimaan kartalla. Naapuriprovinsseja ovat esim. Khon khaen ja Lopburi.

Grand_Palace_Bangkok,_Thailand

Kokenutkin Thaimaan -matkaaja voi joutua reissussa vedätetyksi. Nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää sitä, ettei miellyttävästi käyttäytyvien tuntemattomien kanssa kannata jäädä pitkäksi aikaa juttusille. Mitä parempaa tuntemattomien englanti on, sitä todennäköisempää on se, ettei heillä ole puhtaita jauhoja pussissaan.

Mikäli jäät kuitenkin juttelemaan, tee alkuvaiheessa selväksi olevasi kokenut matkustaja ja vierailleesi kyseisessä paikassa useasti. Mikäli jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei useimmiten sitä myöskään ole. Tässä yleisimmät huijausyritykset, joiden kohteeksi moni on joutunut.

Palatsihuijaus

Moni esimerkiksi Bangkokin Grand Palaceen vaikkapa tuktukin kyydissä matkalla oleva turisti kuulee kuskinsa sanovan, että kohdepalatsi on juuri sinä päivänä suljettu. Kuin sattumalta kuski tietää neuvoa vaihtoehtoisen palatsin, joka hänen mukaansa on “vain tänään auki”. Pian huomaatkin olevasi esimerkiksi räätälin liikkeessä, joka pahimmillaan lukitaan, kunnes ostat jotakin.

Vesijettihuijaus

Vuokraat vesijetin ja ajelulta tullessasi työntekijä väittää sinun vahingoittaneen jettiä ja alkaa perätä maksua. Annoitko passin takeeksi jettiä vuokratessasi? Vielä huonompi. Ennen ajelulle lähtöä tarkasta vesijetti huolellisesti. Älä koskaan jätä passia vuokran takeeksi. Mikäli tilanne alkaa käydä tukalaksi, kannattaa paikalliseen turistipoliisiin olla pikimmiten yhteydessä. Vesijettihuijaukset ovat erityisen yleisiä Pattayalla.

motor-boat-on-the-sea

Naishuijaus

Thaimaassakaan kaikki ei ole sitä, miltä päältäpäin näyttää. Texas Hold’em -tähti Nathan Williams varoittaa blogissaan yöelämässä seuraan tuppautuvista naisista, jotka houkuttelevat mukaansa baariin ja uskottelevat olevansa kiinnostuneita vain ja ainoastaan sinun seurastasi. Tämä on etenkin tavallista pelatessa Williamsin taitamaa korttipeliä usein luvattomilla casinoilla. Nautitte naisten kanssa juoman jos toisenkin, käännät selkäsi ja pian sekä tyttö että lompakkosi ovat kateissa. Vaihtoehtoisesti nainen häviää ja maksettavaksesi tuodaan tähtitieteellinen lasku.

Linnunkakkahuijaus

Kuin salama kirkkaalta taivaalta jotain likaista lentää päällesi. Tuossa tuokiossa avulias paikallinen rientää apuun ja alkaa puhdistaa likaa vaatteiltasi. Ennen kuin huomaatkaan, vaatteesi ovat puhtaat. Sekä paikallinen laupias samarialainen että lompakkosi ovat myös hävinneet kuin tuhka tuuleen.

Räätälihuijaus

Köröttelet kaikessa rauhassa tuktukin kyydissä, kun kuljettaja yllättäen haluaa pitää vessatauon. Samassa paikalle ilmestyy vakuuttavan oloinen henkilö, joka suosittelee vain paikallisten suosiman huippuräätälin palveluita. Kuljettaja palaa tauoltaan ja avulias henkilö neuvoo tälle huippuräätälin osoitteen. Saavutte osoitteeseen, räätäli pakottaa sinut maksamaan etukäteen ja lopulta poistut liikkeestä lompakko kevyempänä ja erittäin huonolaatuisista materiaaleista valmistettu puku kädessäsi.

Juna-asemahuijaus

Olet rautatieasemalla odottelemassa junaa. Virallisen näköinen henkilö lähestyy sinua kysyäkseen, minne olet matkalla. Kerrot kohteen ja virkailija on tarkistavinaan junan tilanteen tietokoneelta. Yllättäen virkailija ilmoittaa junasi olevan loppuunmyyty, mutta kuin sattumalta hän osaa suositella taksinkuljettajaa, jonka hän lupaa kuljettavan sinun kohteeseen polkuhinnalla. Hinta osoittautuukin järkyttäväksi. Tämä huijaus on yleisin Bangkokin Hua Lamphongin asemalla, joka on tunnettu kaupungin junaliikenteen keskuksena – tarkoittaen tietenkin myös sitä, että asemalla pyörii lukuisia turisteja.

Bkk-Hualamphong-newlypainted-0802-1

Thaimaan kulttuuri on monipuolista. Ihmiset hymyilevät paljon, arvostavat kohteliaisuutta ja kunnioittavat uskontoa, vanhempiaan ja esi-isiään.

Tietyt pukeutumis- ja käyttäytymistavat Thaimaassa saattavat meidän suomalaisten silmissä olla erikoisia, mutta niissä on paljon hyviä ajatuksia, joista ehkä kannattaisi ottaa opiksi. Kiehtovaa kulttuuria korostavat myös thaimaalaiset pelit, jotka ovat aivan omaa luokkaansa.

Akrobaattisista pallopeleistä hurjaan nyrkkeilyyn

Sepak Takraw on pallopeli, joka on hauska sekoitus lento- ja jalkapalloa. Pelivälineenä toimii rottinkinen pallo, johon pelaajat eivät saa koskettaa käsillään, vaan se täytyy saada verkon yli esimerkiksi jalkojen, pään tai rinnan avulla. Kenttä muistuttaa sulkapallokenttää ja joukkueet ovat kolmihenkisiä. Laji on suosiossa niin ammattiurheilijoiden kuin kaduilla pelaavien lastenkin keskuudessa. Lajista enemmän tekstin lopusta löytyvällä videolla.

Lajin historia juontaa juurensa 600 vuoden päähän Siaminlahdelle. Tuolloin pallot punottiin pihkapalmusta, jota kutsuttiin myös lohikäärmeen vereksi. Sepak Takrawia harrastivat alun perin sotilaat, jotka lajin avulla treenasivat kehoa ja mieltä. Vauhdikas ja akrobaattinen potkulentopallo on muuttanut muotoaan vuosien varrella ja saavuttanut suuren suosion niin Thaimaassa, Malesiassa kuin Indonesiassakin. Sepak Takrawin merkittävin turnaus on Thaimaan kuninkaan nimissä järjestettävä King’s Cup, jossa yllämainitut maat pelaavat toisiaan vastaan.

thainyrkkeily

Toinen suosittu ja vauhdikas laji on thainyrkkeily, eli Muay Thai joka on Thaimaan kansallisurheilulaji ja tärkeä osa maan kulttuurihistoriaa. Muay Thai on muinaisesta thaimaalaisesta sotataidosta, Krabi Krabongista kehittynyt kamppailulaji, joka noudattaa seremoniallisia perinnetapoja vielä tänäkin päivänä. Otteluun kuuluu taistelijoiden alussa esittämä seremonia wai khru, joka esitetään perinteisen Thai -musiikin tahdissa. Paikalla on tietysti tätä varten livebändi, joka soittaa läpi ottelun vaihdellen tempoa ottelutapahtumien mukaan.

Vaikka Thaimaassa on uhkapelaaminen ankarasti kielletty, käy vedonlyönti Muay Thai -otteluissa yhtä kuumana kuin itse ottelukin. Veikata voi paikan päällä (omalla vastuulla), mutta myös netti on täynnä paikkoja, joissa vedonlyönti ja otteluiden seuraaminen onnistuu livenä. Monet mobiilikasinot tarjoavat myös vedonlyöntiä, joten kannattaa googlata mobiililaitteella esimerkiksi kasinopelit netissä ja tarkistaa tarjonta.

Strategisia taitoja ja estetiikkaa taivaalla

Yllämainitut lajit ovat vauhdikkaita ja hurjia, mutta Thaimaasta löytyy myös rauhallisempia lajeja, kuten Makruk, joka on shakkia muistuttava lautapeli. Pelin tavoite on sama kuin tavallisessa shakissakin, mutta pelin sanotaan olevan strategisempi.

leija

Len Wow on mielenkiintoinen laji, jota harrastetaan Thaimaassa keväisin maaliskuusta toukokuuhun. Len Wow on leijan lennättämistä, mutta ei ihan niin yksinkertaista kuin alkuun kuvittelisi. Leijoja on kahdenlaisia: male- ja female -tyyppisiä, joita erottaa niiden koko. Male -tyypin leija hula on niin suuri, että sen lennättämiseen vaaditaan helposti parikymmentä ihmistä. Female -tyyppinen leija pakpao taas sopii yhden ihmisen lennätettäväksi.

Tässä lajissa eri tyypin leijat kisaavat omissa sarjoissaan toisiaan vastaan. Leijat ovat värikkäitä ja taidokkaasti koristeltuja ja niiden katseleminen kevätpäivänä on silmiä hivelevä kokemus. Tälläkin lajilla on juuret syvällä historiassa, jopa 1300 -luvulla asti.

Thaimaalaisista peleistä ja ajanvietetavoista voisi kertoa loppumattomiin. Suosittuihin ja perinteisiin lajeihin kuuluu nimittäin vielä esimerkiksi soutukilpailut ja härkätaistelut. Myös lapsille on lukematon määrä erilaisia pihapelejä, jotka poikkeavat länsimaisista lasten peleistä.

Chiang Mai ei varsinaisesti ole tunnettu hektisestä yöelämästään, mutta on täälläkin yöbasaarinsa ym.
Chiang Mai ei varsinaisesti ole tunnettu hektisestä yöelämästään, mutta on täälläkin yöbasaarinsa ym.

Teksti: Nicolas Voutilainen

Thaimaansuomalainen teki yllätyslöydön vieraillessaan pohjoisessa Chiang Maissa: Suomalainen isäntä pyörittää ravintolaansa yhdessä thaimaalaisen vaimonsa kanssa.

Ravintolan ruoka ei ehkä ole kovin suomalaista, mutta palveluasenne on kohdallaan. Muutamia Suomi -traditioita toki löytyy sekä eräs hieman yllättävämpikin erikoisuus.

Todellinen perheravintola

Kemistä kotoisin oleva Petri Malila on asunut jo 15 vuotta vakituisesti Thaimaassa. Hänen ja nykyisen vaimonsa lempi leiskahti Malilan ollessa vielä nuori poika.

– Tapasin emännän ollessani vasta 17 ja yhdessä on pysytty kaikki nämä vuodet ja yhdessä vedetään tätä ravintolaakin.

Malila kuvailee Septemberiä perheravintolaksi, jossa työt on jaettu perheen kesken.

– Itse hoitelen tuota kokkipuolta, mutta 19 -vuotias poikamme auttaa toisinaan. Hän opiskelee yliopistossa ja sai juuri harjoittelupaikan hyvästä hotellista.

Ja entäs ne eväät sitten

Ruokalistaa katsova löytää espanjalaista, italialaista ja brittiläistä ruokaa. Kovin suomalaista ruoka ei vielä ole, mutta Malilan mukaan erilaisia suomalaistapahtumia järjestetään ravintolassa vuosittain.

Kyllä joulupöydässä voi olla tunnelmaa Chiang Maissakin.
Kyllä joulupöydässä voi olla tunnelmaa Chiang Maissakin.

– Perinteinen joulupöytä ja Juhannuksena juhannusbuffet. Paljon meillä käy asiakkaina skandinaaveja, etenkin norjalaisia, mutta kyllä suomalaisiakin tulee koko ajan lisää.

Ravintolan ylpeydenaiheisiin kuuluu patiolla seisova komea puulämmitteinen pizzauuni, jonka löytämisessä ravintoloitsijoille kävi hyvä tuuri.

Juomissakin löytyy

Olutvalikoima on huomattavan kattava, joskin Malilan harmiksi suomalaisia oluita ei ravintolasta löydy. Eikä lonkeroa. Tiukat viranomaissäädökset kurittavat ravintoloiden alkoholimyyntiä täälläkin.

– Alkoholijuomia ei meillä tarjoilla kello 14 – 17 välisenä aikana, koska lakia täällä Chiang Main seudulla sovelletaan niin tiukasti. Myös valvonta on lievästi sanottuna tehokasta ja rikkomuksista seuraa todella suuret sakot, ravintoloitsija kertoo.

– Ymmärrän hyvin, jos kaupoissa ei tuona aikana saa myydä alkoholijuomia, mutta ravintoloissa ihmiset hyvin mielellään ottavat oluen palan painikkeeksi, mutta laki on laki ja säädös on säädös. Mutta jos ostaa ennen iltapäiväkahta vaikka ämpärillisen saa sitä nauttia myös klo 14 jälkeen. Kielto kun koskee myyntiä, ei juontia.

Ravintola järjestää säännöllisesti myös hieman erikoisempia tapahtumia. Katso kohdakkoin julkaistavalta videolta lisää.

 

Hua Hinin Suomalainen menee painoon tänään. Tässä hieman maistiaisia tulevasta eli kertomus siitä kuinka kaksi ja puolivuotias pikku Elli matkusti äitinsä kanssa junalla Hua Hinistä Malesian Georgetowniin.  Jostain syystä tämä meidän käyttämä julkaisualusta laittaa kaikki tekstit A Juhana Kerosen nimiin, mutta kyllä tässä on asialla Hua Hinin toimituspäällikkömme Minna Vesterinen.

Sen sijaan, että olisimme keskittyneet valokuvaamaan yhtä Hua Hinin kuvatuinta kohdetta, eli kuninkaallista odotushuonetta, otimme menolipun niin pitkälle Malesian puolelle kuin yhdellä lipulla pääsee ja hyppäsimme kyytiin. Tai näin ainakin teoriassa, käytännössä istuimme ennsin kaksi tuntia aseman penkillä odotellen Bangkokista myöhässä saapuvaa junaa. Retkueen kaksivuotias alkoi pikku hiljaa käydä levottomaksi ja väsyneeksi, mutta kun kulkupeli vihdoin saapui paikalle, olikin siellä jo sängyt kutsuvasti pedattuina ja hyppäsimme saman tien vällyjen väliin.

Varmasti ainakin riittävän monta kertaa kuvattu kuninkaallinen odotushuone.
Varmasti ainakin riittävän monta kertaa kuvattu kuninkaallinen odotushuone.

Kiskot sinne jää, juna jyskyttää

Vähäsanainen konduktööri kävi leimaamassa lipun ja sanaakaan sanomatta lykkäsi käteeni 40 bahtia, ilmeisesti korvauksena myöhästymisestä. Junan tasainen hurina ja keinunta tuudittivat nuoremman reissaajan uneen alta aikayksikön, mutta se samainen kolina ja räminä piti minut hereillä koko pimeän ajan. Hiljaisuudesta päätellen muut matkustajat tekivät tätä ensinmainittua ja itsekin kyllä olen aiemmilla junamatkoilla hyvin saanut yön kulumaan unten mailla. Sängyt ovat oikein käyttökelpoiset, länsimaalainenkin mahtuu hyvin. Passi, rahat ja mahdolliset muut arvoesineet kannattaa pakata nyssykkään ja laittaa yöksi tyynyn alle, sillä lukittavia tiloja tavaroille ei ole. Muutkin matkatavarat sijoitetaan oman paikan lähettyville. Mikäli hyppää kyytiin matkan varrelta, kuten me, niin todennäköisesti tavaroiden säilytykseen tarkoitetut telineet ovat jo täynnä. Näin ollen kassimme ja lastenrattaamme muodostivat mukavan esteradan ohikulkijoille meidän kohdallamme käytävää.

Hyvin pimeää oli edelleen, kun vierustoverini heräsi ja hyppäsi innokkaana pystyyn kurkkimaan ikkunasta maisemia. Yöllähän se tarkoittaa ohi vilahtavien asemien valoja ja tasoristeyksiä. Ennen pitkää aurinkokin tuli esiin ja pääsimme ihailemaan oikeita maisemia. Aamiainen tarjoiltiin ihan vuoteeseen saakka! Erikseen tarjoilijalta tilattu aamiainen käsitti melko myrkyn makuista mutta silmät auki pitävää kahvia, yllättävän maukkaita kolmioleipiä, nahistuneita omenaviipaleita sekä muutaman perunalastun. Muunkinlaisia aamiaissettejä oli valikoimissa ja pientä snackia ravintolavaunussa tarjolla koko matkan ajan. Lisäksi asemilta pöllähteli sisään monenlaista ruoan- ja juoman kaupustelijaa joten ennalta laukkuun varaamani eväät jäivät osittain myöhempiin napostelutuokioihin.

Elli sai nopeasti leikkikavereita.
Elli sai nopeasti leikkikavereita.

Saniteettitilat eivät tietenkään ole luksusta ja täällä on vielä suora kulku pöntöstä raiteille. Pesualtaat löytyvät joka vaunusta kasvojen ja hampaiden pesua varten, sähköpistokkeitakin on akkujen lataamista tai vaikka parranajoa varten.

Avuliasta matkaseuraa

Kun silmät oli saatu hierottua jotenkin pysymään auki ja hiussuortuvat asetettua kuriin, uskalsin raottaa sängyn verhoa ja samaa liikehdintää alkoi tapahtua muidenkin verhojen takana. Päivällä saat ylä- (tai ala-) puolellasi nukkuneen matkustajan istumaan sinua vastapäätä. Meillä tämä henkilö oli japanilainen nuorehko reppureissaaja, joka ensimmäisenä kysyi täytyykö hänen todella istua meidän kanssamme. Ehkä hän ei sitä kuitenkaan pahalla tarkoittanut, ainakin hymyillen tuo antoi itseään käyttää Ellin kiipeilytelineenä myöhemmin matkalla.

Turun ja Helsingin väliä kulkevissa junissa vieruskaverille ehkä hymähdetään hyvät huomenet. Täällä saat olla varma, että jokainen lähipenkeillä istuskeleva tulee kysymään uteliaana sinusta ja matkanteostasi. Minun tapauksessani tämä oli erityisen mukavaa, sillä pikku matkaaja sai leikkikavereitä ja äiti hetken vain nojata penkkiin (tekemättä mitään, luksusta!). Thaimaalaiset ovat erittäin ystävällisiä raiteillakin. Tavaroiden kanssa ei tarvinnut apua pyydellä. Ennen kuin huomasitkaan, oli rattaat nostettu raput ylös tai joku napannut Ellin kädestä kiinni, ettei hän juokse junavaunujen väliin samaan aikaan kun itse laitoin rattaita kasaan.

Rajan ylitys

Tuntia ennen rajalle saapumista, Hat Yaissa, osa vaunuista otettiin pois ja loppumatka taittui kahdella vaunulla. Tällöin sai sopu sijaa antaa. Rajalla juna pysähtyi ja matkustajat kuulutettiin ulos passeineen. Ensin leimat passiin Thaimaasta ulos ja sen jälkeen matkatavaroiden tarkistuksen kautta leimaamaan passit Malesiaan sisään. Homma hoitui näppärästi ja matka jatkui. Olimme matkalla Penangin saarelle ja kun juna saapui Butterworthin asemalle, oli edessä vielä vartin lauttamatka ennen määränpäätä.

Ei ehkä aivan Silja Line, mutta lautta mikä lautta ja Butterworthista Penangiin se meidät vei.
Ei ehkä aivan Silja Line, mutta lautta mikä lautta ja Butterworthista Penangiin se meidät vei.

Summa summarum, junalla matkustaminen on Thaimaassa kätevää ja lienee monin kerroin maanteitä turvallisempaakin. Etukäteen moni minulta kyseli tiedänkö millaisia thaimaalaiset junat ovat. Kyllä tiesin, eivätkä ne minun mielestäni niin kovin eksoottisia ole, eikä siitäkään niin kauan ole, kun aivan yhtä eksoottisilla VR:n sinisillä kuljin. Matkaaminen on myös hyvin edullista (Hua Hinistä Butterworlthiin 1.139 bahtia). Näin pitkää matkaa ei toki ole kenenkään mikään pakko tehdä, sillä Hua Hinistä pääsee näppärästi raiteita pitkin tutustumaan vaikka lähikaupunkeihin. Käy valokuvaamassa se kaunis kuninkaallinen odotushuone ja tarkista aikataulut asemalla. Loppuun vielä sen kaksivuotiaan kommentti, kun kyselin mielipidettä matkakokemuksesta.

– Juna kivaa. Juna lähtee. Tuut tuut!

Phuket ei ole pelkkiä turistirysiä täynnä. Jo aiemmin kerroimme näillä sivuilla ranskalaisesta pariskunnasta, jotka ovat tulleet Phuketin saarelle rommihommiin ja nyt on vuorossa thaimaalaista kansanperinnettä tallentava luonnonpuisto.

Kun lähdetään Chalong Bayn liikenneympyrästä sitä läntistä Chao Fa -tietä sisämaahan päin, niin tullaan ennen pitkää vasemmalle kääntyvälle Buddhan patsaalle johtavalle tielle, jonka varresta löytyy lintupuistoa, mönkijärataa ja vaikka mitä muuta mielenkiintoista tekemistä ja näkemistä, mutta yksi on ylitse muiden. Siam Safari -puiston varsinainen idea ei ole minään turistirysänä toimiminen, vaan se hoituu ikään kuin sivutuotteena samalla, kun kerätään talteen thaimaalaista kulttuuriperinnettä, suojellaan luontoa ja avustetaan vähempiosaisia. Näin meillekin avautui mahdollisuus kokea asisoita, joihin ei takuulla törmää esimerkiksi Salpausselän kisoissa.

Elefanttien suojelu

Norsu on Thaimaassa uhanalainen eläinlaji ja niitä leipätöikseen hoitavat kareeniheimon jäsenet niinikään katoamaan päin. Siam Safarin luonnonpuistossa nämä kaksi ryhmää pääsevät lyömään kättä toisilleen, niin että läiske kuuluu, kun köyhästä pohjoisesta norsuja hoitamaan tulleet kareenit ovat saaneet oman alansa töitä vauraasta etelästä. Kareenien luonnonpuiston alueelle pystyttämät perinneasunnot ovat nähtävyyksiä siinä missä kaikki muukin puistossa enkä heimon alkuiltapäivän ruokatouhuja seuraillessani voinut välttyä miettimästä kuinka monella suomalaislapsella mahtaakaan olla isä tai äiti, joka päivätöikseen ajelee elefanttia?

Elefanttien viidakkoon tallaama polku on suomalaisen metsäautotien luokkaa.
Elefanttien viidakkoon tallaama polku on suomalaisen metsäautotien luokkaa.

Kareenit tunnetaan Thaimaassa nimenomaan elefanttien kanssa taitavina ihmisinä ja yli 25 vuotta sitten alueella aloittanut safariyritys työllistää heitä paljon, jotta elefantit saisivat parhaan mahdollisen hoidon. Puistossa on luonnollisesti mahdollisuus myös ratsastaa norsuilla ja niinpä meidän “urhea” parivaljakkomme pääsi katsastamaan thaimaalaista viidakkopolkua 37 -vuotiaan Jim Lim -nimisen norsurouvan arvokkaassa huomassa.

Viidakkopolun varrelta avautui välillä aivan huikeita maisemia yli koko Chalong Bayn.
Viidakkopolun varrelta avautui välillä aivan huikeita maisemia yli koko Chalong Bayn.

Köyhien lasten avustaminen

Safaripuisto on Phuketin saarella myös hyvin tunnettu työstään vähäosaisten lasten hyväksi. Orpokotien lisäksi avustuskuormia on toimitettu maaseudun köyhille kouluille niin rahan, oppimateriaalien kuin vaateavustustenkin muodossa. Puiston alueella sijaitsevien matkamuisto- sekä muiden myymälöiden yhteydessä oleviin avustuslippaisiin kerätyt rahat ohjataan lyhentämättöminä juuri em. tarkoitukseen, joten heitä sinäkin vaikka yhden hellejuoman hinta sinne lippaaseen. Se raha ei meille merkitse yhtään mitään, mutta edustaa täkäläisessä hintatasossa kokonaista ateriaa köyhälle lapselle.

Jos tarjolla on pelkkää riisiä ja kalaa tai kanaa, niin mausteet nousevat tärkeään osaan. Niiden tekemistä päästiin myös katsomaan.
Jos tarjolla on pelkkää riisiä ja kalaa tai kanaa, niin mausteet nousevat tärkeään osaan. Niiden tekemistä päästiin myös katsomaan.

Thaimaalaisen kulttuuriperinteen tallentaminen

Puiston mielenkiintoisinta antia on ehkä sittenkin matka ajassa taaksepäin aina niihin päiviin saakka, kun Thaimaassa elettiin lähes yksinomaan riisinviljelystä.  Se on vetistä hommaa ja täälläkin saimme seurata vesipuhvelin päivää leipätyönsä ääressä ja tutustua riisipeltoon sen eri kehitysvaiheissa. Luck pääsi erottelemaan jyviä akanoista niin kuin se menneen maailman aikoihin tehtiin ja vaikka tämä saattaakin tuntua uskomattomalta, niin teehetki siinä riisipellon laidalla oli meille mieleenpainuva kokemus. Jotenkin siinä vaan kävi niin, että kaikki maailman huolet ja murheet olivat jossain aivan muualla kuin siinä safaripuiston alueella.

Luckin nuoruudessa heidän kotitilallaan vielä eroteltiin jyvät akanoista juuri näin.
Luckin nuoruudessa heidän kotitilallaan vielä eroteltiin jyvät akanoista juuri näin.

Vinkkinä Siam Safarille sanoisimme, että varaa reilusti aikaa ja ota kaikki hyöty irti oppaasi asiantuntemuksesta. Sen suhteen meille sattuikin lottovoitto nimeltä Salla Rauhala, joka on työskennellyt Siam Safarilla jo joitain vuosia ja kulkee tänä päivänä firmassa service managerin tittelillä. Aina yhtä suuri ilo tavata ihminen, joka on löytänyt oman paikkansa tässä ohdakkeisessa maailmassa.

Suomenkieliset safarit

Salla kertoi meille, ettei luonnonpuiston alueella ole mahdollisuutta järjestää suomenkielisiä opastettuja kierroksia aivan jokaisena viikonpäivänä, mutta Aurinkomatkoilta saamiemme tietojen mukaan heidän safariretkillään juuri tähän puistoon on aina suomenkielinen opas ja retkille voivat osallistua muutkin kuin Aurinkomatkalaiset. Sekaan vaan.

Tietenkin voi aina halutessaan tehdä etukäteistiedusteluja ja -varauksia myös nettiosoitteessa siamsafari.com

Riisipeltoa eri kehitysvaiheissaan, jottei totuus unohtuisi.
Riisipeltoa eri kehitysvaiheissaan, jottei totuus unohtuisi.

 

Kun lähdetään Akat Amnuain kylästä ja ajetaan ensin Na Wan kylän läpi ja käännytään oikealle kohti Nakhon Phanomia, tullaan ennen pitkää temppelille, jossa joku kuninkaallisen perheen jäsenistä käy vuosittain vaihtamassa kukat.

Jo temppelille tultaessa käy ilmi, että tämän on pakko olla erittäin suosittu käyntikohde. Parkkipaikan laidalle pystytetyt kalanruokien, jäätelöiden, perunalastujen, matkamuistojen ja kahvinmyyntikojut kertovat omaa kieltään paikan suosiosta thaimaalaisten kotimaanmatkailijoiden keskuudessa. Mieleen tulee se Raamatun kohta, jossa Jeesus panee päreiksi kaikki kirkon edustalle pystytetyt myyntikojut, mutta taisi tämä Buddha olla enempi markkinatalousmiehiä, sillä näitä kojujahan näkee melkein jokaisen temppelin alueella. Itse olen joskus takavuosina hankkinut tällaisesta temppelialueelle pystytetystä myyntikojusta suurennuslasin Maijan enon hautajaisissa. 50 bahtia.

Temppeli itsessään ei ole suuren suuri, mutta sitä ympäröivä alue on.
Temppeli itsessään ei ole suuren suuri, mutta sitä ympäröivä alue on.

Temppeliin päästäkseen pitää ensin ylittää kalalammikon yli menevä silta ja sen jälkeen noustaan tuossa otsikkokuvassa näkyvät portaat ylös. Kengät jätetään portaiden alapuolelle. Meidän lisäksemme temppeliin näkyy olevan tutustumassa ainoastaan yksi thaimaalaispariskunta sekä buddhalainen munkki oranssissa kaavussaan. Hänelle tämä käynti varmasti on aivan eri luokan kokemus kuin pöljälle länsituristille, joka ymmärtää näistä asioista suurin piirtein yhtä paljon kuin aasi appelsiineista.

Laskeuduttuamme portaat jälleen alas ja sovitellessamme kenkiä jalkoihimme joudumme raivoisan lapsilauman ympäröimäksi. Kalanruokaa olisi kaupan ja uskomattoman edullisesti vähille turisteille. Nyt kun ei todellakaan ole mikään sesonkiaika. Luck näkee lähistöllä kalanruokavaraston kanssa puun varjossa tilannetta seuraavan vanhan naisen ja käy tämän kanssa pikaneuvottelun, jonka tuloksena annamme lapsille yhteisesti 40 bahtia ja saamme vastalahjaksi pussitolkulla kalanruokaa. Kohta on pulskia kaloja lähilammikossa!

Yllättäen huomaan vieressäni sen saman munkin, jonka näimme ylhäällä temppelissä. Hän kysyy minulta mistä kaukaa vieras tulee ja kerron olevani alun perin Suomesta lähtöisin, vaikka olenkin jo kohta 10 vuotta asunut Thaimaassa ja sitä ennen 11 vuotta Espanjassa.

– Suomi. Eikös se ole pohjoista Eurooppaa, munkki tietää ja lähtee meidän kanssamme temppeliä kiertävälle polulle.

Kuninkaiden temppeliä kiertävä polku on hyvin hoidettu ja erittäin vihrea.
Kuninkaiden temppeliä kiertävä polku on hyvin hoidettu ja erittäin vihrea.

Polulla munkki kertoo olevansa liikkeellä sen temppelissä näkemämme thaimaalaispariskunnan kanssa ja seurueen poikenneen tänne hänen nimenomaisesta toivomuksestaan. Taas kerran saan kuulla jonkun kuningasperheen jäsenistä käyvän temppelillä vuosittain. Itse Rama I aloitti perinteen. Minä ajattelen Rama ykkösellä olleen varmasti seutukunnalle vuosittain muutakin asiaa, sillä matka Bangkokista tai Ayuthayasta sen aikaisilla kulkupeleleillä ei takuulla ollut mikään vaivaton pikaoperaatio.

Reilun kilometrin mittainen metsätaival on äkkiä patikoitu ja munkki liittyy omien matkakumppaniensa seuraan. He suuntaavat kohti parkkipaikkaa ja autoaan. Me sen sijaan suuntaamme kohti kalalammikkoa, sillä meillä edelleen on niiden lasten pakkomyymiä kalanruokia pussitolkulla matkassa eikä niitä mökillekään viitsi viedä. Tähyämme sillalta lampeen emmekä näe sintin sinttiä missään.

– Ovat varmaan sillan alla varjossa, ehdotan. Heitä tuohon varjon rajalle pussillinen, niin katsotaan mitä tapahtuu.

Kalojen ruoka-aika.
Kalojen ruoka-aika.

Arvaus osuikin oikeaan. Tuskin oli ensimmäiset priketit veteen saatu, kun sillan alta alkoi paikalle ilmestyä isoja, suurin piirtein hauen kokoisia mustia ja punaisia kaloja. Olipa joukossa pari keltaistakin.

– Tässä sitä tehdään hyvää kahdella rintamalla, Luck totesi kaloja ruokkiessaan. Ensin ne lapset saivat 40 bahtia ja nyt kalat saavat ruokaa. Eipä menneet hukkaan nekään rahat. Reilu euro.

Hakematta tulee mieleen ne viisi leipää ja kaksi kalaa, joilla ruokittiinkin sitten vähän isompi porukka.

 

Kuten siinä esittelyvideossa mainittiin, löytyy Thaimaan koilliskulmasta kaksikin ihan kelvollisen kokoista kaupunkia nimiltään Sakon Nakhon ja Nakhon Phanom.

Näistä ensimmäinen, Sakon Nakhon, on asemakaavaltaan selkeä, väljä ja jumalattoman tylsä kaupunki. Edes McDonald’sia ei seutukunnalle ole suotu, joten meidän oli tyytyminen paikallisesta Tescosta löytyneen KFC:n tarjontaan. Thaimaansuomalaisen lukijoille lie näiden vuosien mittaan selvinnyt kuinka paljon me rakastamme thai -ruokia. Thai Big Mac, Thai Cheeseburger ja Thai Quattro Stagioni ovat erityisen kovassa huudossa toimituksen keskuudessa. Eikä pidä unohtaa Thai Kebabia!

Sakon Nakhon tunnetaan paikallisena Ateenana. Koulukaupunkina, jonka yliopistot, ammattikorkeat ja erityisoppilaitokset pitävät huolen seutukunnan sivistyksestä. Ja oivallisesti sen tekevätkin! Pakko myöntää, kun juttelee näiden ihmisten kanssa ja katselee yleistä elämänmenoa. Toinen Sakon Nakhonin suureksi ansioksi luettava asia on se, että se tuo työpaikan monille lähialueiden riisinviljelijöille ja muille maatalouden harjoittajille, joiden oma tila ei riitä elättämään koko perhettä.

Asukkaita tässä “kaupunkien kaupungissa” (sitä sen nimi suomeksi tarkoittaa) on virallisesti 76.000, mutta luku menee yli sadan tuhannen, kun siihen lasketaan muualta tulleet opiskelijat päälle ja mikäli sen historiasta jotain erityispiirteitä pitää hakea, niin paikka 1950 -luvulla tunnettiin thaimaalaisen kommunismin kehtona. Siis eespäin toverit!

Thaimaan ja Laosin väliltä löytyy kaikkiaan kolme "ystävyyden siltaa". Friendship Bridge III sijaitsee Nakhon Phanomissa.
Thaimaan ja Laosin väliltä löytyy kaikkiaan kolme “ystävyyden siltaa”. Friendship Bridge III sijaitsee Nakhon Phanomissa.

Nakhon Phanom

Koillisessa Thaimaassa liikkuessa ei voi välttyä tietyltä tunteelta. Siinä nimittäin tulee jotenkin kainuulainen olo, kun ajelee hyviä ja leveitä teitä pitkin näkemättä juuri ketään missään. Eikös se ollut Kekkosen aikana Suomessa, kun Urkki viraabelitöinään piti huolen siitä, että hänen kotikulmilleen saatiin kunnon tiet? Näissä mietteissäni saan pelkääjän paikalta tiedon, että joku Thaimaan lähihistorian entisistä pääministereistä on täältä kotoisin. Niinpä niin.

Nakhon Phanomin lentokenttä on suurin piirtein yhtä kaukana kaupungista kuin Helsinki – Vantaan kenttä Helsingistä ja kaupunkiin ajettaessa kulkijaa tervehtivät ensin Makro vasemmalla ja sitten Tesco oikealla vai oliko se päinvastoin? Jos oli Sakon Nakhon tunnettu opinahjoistaan, niin nyt ollaan puolestaan kauppapaikassa.

Osaltaan mahtavan Mekong -joen ansiosta seutukunnalle on siunaantunut laosilaisia, vietnamilaisia, kamputsealaisia ja jopa kiinalaisia kauppiaita myymään tavaroitaan aivan uskomattoman edullisin hinnoin. Aivan kaupungin keskustasta löytyy joen rannalta satama tulliterminaaleineen ja sataman läheisyydestä niin kiinalainen kuin vietnamilainenkin ostoshelvetti. Tule ja tuo rahasikin!

Kiinasta tuotua tavaraa terminaalin täydeltä Nakhon Phanomin keskustassa.
Kiinasta tuotua tavaraa terminaalin täydeltä Nakhon Phanomin keskustassa.

Asiakkaita kaupoille houkutellaan 10 bahtin kahveilla ja toinen toistaan edullisimmilla mehujäillä. Kuka muistaa Suomesta 60 -luvun lopun Pinna -appelsiinijään ja Peppis -sitruunajään? Täällä eletään vielä niitä aikoja. Oi niitä aikoja.

Onneksi kaupunki on ymmärtänyt rakentaa joen rantavallille koko keskustan mittaisen kävelykadun, joka aamun raikkaudessa ja illan pikku hiljaa viilentyessä on paikallisten kovassa suosiossa. Kuumuudesta huolimatta auto kannattaa jättää parkkiin ja tutustua alueeseen jalan. Temppeleitä on joka puolella, koska niin laosilaisten kuin vietnamilaisten kuin thaimaalaisten kuin kiinalaistenkin pitää päästä harjoittamaan uskontoaan omalla kielellään omien ekumeenisten menojensa mukaisesti. Pelkästään rantakadun varrelta laskimme kahdeksan temppeliä. Sisemmällä kaupungissa niitä tuli vastaan lisää ja kaupungin ulkopuolella vielä enemmän!

Rannan kävelykatu oli hyvin hoidettu, mutta kuuma.
Rannan kävelykatu oli hyvin hoidettu, mutta kuuma.

Kalastus- ja matkustajalaivaliikenne Mekong -joella näytti ainakin tältä korkeudelta tarkasteltuna kohtuullisen vilkkaalta. Laivoja tuli ja meni parin tunnin välein Nakhon Phanomin satamassa ja joella kalastettiin pitkin päivää, niin hullulta kuin se tuntuukin. Ei meillä Pattijoella…

Nakhon Phanomin suuriin poikiin kuuluu itse Ho Chi Minh, joka asusteli aivan kaupungin kupeessa 1920 -luvun loppupuolelta 30 -luvun alkuvuosiin ennen kuin lähti Vietnamin puolelle vallankumousta toteuttamaan. Myöhemmin jätkästä kuultiin kotikaupungissa 1960 -luvun mittaan nähtyjen veristen taistelujen myötä, kun pohjois-vietnamilaiset ja amerikkalaiset joukot mättivät kilpaa toisiaan. Lentokenttäänsä kaupunki, aivan kuten Pattayakin, saa kiittää amerikkalaisjoukkojen aikoinaan sinne perustamasta lentotukikohdasta.

Nakhon Phanomin provinssi on vähän niin kuin Ranskan Riviera, jossa myöskään ei tiedä missä kohtaa Nizza loppuu ja Cannes alkaa, mutta kaupungin virallinen asukasluku vuonna 2006 oli vain 27.500 asukasta. Ei ikinä uskoisi, kun katsoo ympärilleen. Ahdistavaan epätietoisuuteen tuo helpotusta Luckin tieto siitä, että pienikokoisen provinssin koko asukasluku on noin 470.000 ja ne näyttävät kaikki olevan täällä tänään.

Laivaliikenne Mekong -joella on vilkasta.
Laivaliikenne Mekong -joella on vilkasta.

Toinen hämmentävä yksityiskohta tässä itsensä Rama I:n “Vuorten kaupungiksi” ristimässä paikassa on se, että tasaista on kuin Pohjanmaalla konsanaan. Nimi selittyy Laosin puolella avautuvasta vuorimaisemasta. Vastarannan laosilaiskaupungin nimi on muuten Thakhek.

Paikallisena erityispiirteenä täällä voidaan mainita kielet. Juttu on nimittäin niin, että kaupungin puhutuin kieli ei ole thai eikä edes isaan, vaan lao. Täkäläiset ovat edelleen sielultaan laosilaisia vaikka joutuivatkin aikoinaan ensin Ayuthayan ja sitä kautta myöhemmin Siamin ja Thaimaan hallinnon alle. Kauppapaikan luonteeseen kuuluu, että seutukunnalla tulee toimeen kaikkiaan yhdeksällä eri kielellä, joista yksikään ei valitettavasti ole suomi.

 

 

%d bloggers like this: