+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Tämä meidän pitkä viikonalkulomamme alkoi pikku hiljaa kääntyä loppuaan kohti, joten   oli aika tehdä vähän ostoksia ja käydä tutustumassa koko reissun pääkohteeseen.

Sen verran toki piti ensin töitäkin tehdä, että jätin pian tuon eilisen artikkelipäivityksen jälkeen Luckin ja lomalaiset majapaikkaamme nauttimaan pitkän kaavan mukaista aamiaistaan, hyppäsin mopotaksin kyytiin ja piipahdin tapaamaan All Around Asia -matkatoimiston Hannaa. Sitä vähän huvitti, kun kerroin olevani ensimmäistä kertaa Hua Hinissä “ihan vaan turistimatkalla”.

Sipin Happy Pig -ravintolassa nautitun varhaisen lounaan jälkeen hyppäsin Hannan retkueemme käyttöön hoitamaan kulkineeseen ja hain muun porukan soi 88:lta, jossa nuo olivatkin jo lähtökuopissa.

Hua Hinin keskustasta löytyy mitä mainioimpia ostospaikkoja ja markkina-alueita, mutta koska lopullinen määränpäämme oli Cha-Amin puolella, päätimme lähteä siihen suuntaan ja tehdä tarpeelliset ostoksemme matkan varrelta löytyvästä Outlet Mall -myymäläkeskittymästä. Siellä on tarjolla runsaasti merkkituotteita asusteista hajuvesien kautta sisustustarvikkeisiin ja alennushaitarit vaihtelevat aina 70 % saakka poistoerien kohdalla.

Kuningas Rama VI:n henkilökohtaiset asuintilat kesäpalatsin puutarhasta nähtynä.

Reilussa tunnissa saimmekin kaiken “tarpeellisen” kasaan ja matka kohti kuningas Rama VI:n kesäpalatsia saattoi alkaa. Oikeastaan Rama VI:lle kuuluu kunnia siitä, että Hua Hin tänä päivänä on sitä, mitä se on. Se oli juuri hän, joka aikoinaan ihastui paikkaan niin, että päätti sijoittaa oman “Kultarantansa” tänne. Myöhemmin hänen pojanpoikansa ja tämän nykyisen kuninkaan isä, Rama IX sitten rakennutti oman kesäpalatsinsa lähemmäksi nykyisen Hua Hinin keskustaa.

Alue on todella valtava ja ensimmäiseksi palatsialueelle tuleva kohtaa tuolla ylhäällä pikkukuvassa näkyvän ylä- ja alasalin, joissa aikoinaan järjestettiin vastaanottoja sekä erilaisia tilaisuuksia vieraille. Yläsali oli remontissa, joten sinne emme päässeet, mutta muuten alueella sai liikuskella aika vapaasti ja täysin omaan tahtiin kunhan pysyi merkittyjen reittien rajoissa.

Tässä yhteydessä lienee syytä mainita thaimaalaisten pitävän kuninkaallisiaan sen verran kovassa arvossa, että palatsialueella tupakointi, omien eväiden nauttiminen ja jopa liian kovaääninen keskustelu on kielletty. Sopimattomasti pukeutuneet kävijät ohjataan kohteliaasti paikkaan, jossa voi pukeutua järjestävän seuran tarjoamaan vaatetukseen.

Juhlasalien ja Rama VI:n asuintilojen jälkeen olivat vuorossa miehistön majoitustilat. Palvelusväen tilat olivat sitten vielä erikseen.

Pääpalatsin alueella vaellellessamme saimme myös sadetta puutarhaan, mikä teki retkestä erityisen miellyttävän, sillä sade raikasti ilmaa ja lisäsi puutarhojen väriloistoa entisestään. Todettuamme, ettei meillä syystä tai toisesta ollut pääsyä kuninkaallisesta kylpypaviljongista edes kuvausetäisyydelle, lähdimme katsomaan, miltä kuninkaallinen teehuone näyttää.

Matkan varrelle osui vielä alkuperäiseen vartiopaikkaansa asetettu merialuetta palatsin edustalla vartioivan sotilaan muistomerkki.

Teehuonetta lähestyessä totesimme iloksemme sen alla tänäkin päivänä olevan toimivan teehuoneen, jossa lähemmin tarkasteltuna oli tarjolla monipuolinen valikoima toinen toistaan eksoottisempia teelaatuja.

Tämä “vaatimaton teetupa” taisi sittenkin olla koko retken kohokohta.

Teet jäivät tällä kertaa juomatta, koska paikasta ei saanut kahvia ja kylmien juomienkin tarjonta rajoittui huoneenlämpöiseen veteen. Taisivat pysyä uskollisina Rama VI:n aikaiselle tyylille?

Palatsin aluetta kunnostetaan koko ajan enemmän ja enemmän turistien ihasteltavaksi ja aivan varmasti myös englanninkielisten opasteiden ja kylttien määrä alueella tulee ajan myötä lisääntymään. Tällä hetkellä niitä on ainoastaan kaikkein tärkeimmissä kohdissa, mutta onneksi meillä oli matkassa oma tulkki Luckin muodossa.

Pieteetillä kunnostettu paikka, joka oli ehdottomasti koko retkemme helmi. Älkää ainakaan tätä väliin jättäkö, mikäli Hua Hinin seudulla liikutte.

Suihkulähde on viimeinen näky palatsin puutarha-alueelta poistuttaessa.

Toinen päivä Hua Hinissä alkoi myöhäisellä aamiaisella, sillä lomalaiset tahtoivat nukkua pitkään.

Myöhäisherännäisiä odotellessa Luck kävi parissa autovuokraamossa, joista toisessa ei ollut yhtään vapaata autoa ja toisessa ilmoitettiin pienimmän mahdollisen vuokrausajan olevan kolme päivää. Meillä ei ollut mitään aikomusta kuluttaa koko maanantaipäivää autovuokraamoissa pyörien, joten kun Mörkö ja  Tarja lopulta valuivat alakertaan esittelimme heille taksi -vision.

Tuumasta toimeen. Aamiaiset tuulensuojaan ja suunta kohti kuninkaiden puistoa. Paikka oli huomattavasti kohentunut sitten viime näkemän. Poissa olivat ne Thaimaasta liiankin tutut hät’hätää kyhätyt rähjäiset myyntikojut, istutustyöt oli saatu valmiiksi ja muutenkin voitiin todeta kuninkaiden patsaiden saaneen arvoisensa ympäristön.

Tarja ja Mörkö ynnä muut Thaimaan suuret hallitsijat. Taustalla keskellä Thaksin The Great ja äärimmäisenä oikealla Rama V.

Patsaiden lisäksi alueella oli toki muutakin toimintaa kuten hiljakkoin edesmenneen kuningas Rama IX:n saavutuksista kertova näyttely, videoesityksiä jne. Vieraskirjaan nimensä kirjoittaneet saivat matkamuistoksi kuningaspatsaita esittävän julisteen. Ei mikään turistirysä vaan aitothaimaalainen teemapuisto. Tätä voi ihan suositella.

Sitten taksiin ja suunta kohti Hua Hinin kelluvia markkinoita. Oma markkinamatkani meinasi tyssätä jo alueen portilla, jossa kävi ilmi, että ainoastaan thaimaalaiset pääsevät sinne ilmaiseksi. Minä kun en periaatteesta maksa lippua siitä hyvästä, että pääsen ostoksille.

Mörkö ja Tarja kyllä olisivat oitis maksaneet sen 200 bahtia, eli reilut viisi euroa, jota piletistä manguttiin, mutta itse pysyin lujana siihen pisteeseen saakka, että Luck lopullta sanoi maksavansa minulle lipun, jotta porukka pysyy kasassa.

Lipunmyyjä huomasi tilanteen ja hänen ilmeestään näki, ettei tämän nyt näin pitänyt mennä, että thaikku maksaa ja farangi tulee ilmaiseksi. Hädissään hän hyvitti Luckille neljä ilmaista veneretkilippua yhteisarvoltaan 160 bahtia eli lähes sen pääsylipun hinnan.

Kelluviin markkinoihin kun voi kävelemisen lisäksi tutustua myös veneellä tai aluetta kiertävän minijunan vaunusta käsin.

Sälää ja roipetta kelluvilla markkinoilla.

Itse markkinat olivat pettymys. Mikäli odotat näkeväsi aitoja thaimaalaisia käsityötuotteita, niin kannattaa etsiä jostain muualta. Täällä on tarjolla jäätelöä, limsaa, t-paitoja, shortseja, sandaaleja ja muuta sälää. Aito turistirysä kertakaikkiaan.

Lähes puolet kauppapaikoista ammotti tyhjyyttään kauppiaiden lopetettua liikkeensä ja kadottua muihin maisemiin. Muita ulkomaalaisia näimme muistaakseni kaksi.

Kiersimme alueen jalan noin tunnissa ja jos jotain positiivista haetaan, niin reipas kävelyretki siitä saatiin. Luck osti itselleen t-paidan ja Tarja jotkut kengät ihan vaan kannatuksen vuoksi. Veneliput jätettiin käyttämättä.

Sitten taksiin ja hotellille syömään.

Ruokailun jälkeen saatoimme todeta jalkojen painavan sen verran, ettei tuonne Hua Hinin yöhön taida tänä iltana viitsiä ja kun vielä Kim perheineen osui paikalle illastamaan, niin ilta Mr. Danilla vierähti ihan mukavasti. Punkkaan puoli kymmeneltä.

Kimin vakavanoloinen poika saatiin kuin saatiinkin hymyilemään, kun otettiin äitinsä kameran taakse vilkuttamaan.

 

Tällä kertaa ei lähdettykään Hua Hiniin varsinaisesti työkeikalle, vaan vapaa-aikaa viettämään kahden kaverin kansssa, jotka eivät kaupungissa ole ennen käyneet. Mörkö ja Tarja kun pitivät meitä “ihan luotettavan oloisina paikallisoppaina”.

Sunnuntai 2.9. alkoi varhain ainakin lomalaisille, koska lipunmyynti laivaan alkaisi kahdeksalta ja halusimme ostaa liput varmoina siitä, että kelien puolesta se paatti ainakin pääsee lähtemään. Bali Hain satama-alueella Pattayan päässä oltiinkin jo klo 7.30, joten meille jäi hyvin aikaa katsoa, mitä kaikkea uutta sinne oli rakenneltu sitten viime näkemän.

Keli oli mitä mainioin, joten ostimme liput hintaan 1.250 bahtia/henkilö (n. 33 eur.) turistiluokassa ja laiva lähti Pattayalta vasta kello 13 eikä klo 10, kuten esitteessä oli mainittu. Johtui kuulemma vuorovesitilanteesta.

Itse laivamatka sujuikin sitten sangen leppoisasti ja kesti kaksi tuntia. Aluksessa oli hyvin lentokonemaiset istuimet, kaksi isoa videoruutua matkustamon edessä ja tarjoiluvaunu, josta sai ostaa pikkupurtavaa ja alkoholittomia juomia sangen kohtuullisiin hintoihin. Tarkempia tietoja laivayhteydestä Pattayan ja Hua Hinin välillä voi lukea syksyn ensimmäisistä Pattayan Suomalainen ja Hua Hinin Suomalainen -lehdistä.

Tällaista siellä katamaraanissa on. Mukavaa matkantekoa.

Takiabin satama Hua Hinissä yllätti meidät täysin. On nimittäin mieluummin sille katamaraanille suunniteltu parkkiruutu kuin mikään varsinainen satama. Kalastusaluksia näimme hieman kauempana takseja kohti könytessämme. Satamasta saa taksin vaivattomasti. Palvelu ja opastus on erinomaista. Taksi keskustaan maksoi 300 bahtia, mikä mielestämme ei neljältä hengeltä ollut ollenkaan paha hinta. Pari euroa per nuppi.

Majapaikaksi olimme valinneet työreissuilta tutun Mr. Dan’s 88 Guesthousen, koska se on mutkaton paikka, jossa on erittäin hyvä palvelu. 700 bahtia/yö aamiaisineen. Alle 20 euroa. Nimensä mukaisesti paikka sijaitsee Hua Hinin soi 88:lla. Lisätietoja paikasta saat helposti klikkaamalla tuossa oikealla olevaa Mr. Danin banneria.

Siellä paikan runsaat ruoka–annokset nautittuamme siirryimme huoneisiin purkamaan tavaroita, suihkuun jne, kunnes tuli aika vaimoväen lähteä iltamarkkinoille ja miesten siirtyä sen illan ainoaan oikeaan osoitteeseen, eli formulakatsomoon vahtaamaan Monzan GP:tä.

Vaimot osoittivat suurta viisautta ja kaukonäköisyyttä palaamalla markkinoilta vasta 11 kierrosta ennen maalia. Aikaisesta aamusta johtuen porukka oli lähetyksen päättyessä jo sen verran tattis, että vetäydyimme huoneisiin ja sovimme aamulla lähtevämme kohti uusia seikkailuja. Suunnitelmissa on vuokrata auto.

Matkalippujen “kansipuolella” on aina joku meriaiheinen kuva ja kääntöpuolella ne varsinaiset matkatiedot.

Kaikki lysti loppuu aikanaan ja kun tuli aika alkaa kerätä kamppeita, niin muistelin vielä muutamia tuokiokuvia kuluneelta loppuviikolta.

Maalla iloitsevat aivan eri asioista kuin kaupungeissa. Esimerkiksi Luck osoitti kylän keskustan läpi kulkiessamme tienvarressa könöttävää kaivoa ja kertoi hyvin muistavansa nuoruusvuosiltaan, kuinka koko kylä haki talousvetensä sieltä.

– Tämä meidän pieni kylämme ei vielä silloin ollut vedenjakelun piirissä ja tuo kaivo oli paitsi vedenhakupaikka, niin myös kyläläisten luonteva tapaamispaikka. Ilmoitustauluakin me siihen joskus harkittiin, mutta tultiin siihen tulokseen, että se on tarpeeton. Tieto kulkee muutenkin näiden kaivokäyntien yhteydessä. Ja tiedätkö, aina jos ei muka ollut mitään tekemistä, niin sai hakea vettä, Luck muisteli.

Sain tästä todellisen ahaa -elämyksen. Siksi sen täytyy koko ajan olla tekemässä jotain, kun se on pienestä saakka semmoiseen tottunut. Ei paha. Ei paha yhtään.

Samalla, kun ihastellaan tuota naapuritontille noussutta isompaa huvilaa (pikkukuva), otetaan tähän väliin kuva Thaimaansuomalaisen maaseututoimituksen avokonttorista, jossa on kaikki tarpeellinen:

Tässä tämä on kaikessa komeudessaan. Jos nyt jostain pitäisi luopua, niin ehkä me pärjättäisiin ilman tuota läppäriä…

Ja maalla kun ollaan, niin täällä voi kasvatella melkein mitä tahansa. Luck harrastaa limesitruunoita.

Näitä kerättiin tänään pussiin 2 kg kotiin vietäviksi.

Lähistöllä kasvaa myös bambua, josta on paitsi läheisen huonekaluverstaan tarveaineeksi, niin myös oiva lisä ruokatarpeisiin. Tällä on tarkoitus huomenna jatkaa currya, jota kuulemma tarjoillaan sunnuntai-iltana pesulalla auttaneille kunhan ollaan kunnolla kotiuduttu.

Myös kiinalaisen keittiön tarpeistoon kuuluu bambu oleellisena osana.

Se läheinen huonekaluverstas puolestaan on yhden miehen yritys, joka valmistaa puuhuonekaluja asiakkaan tilausten tai jopa itse toimittamien piirustusten perusteella. Paikka näyttää suomalaisen työsuojelutarkastajan märältä unelta.

Täällä tehdään huonekaluja mm. bambusta ja palisanterista.

Puuseppä on huolellisen ja taitavan miehen maineessa ja kaikissa lähikylissä kyllä tiedetään, mistä ne tärkeimmät huonekalut hankitaan, kun kunnollisia tarvitaan. Ei se puitteita katso, millaista jälkeä talossa syntyy.

– Ensin saatiin sähköt, sitten tuli vesijohto, Luck muistelee edelleen. Kaikki laittelivat kilpaa omia vesipisteitään kotipihoilleen kun kenellekään ei tullut edes mieleen niitä voitavan asentaa myös taloihin sisälle. Ne kyläkaivolle kokoontumiset loppuivat kuin seinään. Jos katsot noita tienvarsien viereen paalujen päälle rakennettuja taloja, niin voit tänäkin päivänä niiden alla nähdä nyt jo vähemmälle käytölle jääneen vedenottopisteen. Ne ovat joskus olleet talojen ainoita. Sen ilmoitustaulun sijasta meillä on nyt alettu keskustella mahdollisen muistomerkin tarpeellisuudesta tuon kyläkaivon yhteyteen. Olisihan se edes jonkinlainen muisto siitä, millaista täällä on joskus ollut.

Luck osoittaa minulle niinikään kyläkeskustassa sijaitsevaa kahden tien risteykseen pystytettyä rakennusta.

– Tuo on tällä kylällä uusinta uutta, lasten päiväkoti/leikkikoulu. Niin monet tekevät kahta työtä, että alle kouluikäiset lapset on pakko saada päiväksi johonkin. Tämä on todellinen helpotus niille, jotka ensin menevät esim. Sakon Nakhonin kaupunkiin päivätöihin ja tulevat sitten illaksi hoitamaan karjaa tai viljelyksiään. Toki sitä karjaa pitää nousta hoitamaan jo ennen varsinaiseen päivätyöhön lähtöä. Elämä täällä on hyvin erilaista kuin jossain Bangkokissa tai Pattayalla. Ammatitkin vähän toisenlaisia.

Näin sunnuntaisin tämä paikka on tyhjä, mutta arkisin tällä pihalla käy melkoinen vilske.

Luckin kotikylä on sen verran pieni, ettei sillä oikein ole omaa nimeäkään, vaan paikka on nimetty 10 km pohjoiseen sijaitsevan Na Wan kylän mukaan ja tarkempi suunnistaminen tehdään sitten talon nimien perusteella ja tienvarsigalluppien voimalla. Joistain GPS -systeemeistä voidaan toistaiseksi vain haaveilla. Mikäli jossain taloudessa on internet -yhteys, niin se on jo maininnan arvoinen asia. Näissä mietteissä ehdotankin vaimolleni, että 10 km Na Wan kylästä etelään sijaitseva kylä voitaisiin hyvin ristiä Etelänawaksi, mutta juttu ei kielimuurin takia vaimolle oikein aukea.

Ja vielä sokerina pohjalla: Sakon Nakhonista hyppäät tunnissa keskelle Bangkokia vaikka päiväseltään shoppailemaan. Päivittäisiä lentovuoroja on pitkin päivää neljä kappaletta, joista kolmea operoi Nok Air ja yhtä Air Asia. Kuva on otettu aivan kentän ainoan lähtöportin, lähtöportti ykkösen edestä ja tuolla takana on sitten kentän “tuloaula”. Kentällä on pari kioskia ja muutama juoma-automaatti matkustajien viihtyvyyden takaamiseksi. Kännykänkin siellä saa ladattua. Nettiyhteyttä ei tosin ole.

Sakon Nakhon International Airport koko komeudessaan: Täältä pääse neljästi päivässä Don Mueangin lentokentälle ja siinä ne tämän kentän lentovuorot sitten olivatkin.

Todettakoon heti alkuun, ettei lehmänkauppoja ainakaan tällä kertaa tarvinnut tehdä, sillä kaupitteilla ollut lehmä oli jo myyty.

Maalla syntynyt Luck oli jo saanut minut vakuuttumaan siitä, että lehmä on hyvä sijoitus ja kymmenen lehmää vielä parempi.

– Kaksi vasikkaa irtoaa noin 70.000 bahtin (n. 1.850 eur) hinnalla ja kun kyse on lihakarjasta, niin puhdasta voittoa kertyy täysikasvuisista otuksista vähintään 60.000 bahtia lehmää kohti kaikkien kulujen jälkeen. Työtä ja huolenpitoahan ne vaativat, mutta velipoika on luvannut muiden lehmiensä ohella hoitaa niitä, jos saa puolet tuotoista, Luck kertasi tätä lehmänkauppakuviota aikoinaan. Tunsin itseni Juha Sipiläksi sote -uudistuksen pyörteissä.

– Mutta jos ne lehmät kerran ovat niin hyvätuottoinen sijoitus, niin minkä ihmeen takia veljesi haluaa niitä meille myydä, ihmettelin.

– Sen tytär aloittaa yliopisto-opinnot Udon Thanissa ja syksyä vasten tarvitaan nyt käteistä rahaa, kuului vastaus. Ensimmäinen vuosi kun aina on se kaikkein kallein.

Elämänne tilaisuus. Vain meiltä, vain teille ja vain tänään, ajattelin.

Tämänaamuinen juttutuokio Tongchain kanssa sai ajattelemaan asioita uudemman kerran vaikkei meillä mitään varsinaista kaupantynkää enää näissä lehmäasioissa ollutkaan. Niiden kylähääjuhlien yhteydessä jo tutuksi tullut kaveri kertoili maatilataloudesta ja siihen liittyvästä ansaintalogiikasta täysin ilman myyntipaineita ja sai vakuutettua, ettei näitä hommia sentään aivan turhaan tehdä. Farmaria suuresti huvitti, kun kysyin mitä tukia hän saa valtiolta maatilatalouden harjoittamiseen.

– Minä en kuule Gizmo tiedä millaisessa maailmassa sinä olet kasvanut, mutta kyllä täällä Thaimaassa se on kaikille selvää, että mitään yritystoimintaa ei kannata edes aloittaa, jos siihen vielä valtion tukeakin tarvittaisiin. Enkä minä sitä paitsi edes tiedä mistä semmoisia ylipäätään voisi hakea. Saako niitä Suomesta ja voinko minäkin hakea? Onkos teillä siellä muitakin tukia haettavana?

En viitsinyt jatkaa aiheesta. Onhan se ihan järjetöntä, että ensin maksetaan hirveät verot, joilla palkataan virkamiehiä lukemaan erilaisia tukihakemuksia ja päättämään kenelle palautetaan hänen omia rahojaan ja kuinka paljon. Onkohan kukaan ikinä laskenut kuinka paljon Suomen julkinen sektori säästäisi rahaa, jos erilaisten tukien ja lisien sijasta voisi tämmöiset rahat vähentää suoraan verotuksesta tietyn taulukon mukaan? Näin menetellään hyvin pitkälti esim. Ranskassa. Tulipahan taas mokattua. On velipojalla kylillä kertomista jahka me täältä lähdetään.

– Mutta älä huoli vaikka meiltä nämä kaupat nyt jäivätkin tekemättä. Lokakuussa on seuraavan kerran vasikoita kaupan ja mikäli silloin haluat vaikka vain yhden, niin saat minun sinulle valitsemani yksilön hintaan 35.000 bahtia.

Tästä Tongchaista vielä sen verran, että mies oli häissä niin eri tavalla pukeutunut kuin kotioloissaan, että vasta siellä farmillansa oivalsin hänen olevan juuri se sama veli, joka ennen kasvatti sikoja. Farmi oli muuten ihan ennallaan, mutta sikala vain oli muuttunut navetaksi. Ilmeisesti isommista eläimistä saa isommat katteet.

Olen tässä nyt pitkin iltaa koittanut löytää sisäistä cowboytani, mutta hiljaista on ollut. Ehkäpä meistä ei oikein ole lehmänkauppoihin?

…ja tästä sadalla tonnilla herralle lehmä?

Suomessa arvovaltaisesti pukeutunut vierasjoukko käy todistamassa parin kirkollista vihkimistä ja sen jälkeen jossain hillitysti syömässä. Thaimaassa tätä pidettäisiin todella murheellisena meininkinä.

Kylähäiden toinen päivä alkoi klo 7 aamulla. Sanotaan nyt, että toinen päivä, sillä meille se oli vasta toinen päivä. Valmistelut oheisremellyksineen kun olivat alkaneet jo tiistaina.

Sukulaisina meidän tuli omalta osaltamme olla varmistamassa avioparin tulevaa avio-onnea ja thaimaalaisittain se tapahtui näin:

Ensin Luck sitoi morsiamen ranteen ympärille nauhan, toivotti hänelle Thai -kielellä kaikkea hyvää ja antoi tälle 500 bahtia kouraan. Sen jälkeen oli minun vuoroni tehdä samoin. Luckin suku on onneksi erittäin korkeasti koulutettua väkeä koko porukka ja kun morsio kerran puhui sujuvaa englantia, niin sanoin hänelle näin:

“Toivotan sinulle ja aviomiehellesi pitkää ikää, onnellista avioliittoa ja menestystä kaikissa niissä hankkeissa mihin ikinä ryhdyttekään. Niinikään toivotan teille onnellisia yhteisiä vuosia ja toivotan teidät aina tervetulleiksi kotiimme, oli se sitten Pattayalla, Bang Sarayssa tai täällä Sakon Nakhonissa.”

Sen jälkeen oli minun vuoroni antaa hänelle 500 bahtia.

Tämän jälkeen oli Luckin vuoro toistaa sama kaava sulhasen kanssa ja sitten minun. Tätä rituaalia ennen olin toki hauskuuttanut hääväkeä kaatumalla rähmälleni vastavihittyjen eteen, kun en oivaltanut heidän istuvan varta vasten rakennetulla korokkeella onnentoivotuksia vastaanottamassa. Joopa joo, kaikki minua paremmin tuntevat tietävät meikäläisen parhaimmillaankin olevan ketterä kuin postijuna.

Kaikki sukulaiset sitoivat vuorollan vastavihityt “yhteen” onnentoivotuksin ja rahalahjoin.

Me, jotka tulimme tilaisuuteen myöhässä, taisimme olla toiseksi viimeisiä onnentoivottajia sillä lähes välittömästi rituaalin jälkeen Luckin nuorempi veli tuli sanomaan, että “nyt Gizmo tuolla teltalla on kanakeittoa, olutta ja viskiä sekä karaoke”. Se kanakeitto oli listalla kuulemma siksi, että oli vielä aika aikainen aamu, eikä mitään kovin tuhtia voinut vielä syödä.

Tässä vaiheessa sain sitten huomata, että tieto Luckin suomalaisesta kustantajamiehestä oli kylällä levinnyt erittäin tehokkaasti yhden yön aikana.

Paikallisen rakennusfirman edustaja kävi käyntikorttinsa jättämässä, maansiirtourakoitsijan kanssa tehtiin itse asiassa jo alustava sopimus, jonka yksityiskohdista hän ja Luck päättävät myöhemmin, paikallinen veteraanijärjestö (?) kyseli sponsoritukea jne.

Luck kävi pelastamassa minut brunssipöydästä takapihan karaoke -puolelle, jossa hänen veljensä kilpaa hoilasivat paikallisten rytmien tahtiin.

Tätä kirjoitettaessa kello on vähän alle kaksi iltapäivällä, Luck on pesemässä hullua koiraamme ja itse istuskelen tässä mökkimme kuistilla miettien että kyllä maalla on mukavaa.

3 kpl Luckin pesulasta tuttuja likkoja yhdessä sulhasen kanssa.

Linjuriauto se maantien tässä lähti lopulta klo 8.10 kohti Morchittia Bangkokissa.

No, ei hätiä mitiä, vasta klo 12.50 lähtee kone Don Mueangilta meillä ajateltiin. Bussiliput Pattayalta Morchitin linja-autoasemalle Bangkokissa maksoivat 117 bahtia/nuppi eli yhteensä jotain kuusi euroa meiltä kahdelta.

Morchitissa oltiin noin klo 10.30 ja siitä 25 minuuttia taksilla Don Mueangille maksoi 123 bahtia, kun ei ollut pahemmin ruuhkaa. Näin ollen olimme lentokentällä jo klo 11.00.

No mitäs siinä. Vessaan ja McDonaldsille, joka lienee Suomen tunnetuin moottoripyöräkerho, Hell’s Burgers, jos tiedätte ja sitten kohti lähtöporttia 74. Tällä vaelluksella saimme havaita, että Don Mueangin lentokenttä on muutaman vuoden “korpivaelluksensa” jälkeen pessyt kasvojaan tuntuvasti.

Tämmöistä siellä nykyään on. Ennen niin tyhjät liiketilat ovat nyttemmin täynnään McDonaldseja, myymälöitä jne.

No, Nok Airin kone oli semmoinen pikku potkuriverstas ja sillä päästiin Luckin kotitanhuville reilussa tunnissa. Autolla matkaa taittaessa ei muuten tajua miten erilaiselta Thaimaa näyttää, kun yllättäen lennätkin Bangkokista, Pattayalta tai vaikka Phuketista reilun tunnin verran pohjoiseen.

Häätaloon

Täällä Thaimaassahan se ei sitten mitenkään käy, että kaukaa saapuneet häävieraat vietäisiin suoraan mökilleen vaikka näillä olisi millainen vessahätä tahansa. Ei ei. Lounaalle pitää mennä ja sen päälle vielä kahvit juoda kunnes itselleni tuli semmoinen hätä, että jouduin Luckin veljelle sanomaan, että “nyt ne auton avaimet tänne ja v-tun äkkiä tai kohta falle paskantaa housuun.

Avaimet tulivatkin siinä silmänräpäyksessä ja niin me lopulta pääsimme katsomaan missä hantissa se meidän mökki nykyään on.

Pikaisten Cokisten (Luck) ja Heinekenien (arvaatko kuka?) jälkeem pikaruiskuun ja lakimiespiireistä tuttuun vaateiden vaihtoon ja varsinaista vihkimistä edeltäviin hääjuhliin, jonne oli kutsuttu ainoastaan koko Nawan kylä.

Menemättä sen enempää yksityiskohtiin voin vakuuttaa koko kylän nyttemmin tietävän Luckin olevan naimisissa suomalaisen miehen kanssa ja sanovan “kippis” kaikissa kyläjuhlissa tästä eteenpäin.

Varsinainen vihkiminen perjantaina klo 8.

Häätalossa oli melkein koko suku meitä osottamassa. Kuvan vasemmassa takanurkassa urkistelee morsiamen mummo, joka on myös Luckin äiti.

Tänä aamuna klo 08.00 lähtee linja-auto Pattaya Nuan asemalta kohti Morchitin linja-autoasemaa Bangkokissa. Sieltä matka jatkuu taksilla Don Mueangin lentokentälle, josta hyppäämme Nok Airin kyytiin määränpäänä Sakon Nakhon.

Aiemmista reissuista mm. juuri Sakon Nakhoniin, Phitsanulokiin ja Nakhon Phanomiin olemme oppineet, ettei tätä väliä kannata mennä autolla. Sisämaan lennot Thaimaassa ovat niin edullisia, että kaksi henkilöä lentää edestakaisin suurin piirtein kolmen bensatankillisen hinnalla ja matkaa on sentään tässä tapauksessa noin 800 km/suunta.

Sakon Nakhonissa olemme hyvin kotikentällä, sillä koko Luckin suku on sieltä lähtöisin ja tukikohtanamme toimii tuttu “kesämökki” jo vuosien takaa. Tällä kertaa ohjelmassa on perusteellinen katsaus thaimaalaisiin häihin siten, kun thaimaalaiset itse ne toteuttavat ja samalla tulee testattua tuon vasta hankitun matkaläppärin tablettiominaisuuksia. Siitä kun saa näytön irti näppäimistöstä, jolloin se alkaa toimia tabletin tavoin.

Matkan muusta ohjelmasta tiedämme toistaiseksi vain sen verran, että saatamme hyvinkin joutua tekemään todelliset lehmänkaupat, sillä Luckin eno haluaisi jostain syystä myydä meille lehmän ja meitä molempia kiinnostaa hirveän paljon, miksi kahdella city-ihmisellä pitäisi olla ns. oma lehmä ojassa Sakon Nakhonin suunnalla. Onneksi se kesällä 2015 esittelemämme sikala on nyttemmin myyty, niin ei sentään sikailemaan tarvitse ruveta.

Tulevista häistä ennakkotietona sen verran, että täällä Thaimaassa häät ovat ilojuhla, jossa ei pukeuduta ainakaan mustiin. Kahteen laukkuumme olemmekin varanneet mahdollisimman värikkäitä vaatteita ja häälahjan sijasta täällä annetaan vastavihityille kirjekuoressa käteistä rahaa tulevia kodin hankintoja varten. Kyläläiset antavat kukin kykynsä mukaan 300 – 500 bahtia, mutta me kaupungissa asuvat sukulaiset laitamme kuoreen kuulemma 2.000 bahtia. (n. 55 €) Morsio kun on Luckin veljentytär.

Päivitämme matkan tapahtumia näille sivuille huomisaamusta 20.7. alkaen aina sunnuntaille saakka, jonka jälkeen normaali uutisvirta Thaimaasta taas jatkuu.

Lisätietoja matkakohteesta ja sen maisemista oheisessa artikkelissa, joka aikoinaan oli yksi ensimmäisiä “Tämä on Thaimaa” -otsikon alla julkaisemistamme jutuista:

Tämä on Thaimaa – koilliset kaupungit

Mökkimme kuistilta katsellessa ei ikinä uskoisi, että lähimpään Tescoon on matkaa vain 500 metriä ja 7/11 löytyy alle 200 metrin päästä.

Olen joissain yhteyksissä aiemminkin tullut todenneeksi, että Thaimaa on vähän niin kuin Suomi 1970 -luvulla. Semmoiset 40 vuotta tätä päivää jäljessä. Tässä jälleen yksi tapaus, joka todistaa asian.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun pankissa sanoivat, että firmalle kannattaisi avata nettipankkitili. Sen jälkeen ei kuulemma tarvitsisi joka maksutapahtuman perässä aina pankissa juosta.

Tilin avaamiseen vaadittiin yhtiökokouksen pöytäkirja, jossa vahvistettiin yhtiökokouksen nyttemmin päättäneen MaijaGizmo Co.,Ltd:n tarvitsevan nettipankkipalveluita. Sanoin konttorinjohtajalle, että yhtiö olen minä ja se kokous voidaan pitää tässä ja nyt. Mihin voin allekirjoittaa?

Sain kuulla, ettei se nyt ihan niin mene, vaan kirjanpitäjältä pitäisi käydä hakemassa tukku papereita, joissa todistetaan firman olevan olemassa, edelleen pystyssä ja semmoisessa juridisessa asemassa, että näinkin iso ja tärkeä päätös voidaan sen nimissä tehdä.

– Mutta teillähän on jo kaikki firman paperit! Ne toimitettiin tänne silloin kun tiliä avattiin ja tilitapahtumista voi lapsikin päätellä firman olevan päivittäisessä toiminnassa edelleen, remelsin.
– Tähän tarvitaan tuoreemmat paperit, pankinjohtaja sanoi, kerrot vaan kirjanpitäjällesi mitä tarvitaan, niin se kyllä tietää mitä pitää tehdä.

Asia vilpitön. Keon juttusille Hans Lankarin toimistoon ja supinaa, että nettipankkia varten pittäis ny papirossia suaha. Keo on jo vuosia sitten ymmärtänyt, että ainakaan näihin kirjanpitoon liittyviin asioihin minulta on turha odottaa yhtä ainutta järkevää kommenttia ja nyökkäsi stoalaisen tyynesti.

– Tule ensi viikolla hakemaan.

Seuraavalla viikolla takaisin pankkiin.

– Onko sinulla passi mukana, kysyi yläkerran asiakaspalvelussa työskentelevä pankkineiti.
– No ei varmana ole, vastasin, tässä on kaikki minun thaimaalaista firmaani koskevat tiedot ja kaikki ne paperit, jotka tuo mies (osoitin lasikopissaan istuvaa pankinjohtajaa) käski minun tänne tuoda eikä kukaan missään vaiheessa ole maininnut passista yhtään mitään. Sitä paitsi teillä on jo miljoona kopiota siitä.
– Passi pitää olla, pankkineiti sanoi, sillä ilman sitä tämä ei onnistu.
– Mutta teillähän on jo miljoona kopiota minun passistani?
– Tähän asiaan liittyen pitää olla oikeaksi todennettu kopio voimassa olevasta passista.
– Mutta kun teillä on! Otetaan yksi kopio jostain niistä miljoonista passikopioista ja todistetaan se oikeaksi. Tuossa on minun thaimaalainen ajokorttini joka käsittääkseni on virallinen henkilöllisyystodistus tässä maassa.
– Ei se käy. Sinun täytyy nyt vain tulla uudestaan sen passin kanssa.

Mikäli olisin ollut viisas, niin olisin jo tässä vaiheessa heittänyt kirveen kaivoon ja sanonut sitä vanhaa vitsiä mukaillen, että “pitäkää se saatanan tunkkinne”.

Ei ole väliä oletko rikas vai köyhä – tärkeintä on, että sinulla on paljon rahaa.

Tyhmä kun olen, niin hain passini ja tulin vielä samana päivänä takaisin.

Parin passikopion (järjestyksessä 1.000.001 ja 1.000.002) ottamisen ja allekirjoitusten jälkeen sain sitten mukaani vaaleansinisen laatikon, jossa oli suurin piirtein ison avaimenperän kokoinen “token” jota tulisin tarvitsemaan nettipankin salattuun maailmaan pääsemiseksi.

– Sinulle tulee lähipäivinä sähköpostitse käyttäjätunnukset ja olet kahden viikon sisään saava kirjattuna kirjeenä PIN -koodin tilisi käyttöä varten, pankkineiti sirkutti.

Odottelin pari viikkoa. Ei tullut sähköpostia eikä tullut kirjattua kirjettä. Soitin pankin valtakunnalliseen palvelunumeroon ja vain 25 minuutin odottelun jälkeen pääsin asiakaspalvelijan juttusille, joka kertoi, ettei tämä asia kuulu hänelle ja hän yhdistää minut eteenpäin asiaa hoitavalle henkilölle. Sitten puhelu katkesi.

Uusi vääntö 1333 ja noin 20 minuutin odotus. Tällä kertaa luuriin osui aivan oikeasti näistä nettipankkikuvioista vastaava henkilö, joka ensi töikseen kysyi minun käyttäjätunnustani. Vastasin soittaneeni juuri siksi, etten ole sellaista saanut. Mies lupasi lähettää sen minulle 10 minuutin kuluessa ja näin tapahtuikin. Innostuneena koitin ottaa internet -pankkipalveluni käyttöön, mutta edelleen nettipankki väitti etteivät tietoni täsmää heillä oleviin tietoihin. Uusi yhteys pankin asiakaspalvelunumeroon.

– Sinun pitää käyttää sitä PIN -koodia, jonka olemme sinulle lähettäneet, miesääni luurista vastasi.
– Mitä ihmeen PIN -koodia? En minä ole mitään saanut.
– Hetkinen, miesääni sanoi ja laittoi pimpelipomin soimaan.

Noin 10 minuuttia myöhemmin jätkä palasi luuriin ja sanoi tarkistaneensa Bangkokin postista, että lähetys on meille perille toimitettu ja allekirjoitettu vastaanotetuksi.

– Teillä on siellä töissä khun Oblat, joka on ottanut sen lähetyksen vastaan.

Kerroin äijälle, että meidän talossa minä maksan palkat kuukausittain enkä ainakaan lähimuistilla muista maksaneeni palkaa yhdellekään Oblatille, Rublatille tai Koblatillekaan.

– Voisittekohan te lähettää sen minulle uudestaan?

Thaimaa on tutkitusti yksi maailman helpoimmista paikoista perustaa yritys, mutta ainakaan nettipankkitilin avaamista ei näiden kokemusten perusteella voi suositella.

– Tässä tapauksessa teidän täytyy mennä takaisin sinne omaan tilinpitäjäpankkiinne ja selvittää asiaa siellä, sanoi puhelinpalvelija.
– No kiitos sinulle ja kuulemiin, vastasin kaikkea muuta kuin tyytyväisenä saamaani “puhelinpalveluun”.

Kun sitten torstaina 5.7. palasin vaaleansinisen laatikkoni kanssa pankin toisen kerroksen asiakaspalveluun, niin se minulle alunperin nettisopimuksen tehnyt pankkineiti pakeni oitis paikalta. Näki, mitä minulla oli mukanani, arvasi luultavimmin kokemuksesta, mitä oli tulossa ja katsoi parhaaksi lähteä lounaalle. Kello oli puoli kaksitoista. Asiaa tuntematon miesvirkailija, jonka sangen lyhyessä ajassa tajusin asiaa vieläkin tuntemattomammaksi, otti minut vastaan vuoronumerolla 012.

Kerroin hänelle koko historian ja sanoin, että PIN -numeroa tässä ollaan vielä vailla. Mies näytti minulle sen ison avaimenperän kokoisen laitteen PIN -numeroa ja sanoi, että “tuossahan tuo on”. Minä siihen, että “ei varmasti ole” ja “kokeiltu on niin kotona kuin teidän puhelinpalvelunkin kanssa ja ei toimi”.

– Sanoivat minulle, että tänne pitää tulla tätä asiaa selvittämään.

Jotta tehtäisiin pitkästä jutusta vähän lyhyempi, niin voitanee todeta, ettei kukaan ainakaan tässä konttorissa oikein tunnu tietävän miten heidän oma nettipankkinsa toimii. Tämäkin äijä soitti suureksi yllätyksekseni samaan palvelunumeroon jossa itsekin olin asioinut ja alkoi toistaa samoja harjoituksia joita jo kotioloissa olin ystävällisen puhelinäänen opastuksella tehnyt. Tämänkö takia tänne konttoriin piti tulla?

Konttorissa viettämäni tunnin aikana sain kaikkien yhdessä tekemiemme harjoitusten jälkeen kuulla, että minun pitää pyytää kirjanpitäjältäni uudet paperit ja aloittaa koko prosessi alusta.

– Ei muuten pidä, sanoin nyt jo hikiseksi muuttuneelle pankkivirkailijalle, vaan minun pitää vaihtaa pankkia. Eikä tämä sinun syytäsi ole, lohduttelin miespoloa, mutta nuo tokenit, salasanat ja kaikki muukin tähän liittyvä jää nyt kyllä sinulle. Kiitos ja hei.

Thaimaa on jo vuosien ajan ollut aurinkoon ja lämpöön kaipaavien suomalaisten yksi suosituimmista lomakohteista ja monelle jo tavaksi muodostunut vuosittainen reissu kylmää pohjolan talvea pakoon. Maan useat kohteet

Tämä on Thaimaa – koilliset kaupungit

ovat monelle suomalaiselle nimeltä tuttuja, mutta mitä keskivertosuomalainen oikeastaan tietää todellisesta paikallisesta elämäntyylistä?

Paikallista kulttuuria miettiessä ensimmäisenä mieleen saattaa putkahtaa asia, josta Thaimaa on hyvin tunnettu: ruoka ja Thai -keittiö. Paikalliseen ruokaan ja siihen liittyviin tapoihin tutustuminen onkin maassa kuin maassa oiva tapa oppia ymmärtämään paikallista kulttuuria. Monen eurooppalaisenkin rakastaman Thai -keittiön perusta on Thai -riisi ja nuudelit sekä erimakuiset ja -vahvuiset curryt. Makuja voisi kuvailla eurooppalaisesta näkökulmasta voimakkaiksi ja mausteiden peruspilarit ovat korianteri, sitruunaruoho ja limen -mehu sekä tulinen chili, jonka määrää säätelemällä saadaan eri vahvuisia kastikkeita. Kalat, äyriäiset ja erilaiset kasvikset ovat tyypillisiä lisukkeita riisille.

Ruoka syödään lusikkaa ja haarukkaa käyttäen, joista lusikka on se ensisijainen ruokailuväline. Tyypillisesti ruoka nautitaan yhteisistä astioista, joista sitä annostellaan omille lautasille lattialle levitetyllä matolla istuen.

Thaimaalaiset ihmiset ovat ystävällisiä ja hymyileväisiä. Hymy on tapa kiittää ja siihen vastataan hymyllä. Maltin menettämistä ja hermostumista ei katsota hyvällä, vaan tällaisten asioiden ajatellaan kertovan heikkoudesta. Niinpä harmillisissa ja hämmentävissäkin tilanteissa on tapana hymyillä tai nauraa, sillä hermostuminen, huutaminen tai itkeminen tarkoittavat julkista kasvojen menettämistä.

Yleisesti ottaen muukin tunteiden tai vaikkapa hellyyden osoittaminen on Thaimaassa rajoittuneempaa, tai ainakin hyvin erilaista kuin vaikkapa Euroopassa. Julkiset hellyyden osoitukset ja esimerkiksi toisen ihmisen koskettaminen ovat asioita, joiden kanssa kannattaa olla varovainen ja mieluummin jättää tekemättä, sillä ne nähdään epäsopivana käytöksenä. Erityisesti toisen ihmisen pään koskettaminen on sopimatonta, sillä päätä pidetään ihmiskehon pyhimpänä osana. Jos vahingossa tulee koskettaneeksi toisen ihmisen päätä, onkin asiaa heti hyvä pahoitella ja pyytää nöyrästi anteeksi.

Länsimaalaiset vaikuttavat perinteiseen paikalliseen kulttuuriin

Thaimaan suurin uskonto on buddhalaisuus ja virallinen uskonto on theravada-buddhalaisuus, mikä onkin merkittävää koko maan kulttuurin kannalta. Tästä ehkäpä näkyvimpänä merkkinä ovat maan lukuisat temppelit. Katukuvassa uskonto näkyy siten, että vähäpukeisuutta ei katsota hyvällä ja esimerkiksi temppeleissä vieraillessa tulisikin huolehtia kunnioittavasta ja siististä pukeutumisesta. Hihalliset paidat ja pitkälahkeiset housut ovat tarpeen.

Thaimaassa kuten yleisesti ottaen muissakin Aasian maissa naisen asema ja vapaus on viimeisten vuosien aikana noussut. Vielä joitakin vuosia sitten oli hyvin tavallista, että naiset olivat kotiäitejä ja pitivät huolen kotitaloudesta ja lapsista. Viime aikoina on kuitenkin yhä yleisempää, että naisetkin voivat luoda haluamansalaisen uran ja valita itselleen jopa ammatin, jota aiemmin on saatettu pitää hyvin maskuliinisena. Tällaisia esimerkkejä moderneista naisista ovat esimerkiksi painonnostaja Amna al Haddad Arabiemiraateista tai ammatikseen pokeria pelaava intialainen Muskan Sethi, vain muutamia mainitaksemme. Esimerkiksi nämä naiset ovat viime aikoina järisyttäneet perinteistä käsitystä naisen asemasta maissaan ja Aasiassa ylipäätään.

1960 -luvun jälkeen Thaimaassa on tapahtunut merkittävää kaupungistumista, kun aiemmin maalla ja pienissä kylissä asuneet ihmiset ovat muuttaneet töiden perässä suuriin kaupunkeihin. Tämän myötä myös koko maan elintaso on noussut huimasti juuri 1960 -luvulta lähtien ja erityisesti 2000 -luvulle saavuttaessa. Tulojen kasvu on saanut aikaan sen, että useat kotitaloudet ovat muiden kodinkoneiden ohella voineet hankkia talouteensa television, joka on vauhdittanut viihdekulttuurin muuttumista yhä enemmän ja enemmän länsimaiseksi.

Turistien vaikutus näkyy Thaimaassa nykyään voimakkaasti ja sen myötä onkin alkanut suhteellisen vahvan buddhalaisen kulttuurin länsimaistuminen. Turismin ollessa yksi maan tärkeimmistä elinkeinoista, on englannin kielen taidosta tullut yhä enemmän ja enemmän arvostettu valttikortti työmarkkinoilla. Samanlainen kulttuureja sekoittava ilmiö on globalisoituvassa maailmassa toki tavattavissa monessa muussakin maassa. Parasta olisikin, jos länsimaiset turistit muistaisivat Aasiassa vieraillessaan kunnioittaa paikallisia perinteitä ja tapoja, niin kulttuurien vaikutus toisiinsa voisi jatkaa kehitystään rauhallisesti ja edetä omalla painollaan.

Thaimaan koillisosassa Isaan Nuan alueella sijaitseva Kalasinin provinssi on siitä ihmeellinen paikka, että siellä voi kasvattaa melkein mitä vain.

On elintarvikkeita ja tuotteita, joita voi kasvattaa ja valmistaa Thaimaan eteläosissa. Niinikään on Thaimaan pohjois-, itä- ja länsiosille tyypillisiä tuotteita. Yhteistä näille kaikille on, että niitä voi viljellä, kasvattaa ja valmistaa myös Kalasinissa. Thaimaalaisten mielestä Kalasinissa on pakko asua yksinomaan onnellisia ihmisiä, sillä siellä voi tehdä melkein mitä vain. Jos saat päähäsi viljellä vaikka viinirypäleitä, niin siitä vaan. Kyllä kasvaa. Eikä Kalasinin monimuotoinen tuotanto rajoitu pelkästään viljelyyn. Lisäksi siellä on teollisuutta, lihakarjaa, kalastusta jne.

Eikä pidä unohtaa teollisuus- ja maataloustyöpaikkojen kerrannaisvaikutuksia. Kaikki tuotteet pitää kuljettaa jonnekin, myydä jossakin ja sitä ennen vielä varastoidakin johonkin. Näistä esimerkiksi kuljetusala tuo lisäksi työtä ja leipää huoltamoille, korjaamoille, maalaamoille ja peltisepille. Myös rakennusalalla menee hyvin, koska aina jossain päin Kalasinia tarvitaan uusia halleja, viljasiiloja tai kylmävarastoja. Lyhyesti sanottuna, koko Kalasinilla menee hyvin.

Leimaa antava maamerkki Kalasiniin tultaessa on Lam Paon tekojärvi.

Niin pitkä on matka…

Bangkokista kohti Nakhon Phanomia ajellessamme päätimme tehdä ainoastaan pikapysähdyksen itse provinssin pääkaupungissa Kalasin Townissa, jossa on noin 36.000 asukasta, sillä kaikki merkittävä ja nähtävä tapahtuu Kalasin Townin ympärillä. Itse provinssi on koti noin miljoonalle thaimaalaiselle. Wikipedian mukaan provinssi perustettiin 1.10.1947.

Tehtävää ja nähtävää provinssissa riittää ja toimituksen ehdoton tärppi on pohjoiseen Sakon Nakhonin provinssia kohti johtava vuoristotie. Jylhien maisemien lisäksi luvassa on aikamatka siihen Thaimaahan, joka vielä eleli suhteellisen eristettyä elämää muusta maailmasta ja jossa ihmiset keskittyivät omiin asioihinsa, viljelivät maata tai pitivät majataloa satunnaiselle kulkijalle.

Verkkokalastus tuo kerralla vähän enemmän saalista kuin joku virveli tai onki.

Noista turistinähtävyyksistä nyt kumminkin sen verran, että jostain syystä Kalasinin provinssissa törmää kaikkialla dinosauruspatsaisiin. Yksi suurimmista löytyy aivan Sirindhorn -museon edestä. Paikka on ns. geologinen museo, sillä Kalasinissa ovat hyvin ylpeitä muinaisjäänteistään. Muista tutustumisen arvoisista paikoista on syytä mainita ainakin Phu Faekin luonnonpuisto ja onhan sen tekojärven patokin aika massiivinen ilmestys.

Mikäli tykkäät käydä temppeleitä katsomassa, niin niitäkin alueelta löytyy paljon.

Silkkivärjäämöissä työskennellään käsin.

Ei sentään aivan ongelmatonta elämää

Kalasin Townin turistineuvonnasta saamme vastauksena kysymykseen mahdollisista ongelmista kuulla, että Kalasinissa on hyvin Suomesta tuttu ongelma ja se on väestön ikääntyminen. Kalasinissa se ei tosin johdu syntyvyyden vähenemisestä, vaan siitä, että nuorempi väestö muuttaa ensin opiskelemaan Sakon Nakhoniin, joka tunnetaan Thaimaan Ateenana eli oppilaitosten kaupunkina ja sieltä sitten suuriin kaupunkeihin vähän mediaseksikkäämpiin hommiin kuin mitä Kalasinin provinssissa on tarjolla.

Terveyspalveluille olisi kysyntää, mutta minkäs teet, jos eläke on 500 – 600 bahtia (13 – 16 €) kuukaudessa ja matka terveyskeskukseen on pitkä, kallis ja vaivalloinen. Näillä seuduin ei edes tiedetä mitä kunnallinen kotiapu valmisaterioineen voisi olla. Terveyskeskuskäynti sinällään ei maksa kuin 35 bahtia (n 1 €), mutta kuljetukset sinne ja takaisin saattavat viedä koko kuukauden eläkkeen.

Vaikka Thaimaassa ihmiset välittävätkin toisistaan aivan eri tavalla kuin Suomessa, jossa yksinäinen vanhus saattaa lojua viikkotolkulla kuolleena kotonaan ennen kuin kukaan edes kaipaa häntä, on vielä edellisiltana kuistillaan istuskelleen, mutta yön aikana kotiinsa kuolleen vanhuksen löytyminen Kalasinin syrjäkylillä paikallisten mukaan aivan liian tavallista.

Kalasinin provinssissa on aloitettu sairaanhoitajien kotikäynnit yksinäisten vanhusten luona, mutta resurssipula on armoton. Muutama hoitaja ei millään kerkiä kaikkialle.

Thaimaansuomalainen on saanut haltuunsa eri lähteistä kuvamateriaalia, joissa näytetään millaista arki burmalaispakolaisten asuttamilla pakolaisleireillä pitkin Myanmarin rajaa oikeasti on.

Thaimaassa asuu kymmeniätuhansia pakolaisia, jotka ovat elelleet heitä varten rakennetuilla pakolaisleireillä jo yli 30 vuoden ajan. Tuhannet ovat myös noilla leireillä syntyneet, eivätkä koskaan ole leireiltä poistuneet. He eivät tunne muunlaista elämää kuin pakolaisleirielämän. Heidän todellisuutensa on, satunnaisia työmatkoja lukuunottamatta, pakolaisleirin aitojen sisäpuolella. Ikinä ei uskoisi, että virallisen Thaimaan mielestä nämä vuosikymmeniä paikoillaan seisseet leirit ovat “tilapäissuojia”.

Täällä niitä on. Pitkin Thaimaan Myanmarin -vastaista rajaa.

Ensimmäiset pakolaiset tulivat Thaimaahan vuonna 1984. Silloin kukaan ei uskonut, että heitä olisi täällä vielä yli 30 vuotta myöhemminkin. Valtaosa pakolaisista (n. 80 %) kuuluu kareenien heimoon. He tulevat itäisestä Myanmarista ja pakenivat aikoinaan Burmassa vallan ottanutta sotilasvaltaa, joka paitsi muutti maan nimen Myanmariksi, niin syyllistyi myös törkeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, kuten nyttemmin on saatu todennettua. Näitä rikkomuksia olivat mm. kareenien kaikinpuolinen terrorisointi raiskauksineen ja ryöstöretkineen sekä näiden alistaminen kantajikseen ja miinanraivaajikseen. Kuvaan kuuluivat kidutukset ja teloitukset kaikille niille, joita epäiltiin yhteyksistä sotilashallituksenvastaiseen oppositioon.

Kuvassa rinteeseen rakennettua Mae La’n pakolaiskylää.

Itse asiassa olot leireillä olivat aika lokoisia aina vuoteen 1995 saakka, jolloin jotkut leireistä joutuivat hyökkäysten kohteiksi. Tämän seurauksena astui voimaan koko joukko erilaisia rajoituksia, joista tärkein oli liikkumisen rajoittaminen. Näiden rajoitusten seurauksena pakolaisista tuli kasvavassa määrin riippuvaisia ulkopuolisesta avusta. Tilannetta helpottamaan perustettiin ensin The Border Consortium -niminen yhteistyöelin koordinoimaan avun tarvetta ja sen ohjaamista oikeaan paikkaan. YK tuli kuvaan mukaan vasta myöhemmin.

Leirien asukkaat valittavat, että jollei pääse käymään töissä, ei siellä juurikaan ole tekemistä. Tässä pelaillaan lentopalloa Mae Ra Ma Luangin leirissä.

Kuinka paljon asukkaita näillä leireillä kaiken kaikkiaan on, sitä ei kai kukaan tiedä. Ihmisiä tulee ja menee, syntyy ja kuolee jatkuvasti. Vuonna 2014 tehdyn laskelman mukaan leireillä asuisi yhteensä yli 110.000 ihmistä, mutta tämänkään luvun ei kukaan tosissaan usko edustavan leirien kokonaisasukasmäärää. Pitkälti YK:n ansiosta leireillä nykyään toimii kuitenkin jonkinlainen koululaitos, neuvolajärjestelmä sekä väestörekisteri.

Matikkaa ekaluokkalaisille Mae La’n leirikoululla.
Toisin kuin suomalaisissa pakolaiskeskuksissa, täältä lähdetään sutena töihin ja tienaamaan, jos vain tilaisuus avautuu. Aamun työmaakuljetus juuri lähdössä.

Noin 50.000 asukkaan Mae La on leireistä suurin. Keskeisen sijaintinsa ja hyvien kulkuyhteyksiensä vuoksi se on saanut mainetta pakolaisten “koulukaupunkina”. Niinpä Mae La’n alueella asuu yli 1.000 eräänlaisessa sisäoppilaitoksessa opiskelevaa pakolaista, jotka ovat tulleet oppia saamaan muista kylistä. Lisäksi on paljon opiskelijoita, jotka asuvat sukulaistensa luona aina opintiellä ollessaan. Valitettava tosiasia kuitenkin on, ettei opiskelupaikkoja riitä alkuunkaan kaikille halukkaille ja moni lahjakaskin opiskelijaksi mielivä saattaa joutua varttumaan kokonaan vailla koulutusta.

Katunäkymä Mae La’sta.

YK:n alaiset UNICEF sekä Suomessa ehkä hieman vähemmän tunnettu UNHCR ovat yhdistäneet voimansa kv. Punaisen Ristin kanssa saadakseen organisoitua väestörekisteri- sekä neuvolatoimintaa leirien asukkaille, mutta ovat joutuneet toteamaan joidenkin tahojen suhtautuvan kovin penseästi hankkeitaan kohtaan. Thaimaan politiikka kun pakolaisia kohtaan on se, että he ovat täällä “tilapäisesti suojassa palatakseen koteihinsa, jahka tilanne Myanmarissa rauhoittuu”. Sinä päivänä, kun tilanne Myanmarissa oikeasti rauhoittuu, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka moni leireillä syntyneistä ja niissä koko elämänsä viettäneistä pakolaisista edes uskaltaa poistua paikasta, minkä oikeasti mieltävät kodikseen.

Vastasyntyneitä rekisteröidään Mae La’n leirillä.

Nyt, kun Myanmarissa ovat alkaneet puhaltaa vapaammat tuulet ja jopa raakuuksiin syyllistyneitä sotilaita on alettu tuomita tekemisistään, on Thaimaan puolen pakolaisleireissäkin aistittavissa varovaista toivoa. Jospa huominen yli 30 vuoden odottelun jälkeen toisikin muassaan jotain parempaa?

Kysyttäessä mitä se parempi voisi olla, ei oikein kukaan tunnu tietävän. Vanhemmasta väestä osa muistaa vielä kotikylän, sen arjen peltoineen ja kyläkauppoineen. Nuoremmista osa ei edes tiedä, mikä se semmoinen kyläkauppa on.

Niinpä niin. Vaikka Myanmarin tilanne kuinka rauhoittuisikin, jää burmalaispakolaisille, YK:lle, Punaiselle Ristille ja Thaimaalle vielä monta ongelmaa ratkaistavaksi.

Näiden lasten ainoa tuntema koti on pakolaisleiri. Menossa siis pihaleikit.

Yksi vierailukohde on historiasta ja muinaisesta kulttuurista kiinnostuneelle thaimaansuomalaiselle ylitse muiden.

UNESCOn nimeämiä maailmanperintökohteita on maassa kaiken kaikkiaan viisi, joista yksi on Ayutthayan historiallinen kaupunki. Bangkokista pohjoisen rautatien varrella sijaitsevaan Ayutthayan kaupunkiin pääsee helposti joko junalla tai veneellä Chao Phraya -jokea pitkin. Venematka kestää muutaman tunnin, mutta toimii aikakoneen lailla vieden Ayutthayaan saapuvan matkalaisen historiassa satoja vuosia taaksepäin.

Värikästä historiaa voittamattomassa kaupungissa

Ayutthaya -pidemmin ilmaistuna Phra Nakhon Si Ayutthaya- on samannimisen provinssin pääkaupunki, joka sijaitsee Chao Phraya -joen saarella reippaan 70 kilometrin päässä Bangkokista pohjoiseen. Vuonna 1350 perustettu kaupunki oli aikoinaan Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunki, joten kyse ei ole mistään vaatimattomasta kyläpahasesta. Ayutthayan kuningaskunta tunnettiin aikoinaan Indokiinan mahtavimpana valtiona ja sen pääkaupunki Aasian suurimpana ja vauraimpana kaupunkina.

Muinaisesta kaupan ja kulttuurin keskuksesta muistuttavat UNESCOnkin noteeraamat vaikuttavat rauniot, joita pääsee ihailemaan nykyisen Ayutthayan kaupungin sydämestä löytyvässä historiallisessa puistossa. Pinta-alaltaan kunnioitettavan kokoisella alueella on kymmenittäin toinen toistaan upeampien palatsien ja temppelien raunioita, jotka kertovat omaa tarinaansa muinaisen suurkaupungin hohdosta ja tuhosta. Kuningaskunnan menestys kesti neljän vuosisadan ajan 1300 -luvulta alkaen ja vallassa oli kaikkiaan 33 eri kuningasta. Lähialueiden valtiot joutuivat yksi toisensa jälkeen taipumaan Ayutthayan kuningaskunnan tahtoon. Myös khmerien pääkaupunki Angkor vallattiin ja myllättiin vuonna 1431.

Myös muun muassa kirjoitusasuilla Ayothaya, Ayudhya, Ayotaya ja Aytaya tunnettu kaupunki on lainannut nimensä Intian muinaiselta Ayodhyan kaupungilta. Sanskriittinen sana tarkoitti voittamatonta ja Ayutthayan kuningaskunnan hallintokeskus olikin vuosisatojen ajan nimensä veroinen. Miljoonan asukkaan kaupunki oli aikanaan maailman suurimpia ja väkirikkaampi kuin esimerkiksi silloinen Lontoo.

Voittamattoman kaupungin kulta-aika tuli päätökseensä burmalaisten armeijoiden hyökkäysten myötä. Pitkään piiritettynä ollut kaupunki joutui lopulta antamaan periksi vuonna 1767 ja peli oli sillä selvä. Kallisarvoinen irtaimisto ryöstettiin, kaupunki tuhottiin polttamalla ja jälkeen jätettiin vain jykevät tiilitemppelit sekä sadat päättömät Buddha -patsaat. Vain muutamia vuosia myöhemmin uudeksi pääkaupungiksi perustettiin Thonburi, jonka hallitsijat keksivät jossain vaiheessa, että kaupunkia olisi helpompi puolustaa, mikäli se sijaitsisi joen toisella puolella. Sen linnoituksen rakennustöistä katsotaan Bangkokin perustamisen alkaneen.

Auringonlaskun aikaan voi vielä tänäkin päivänä kuvitella, miltä muinainen Thonburi on joskus näyttänyt. Kuvattu Bangkokin puolelta Chao Phraya joen yli Thonburin suuntaan.

Thaimaalaisen rahapelaamisen historiallinen sydän

Ayutthaya kaupunki näyttelee merkittävää roolia myös Thaimaan hieman hämäräperäisessä kasinohistoriassa. Maan kaikkien aikojen ensimmäiset suuremman luokan kasinot perustettiin nimittäin 1600- ja 1700 -lukujen vaihteessa juuri mahtavaan pääkaupunkiin. Näin pääsi tapahtumaan siitä huolimatta, ettei rahapelaamista tuohonkaan aikaan katsottu ainakaan virallisesti hyvällä silmällä.

Ayutthayan kasinoilla kävi alun alkaen lähinnä kiinalaisia siirtolaisia, joiden mukana konseptin katsotaan maahan tulleenkin. Kiinalaiset olivat toivottuja asukkaita, joten heidän pelailuaan katsottiin läpi sormien, vaikkei kyseessä ollutkaan varsinaisesti suotava toiminta. Kasinoiden olemassaolo ja valtion leväperäinen suhtautuminen aiheeseen saivat kuitenkin myös thaiväestön innostumaan peleistä.

Uuden rahapelilain voimaantulo 1930 -luvulla lopetti suurieleisen kasinotoiminnan tykkänään ja sillä tiellä on pysytty näihin päiviin saakka. Sekä fyysiset pelipaikat että Suomessa valtavan suositut nettipelit ovat Thaimaassa kiellettyjen listalla.

Rauniot tutuiksi polkemalla

Ayutthayan ydinkeskusta ja historiallinen vanhakaupunki sijaitsee Lopburi-, Pa Sak- ja Chao Phraya -jokien ympäröimällä saarella, joten tärkeimmistä nähtävyyksistä saa kelpo kuvan myös veneestä käsin. Kaupunkiin maalta käsin tutustuvan kannattaa harkita polkupyörän vuokraamista, sillä lyhyet välimatkat, tasainen maasto ja hyväkuntoiset tiet sekä suhteellisen rauhallinen liikenne tekevät historian havinaa uhkuvassa ympäristössä polkemisesta miellyttävää puuhaa.

Tutustuitpa kaupunkiin sitten millä kulkupelillä hyvänsä, käy läpi ainakin nämä tärkeimmät nähtävyydet:

Lepäävän Buddhan patsas

Ayutthayan tunnetuin nähtävyys on valtava Buddha-patsas, joka on parhaimmillaan 37 metriä pitkä ja kahdeksan metriä korkea. 1500 -luvulta peräisin oleva Thaimaan suurin pronssinen Buddha on viralliselta nimeltään Phra Mongkhon Tophit ja lepäilee samannimisen temppelin uumenissa. Jo kunnioitettavaan ikään ehtinyt temppeli korjattiin perinpohjaisesti vuonna 1956.

Wat Ratchaburana

Ayutthayassa sijaitsi kaupungin kulta-aikana kolme palatsia ja yli 400 temppeliä. Kaupungin tuhosta raunioita selviytyi reippaat 200 ja ahkeran restauroinnin ansiosta ihailtavaa riittää tämän päivän ihmettelijällekin. Yksi alueen kiehtovimmista ja tunnetuimmista temppeleistä on Wat Ratchaburana, joka on mahtavine torneineen todella vaikuttavaa katseltavaa.

Wat Mahathat

Voittamattoman kaupungin toinen ehdoton temppelisuositus on Wat Mahathat, joka on eittämättä Ayutthayan kuvatuimpia kohteita. Jos kaupungista on lueskellut artikkeleita yhtään ahkerammin, on mitä luultavimmin törmännyt kuvaan puun juurien sisältä pilkottavasta Buddha -patsaan päästä. Tämä kaupungin karusta kohtalosta persoonallisella tavalla kertova luonnon oma taideteos löytyy juuri Wat Mahathatin temppelialueelta.

Jo kuvasta näkee, että jotain ihmeellistä tässä on tapahtunut, mutta käypä paikanpäällä.

Wat Phra Sri Shanphet

Ei kahta ilman kolmatta – myös Wat Phra Sri Shanphetin temppelialue ansaitsee paikkansa pakollisten nähtävyyksien listassa. Ayutthayan suurimman temppelin tornit ovat kaupungin maamerkki.

Bang Pa In

Myös Kesäpalatsina tunnettu Bang Pa In -palatsi sijaitsee aivan Chao Phraya -joen tuntumassa. Koristeelliset rakennukset olivat kuninkaiden lomailukäytössä Ayutthayan kulta-aikoina ja niitä käytetään vielä tänäkin päivänä virallisten tilaisuuksien pitämiseen. Valtaosan ajasta rakennuksiin pääsee kuitenkin vierailemaan myös tavan tallaajana ja hulppeissa puitteissa voikin nähdä sielunsa silmin, kuinka mukavissa tunnelmissa entisajan valtiaat viettivät leppoisia kesäpäiviään.

Kuten tämän artikkelisarjan edellisessä Ayuthayaa koskevassa osassa todettiin, muutti Ayutthayan burmalaisten vallasta pelastanut Thaksin Suuri kaiken entisen suurmahdin pääkaupungista pelastamisen arvoiseksi jääneen Thonburiin, joka nyttemmin on osa Bangkokia.

Sukothaista alkanut matkamme päättyy Thonburiin. Kaupunkiin, joka perustettiin Chao Phraya -joen varrelle ja jonka nimi merkitsee “vaurauden linnaketta”.

Vuonna 1768, vuosi sen jälkeen kun burmalaiset miehittäjät oli ajettu tiehensä, perusti Thaksin Suuri valloittajan oikeudella Thonburin kuningaskunnan, jonka pääkaupungiksi linnoitettu Thonburi nimettiin. Thaksin hallitsi itse kuningaskuntaansa vuoteen 1782 saakka. Suuri sotapäällikkö ei kuitenkaan aina ymmärtänyt, ettei valtakuntaa hallita samalla tavalla kuin armeijaa johdetaan ja yhä tyrannimaisempaan meininkiin kyllästynyt kenraali Chao Phraya Chakri kaappasi vallan 6. huhtikuuta 1782. Hän otti hallitsijanimekseen Rama I. Tästä alkoi vielä tänäkin päivänä Thaimaata hallitseva Chakri -dynastia.

21. huhtikuuta 1782 Rama I päätti siirtää pääkaupunkinsa joen toiselle puolelle, jotta se olisi helpommin puolustettavissa ja mikäli nykyiselle Bangkokille pitäisi joku perustamispäivä nimetä, niin se olisi sitten juuri tuo. Thonburi säilyi omana itsenäisenä kaupunkinaan aina vuoteen 1971, jolloin se liitettiin osaksi Bangkokia. Vielä vuonna 1970 600.000 asukkaan Thonburi oli Thaimaan toiseksi suurin kaupunki.

Bangkokia alettiin kehittää ja kasvattaa voimalla, joten Thonburi jäi silloin vähemmälle huomiolle, mikä näkyy tänäkin päivänä katukuvassa, jos Thonburiin satut poikkeamaan. Esimerkiksi kapeat vesireitit, Khlongit, jotka Bangkokin puolelta ovat lähes kokonaan kadonneet, ovat vielä vahvasti esillä Thonburissa.

Auringonlaskun aikaan voi vielä tänäkin päivänä kuvitella, miltä muinainen Thonburi on joskus näyttänyt.
Auringonlaskun aikaan voi vielä tänäkin päivänä kuvitella, miltä muinainen Thonburi on joskus näyttänyt.

Siamista Thaimaaksi

Myös Thonburin kuningaskunnan käsite alkoi hämärtyä sen jälkeen, kun Thonburi Rama I:n toimesta oli ikään kuin muuttanut pois Thonburista. Eurooppalaisten kauppalaivojen miehistöt alkoivat puhua siamilaisista ja Siamin alueesta eriyttääkseen sen varsinaisesta Thonburista. 1800 -luvulla Siam alkoi solmia kauppasuhteita eurooppalaisten siirtomaavaltojen kanssa. Sitä ennen se oli käynyt kauppaa lähinnä kiinalaisten kanssa. Kaikkien Thaimaan arvostelijoiden on hyvä pitää mielessä, että täällä käytiin ulkomaankauppaa jo Ayutthayan kuningaskunnan aikoihin. Samaan aikaan nykyisen Suomen alueella elettiin lähinnä kalastamalla, metsästämällä ja oikein edistyneissä piireissä saatettiin viljellä naurista.

Noihin aikoihin eurooppalaiset siirtomaavallat hallitsivat kaikkia Siamin naapurivaltioita, mutta kovalla hinnalla eli laajoilla maa-alueiden luovutuksilla, Siam onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Siamia ja Thaimaata ei koskaan ole miehitetty. Asia, josta täkäläiset ovat hyvin ylpeitä ja jaksavat silloin tällöin muistuttaakin.

Linnoituksen jälkiä on edelleen nähtävissä Thonburin alueella.
Linnoituksen jälkiä on edelleen nähtävissä Thonburin alueella.

Siamissa luovuttiin absoluuttisesta monarkiasta vuoden 1932 sotilasvallankaappauksen seurauksena ja saman kaappauksen jälkimainingeissa maan virallinen nimi muuttui Thaimaaksi. Toinen maailmansota ja sitä seurannut kylmä sota toivat tullessaan antikommunistisena maana tunnetulle Thaimaalle Yhdysvaltojen sekä sotilaallisen että taloudellisen tuen, jonka ansiosta Thaimaa nopeasti nousi Aasian kehittyneimpien maiden joukkoon. Verrataan nyt vaikka Kamputseaan tai Myanmariin, niin kyllä tässä ollaan ihan eri planeetalla.

Nykypäivän Bangkok

Tänä päivänä Thaimaan pääkaupunki Bangkok on moderni miljoonakaupunki, joka New Yorkin tavoin ei nuku koskaan. Kaakkois-Aasian suurimmat kauppakeskukset löytyvät Singaporesta ja Bangkokista. Kv. kaupan lisäksi on syytä huomioida Bangkokin saavan tuloja myös turismista. Maan noin 20 miljoonasta vuosittaisesta turistista valtaosa laskeutuu Bangkokiin.

Eikä osa lähde sieltä kulumallakaan. Joku viisas on joskus todennut, että “mitä enemmän kaupunkiin tutustut, sitä vähemmän tajuat siitä tietäväsi”. Tämän päivän Bangkok on paitsi kaupunki, niin myös elämyksiä: makuja, näkyjä, ääniä ja jopa suuria tunteita! Lontoosta sanotaan, että mikäli kyllästyt Lontooseen, kyllästyt samalla koko elämään. Sama pätee Bangkokiin.

Keskellä sykkivää miljoonakaupunkia voi tänäänkin tehdä ostoksia samalla tavalla kuin yli 500 vuotta sitten.
Keskellä sykkivää miljoonakaupunkia voi tänäänkin tehdä ostoksia samalla tavalla kuin yli 500 vuotta sitten.

Olemme kuluneen kesän mittaan tehneet aikamatkan 1.200 luvulta tähän päivään. Sukothaista nykypäivän Bangkokiin. Olemme nähneet vallankaappauksia, palatsivallankumouksia, sotilasvallankaappauksia ja viisi eri valtakuntaa. Thaimaansuomalainen toivoo, että olette nauttineet matkasta.

Kuka tiesi, että Ayutthaya on saari? Siis Ayutthayan kaupunki. Kaupunki perustettiin saarelle siksi, että sen edeltäjässä, Lopburin kaupungissa oli puhjennut paha isorokkoepidemia, jota piti päästä pakoon. Kaupungin perusti kuningas Ramathibodi I vuonna 1350 ja siitä sukeutui sittemmin Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunki vuoteen 1767 saakka, jolloin burmalaiset hyökkäsivät Ayutthayaan ja tuhosivat sekä kaupungin että koko kuningaskunnan. Tätä taustaa vasten on aika mielenkiintoista, että sana Ayutthaya juontaa juurensa sanskriitin kielestä ja tarkoittaa voittamatonta.

No, joka tapauksessa Ayutthayan tuho merkitsi sitä, että kaupunki hylättiin ja uusi pääkaupunki perustettiin Thonburiin, josta sittemmin tuli Bangkok. Se, mikä ennen tunnettiin Ayutthayan kaupunkina tunnetaan nykyisin Ayutthayan raunioina, joista on kehitelty kaupungin oma historiallinen puisto, joka Sukothaissa sijaitsevan puiston mukana nousi UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Toisin kuin Sukothai, on tämän päivän Ayutthaya tunnettu teollisuuskaupunki, jossa on noin 150.000 asukasta.

Suurin piirtein tältä siellä joskus on näyttänyt.
Suurin piirtein tältä siellä joskus on näyttänyt.

Ayutthayan valtakunta

Ayutthayan perustaja kuningas Ramathibodi I hallitsi vuosina 1350 – 1369. Hänen aikanaan Ayutthaya vaurastui ja vahvistui, vaikka Ayutthayan valtakunnan ensimmäiset vuodet olivatkin sangen sekasortoista aikaa. Rathibodi I:n seuraaja, kuningas Ramesuan joutui luopumaan vallasta alle yhden vuoden hallituskauden jälkeen vuonna 1370, kun hänen setänsä, Suphanburin valtias Boromrajadhiraj I kaappasi komennon myös Ayutthayassa. Hän hallitsi valtakuntaa vuoteen 1388 ja ne olivat juuri hänen sotajoukkonsa, jotka tekivät ennen niin suuresta ja mahtavasta Sukothaista Ayutthayan vasallivaltion ja käskyläisen vuonna 1376. Eräänlaisen veronkantopiirin.

Vuonna 1388 valtaan nousi Bororajadhirajin poika Thong lan, joka ehti hallita kokonaiset seitsemän päivää ennen kuin hänen serkkunsa, Ayutthayan toinen kuningas Ramesuan surmasi hänet ja otti takaisin vallan, jonka Thong lanin isä oli häneltä kaapannut. Hänen toinen hallituskautensa kesti seitsemän vuotta ja sitten valta siirtyi hänen pojalleen kuningas Rama Rajadhirajille.

14 vuotta myöhemmin hänet syöksi vallasta silloinen Suphanburin valtias Indradhiraj ja tämän jälkeen vasta alkoivat olot valtakunnassa vakiintua. Indradhiraj hallitsi maataan 15 vuotta, hänen poikansa 24 vuotta ja pojanpoikakin vielä 40 vuotta. Ayutthayan ensimmäinen kunnollinen hallitsijasuku oli syntynyt ja Ayutthayan valtakunta alkoi kukoistaa.

Vakaita oloja jatkui aina vuoteen 1533, jolloin maata ehti neljän kuukauden ajan hallita holhouksen alaisena lapsikuninkaana saman hallitsijasuvun jälkeläisiin kuulunut kuningas Rasadadhiraj, kunnes hänen setänsä Chairajadhiraj kaappasi vallan nuorelta veljenpojaltaan. Armeijan tuella, kuinkas muuten. Kenraalien selkä kun ei tahtonut oikein taipua lapsikuninkaan edessä. Hän ehti hallita maataan sentään 13 vuotta, mutta hänen poikansa kuningas Yodfa ainoastaan kaksi vuotta ja toinen poikansa Khun Vorawongsa vain 42 päivää vuonna 1548, kun valtakunnassa kaapattiin valta vielä kerran.

Uusi kuningas Maha Chakrapat hallitsi maata 16 vuotta kunnes päätti lähteä munkiksi Peguiin vuonna 1568. Hänen vallan perinyt poikansa Mahintradhiraj ehti hallita alle vuoden kunnes kuoli burmalaisten hyökkäyksessä vuonna 1569. Siitä asti aina vuoteen 1584 oli Ayutthayan vuoro toimia vasallivaltiona. Tällä kertaa Burman vasallina. Se oli Ayutthayan valtakunnan ensimmäinen tuho.

Kuningas Ramesuan ehti menettää valtansa ja kaapata sen takaisin.
Kuningas Ramesuan ehti menettää valtansa ja kaapata sen takaisin.

Itsenäisyys palautuu – valtataistelut jatkuvat

Ayutthayan historian mielenkiintoisin vaihe sijoittunee vuoteen 1584, jolloin entinen SUKHOTHAIN valtias ja niinikään Burman vasalli, kuningas Mahathammaraja julisti Ayutthayan jälleen itsenäiseksi ja perusti maahan uuden hallitsijasuvun, jonka jäsenet hallitsivat Ayutthayaa kaikkiaan 61 vuotta. Hallituskauden loppuvaiheissa tosin nähtiin parikin surullista tarinaa, kun kuningas Chetthadhiraj salamurhattiin vuonna 1629 vain yhden vuoden hallituskauden jälkeen ja häneltä vallan kaapannut kreivi Athitayawongse syrjäytettiin reilun kuukauden kuluttua salamurhasta ja komennon valtakunnassa otti Prasat Thong -dynastian perustanut kuningas Prasat Thong. Tämä dynastia hallitsikin Ayutthayan valtakuntaa aina sen toiseen tuhoon saakka vuonna 1767, jolloin valtakunnan viimeinen kuningas Suriyat Amarin joutui lähtemään burmalaisia pakoon ja kuoli nälkään pakomatkansa aikana.

Mutta eihän Ayutthaya olisi Ayutthaya ellei hallitsijasuvun kesken olisi silloin tällöin vähän melskattu:

Prasat Thongin poika Chai syöstiin vallasta vuonna 1656 ja hänen vallan kaapannut setänsä Sri Suthamaraja teloitettiin vain reilun kahden kuukauden hallituskauden jälkeen. Valtaan tullut Narai Suuri hoiti sittemmin ruoria 32 vuoden ajan, kunnes hänen serkkunsa Petraja kaappasi vallan vuonna 1688 ja pakotti Narain siskon ja tyttären vaimoikseen.

Nälkään kuolleen viimeisen Ayutthayan hallitsijan edeltäjä Uthumporn puolestaan lähti aikoinaan munkiksi vain neljä kuukautta hallittuaan vuonna 1758 ja kuoli burmalaisten vankina 1796. Että sen pituinen se.

Chai Wattanaramin temppelialueelta voi vieläkin löytää kaikuja menneistä loiston päivistä.
Chai Wattanaramin temppelialueelta voi vieläkin löytää kaikuja menneistä loiston päivistä.

Kauppakansa

Vaikka kulissien takana vähän aina välillä vehkeiltiinkin ei pidä unohtaa, että Ayutthaya kävi kauppaa koko ajan ainakin Portugalin ja Ranskan kanssa. Matkakuvaus vuodelta 1691, Du Royaume de Siam (Siamin kuningaskunnasta, suom.) kertoo Ayutthayan kaupungin entisestä loistosta. Ayutthaya oli suuruutensa päivinä yksi maailman suurimmista ja moderneimmista kaupungeista, jossa oli mm. suuri länsimainen siirtokunta ja katolinen kirkkokin kaupungista löytyi. Korkeimpaan asemaan kaupungin ulkomaalaisväestön keskuudesta nousi kreikkalainen Konstantin Faulkon, joka toimi itsensä Narai Suuren tulkkina aina siihen saakka kunnes tämä syöstiin vallasta 1688. Samassa yhteydessä jesuiittojen kannattajana tunnettu Faulkon teloitettiin.

Burmalaiset valloittajat etsivät kaupungista kaikkea arvokasta, mm. jalometalleja ja polttivat koko paikan. Kenraali Taksinin joukkojen ajettua burmalaiset pois pidettiin kaupungin jälleenrakentamista liian suurena urakkana ja se, mikä oli pelastettavissa siirrettiin uuteen pääkaupunkiin, jonka me tänä päivänä tunnemme Bangkokina. Sinne myös tämä heinäkuun alussa Sukhothaista alkanut Thaimaan historiaa käsittelevä sarjamme elokuussa päättyy.

Taksin Suuri - Taksin the Great - tunnetaan Siamin vapauttajana.
Taksin Suuri – Taksin the Great – tunnetaan Siamin vapauttajana.

Mikäli haluat lisää vinkkejä siitä, mitä tekemistä ja näkemistä on tämän päivän Ayutthayassa, niin tutustu tähän Thailand Insiderin videoon:

LÄHTEET:

Ayutthayan kaupungin historiallinen puisto
Wikipedia

%d bloggers like this: