+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Meressä olevaan muovijätteeseen tukehtunut merikilpikonna löydettiin kuolleena Mai Khao Beachiltä maanantaina 11.7.

Kyläpäällikkö Winai Sae-ew sai ilmoituksen aaltojen mukana rantaan ajautuneesta kuolleesta kilpikonnasta noin klo 8 aamulla. Mai Khao Beach sijaitsee saaren pohjoispäässä.

Päällikkö Winai kävi katsastamassa tilanteen raporttiaan varten ja totesi samassa yhteydessä kilpikonnan olleen kuolleena jo jonkin aikaa. Hän hälytti paikalle Sirinathin luonnonpuistosta sen päällikkö Sorasak Ranananin sekä puiston muuta henkilökuntaa, jotka kilpikonnan jäänteitä tutkiessaan havaitsivat kilpikonnan kurkkuun juuttuneen muovin. Luonnonpuiston väki mittasi kilpikonnan koon ennen kuin hautasi sen rannan läheisyyteen.

Aika isoksi oli Mai Khao Beachiltä löytynyt kuollut kilpikonna päässyt kasvamaan.

Myöhemmin samana päivänä, n. klo 13.30 Mai Khao Beachin hengenpelastajat löysivät toisenkin kilpikonnan. Tämä oli vasta pieni poikanen, jonka iso aalto oli luultavimmin heittänyt rantaan.

Tästäkin kilpikonnasta ilmoitettiin Sirinathin luonnonpuiston väelle, jotka ottivat poikasen haltuunsa voimistaakseen sitä niin paljon, että eläin voidaan palauttaa takaisin mereen.

Kathussa jo 12. kerran järjestettävä Naithu -festivaalitapahtuma tulee taas 15.-17.7. klo 17-22 päivittäin.

Tapahtuma koostuu musiikista, terveystuotteiden markkinatorista, lasten leikkialueesta sekä yli 100 myyntikojusta, joissa on tarjolla sekä ruokaa että erilaisia tuotteita. Kyseessä on ulkoilmatapahtuma, joten ei muuta kuin reilusti ääntä kohti Kathussa tai vaihtoehtoisesti voit seurata opasteita.

Kaikkiaan kuudella esiintymislavalla järjestetään tanssikilpailuja, erilaisia esityksiä ja tietysti lauteille kiipeää myös bändejä.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Kuten kartalta näkyy, on Kathu niin keskellä Phuketin saarta, että sinne on helppo tulla kaikkialta. Hyvät yhteydet niin Patong Beachin kuin Phuket Citynkin suunnasta.

Phuketin kaikkien 19 tsunamihälyttimen toimivuus tullaan jatkossa testaamaan päivittäin.

Määräys hälytintornien päivittäisestä testaamisesta annettiin eilen 7.7. ja se astui voimaan välittömästi. Tähän asti hälyttimiä on testattu viikottain, keskiviikkoaamuisin klo 8.00.

Kun katsoo viime aikojen uutisia Phuketista noin yhden kuukauden ajalta, niin ei voi välttyä ajatukselta, että saaren pelastustoimessa ja/tai hallinnossa tiedetään jotain sellaista, mistä ei suurelle yleisölle hiiskuta. Vai mitä sanot seuraavista:

  • Aivan ensimmäiseksi kiinnitettiin yleisön huomio siihen, että tsunamin etuvartioasemiksi kilometrien päähän rannoilta asennetut kaksi hälytinpoijua ovat lakanneet toimimasta. Kysymyksiin niiden korjaamisesta ja tämänhetkisestä kunnosta ei koskaan saatu selkeää vastausta tyyliin toimii/ei toimi. Sen sijaan saatiin vakuutteluja siitä, että saaren tsunamihälytysjärjestelmä on “riittävän kattava” kaikissa oloissa. Mediassa tämä on tulkittu thaimaalaiseksi tavaksi sanoa, että ei toimi edelleenkään.
Automaattivalvonnan lisäksi on tsunamitilannetta alettu valvoa myös ihmisvoimin.
  • Phuketin pelastustoimen päällikkövirkailija kertoi tiistaina 5.7. Nicobarin saaren lähistöllä havaituista vedenalaisista maanjäristyksistä ja vakuutti, ettei niillä ole mitään yhteyttä merenpinnan nousemiseen ja liikennettä haitanneisiin tulviin Phuketissa.
  • Thaimaan laivaston Phuketiin ja Phang Nga’han sijoitetuilla yksiköillä on meneillään laivaston tiedottajan mukaan normaalirutiineihin kuuluvat tsunamipelastusharjoitukset. Laivasto vakuuttaa seuraavansa tilannetta 24/7 ja että Meangin saarelle sijoitetut tsunamihälyttimet toimivat 100 -prosenttisesti.

Yksityiskohtaisempia alueellisia tietoja voi tiedustella laivaston julkistamasta puhelinnumerosta 076 39159.

 

Phuket Townissa sijaitseva Vachira Phuket Hospital (pikkukuva) ilmoittaa jatkavansa niin thaimaalaisille kuin ulkomaalaisillekin ilmaisia koronarokotuksiaan koko heinäkuun ajan.

Rokotettavaksi saa tulla täysin siitä riippumatta, onko kyseessä ensimmäinen, toinen, kolmas vai neljäs rokotuskerta. Rokotteita on 5-11 vuotiaille tarjolla Sinovacin, AstraZenecan ja Pfizerin valmistamina ja aikuisille annetaan Pfizerin rokote.

Rokotuksia suoritetaan maanantaista perjantaihin klo 9-11 ja klo 13-15. Ulkomaalaisten tarvitsee ainoastaan ilmestyä paikalle passi mukanaan rokotuksen saadakseen. Thaimaalaisilta vaaditaan henkilöllisyystodistus.

Heinäkuun aikana rokotuksissa on yksi tauko ja se on keskiviikosta 13.7. perjantaihin 15.7. Lapsille tarjolla olevat rokotteet vaihtelevat päivittäin.

SV = Sinovac, AZ = AstraZeneca ja PZ = Pfizer.

Phuket Immigrationin perjantaisessa 1.7. kokouksessa mukana olleen henkilön mukaan ne viisumihuijausten uhrit, joiden viisumi on vanhentunut yli 90 päivää sitten, joutuvat lähtemään Thaimaasta.

Thepanusorn Roadilla Wichitissä toiminut ulkomaalaisten viisumiasioita “hoitanut” Asia Titan Group ja Koh Kaewissa samaa tehnyt The Phuket Siam Corporation Company ovat saaneet aikamoisen sotkun aikaan. Vaikka Phuket Immigration onkin pysytellyt harvinaisen hiljaa koko asiasta, on yli 100 ulkomaalaista joutunut thaimaalaisyhtiöiden vuoksi vaikeuksiin.

Viime perjantaina osa näistä ulkomaalaisista kutsuttiin Phuket Townissa toimivaan Phuket Immigrationin päätoimipisteeseen kuultaviksi, koska Immigrationin virkailijat halusivat perehtyä ongelmaan yksityiskohtaisemmin ja hakea mahdollisia ratkaisumalleja. Ulkomaalaisten korviin esitellyt ratkaisut eivät kuulostaneet lainkaan hyviltä.

Asia Titan Groupin tomipisteessä oli osa kyltistäkin jo kadonnut poliisien saapuessa paikalle.

– Mikäli ulkomaalaisen viisumi on mennyt vanhaksi alle 90 vrk sitten ja hän on saanut passinsa jommalta kummalta yhtiöltä takaisin, niin ensimmäinen vaihe on tehdä asiasta poliisille ilmoitus, kertoo yksi kokouksessa mukana olleista.

– Jos maksu olemattomista palveluista on suoritettu Asia Titan Groupille, niin ilmoitus tehdään Wichitin poliisille ja mikäli ilmoituksen kohteena on Phuket Siam Corporation, niin osoite on Phuket Townin poliisilaitos. Tämän jälkeen tulee mennä ilmoituksen kopion kanssa Immigrationiin ja maksaa viisumin ylimeneviltä päiviltä 500 bahtia päivältä aina 20.000 bahtiin (n. 550 €) saakka. Tämä kaikki on tehtävä heinäkuun 25. päivään mennessä, jotta voi saada vielä yhden kahden kuukauden mittaisen viisumipidennyksen, sillä heinäkuun 25. päivän jälkeen ei niitä koronaviisumipidennyksiä enää myönnetä, hän selvittää.

Asioiden jatkon kannalta on viisumin ylitysajan pituuden lisäksi tärkeää se, kuka on saanut passinsa takaisin ja kuka ei.

Pahemmissa ongelmissa ovat ne, jotka eivät ole saaneet passejaan takaisin.

– Heidän passeihinsa ei voida laittaa merkintää, jonka mukaan viisumiasiaa käsitellään Immigrationissa. Näiden ihmisten pitää aloittaa koko prosessi uuden passin hakemisesta omista suurlähetystöistään. Mikäli uutta passia ei mitenkään voi saada ennen heinäkuun 25. päivää, oli ohjeena hakea omasta suurlähetystöstä mikä tahansa matkustusasiakirja, jonka avulla voi päästä Thaimaasta takaisin kotimaahan. Toisin sanoen heidän tulee poistua maasta.

Sama kohtalo on niillä, jotka ovat saaneet passinsa takaisin, mutta olleet maassa yliaikaa yli 90 vrk. Myös heidän tulee poistua maasta maksettuaan sitä ennen 20.000 bahtin suuruisen maksimisakon viisuminsa yliajasta.

– Heille tulee lisäksi vielä passiin merkintä siitä, että vuoteen ei ole Thaimaahan mitään asiaa, kuului loppukommentti.

Lentotoiminta keskeytettiin Phuketin lentokentällä sunnuntaina 3.7. kentän kiitoradan kaipaamien pikaisten korjausten toteuttamiseksi.

– Kentälle laskeutuneiden koneiden kapteenit alkoivat klo 12.40 ilmoitella vaurioista kiitoradassa siinä kohtaa, mihin koneet yleisimmin laskeutuvat, kertoi Airports of Thailandin (AoT) Phuketin toimipisteen edustaja Pakin Sirichan.

Koko lentotoiminta keskeytettiin siksi aikaa, kun vahinkoja tutkittiin. Tutkimuksissa löydettiin neljän neliömetrin kokoinen alue, joka vaati välittömiä korjaustoimenpiteitä. Tässä vaiheessa lentokentän ilmatilassa kaarteli jo viisi konetta odottamassa laskeutumislupaa.

Lentokenttä oli ensimmäisen kerran suljettuna klo 13-13.30 kiitoradan pikakorjausten ajaksi, jonka jälkeen ilmassa odotelleet viisi lentokonetta saivat kukin vuorollaan laskeutumisluvan kiitoradalle 27, joka nimestään huolimatta on Phuketin kentän ainoa kiitorata.

Näkyvät nämä tulosuihkut jääneen pois Phuketiin laskeutuvilta koneilta. Kaikkea se korona teetti.

– Pikakorjausten jälkeen alettiin etsiä hyvää väliä toteuttaa kiitoradalla perusteellisempia korjaustöitä ja niinpä kenttä suljettiinkin liikenteeltä uudelleen klo 17-19, Pakin selvitti.

Tänä aikana muutama Phuketiin laskeutumassa ollut lentokone ohjattiin Krabin lentokentälle. Tämän lisäksi moni lento oli myöhässä ja lentojensa lähtemistä odottelevien matkustajien määrä lentokentällä kasvoi kasvamistaan.

Vaikka normaali lentotoiminta kentällä pääsikin jatkumaan klo 19.20 joutuivat jotkut matkustajat odottelemaan lentojensa lähtöä tuntikausia, kun myöhässä olevia lentoja alettiin ujuttaa lähtöjärjestyksessä aikataulujensa mukaan lähtevien lentojen joukkoon. Oma lukunsa ovat sitten ne matkustajat, jotka olivat Phuketiin tulossa, mutta päätyivätkin Krabille.

Aiemmin tällä viikolla uutisoimamme ulkomaalaisilta rahaa vastikkeettomasti perinyt viisumitoimisto sai molempiin toimipisteisiinsä viranomaisvieraita.

Toinen toimipisteistä sijaitsee Koh Kaewissa ja toinen Wichitissä. Poliisin ja Immigrationin viranomaiset kävivät iltapäivällä 29.6. Koh Kaewin alueella sijaitsevalla asuntoalueella sekä Wichitin Soi Thep Anusornilla sijaitsevassa liikehuoneistossa, jotka molemmat on merkitty viisumitoimiston toimipisteiksi.

Kummastakaan paikasta ei löytynyt ainuttakaan ihmistä ja liiketoiminta toimipisteissä vaikutti olevan päättynyt. Soi Thep Anusornin alueen asukkaat kertoivat poliiseille yhtiön toimineen liiketiloissa ainoastaan noin kolmen kuukauden ajan, vaikka kaupparekisteriin yhtiö onkin merkitty jo vuonna 2014.

Turhaa urheilua. Siellä enää ketään ole…

He kertoivat nähneensä muutamia ulkomaalaisia koputtelemassa liiketilan oveen yrittäessään löytää jonkun, jonka kanssa jutella kesken olevista viisumiasioistaan, mutta ketään ei ollut koskaan paikalla. Eräs kertoi nähneensä kuinka yhden ulkomaalaisen poistuttua oven takaa oli sisällä piileskellyt thaimaalaisnainen tullut nopeasti ulos ja paennut liukkaasti paikalta moottoripyörällä. Naista ei ole seudulla sen koomin näkynyt.

Poliisista kerrotaan yhtiön osakkaiden olevan kolme thaimaalaista ja yksi ulkomaalainen. Kaikkien nimet ovat tiedossa ja nyt heitä haetaan kuulusteltaviksi.

– Elleivät he tule vapaaehtoisesti, haetaan heidät kuulusteltaviksi ja mikäli heitä ei haettaessa tavata, on seuraava vaihe pidätysmääräyksen antaminen, poliisipäällikkö Sarawut Chooprasit selvitti tutkinnan jatkumista.

Poliisit selvittämässä Phuket Expressin toimittajalle tutkinnan jatkotoimenpiteitä.

 

Vachira Phuket Hospital ilmoitti keskiviikkona 29.6. jakavansa ilmaisia lääkkeitä ihmisille, jotka ovat antaneet positiivisen pikatestinäytteen.

Ilmeisesti näillä rokotteilla ja lääkkeilläkin on joku “parasta ennen” -päivämääränsä, koska aina silloin tällöin joku sairaala ilmoittaa rokottavansa ilmaiseksi tai jakavansa ilmaisia lääkkeitä.

Vachiran sairaalasta kerrotaan ilmaisjakelun johtuvan siitä, että koronatartuntojen määrä saarella jatkaa nousuaan. Yksin eilen 29.6. Phuketilla raportoitiin “virallisten” tartuntojen lisäksi 426 pikatesteissä havaittua tartuntaa.

Viimeksi taisivat jaella jotain ilmaista täällä Bangkok Hospital Chalongissa.

Lääkejakelu tapahtuu sairaalaa vastapäätä sijaitsevalla ARI -klinikalla, jonka tunnistaa valkoisesta markiisista ulko-oven yläpuolella. Lääkkeitä saadakseen tulee kävijöiden ensin täyttää tällainen nettilomake.

 

Patongin poliisipäällikkö Sujin Nilabadee kutsui tiistaina 28.6. kaupungin kaikki mopotaksien kuljettajat muistuttaakseen näitä taksilupiensa ehdoista.

Tapaaminen toteutui tänään keskiviikkona 29.6. ja sen tarkoituksena oli kutsun mukaan “kehittää Phuketin imagoa ja toimia hyvinä isäntinä” saarella vieraileville turisteille. “Viime aikaiset tapahtumat” ja vuoden 2028 Expo mainittiin myös kutsun perusteissa.

Tapaamisen aluksi päällikkö Sujin aloitti aivan perusasioista muistuttaen kaikkia paikallaolijoita siitä, että mopotaksina toimiminen niin Patongissa kuin muuallakin Thaimaassa on luvanvaraista toimintaa. Sen jälkeen alettiin käydä läpi lupaehtoja, joihin kuuluu mm. ystävällisyys ja auttavaisuus asiakkaita kohtaan. Erityisesti korostettiin sitä, ettei mopotaksinkuljettajien tule missään nimessä riidellä keskenään tai hakata toisiaan asiakkaiden läsnäollessa. Tällä viitattiin Patong Beach Roadin yöllisiin tapahtumiin 18.6.

“Turpiin vaan niin, että roikaa”. Mopotaksimiehet hyökkäsivät joukolla yksinäisen kyytiä tarjoavan kimppuun 18.6.

Myös mopotaksien pukeutumiseen kiinnitettiin huomiota sekä siihen, että mopotaksiasemien vastuuhenkilöiden tulee pitää tarkkaa kirjaa kulloinkin työvuorossa olevista kuljettajista.

– Asemien ei myöskään tule missään oloissa haitata muuta liikennettä tai estää esimerkiksi jalkakäytäville pysäköimällä jalankulkijoiden pääsemistä taksiasemien ohitse, korosti mopotaksinkuljettajille sääntöjä kerrannut ylitarkastaja Phum Semworanon.

Tapaamisen lopuksi kaikille kuljettajille tähdennettiin poliisin tulevan jatkossa valvomaan entistä tarkemmin kaikkien lupaehtojen noudattamista ja että lupaehtojen rikkomisesta voi seurata sakkojen lisäksi jopa taksiluvan menettäminen.

 

Jo yli 60 Phuketissa elelevää ulkomaalaista on ilmoittanut tulleensa huijatuksi viisumiasioissaan, kun palvelutoimisto on kyllä perinyt heiltä maksut, mutta jättänyt viisumit uusimatta.

– Jotkut näistä asiansa säntillisesti hoitaneista ulkomaalaisista ovat odotelleet viisumejaan jo kolmen kuukauden ajan, kertoo Chalongissa toimivan Chanti’s Lodgen omistava Kim Shanti. Hän on toiminut monen ulkomaalaisen avustajana näiden huomattua tulleensa huijatuiksi.

Nyt nämä ulkomaalaiset ovat rouva Shantin johdolla ottaneet yhteyttä Phuketin poliisiin.

– Viisumiensa voimassaolon rauettua ovat jotkut ulkomaalaiset olleet erittäin haluttomia olemaan yhteydessä viranomaisiin, Kim kertoo.

Harva tietää, että pelkkä ilmoituksen jättäminen poliisiasemalle ei välttämättä johda mihinkään.

Hän on itse asunut ja harjoittanut yritystoimintaa Phuketissa jo kymmenien vuosien ajan ja kertoo tuntemiensa ulkomaalaisten viisumitilanteesta yleisellä tasolla sen, että he ovat alunperin joutuneet jäämään Phuketiin koronavirussyistä ja onnettomuudekseen kääntyneet sittemmin saman viisumitoimiston puoleen hakeakseen pidennystä voimassa olleille viisumeilleen. Nyt heidän tilanteensa on sellainen, että viisumit ovat menneet pitkäksi ja moni on jopa ilman passiaan viisumitoimiston otettua sen haltuunsa.

Kim Shantin toiminta on ollut oleellisen tärkeää huijattujen ulkomaalaisten asian eteenpäin viemisessä.

– Monet poliisille viisumitoimistosta ilmoittaneet eivät ole ymmärtäneet ilmoituksen johtavan ainoastaan siihen, että poliisiasemalla kirjataan heidän ilmoituksensa ylös eikä sitten mitään muuta, rouva Kim sanoo.

Niinpä minkäänlaista virallista valitusta tai tutkintapyyntöä viisumitoimiston edesottamuksista ei oltu vielä tehty hänen puuttuessaan asiaan. Nyt on ulkomaalaisten asioiden epävirallinen hoitaja kääntynyt median puoleen, koska poliisi ei hänen mielestään ole reagoinut tarpeeksi nopeasti nyt jo vahvistettuun tutkintapyyntöön.

Phuket Immigration Help Center – siellä aina ystävä.

Poliisista kerrotaan asioiden olevan “työn alla” ja nyt poliisi pyytääkin kaikkia viisumiasioissa itsensä huijatuksi kokevia ottamaan yhteyttä Phuket Immigration Help Centerin numeroihin 08 6407 7763 tai lankalinjalle 076 221 905, ext. 10.  Ota esille seuraavat dokumentit ennen yhteydenottoa Help Centeriin:

  • passi tai passikopio
  • kaikki mahdolliset todisteet aiemmasta kanssakäymisestäsi viisumitoimiston kanssa
  • kopiot mahdollisesti tekemästäsi ilmoituksesta poliisille tms. toimenpiteistä joihin olet jo ryhtynyt (mikäli niitä on)
  • muu mahdollinen asiaan liittyvä materiaali

Heinäkuussa aletaan siirtää sähkö- ja telekommunikaatiokaapeleita pylväiden päistä maan alle 600 metrin matkalta aivan Phuket Townin keskustassa Phuket Roadilla.

Töiden budjetti on kaupunginjohtaja Saroj Angkanapilasin mukaan lähes 60 miljoonaa bahtia (n. 1,65 meur). Kokonaissummasta Phuketin Provincial Electricity Authority (PEA) vastaa noin 50 miljoonan bahtin osuudesta ja kaupungin kaduista, jalkakäytävistä ja katuvarsien valaistuksesta vastaavan kaupungin osuus on noin 10 miljoonaa bahtia.

– Urakoitsija on jo valittu ja myös projektiin liittyvät telekommunikaatioalan yritykset ovat valmiita tulevaan, kaupunginjohtaja kertoi.

Projektin aikataulusta sen verran, että sen on arveltu kestävän noin 300 päivää tämän vuoden heinäkuusta ensi vuoden huhtikuuhun.

Onhan se kieltämättä paremman näköistä, kun tuon ikkunarivin edessä ei kulje näkymät pimentävää sähkökaapelirykelmää.

Näitä ilmajohtoja on Phuketissa siirrelty maan alle vaiheittain jo kohta 10 vuoden ajan ja tuloksia ovat järjestään kehuneet niin paikalliset asukkaat kuin turistitkin.

– Niiden kaapelihässäköiden siirtäminen pois näkyviltä tekee sähkönjakelusta turvallisempaa ja saa kulmakunnan näyttämään paremmalta ihmisten silmissä, kaupunginjohtaja Saroj kommentoi.

Koronavirustartuntojen määrä Phuketin saarella on kuluneen viikon ajan ollut hienoisessa kasvussa.

Tuoreimmat luvut ovat keskiviikolta 22.6, jolloin saarella raportoitiin 26 tartuntaa RT-PCR testeissä ja niitä “epävirallisia”, joita virallisissa tilastoissa ei jostain syystä enää lasketa, vielä 294 tartuntaa. Välillä päivittäiset tartunnat kävivät jo yksinumeroisissa luvuissa, mutta nyt mennään koko ajan väärään suuntaan.

Tartuntapiikki näyttää nyt olevan Phuketin kaupungissa, jossa löydettiin keskiviikkona 285 tartuntaa. Kathussa niitä oli yhdeksän.

– Tartuntamäärät ovat kasvaneet tasaisesti kuuden viime päivän aikana, kertoi provinssin terveystointa johtava tohtori Koosak Kookiatkul.

Maskien käytön jatkamista suositellaan Phuketissa. Mannekiinina varakuvernööri Anupap Rodkwan.

Tarkemmin sanottuna viime lauantaina oli 277 tartuntaa, sunnuntaina 291, maanantaina 180, tiistaina 293 ja keskiviikkona 320. Koronavirustartuntoja varten varatuista sairaaloiden vuodepaikoista yli puolet, 56 %, on taas vaihteeksi käytössä, kun vielä pari viikkoa sitten sairaaloissa näytti koronaviruksen osalta aika tyhjältä.

Phuketissa suositellaan tehosterokotteiden ottamista ja maskien käytön jatkamista, vaikka maskipakko ulkotiloista poistuukin 1.7. alkaen.

Kaikkien niiden uusien kaapeliasennuksien taustalla on kaikessa hiljaisuudessa saatu valmiiksi se asema, josta sähkö niihin kaapeleihin lähtee.

Avajaisiin saapunut Electricity Generating Authority of Thailandin (EGAT) pääjohtaja Boonyanit Wongrakmit avasi virallisesti uuden 500kV -muuntoaseman Kow Kaewissa, jonne sähkö toimitetaan Surat Thanista. Avauspuheessaan johtaja Boonyanit kertoi sähkön siirtoketjun lähtevän Bang Saphan 2 -korkeajänniteasemalta Prachuap Khiri Khanin provinssissa, josta se matkaa Surat Thanin High Voltage Power Station 2:lle.

– Nyt käyttöön otettava 500kV:n voimalinja Surat Thanista tähän uuteen Phuket High Voltage Substation 3:en on kaikkiaan 504 km pitkä. Se on etelän ensimmäinen 500kV -voimalinja ja pituudeltaan Thaimaan pisin. Sen ansiosta Phuketiin voidaan toimittaa sähköä yli kaksi kertaa enemmän kuin ennen, mikä varmasti riittää saaren tarpeisiin ainakin joksikin aikaa, Boonyanit totesi.

Puheensa loppuosassa johtaja mainitsi vielä Phuketin olevan Thaimaan eteläisten alueiden toiseksi suurin sähkönkäyttäjä ja että sähkön kulutus Phuketissa on viime aikoina kasvanut 7-10 % vuosivauhtia.

Nyt voidaan todella sanoa ilmassa olleen sähköä, kun uutta laitosta avattiin.

Patongin poliisi tutkii tappelua, jossa tapauksesta internetissä levinneen videon mukaan useampi mopotaksinkuljettaja näyttää hakkaavan yhtä ihmistä.

Tutkimukset käynnistettiin lähinnä siksi, että moisenlaiset netissä leviävät videot eivät tee ainakaan hyvää Phuketin maineelle perheellisten matkakohteena. Tässä tapauksessa mopotaksimiesten kunniaksi on sanottava, että ainakin osa heistä kävi itse Patongin poliisiasemalla ilmoittautumassa ja kertomassa, mistä tappelussa oli ollut kyse.

Tapahtumat saivat alkunsa klo 00.45 viime lauantaina 18.6. aamuyöllä Patongin Thaweewong Roadilla aivan Patong Immigrationin toimipisteen edessä ja vain 200 metrin päässä Bangla Roadin poliisiasemalta. Tapaus taltioitui ohi ajavan auton kojelautakameran muistikortille, josta jatkoi matkansa internetissä toimiville sosiaalisen median kanaville.

“Turpiin vaan niin, että roikaa”. Mopotaksimiehet hyökkäsivät joukolla yksinäisen kyytiä tarjoavan kimppuun.

39 sekunnin mittaisella videopätkällä näkyy, kuinka ryhmä miehiä pieksää yhtä ihmistä keskellä öistä katua. Osalla miehistä on selvästi päällään Patongin alueen mopotaksien “virkapuku” eli sininen liivi. Tappelun lopputulosta ei videolla näy.

Patongin poliisille ilmoittautuneiden mopotaksimiesten mukaan kyseessä oli välienselvittely Patongin mopotaksien ja jonkun ulkopuolisen välillä, joki oli ottamassa alueelta matkustajaa kyytiin “heidän jononsa ohi”. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, oliko kyseessä jonkun toisen alueen mopotaksin kuljettaja vai kenties joku sellainen, joka oli hakemassa ystäväänsä kotiin/hotellille. Sekään ei vielä ole selvinnyt, oliko hakattu thaimaalainen vai kenties ulkomaalainen.

Kukaan ei toistaiseksi ole tehnyt poliisille ilmoitusta hakatuksi tulemisestaan eikä Patongin poliisi kommentoi tapausta millään tavalla.

Päivänvalossa sen näkee selvästi, että tapahtumapaikka sijaitsee aivan Immigrationin toimipisteen edessä.

Mutta mikäli kyseessä oli joku ulkomaalainen ystäväänsä kyytiin ottamassa ollut mopoileva turisti, niin jo on aikoihin eletty, mikäli tästä syystä joutuu Phuketissa mopotaksikuskien pahoinpitelemäksi.

Provincial Electricity Authority (PEA) ilmoittaa asentavansa niitä korkeajännitekaapeleitaan tiistaina Kathussa ja Koh Kaewilla sillä seurauksella, että sähkökatkoksia alueilla esiintyy klo 9-16.30.

Kuten oheisesta kuvasta näkyy, esiintyy katkoksia sangen kapealla kaistaleella tien nro 3030 molemmin puolin. Koulu nro 1, Phuket Mining Museum ja ravintola Coffee in Farm lienevät tunnetuimmat alueen katkoksista kärsivistä paikoista. Katkoksia esiintyy myös Loch Palmin golf -kentän alueella sekä asuinalueista Golf Land View Villagessa, Garden Villa Villagessa, Ban Suan Lock Palmissa ja Ban Na Ko‘ssa.

Mahdollisiin tiedusteluihin vastataan PEAn numerossa 1129 sekä paikallisnumerossa 076 354 379.

Tietojemme mukaan näillä katkosalueilla asuu jokunen suomalainenkin, joten ladatkaahan ne puhelimet ja läppärit nyt etukäteen.
%d bloggers like this: