Oi tätä tapain turmelusta ja niin muuttuu maailma, Eskoseni.
Tähän on tultu Pattayalla, voisi joku todeta saadessaan tiedon Englannin vuosina 2007-2012 Jomtienin osoitteessa Soi 5 toimineen konsulaatin muuttumisesta taas yhdeksi kannabiskahvilaksi. Siinä se kököttää Jomtienin kakkoskadulta kohti Immigrationia tultaessa kadun vasemmalla puolella.
Konsulaatin avaaminen tuli sen ensimmäisen Thaimaa -buumin aikana todelliseen tarpeeseen, kun brittejä alkoi siunaantua Pattayalle melkein yhtä sankoin joukoin kuin venäläisiä Phuketille viime syksynä. Britit saivat Immigrationin toimipisteen vieressä sijainneesta konsulaatistaan kätevästi Immigrationin tarvitsemia todistuksia ja virallistamisia puhumattakaan konsulaatin tarvittaessa toimittamasta kriisiavusta. Tätä paikkaa käytettiin esimerkkinä silloin, kun Thaimaan Suomalainen joskus vuonna 2008 kävi ensimmäisen kerran kysymässä silloiselta suurlähettiläs Lars Backströmiltä, josko Pattayalle olisi mahdollista saada Suomen konsulaatti.
Onhan se varmaan mukavampi asioida Immigrationissa, jos käy tätä kautta, mutta…
Tänä päivänä samaa paikkaa tuskin käytettäisiin minkäänlaisena referenssinä suurlähetystön kanssa asioitaessa.
Konsulaattipäiviensä jälkeen samainen liikehuoneisto on toiminut mm. rahanvaihtopisteenä, toimistotilana ja kahvilana ennen nykyistä “pilvipalveluihin” keskittyvää toimintaa.
Poliisi ei ole antanut julkisuuteen juurikaan tietoja pitkän rikosrekisterin omaavan Wattana Srikhaneyn, alias Tum Chonburin (pikkukuva) etsinnöistä yleistä paniikkia välttääkseen.
Etsintöjä johtanut poliisikenraalimajuri Teeradej Thumsutee kertoi Wattanaa epäiltävän useista raiskauksista. Hän on etsiskellyt uusia uhreja ryöstettäviksi ja raiskattaviksi puhelimeen asennettavan Omi -sovelluksen avulla. Omi on miljoonien ihmisten kaikkialla maailmassa käyttävä deittisovellus.
Wattana on useimmiten ensin raiskannut uhrinsa ja kadonnut sen jälkeen paikalta vieden mukanaan tämän rahat, kultakorut, matkapuhelimen ja muut arvoesineet, mutta onpa hänen jäljiltään jäänyt ainakin yksi ilmoituksen tehnyt raiskauksen uhri, jonka Wattana oli jättänyt riisipellon laidalle niine hyvineen täysin alastomana makaamaan. Rikoksia mies on tehtaillut tammikuussa vuonna 2009 Phanat Nikhomin alueella Chonburissa tekemästään ensimmäisestä raiskauksesta lähtien.
Wattanan kuva deittisovelluksessa.
Muista rikoksista mainittakoon ryöstöt, varkaudet ja huumeet. Ensimmäinen varkaustuomio tuli helmikuussa 2009 Phanat Nikhomissa tehdystä varkaudesta. Huumetuomioita alkoi tulla vasta niinkin myöhään kuin kesäkuusta 2017. Saman vuoden aikana Wattana laajensi toimintaansa naapuriprovinssien puolelle. Jo heinäkuulle on päivätty toinen huumetuomio Pathum Thanin provinssissa.
Tämän vuoden huhtikuussa raiskaaja löysi uuden uhrin Bangkokista Lat Krabangin alueelta ja toukokuussa Ko Chanin alueella Chonburissa tehty raiskaus johti viimein pidätykseen. Poliisikenraali Teeradej’n mukaan miehen menestys rikollisessa toiminnassaan on perustunut hyvin pitkälti hänen nettiprofiiliinsa, josta välittyy vaikutelma “todella mukavasta” miehestä.
Jokaista uhriaan hän ehti tapailla aikansa ennen kuin tapaamisten perimmäinen motiivi tuli ilmi.
Jälleen yksi valmistumisaikataulu annettu kaupungintalolta.
On suorastaan surkuhupaisaa, että vielä tänäkin päivänä katutöiden aikataulujen pettämisen syyksi tarjotaan koronapandemiaa, mutta niin vain nytkin tehtiin, kun apulaiskaupunginjohtaja Manote Nongyai (pikkukuva) ilmoitti pahasti viivästyneiden kakkoskadun viemäröintitöiden tulevan lopultakin valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Sitten loppuvat Manoten mukaan niin liikenneruuhkat kuin tulvatkin kakkoskadulla.
Uusien viemäriputkien myötä on asennettu pumppuja, jotka jatkossa tulevat pumppaamaan aiemmin kakkoskadulle ja rantakadulle kerääntyneen tulvaveden Etelä-Pattayalla sijaitsevaan kanaaliin. Vaikka kakkoskatu ei apulaiskaupunginjohtajan mukaan vielä tulekaan “täysin valmiiksi”, on liikenteen sujuminen pyritty takaamaan jatkossa.
Tällainen kakkoskatu oli koko viime talven ajan. Ja sitä edellisen. Töiden viivästyminen johtuu kuulemma koronapandemiasta.
– Joitain pysäköintijärjestelyjä, kadun levennyksiä ja viemäröinnin viimeistelytöitä tulee vielä tehtäväksi, mutta ne pyritään tekemään niin, että niistä koituu liikenteelle haittaa mahdollisimman vähän, hän sanoi.
– Rankkasateiden jälkeisten tulvatilanteiden helpottuminen ja liikenteen parempi sujuminen keskustan alueella tulevat jatkossa ratkaisevasti helpottamaan niin kaupungin asukkaiden kuin turistienkin elämää Pattayalla, Manote totesi.
Nyt kaupungintalolla puhutaan jo kaikkiaan neljästä monorail -linjasta.
Monorail -suunnitelman kerrotaan lähtevän liikkeelle julkisuudessa jo aiemmin esitellystä Green Line -nimellä toteutettavasta yksiraiteisesta junaradasta, joka kulkee 9,9 kilometriä pitkää linjaa Bali Hain laiturialueen ja lähivuosina toteutuvan luotijuna-aseman väliä. Pattayan apulaiskaupunginjohtaja Manote Nongyai esitteli hanketta lakisääteisessä julkisen rakennushankkeen neljännessä kuulemisessa tiistaina 27.6. Paikalla Pattaya Redemptorist Technological College for People with Disabilities -opistolla järjestetyssä kuulemisessa oli ratahanketta toteuttavien yritysten, julkishallinnon sekä paikallisten asukkaiden edustajia.
Yli 80 % paikallaolijoista oli samaa mieltä siitä, että suunniteltu Bangkokin SkyTrain -tyyppinen ratkaisu on paras mahdollinen Pattayan koko ajan paheneviin liikenneongelmiin. Suunnitelmaa esitellyt projektijohtaja Pongtavee Lertpanyavit esitteli kuulemisen aikana myös Green Linen jatkoksi suunnitellut Yellow-, Purple ja Red Linen, vaikka kuuleminen koski ainoastaan Green Linea.
Tämmöistä reittikarttaa medialle on jo joidenkin vuosien ajan esitelty.
Kokonaisuudessa Green Linen tehtävänä on tarjota luotijunalla Bangkokin lentokentiltä sekä U-Tapaolta Pattayalle tuleville helppo yhteys luotijunan asemalta kaupungin keskustaan. Sen on määrä valmistua viimeistään vuoden 2026 loppuun mennessä, joten maallikko sanoisi, että kiirettä alkaa pitää, vaikka emmehän me näistä luotijuna- ja sky train -asioista mitään ymmärrä. Ainoastaan se on historiasta opittu, että joka ainoa rautatieprojekti toteutuu Thaimaassa aina alkuperäisestä aikataulustaan myöhässä.
Samaan aikaa Green Linen kanssa on määrä jossain vaiheessa aloittaa Yellow Linen toteuttaminen. Se tulee kuljettamaan matkustajia Chon Burin kaupungin ja Sattahipin välillä. Eräänlainen työmatkajuna Eastern Economic Corridor -alueella työskenteleville.
Projektin kakkosvaiheen varsinaisten toteutusten vuodet asettuvat vuosien 2027 ja 2031 välille. Sen oleellisin osa on Purple Line, joka kulkee Nong Pruen kunnan ja Pattayan koulu nro 8:n väliä. Kolmannessa vaiheessa tulee toteutettavaksi vielä Red Line vuosien 2032-2036 välillä. Sen on tarkoitus kuljettaa matkustajia Eastern National Sports Training Centreltä Soi Chaiyaphruek 2:lta Pattayan kakkoskadun, rantakadun, Naklua Roadin ja Pattaya Nuan yhdistävälle delfiiniliikenneympyrälle.
Puhuivat siitä Chaiyapruekin urheilukeskuksesta ikään kuin valmiina kokonaisuutena, vaikka viimeksi paikan päällä käydessämme siellä syyskuussa näytti vielä tältä. On tuommoiselta keskeneräiseltä stadionilta vielä matkaa valmiiseen urheilu- ja harjoituskeskukseen, sanoo lahtelainen, joka sentään NIISTÄ asioista jotain ymmärtää.
Sitä on jo aiemmin jossain yhteydessä tullut todettua, että niin vanhaksi kun eläisi, että pääsisi vielä sillä luotijunalla ja tällä monoraililla matkustamaan linjan päästä päähän, niin sitten voisi jo rauhassa kuolla pois.
Perjantaina 30.6. alkava kesän suuri urheilutapahtuma jatkuu aina sunnuntaille 9.7. saakka.
Pitkin Pattayan rantoja järjestettävissä urheilulajeissa on mistä valita, vai mitä sanot tästä:
Rantajalkapalloa pelataan kahdessa ainoastaan miehille tarkoitetussa sarjassa. On ns. ammattilaissarja ja harrastajasarja. Pelejä pelataan koko tapahtuman ajan.
Rantalentopalloa pelataan miesten ja naisten sarjoissa. Näitä pelejä voi käydä katsastamassa 30.6.-3.7.
Rantatennistä varten on jo viisi eri sarjaa. Miesten ja naisten sarjojen lisäksi on sekanelinpeli nuorten U-14 ja U-18 sarjoissa sekä pattayalaisena erikoisuutena muunsukupuolisten sekanelinpeli. Tennisotteluita pelataan 7.-9.7.
Lisäksi pelataan vielä näyttävää Sepak Takrawia, joka on eräänlaista jalkalentopalloa ja sopii erinomaisesti rannalla harrastettavaksi. Oheinen kuva selvittänee asiaa parhaiten. Sarjat ovat miehille ja naisille sekä nuorille sekanelinpelit sarjoissa U-14 ja U-19. Ottelupäivät ovat 7.-9.7.
Tätä kaikkialla Kaakkois-Aasiassa pelattavaa peliä voi harrastaa rannalla, nurmella, hallissa ja missä tahansa, mistä vain löytyy tasainen alusta ja verkolle paikka.
Kaikkiin otteluihin on vapaa pääsy. Turnauksen tarkoituksena on promota Pattayaa tapahtumapaikkana ja urheilulomakohteena.
Thepprasit Roadin asukkaat ovat eläneet katu- ja viemäritöiden keskellä jo vuosien ajan.
Ongelmana näissä korjaustöissä on se, että kukaan ei tunnu osaavan sanoa, koska ne saadaan päätökseensä. Erilaisia päivämääriä on vuosien varrella annettu, mutta koko ajan se katu vaan pysyy auki ja jatkuvasti kesken olevat katutyöt haittaavat paitsi liikennettä, myös kadun varrella toimivien yritysten liiketoimintaa.
Viimeinen pisara oli tieto keskelle katua rakennettavista 90 cm leveistä jalankulkijoiden suojakorokkeista. “Älkää jaksako enää”, kuuluu asukkaiden viesti kaupungintalolle.
Thepprasitin ja sen välittömän ympäristön keskeneräisistä projekteista sekä niiden työaikataulujen viivästyksistä voisi kirjoittaa kirjan, mutta luetellaan nyt ne työt, mitkä siellä tällä hetkellä ovat kesken:
Thepprasit Roadin katutöissä on se hyvä puoli, että voidaan käyttää esimerkiksi tätä toukokuussa 2022 otettua kuvaa, koska töiden edistyminen on niin hidasta.
Viemäriputkityöt. Uusia entistä suurempia viemäriputkia on asennettu Thepprasitin kummallekin puolelle jo pitkään. Töiden oli määrä valmistua syksyllä 2022. Viimeksi ilmoitettu päivämäärä oli toukokuuhun 2023 mennessä.
Kaapelityöt. Töiden tarkoituksena on tehdä tilaa maan alle tulevaisuudessa asetettaville kaapeleille. Niiden ansiosta kadun kaivamisen tarve vähenee “tulevaisuudessa”.
Liikennemerkkien ja katuvalojen asennustyöt. Näiden tarkoituksena on liikenneturvallisuuden parantaminen Thepprasit Roadilla.
90 cm leveiden turvakorokkeiden rakentaminen keskelle katua jalankulkijoiden turvallisuuden takaamiseksi. Tähän liittyen jalkakäytävien kaventaminen 50 cm kummallakin puolella katua sen alkuperäisen leveyden säilyttämiseksi.
Nyt asukkaille uskotellaan kaiken tämän lopultakin tulevan valmiiksi syyskuuhun 2023 mennessä. Tyhjiä lupauksia ja katutöitä kurkkuaan myöten täynnä oleva joukko kadun asukkaita ja yrittäjiä kokoontui viime sunnuntaina kaupungintalolle ilmoittaakseen mielipiteensa sekä jalankulkijoiden turvakorokkeista että kaikesta muustakin Thepprasit Roadin katutöistä aina niiden laadusta alkaen.
Thepprasit Roadin tätä päivää: väliaikaisia kojuja kadun varrella, oransseja “betoniporsaita” keskellä katua ja kauempana tuulisina päivinä kadulla kulkijoita iloisesti pölyttäviä hiekkakasoja. Nuo sähköjohdot pitäisi jossain vaiheessa siirtää maan alle ja kadun keskelle rakentaa pysyvät turvakorokkeet.
Kaupungintalolta luvattiin “arvioida asioita” uudelleen. Kaupungintalon urakkasopimuksista perillä olevat lähteet tietävät kertoa, että minkäänlaisista sopimussakoista on kaupungille urakoita tekevien yrittäjien kanssa turha edes yrittää sopia, koska se käytännössä tulisi tarkoittamaan sitä, että urakoitsijat katoavat kuin tuhka tuleen ja jättävät työt kesken, mikäli on olemassa vaara jonkin urakkasopimussakon realisoitumisesta töiden viivästymisen myötä.
Moottoripyörien ja mopojen kasvavat määrät sekä niihin liittyvät liikenneonnettomuudet ovat aiheuttamassa uusia liikennejärjestelyjä Pattayalla.
Niitä vihreitä ainoastaan moottoripyörille ja mopoille tarkoitettuja ruutuja on jo alettu maalata Pattayan kaduille liikennevaloristeyksiin. Semmoiset 30 “katutaideteosta” on jo valmiina. Kaikkiaan niitä tulee noin 80.
Nyt käyttöön tuleva ja jo ensi turistikaudella kaikkialla nähtävissä oleva käytäntö on kopioitu Yhdysvalloista ja Brittein saarilta. Ajatuksena on, että kun kaikki autoja kevyempi liikenne otetaan jo liikennesuunnittelussa paremmin huomioon, voidaan niihin liittyviä onnettomuuksia vähentää. Pattayallakin yli 70 % liikenneonnettomuuksista on sellaisia, joissa ainakin toisena osapuolena on kaksipyöräinen kulkuneuvo.
Tämmöisiä vihreitä ruutuja voidaan sitten ensi talvena Pattayan katukuvassa ihastella.
Käytännössä uudet vihreät ruudut toimivat niin, että liikennevaloihin tulevat autot pysähtyvät ennen moottoripyörille varattuja vihreitä ruutuja jättäen näin tilaa valoihin tuleville kaksipyöräisille, jotka liikennevaloista nopeammin lähtevinä sijoittuvat odottelemaan liikennevalojen vaihtumista autojonojen eteen. Järjestelyn ansiosta autoilijat näkevät liikennevaloissa odottelevat kaksipyöräiset entistä paremmin, minkä myös sanotaan vähentävän onnettomuuksia.
Eritoten kaupungin suosituimpien turistikohteiden, kuten Walking Streetin alueella asuvat pattayalaiset ovat kurkkuaan myöten täynnä jostain Vietnamista tulevia kerjäläisiä ja kaupustelijoita, joilla saattaa toisinaan olla sylilapsiakin mukanaan Pattayan yössä.
He työntävät väkisin kukkiaan tai karamellejään turistien käsiin ja alkavat sen jälkeen vaatia heiltä rahaa. Pahinta näissä laittomissa kerjäläisissä ja katukaupustelijoissa on se, että he eivät välttämättä päästä irti turistin kädestä, vaikka tämä kuinka sanoisi pärjäävänsä vallan hyvin ilman heidän tarjoamiaan tavaroita.
Pattayan vakituiset asukkaat sanovatkin, että kaupungintalon tulisi puuttua tähän ilmiöön mitä pikimmin. Muuten on olemassa vaara, että Pattaya saa samanlaisen maineen kuin Vietnamin Ho Chi Minh City, jossa turisti ei pääse mihinkään ilman, että joku tai jotkut koittavat jollain tavalla hyötyä hänestä. Laitamme tuohon alle linkin omista kokemuksistamme juuri Ho Chi Minh Cityssä viime helmikuulta. On todella valitettavaa, mikäli Pattaya saa samanlaisen maineen.
Vietnamilaisten ja toki muunmaalaistenkin suosimilla “toimialueilla” asuvien ihmisten mukaan kerjäläisten ja kaupustelijoiden toiminta on samaan tapaan organisoitua kuin Suomessa toimivien romanialaiskerjäläistenkin. Erityisesti paikallisia asukkaita huolettavat näiden ihmisten mukanaan kuljettamat lapset. Kuinka hyvin heistä huolehditaan ja millainen aikuinen kasvaa lapsesta, joka suurin piirtein äidinmaidosta oppii parhaan rahanansaitsemistavan olevan yötä myöten kaduilla notkumisen ja ulkomaalaisten turistien häiritsemisen?
Eivätkä nämä ihmiset välttämättä edes pysy kadulla. Usein he tunkeutuvat täysin häikäilemättömästi toisten omistamiin liiketiloihin, kauppoihin, baareihin ja jopa ruokaravintoloihin myymään kukkiaan ja muuta sälää. Yhtenä kaikkein törkeimmistä tapauksista muistetaan viime toukokuussa Soi 6:lta karkoitettu vietnamilainen “lohikäärmemies”, joka sumeilematta tunkeutui baariin kuin baariin päristelemään rumpuaan ja kerjäämään rahaa baarin asiakkailta.
Pattayalaiset kysyvätkin, mitä järkeä on kaupungintalon rahastaa katutaiteilijoilta ja -muusikoilta erilaisia lupia, kun samaan aikaan Vietnamista ja Kamputseasta tulleet “katutaiteilijat” saavat niin turistien kuin paikallisten luvallisten yrittäjienkin harmiksi mellastaa miten mielivät. Eikö tälle asialle tosiaan voida tehdä mitään?
Thaimaalaiset tunnistavat vietnamilaiset helposti heidän käyttämästään kielestä. Ulkomaalainen luulee Pattayan olevan täynnä thaimaalaisia kerjäläisiä.
Chonburin poliisin päällikkö, poliisikenraalimajuri Khamphon Leelaprapaporn (pikkukuva) on yhdessä yhdeksän muun poliisin kanssa asetettu syytteeseen kiristyksestä.
– Kiristys on kohdistunut nettiuhkapelejä pelaaviin henkilöihin, vahvisti valtakunnan poliisin kakkosmiehiin lukeutuva poliisikenraali Surachate Hakparn.
Jutun tutkimukset ovat kestäneet jo jonkun aikaa. Ne saivat alkunsa uhkapelaamisesta epäiltyjen ilmoitettua Khu Khotin poliisille heihin kohdistuvasta kiristyksestä, jonka yhteisarvoksi laskettiin 140 miljoonaa bahtia (n. 3,75 meur). Juttu tuli julkisuuteen tutkijoiden nostettua syytteet kahdeksaa poliisia vastaan, päällikkö Khamphon mukaanlukien, virkavirheistä, lahjusten pyytämisestä tai vastaanottamisesta sekä kiristyksestä.
Surachate Hakparn
Poliisikenraali Surachaten mukaan yli puolet nyt syytteessä olevista 10:stä poliisista on jo tunnustanut kaikki syytekohdat oikeiksi, mutta kaksi poliisin kyberrikollisuusyksikössä työskentelevää poliisia on kiistänyt kaikki syytteet. He väittävät tulleensa sotketuksi juttuun väärän ilmiannon perusteella ja olleensa täysin tietämättömiä koko kiristyskuviosta.
Syytettyjen joukossa on myös kolme siviilihenkilöä, joista kahden tiedetään paenneen ulkomaille ja kolmannen olinpaikka on tuntematon. Toinen ulkomaille paenneista, Veera “Boy” Nasap on jo ilmoittanut aikeistaan antautua häntä etsiville poliiseille, mutta antautumisaikaa ja -paikkaa ei vielä ole ilmoitettu. Poliisin rahanpesua tutkiva AMLO (Anti-Money Laundering Office) tutkii par’aikaa Veeran rahaliikennettä ja on jäädyttämässä hänen Thaimaassa jäädytettävissä olevia varojaan, yhteisarvoltaan noin miljoona bahtia (n. 27.000 €).
Pattayan poliisi on antanut julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan tapahtumapaikalla Walking Streetillä olevien turvakameroiden kuvista näkyy selvästi, että go go -baarin turvamiehistä kukaan ei hyökännyt maksamatta baarista poistuneen venäläismiehen kimppuun.
Venäläisturistin ja turvamiesten välisen kovaäänisen riidan aikana kaksi tuntematonta ulkopuolista oli hyökännyt venäläisen päälle ja turvamiehet olivat ainoastaan yrittäneet rauhoitella tilannetta. Yhden turvakameran tallentamalla videolla näkyy selvästi isokokoinen mustaan t-paitaan pukeutunut ulkomaalainen mies, joka on ensimmäisenä lyömässä maksamatta lähtöä yrittänyttä venäläistä Oleg Rusovsiannikovia. Tämän jälkeen ensimmäisenä lyöneen seurassa ollut ulkomaalaismies jatkaa venäläisen mukilointia.
Tilannetta selviteltäessä on käynyt ilmeiseksi, että venäläisen kimppuun käynyt kaksikko olivat hekin olleet asiakkaina samaisessa go go -baarissa ja tienneet venäläisen jättäneen laskunsa maksamatta. Miksi he päättivät puuttua tapahtumien kulkuun, jää todennäköisesti selvittämättä samoin kuin miesten henkilöllisyyskin.
Tämän näköinen sankari lähtee ensin baarista maksamatta ja tekee sen jälkeen rikosilmoituksen.
Kuvissa näkyy sekin, kuinka Oleg peittää kasvonsa käsillään eikä näin ollen nähnyt kunnolla hyökkääjiä, vaan syytti erehdyksessä go go -baarin henkilökuntaa tapahtuneesta. Ja kaikki tämä vain 1.975 bahtin (n. 50 €) tähden.
Sunnuntaiaamu klo 3.30, Walking Street ja maksamatta lähteminen olivat sangen ikävä yhdistelmä venäläiselle Oleg Rusovsiannikoville, 33.
Itse tapahtuma sai alkunsa jo ennen puoli neljää, sillä ilmoitus poliisille tuli tasan klo 3.30 sunnuntaiaamuna. Paikalle tulleet poliisit löysivät go-go -baarin edestä pahasti hakatun venäläisturistin, jonka kasvoista vuoti verta.
Todistajien mukaan venäläinen oli tullut baariin ja nauttinut siellä muutaman drinkin. Aikansa istuskeltuaan hän poistui baarista maksamatta laskuaan.
Venäläismiehen perään lähteneet baarin turvamiehet riitelivät kovaäänisesti miehen kanssa aikansa ja hakkasivat sitten hänet katuun paikalla olleiden todistajien silmien edessä. Varoitukseksi muille samaa temppua yrittäville. Tämän jälkeen turvamiehet liukenivat paikalta kuka mihinkin suuntaan.
Mistä näitä turisteja oikein tulee, jotka ensin jättävät laskunsa maksamatta ja tekevät sen päälle vielä rikosilmoituksen ravintolasta tai baarista? Vastaus on helppo: Venäjältä niitä tulee. 99,99 % tapauksista.
Venäläisturisti vietiin Pattayan poliisiasemalle, jossa hän osoituksena venäläisille tyypillisestä röyhkeydestä teki rikosilmoituksen tapahtuneesta. On se ilmoja pidellyt, sanoisi joku jo tähän. Venäläisissä itsessään kun ei koskaan ole mitään vikaa, vaan he ovat aina omasta mielestään se väärin kohdeltu osapuoli.
Poliisi aikoo turvakameroiden kuvien perusteella selvittää, mitä Walking Streetillä sunnuntainvastaisena yönä oikein tapahtui.
Jostain kumman syystä kukaan ei näistä tapauksista uutisoitaessa ota millään lailla kantaa siihen, että jos kaikkien anniskelupaikkojen lakisääteinen sulkemisaika on klo 2 aamuyöllä, niin miten ylipäätään on mahdollista mitään tällaista tapahtua klo 3:n jälkeen?
Mistähän saataisiin Pattayalle tällaisia järjestyksenvalvojia, jotka selittäisivat venäläisille heidän omalla kielellään, että kyllä pattayalaisissakin paikoissa pitää maksaa syömisistään ja juomisistaan. Ei kuulu matkalipun hintaan.
Pattayan kaupunki järjestää yhdessä 25 muun organisaation kanssa huumeiden vastaisen paraatin Pattayan rantakadulla lauantaina klo 15-22.
Kuinka paraatin avulla torjutaan Pattayalla rehottavaa huumekauppaa tai huumeiden käyttöä, on vielä arvoitus, mutta liikenteen tuo paraati tukkii aivan varmasti koko iltapäivän ja illan ajaksi. Turha yrittää sinne päinkään huomenna.
Kaupungintalolta kerrotaan paraatin olevan osa kansainvälistä International Day Against Drug Abuse -päivää. Paraatiin on osallistumassa vähintään 300 henkilöä ja se lähtee liikkeelle kuningas Rama IX:n Sailing Club Monumentilta. Pattayan Central Mallia kohti pitkin rantakatua marssivan paraatin tarkoituksena on muistuttaa kaupungin asukkaita ja kaupungissa vierailevia turisteja huumeiden mukanaan tuomista ongelmista.
Oudolta tuntuu rantakadun tukkiminen huumeidenvastaisella paraatilla samaan aikaan, kun kaupungissa perustetaan uusia kannabiskahviloita joka ikinen viikko.
Muuta ohjelmaakin on rantakadulle lauantaiksi järjestetty. Erilaisten extreme -lajien edustajat esittelevät omia urheilulajejaan, paikalliset järjestöt omaa toimintaansa ja kun jokaiseen tapahtumaan tuntuu kuuluvan elävä musiikki, niin tällä kertaa paikalliset poikabändit ovat rantakadun maisemissa esittelemässä taitojaan.
Jostain kumman syystä rantakatua ei aiota sulkea tapahtuman ajaksi. Ilmeisesti paraati ja kaikki muu aiotaan viedä läpi jakelu- ja lavataksiliikenteen seassa. Amazing Thailand!
Joo, joo ja jenkit pois Amerikasta, voi joku todeta, mutta tosiasia on, että kaupungintalolla mietitään sinne 13.6. esitellyn ajatuksen toimivuutta.
Uuden Walking City -ajatuksen takana on Redemptorist Foundation -niminen säätiö, joka avustaa liikuntarajoitteisia, sokeita ja kuuroja ihmisiä. Säätiö on erikoistunut auttamaan näitä ihmisryhmiä kaikin tavoin ja harjoittaa heidän keskuudessaan myös koulutustoimintaa. Säätiö perustelee ehdotustaan keskustan katujen nykykunnolla sekä koko ajan pahenevilla ruuhkilla.
Kokonaan autoilua kaupungin keskustassa ei haluta kieltää, mutta ehdotuksen kantava ajatus on muuttaa Pattayan keskusta autoilijakeskeisestä jalankulkijakeskeisempään suuntaan. Ehdotukseen sisältyy ajatus keskustan liikenneolojen kehittämisestä vammaiset kadullaliikkujat paremmin huomioivaksi.
Koko ajatus on aivan uusi ja vasta alustavan pohdinnan asteella, mutta nyt jo on kuulunut ääniä, joiden mukaan keskustan kadut ja etenkin jalkakäytävät ovat suorastaan törkeän huonossa kunnossa eivätkä vuodesta toiseen jatkuvat katutyöt ainakaan paranna tilannetta. Töitä tehdään hutiloiden, valmiin työn jälki osoittautuu usein kelvottomaksi, urakat tuntuvat kaikki olevan myöhässä ja koko ajan on jossain päin joku työ kesken. Kun korjauksia pitää ruveta korjaamaan ja uusia kohteita aloitetaan koko ajan, niin valmista ei tule ikinä.
Jos ei tehdä katutöitä, niin sitten tehdään viemäri- tai sähkötöitä. Vaikutus liikenteelle on aina sama.
Niinpä liikenne kautta Pattayan on ollut etenkin ruuhka-aikoina asukkaiden ja päättäjien päänsärkynä jo pitkään. Walking Streetilläkin on taas joku uusi sähköjohtoprojekti käynnissä ja käykääpä huviksenne katsomassa, miltä kakkoskatu näyttää jostain Pattaya Tailta Pattaya Nualle.
Kaupunginjohtaja Poramase Ngampiches on kaupungintalolta kantautuneiden tietojen mukaan ottanut ajatuksen tosissaan harkittavaksi perustellen sitä juuri jatkuvilla liikenneongelmilla, kaupungin ilmanlaadulla ja asukkaiden fyysisellä kunnolla. Toistaiseksi projekti on kuitenkin vielä aivan lapsenkengissään ja tarkempaa tietoa siitä on luvassa sitten, kun asiaa koskevia suunnitelmia alkaa ilmestyä.
Muistatko vielä, kun Pratamnak Hillin Soi 5:ltä lähti Jomtien Beach Roadin alkupäässä sijaitsevalle poliisiboxille johtava kävelykatu, joka oli auki korkeintaan jakeluliikenteelle pari tuntia aamuisin?
Siellä juostiin, käveltiin ja pyöräiltiin aamuisin ja auringon laskettua myös iltapäivisin. Kävelytien toisella puolella sijaitsevista suurista hotelleista, resorteista ja kerrostaloista saattoivat lapset juosta turvallisesti kadun yli rannalle ja takaisin ilman sen kummempaa valvontaa, koska moottoriajoneuvoliikennettä ei rantakadulla päiväsaikaan ollut.
Toisin on nyt. Jo viime talvena voitiin todeta jalankulkijoiden liikkuvan Dongtan Beach Roadilla suurin piirtein henkensä kaupalla, sillä jakeluautot, taksit, mopot ja muukin moottoriajoneuvoliikenne sai jyrätä alun perin kävelykaduksi suunniteltua väylää pitkin koko päivän ajan klo 17 tai 18 saakka. Toisinaan väylän varteen pysäköidyt autot tukkivat tien niin, että ohi pääsi korkeintaan yksi auto kerrallaan ja sekin äärimmäisen hitaasti mahdollisia kolhuja varoen.
Ei ollut tälläkään pikkupojalla hädän päivää tulla ja mennä mielensä mukaan Dongtan Beachillä silloin ennen.
Kaupungintalon mukaan tähän piti mennä siksi, että liikeyritysten määrä alueella oli kasvanut niin voimakkaasti. Jakelu- ja roskankuljetusaikoja oli pakko pidentää ja täytyyhän turistienkin taksilla päästä majapaikkaansa sekä sieltä kaupungille.
Ilmeisesti tuo kasvu on jatkunut entisestään, sillä tiistaina 13.6. pidettiin kaupungintalolla kokous, jossa pohdittiin entisen kävely- ja kevyen liikenteen väylän avaamista kaikelle liikenteelle 24/7. Tarkkaa päivämäärää liikenteen “vapautumiselle” ei vielä ilmoitettu, mutta uusien liikennemerkkien asentamisesta ja valaistuksesta päätettiin jo. Samaan syssyyn päätettiin ilmoittaa kaupungin poliisille uuden katuosuuden valvonnasta siten, etteivät kovaääniset moottoripyörät pääse öisin häiritsemään Dongtan Beach Roadin varteen majoittuneiden turistien yörauhaa.
Aamulenkkeilijät eivät voi muuta kuin toivoa, että rantaa pitkin paikka paikoin kulkevat polut rakennetaan yhtenäiseksi rantaväylää seurailevaksi jalankulkuväyläksi, jotta aamuiset sekä loppuiltapäivien kävely- ja juoksulenkit alueella voisivat jatkua. Muistellaanpa tässä vielä hetki, millaista Dongtan Beach Roadilla on joskus ollut. Vuodelta 2015 peräisin oleva artikkeli todistaa jälleen kerran, että on tämänkin aviisin ulkoasu vuosien mittaan edes vähän kehittynyt.
Paljon on vettä virrannut Mekong -joessa siitä, kun ajatusta Pattayan elokuvafestivaaleista ensimmäisen kerran käytiin Bangkokissa esittelemässä, mutta nyt on hanke vihdoin ensimmäistä festivaalia vaille valmis.
Alunperin suunnitellussa laajuudessaan festivaali ei ainakaan näin ensimmäisellä kerralla toteudu, sillä kaikki suunnitellut oheistapahtumat näyttävät loistavan poissaolollaan. Mutta laadukasta elokuvaa on luvassa ja mikä parasta – täysin ilmaiseksi.
Elokuvia näytetään ensi torstaista alkaen kolmessa eri paikassa. Elokuvien nimet, näytäntöajat ja -paikat on koottu taulukkoon tuossa alla:
Mahatai Convention Centerissä näytettävät sinivihreällä värillä merkityt elokuvat kuuluvat festivaalien kilpasarjaan. Mikäli tulet missanneeksi festivaalien avajaiselokuvana näytettävän Pattaya Don’t Burn -elokuvan, niin se on nähtävissä uudelleen Pattaya Nua Beachillä sunnuntaina alk. klo 21.00.