Pattayan kaupunki on jo antanut 10:lle firmalle sakot vääriin paikkoihin pystytetyistä ulkomainoksista.
Apulaiskaupunginjohtaja Manote Nongyai kertoi 21.7. mainosten olleen ongelma jo joidenkin vuosien ajan johtuen niiden liikennettä haittaavasta sijainnista tai siitä, että kyltit on ilman lupaa pystytetty kaupungin maille. Kaupungintalolla ei kuitenkaan pandemian aikana ole ryhdytty toimiin asioiden korjaamiseksi johtuen siitä, että paikallisilla yrityksillä on muutenkin ollut tekemistä olemassaolonsa kanssa.
– Nyt, kun ollaan taloudellisestikin palaamassa normaaliin, on aika palata perusasioihin myös näiden ulkomainosten kanssa, Manote totesi.

Apulaiskaupunginjohtaja huomautti, että vaikka mainokselle olisikin haettu lupa ja maksettu sitä koskevat verot, niin ei sitä silti saa mihin tahansa pystyttää. On paikkoja, joissa ne peittävät autoilijoiden näkyvyyttä esimerkiksi risteysalueilla ja sen lisäksi on paikkoja, jotka jo lakikin kieltää.
– Jatkossa tullaan noiden ulkomainosten lupa- ja sijaintiasioita tarkastelemaan säännöllisin väliajoin ja luvattomista kylteistä ja paikoista rapsahtaa automaattisesti 2.000 bahtin (n. 55 €) suuruinen sakko sekä siirto- tai purkukehoitus sitä mainosta tai mitä tahansa kylttiä koskien, Manote ilmoitti.