Kansalaisvelvollisuus täytetty

Kansalaisvelvollisuus täytetty

Ilpo Luoma-aho, teksti ja kuvat Yhdeksän hengen ryhmä Mae Phimistä aloitti torstaiaamuna 18.1. äänestysmatkansa. Alun perin oli tarkoitus mennä jo keskiviikkona, mutta kuultuamme kuuden vuoden takaisia muisteluja yli tunnin kestäneestä jonotuksesta, päätimme siirtää...
Mae Phimin legenda

Mae Phimin legenda

Teksti: Ilpo Luoma-aho, kuvat: TAT Laem Mae Phimin syntyhistoriassa meidän on mentävä ajassa taaksepäin nykyisen Bangkokin pohjoispuolella sijaitsevaan Ayutthayan kuningaskuntaan ja asetettava aikakoneeseen vuosiluku 1765. Täällä eli onnellista elämää Phim -niminen...
Mae Phimin matkamessut 19.1.

Mae Phimin matkamessut 19.1.

Ilpo Luoma-aho, teksti Mae Phim näkyy toipuneen suhteellisen hyvin koronasta. Ravintolat ovat auki, uusia hotelleja on avattu ja lisää on tulossa. Tasan viikon kuluttua perjantaina 19.1. järjestettävät matkamessut ovat yksi hyvä osoitus, että täällä kehitetään myös...
Kahden miljoonan bahtin kultakorut roskikseen

Kahden miljoonan bahtin kultakorut roskikseen

Pluak Daengissa Rayongin provinssissa asuva 60 -vuotias nainen oli menettää kahden miljoonan bahtin (n. 54.000 €) arvoisen korukokoelmansa, kun hänen oma lapsenlapsensa heitti ne epähuomiossa roskiin. Omistajan onneksi kultakorut löytänyt roskien kerääjä ajatteli...
Sea Sails on mahtava paikka

Sea Sails on mahtava paikka

Poikkeapa Sea Sails -nimisessä rantaravintolassa pian, sillä kohta siellä varmasti on aivan täyttä. Jonkin matkaa Mae Phimistä kohti Ban Phe’tä löytyy rannasta Sea Sails -niminen ravintola, jonka kohdalla on tien toiselle puolelle rakennettu ihan kunnon...
Pasi Marjamäen uusi kotipesä

Pasi Marjamäen uusi kotipesä

Rantakadun varrelta löytyy kiinteistönvälitystoimisto, jonka yhteydessä on erittäin edullisia majoitushuoneita. Tapaan Pasi Marjamäen hotelli Grand Bluen edustalla, josta suuntaamme kohti hänen uutta toimistoaan suurin piirtein niin keskellä Mae Phimin rantakatua kuin...