+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Hua Hiniä on siunattu kaupunkia ympäröivällä luonnonkauneudella varmasti enemmän kuin yksikään lääkäri määrää.

Tunnetuimpia näköalapaikkoja niiden katseluun lienevät hotelli Holiday Innin Vana Nava Sky Bar, Hiltonin White Lotus Rooftop Bar sekä Hin Lek Fain näköalatasanteet.

Näiden lisäksi kannattaa tähyillä temppelialueita. Ne sijaitsevat hyvin usein korkeiden mäkien päällä, kuten esimerkiksi Wat Khao Noi, josta on hyvät näkymät Hua Hinin keskustaan. Mikäli liikut omalla kyydillä, niin Wat Khao Noille pääsee esimerkiksi Soi 56:ta pitkin sisämaahan päin ajamalla. Kun Jehovan todistajien valtakunnansali näkyy tien vasemmalla puolella, alkaa sinun olla aika kääntyä oikealle temppeliä kohti.

Tuolta ylhäältä näkee vaikka minne – ja tarjoilukin pelaa.

Vaivattomammin pääset kuitenkin kaupungin toisessa päässä sijaitsevalle Wat Khao Takiabille, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Khao Takiabissa. Sieltä on suorastaan puistattavat merinäköalat ja paikallisista apinoista saatat saada seuraakin. Varo kuitenkin päästämästä apinaa autoon, sillä kokemus on osoittanut niiden olevan äärimmäisen vaikeita poistettavia auton sisätiloista.

Temppelialueilla käynneistä noin yleisesti sen verran, että pukeutumiseen ja käyttäytymiseen tulee siellä kiinnittää sen verran huomiota, että ihan missä tahansa lainahöyhenissä sinne ei pidä mennä ja kengätkin otetaan pois kaikkiin sellaisiin paikkoihin mentäessä, joiden edustalla ennestään on kasa kenkiä. Vältä kovaäänistä puhetta ja muista, että alkoholijuomien tuominen alueelle on kielletty.

Hua Hinin Sky Walk -kävelyreitti on toistaiseksi vielä suunnitteluasteella. Savolainen toteaisi projektin olevan aloittamista vaille valmis.

 

Sääkartat näyttävät pilviä ja sateita sunnuntaille saakka.

Päivälämpötiloiksi luvataan mukavan viileät 27-28 astetta ja yölämpötiloiksi tasaiset 24.

Sinänsä outo juttu, sillä lahden toisella puolella, Pattayalla, on samaan aikaan puolipilvistä ja mahdollisia sadekuuroja iltapäivisin. Pattayalla kun katsoo horisonttiin Hua Hiniä kohti, niin taivas harmaantuu selvästi.

Suomessa Hartwall näkyy ottaneen tavakseen juhlistaa vuoden harmainta päivää lonkeronsa merkeissä, joten eiköhän mekin korkata lonkerot ja sanota kippis harmaalle viikolle Hua Hinissä.

Hua Hinissä asuva valokuvaaja Patrick Jacobs pitää valokuvanäyttelyn ensi viikon lauantaista alkaen.

Näyttelypaikka on Centara Grand Beach Resort & Villas. Tarkemmin sanottuna Centaran Colonial Hallin lähellä sijaitseva myymälä nimeltä Something to Remember. Näyttely on avoinna klo 10-18.

Ammattivalokuvaajan oma valokuva-arkisto kilpailee varmasti laajuudellaan esimerkiksi Thaimaan Suomalaisen kuva-arkiston kanssa, joten näyttelyn teemaksi on valittu auringonnousun ja auringonlaskun aikaisia tapahtumia. Suurin osa niistä sijoittuu Hua Hiniin ja kaupungin ympäristöön.

Kuva: Patrick Jacobs.

Kuviin tulee aivan uudenlaista eloa, kun ne painetaan alumiinilevyille paperin sijaan. Värit tulevat paremmin esiin ja kuvissa on aivan uudenlaista syvyyttä.

Aiemmin Patrick Jacobsin kuvia on Hua Hinissä ollut esillä nelisen kuukautta sitten The Standardissa. Centaran näyttelyssä on esillä 20 työtä. Myynnissä on alumiinilevyille painettujen valokuvien lisäksi kalentereita ja postikortteja Patrick Jacobsin ottamilla kuvilla.

Liikenneministeri Saksayam Chidchobin ilmoitus oli huono uutinen Hua Hinille.

Ministeri ilmoitti maanantaina 28.11. Nakhon Ratchasiman, Surat Thanin ja Phitsanulokin lentokenttien tulleen valituiksi mukaan julkisen- sekä yksityisen sektorin projektiin, jonka tarkoituksena on kehittää kentistä lentokoneiden huolto- ja korjauskenttiä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Hua Hinin lentokenttä jäi tästäkin junasta.

Ministerin mukaan Airbus on ilmaissut kiinnostuksensa hanketta kohtaan ja on mahdollisesti yksi sen yksityisistä rahoittajista.

Projektin tarkoituksena on kaikki se, mitä Hua Hinin lentokenttä tarvitsisi; elvyttää uneliaita lentokenttiä ja tuoda niille toimintaa ja työpaikkoja. Onko Hua Hin sittenkin liian lähellä Bangkokia, kun tänne ei tunnu tippuvan mitään ilmailualan toimintaa?

Ministerin ilmoitus tarkoittaa sitä, että tämä kiitorata pysyy jatkossakin tyhjänä.

Tiedotustilaisuudessa ministeri kaatoi vielä lisää kylmää vettä Hua Hinin lentokentän niskaan kertomalla, että vuonna 2024 aletaan tutkia Mukdahanin, Bueng Kanin ja Satunin lentokenttien mahdollisuuksia liittyä projektiin.

– Tällaisille MRO (Maintenance, Repair, Operate) -keskuksille on kova kysyntä ja usea taho on kiinnostunut hankkeestamme, Saksayam kertoi.

Jos vielä vähän käännetään puukkoa haavassa, niin ministeri kertoi kolmesta muustakin lentokentästä, joille on tapahtumassa jotakin. Ne ovat Udon Thanin, Buri Ramin sekä Krabin lentokentät, jotka ensin siirtyvät Department of Airportsin (DoA) alaisuudesta Airports of Thailandin (AOT) operoimiksi ja sen jälkeen niille on luvassa 9 mrd:n bahtin (n. 243 meur) kasvojenkohennus kullekin erikseen.

Krabin lentokentällä alkaa tapahtua.

 

Harmailta näyttävät sääkartat viikon loppua kohti mentäessä.

Ikävää olla tällainen pahanilmanlintu, mutta tuo pikkukuva kertonee tasan tarkkaan sen, mitä on tulossa.

Käänne keleissä tapahtuu paikallisen Ilmatieteen laitoksen mukaan keskiviikkona, jolloin taivas harmaantuu jälleen. Sitä onkin sitten luvassa koko loppuviikon. Pilvistä ja sadetta.

Mutta ei välitetä siitä, vaan kuunnellaan tähän loppuun Markku Suomisen vanha hitti “Sade”:

 

Mikäli sinulla jonakin lauantaina ei tunnu olevan oikein mitään järkevää tekemistä, niin mikset lähtisi katsomaan Phetchaburi Must See Walking Streetiä?

Tapahtuma järjestetään joka lauantai alkaen 3.12. klo 17. Sen takana ovat Phetchaburin kaupungin lisäksi paikalliset yrittäjät ja taiteilijat ja tapahtuma ulottuu Hua Thanonilta Pa nich Charoen Roadia pitkin aina Ton Pho’n risteykseen saakka. Sen tavoitteena on tietenkin matkailutulojen saaminen alueelle ja tavoitetta toteutetaan esittelemällä entisaikojen Phetchaburia.

Valokuvanäyttelyn lisäksi tarjolla on elävää musiikkia, paikallisia käsityötaidonnäytteittä, Thai -hierontaa, erilaisia esityksiä ja matkamuistoja Phetchaburista. Ja kun Thaimaassa ollaan, niin street food kuuluu kuvaan oleellisena osana. Katutaiteilijat ja vähän virallisemmatkin taiteilijat esittelevät osaamistaan ja töitään kävelykadun varrella.

Kuka vielä väittää, että Phetchaburi on tylsä paikka?

 

Ei vielä tänä viikonloppuna, mutta ensi viikonloppuna ne järjestetään.

Jo 18. Hua Hin International Jazz Festival jammaillaan 2.-3.12. Suan Son Pradipat Beachillä klo 17-23 kumpanakin päivänä.

Festivaali ei varsinaisesti ollut koronatauolla, mutta vuosina 2020 ja 2021 se oli nähtävissä ja kuultavissa ainoastaan internetin kautta. Perinteiseen liveformaattiin palataan nyt.

Esiintymisiä järjestetään rannan lisäksi myös Seapine Recreation Centren tiloissa. Esiintymislavoja rakennetaan kaikkiaan kolme: The Beach Stage, The Open Stage sekä Hua Hin Stage.

Rantalavan esiintyjälista aikatauluineen.

Ulkomailta paikalle saapuu yli 30 muusikkoa ja siihen vielä paikalliset kyvyt päälle. Eikä niitä paikallisia kykyjä kannata yhtään väheksyä, sillä kyllä täällä Thaimaassakin osataan. Se tullaan näkemään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ulkomaalaisista esiintyjistä mainittakoon vaikka Lucas Santana, Saskia Laroo, Alexander Beets ja Nathalie Schaap.

Kotimaista tarjontaa edustavat The Bangkok Jazz Connection, Steve Cannon sekä Thai Contemporary Jazz Band.

Keskeltä kaupunkia, The Clock Towerilta, lähtee ilmainen sukkulabussi festivaalialueelle Suan Son Beachiin.

Bussin alustavat lähtöajat Clock Towerilta ovat klo 16.00, 16.40, 17.20, 18.00 ja siitä eteenpäin aina tasa- ja puolitunnein klo 22 saakka.

Mikäli tulet paikalle omalla kyydillä, niin parkkipaikkoja kannatta etsiskellä Seapine Recreation Centrestä.

 

Sääkarttojen mukaan ensi maanantaina 28.11. vielä kastuu, mutta tiistaina kirkastuu.

Säämiehet lupaavat Hua Hinin seudulle jo aurinkoakin ja puolipilvistä säätä. Tiistain päivän korkeimmaksi lämpötilaksi ilmoitetaan 29 astetta ja yön alimmaksi 24.

Pitääkö arvio paikkansa, se nähdään tiistaina.

Mutta eletään toivossa, Hua Hin. Siinä on kuulemma hyvä elää.

Puhutaanpa hetki asiaa. Puhutaan baariasiaa.

Yleensä näistä asioista puhuttaessa puhe kääntyy keskustaan ja Soi Bintabahtille ja niin nytkin, mutta puhutaan ensin vähän muusta.

Uusi, noin 40 baaria käsittävä alue on avattu Hua Hinissä. Paikka sijaitsee soi 94:n maisemissa Wonderlandin ja Rock Zonen takana. Parkkipaikkoja heti alueen ulkopuolelta löytyy kadulta, joka kulkee samansuuntaisesti rautatiekiskojen kanssa.

Ja kuinka ollakaan, uutta baarialuetta vastapäätä ollaan rakentamassa toista, vähän pienempää baarialuetta nimeltään The Nice 94. Sinne on tulossa 30 baaria ja jonkinlainen VIP -alue.

Saa nähdä, löytääkö kansa tiensä uusiin paikkoihin.

On siinä jengillä juomista, voisi joku sanoa, mutta uudet alueet kieltämättä vahvistavat entisestään Soi 94:n saavuttamaa asemaa kaupungin johtavana illanviettopaikkana. Kaikki se, mikä oli ennen Soi Bintabahtilla, on nyt Soi 94:llä.

Ennen niin suosittu Bintabaht sivukujineen on ollut melko hiljainen paikka jo muutaman vuoden ajan. Onko liian aikaista sanoa, että se ei selvinnyt koronasta? Ahneet vuokraisännät pitivät alueen korkean vuokratason ennallaan koronavuosina ja seuraukset ovat nyt nähtävissä.  Kaikki varmasti tuntevat sanonnan siitä, millainen loppu ahneella on.

Tämä mies on erilainen nuori! Cartoon muutti pois Soi 94:ltä jonnekin Soi 102 suuntaan.

Pienimpienkin baarien kuukausivuokra Bintabahtilla oli vähintään 80.000 bahtia/kk (n. 2.160 €), jonka lisäksi piti yrittäjän maksaa ainakin miljoona bahtia (n. 27.000 €) täysin laitonta “vuokrasopimusmaksua”, key money. Se on thaimaalaista logiikkaa parhaimmillaan, kun baariyrittäjä joutuu ja suostuu maksamaan oikeudesta maksaa vuokraa. Toisaalta, maksaahan ulkomaalainen turistikin kelluvilla markkinoilla pääsylipun siitä hyvästä, että pääsee käyttämään rahaa ja tekemään ostoksia.

Yksi syy siihen, miksi Soi 94 sivukatuineen on ajanut Bintabahtista ohi ovat juuri nuo vuokrahinnat. Asiakkaiden puutteessa kärvistelevä yrittäjä etsii aina kaikkia keinoja kulujensa leikkaamiseen ja niinpä he siirtyvät Bintabahtilta halvemmille seuduille. Tähän (hätä)huutoon Soi 94 on vastannut.

Niinpä Soi 94:n kasvu sen kun jatkuu samaan aikaan, kun Bintabaht hiljenee. Pelkkien baarien lisäksi 94:ltä löytyy kerrassaan erinomaisia ravintoloita, kahviloita jne. Muita kadun palveluita edustava hierontapaikat, autohuolto, tankkauspiste, majoituspalvelut, kaupat jne.

Onko uusi baarialue lopullinen kuolinisku Bintabahtille, jää nähtäväksi.

Thaimaan Suomalaista Hua Hinin alueella edustava Hanna löytyy hänkin toimistoltaan Soi 94:n varrelta.

Voiko parempia rantakelejä enää toivoa, kun palamaan ei pääse ja vettäkin tulee ilman, että edes meressä käy?

Päivä- ja yölämpötilat ovat koko viikon 24-29 asteen välillä ja sääkartoilla näkyy Hua Hinin kohdalla pelkkää harmautta. Sadettakin on luvassa joka päivälle. Tämä syksy on ollut todella kummallinen kaikkialla Thaimaassa.

Mutta ei välitetä moisesta, sillä Thaimaan Suomalaisen Kouvolan toimituksesta saatujen tietojen mukaan siellä oli eilen -3 astetta ja luntakin tuli. Kuunnellaan me Kari Tapion tulkinta kappaleesta Myrskyn jälkeen on poutasää:

Jos olet luontoihmisiä, niin Cha-Amissa sijaitseva Khao Nang Phanthurat Forest Park on kuin sinulle luotu.

Mikäli et ole, niin mietipä tätä: koko ihmiskuntaa ollaan hyvää vauhtia eristämässä paikoilleen omiin sopukoihinsa, joissa voi internetin välityksellä käydä kaupassa, elokuvissa ja vaikka ulkomailla, jos siltä tuntuu. Me emme enää liiku kuten entisaikojen ihmiset ja tulevaisuuden ennustukset lähinnä pingviiniä muistuttavista ihmisistä alkavat hiljalleen toteutua.

Mutta puhutaan Khao Nangin Forest Parkista. Sen täytyy olla yksi parhaiten hoidettuja puistoja koko Thaimaassa. Semmoisella pieteetillä sitä hoidetaan. Eikä matkaakaan kerry Hua Hinistä kuin noin puoli tuntia.

Perillä odottavat maisemien lisäksi lukuisat lenkki- ja kävelypolut sekä näköalapaikat, joista on mahtavat näkymät Cha-Amiin ja sitä ympäröiville alueille. Alueella voi tehdä myös kiinnostavan pyöräretken.

This slideshow requires JavaScript.

Lyhin kävelyreitti vie kulkijan Nang Phanturatin pyhätön ja krematorion kautta näköalatasanteelle, josta on upeat näkymät Cha-Amin rannalle. Sen kävelee ehkä 15 minuutissa.

Paikka on hyvin opastettu ja lisäksi sieltä löytyy pieni kahvila ja eräänlainen infopiste. Taimitarhakin paikalta löytyy.

Mikäli haluat yöpyä alueella, on siitä sovittava etukäteen puiston toimiston kanssa. Omat teltat mukaan.

Tarkempia tietoja paikasta yhteystietoineen löydät täältä.

Hua Hinin apulaiskaupunginjohtajatar Busaba Choksuchart kutsui koolle 22 huahiniläistä rantayrittäjää muistuttaakseen heitä vallitsevista pelisäännöistä kaupungin kaikilla rannoilla.

Tapaamisen aiheena olivat, kuten ennenkin, turisteilta ja kaupunkilaisilta tulleet valitukset mm. roskaamisesta, ylihinnoittelusta, kulkuväylien tukkimisesta ja jopa pysäköintipaikkojen valtaamisesta.

Rantatuolien vuokraajille huomautettiin siitä, että rantatuolivuokran enimmäismääräksi on yhdessä sovittu 30 bahtia/päivä eikä sen jälkeen ole tehty ainakaan kaupungintalon tiedossa olevia uusia sopimuksia. Rantatuoliyrittäjät myönsivätkin perineensä suurempaa päivävuokraa tuoleistaan. Heidän mukaan on ollut pakko, koska kaikki kustannukset ovat kovasti nousseet sitten viime sesongin.

Ruoka maksaa enemmän, tuolien ja aurinkovarjojen ostohinnat ovat nousseet ja niin ovat myös palkatun henkilöstön palkat. Rantatuolien vuokraajat käyttivätkin tilaisuuden hyväkseen ja pyysivät rantatuolivuokrien enimmäishintaa korotettavaksi 30:sta bahtista 50:en bahtiin.

Pattayalla julkaistiin syyskuussa 2022 tällainen rantahinnasto tiedoksi niin turisteille kuin paikallisillekin. Thaimaan Suomalainen julkaisi ne suomeksi. Hua Hinin rantojen yrittäjillä on ihan hyvät perusteet hinnankorotuksiin.

Rouva Busaba eväsi pyynnön siltä istumalta, mutta ohjeisti aurinkotuoleja vuokraavia yrittäjiä yhteistuumin laatimaan asiasta kirjallisen lausunnon Hua Hinin ranta-alueiden toimintaa organisoivalle komitealle, jonka kanssa mahdollinen uusi sopimus aikanaan tulee tehtäväksi.

Sitä odotellessa kaupungin apulaisjohtajan neuvo rantayrittäjille oli myydä aktiivisemmin oheispalveluitaan kuten ruokaa ja juomaa tai mitä heillä nyt onkaan rantatuolien lisäksi. Yrittäjät kertoivatkin välittömästi alkavansa laatia kirjelmää komitealle.

 

Itävaltalaisten haastattelututkimus tullaan tekemään englanniksi, joten julkaisemme tutkijaryhmän sähköpostin niinikään englanninkielisenä.

Dear Reader,

For a research project of the Department of Sociology at Paris Lodron University Salzburg, we are looking for people who moved from Europe or America to Hua Hin to spend their retirement there.

If this applies to you and you are interested in sharing your experiences in Hua Hin with our researchers in the course of an interview, we would be happy to receive an email to theresa.klinglmayr@plus.ac.at.

The research group will be in Hua Hin from November 25th – 30th, if you are interested please feel free to send us the dates that would be convenient for you in terms of time of the interview.

We look forward to hearing from you, best regards from Salzburg!

The Research Team

Soi 70:lle rakennettava kerrostaloprojekti käsittää kaikkiaan 28 kerrosta.

Rakennuttaja on thaimaalainen kiinteistökehitysyhtiö Supalai ja kokonaisuus käsittää 525 asuntoa, joita on 29,5 -neliöisestä studiosta aina 128 neliön suuruisiin kolme erillistä makuuhuonetta käsittäviin asuntoihin saakka. Asuntojen keskihinta on 61.000 bahtia neliöltä.

Esitteen mukaan jokaisesta asunnosta tulee olemaan merinäköala ja niihin kaikkiin kuuluu oma parveke. Lisäksi rakennuksesta löytyy useita energiaa säästäviä sekä ekologisia ratkaisuja.

Esitteestä kopioitu Blue Whalen aluekartta.

7,5 rain eli 1,2 hehtaarin suuruiselta tontilta löytyy luonnollisesti iso uima-allas, lasten leikkipuisto, poreallas ja vesiputouskin sinne on tulossa. Alue on luonnollisesti vartioitu 24/7 ja muuhun turvavarustukseen kuuluvat valvontakamerat ja digitaalilukot joka asunnon ovessa. Rakennukseen sisälle pääseminen tulee tapahtumaan kasvotunnistuksen kautta.

Esitteessä sanotaan kasvotunnistusta tarvittavan myös ulos pääsemistä varten.

 

Phetkasem Roadin ja Soi 74/2:n kulmassa sijaitseva Hua Hin Shopping Mall avaa toisen ostospaikan Hua Hin Nong Phlap Roadille.

Tarkempaa katuosoitetta ei tiedotteessa kerrota, mutta paikka löytynee helposti, kun todetaan sen rakentuvan vastapäätä samalla kadulla sijaitsevaa Hua Hin Schoolia. Ostarille on varattu maata kaikkiaan kolmen rain (4.800 m2) verran ja rakennustöiden arvioitu kestoaika on kuudesta kahdeksaan kuukautta.

Näin ollen uuden ostoskeskuksen arvioitu avautumisaika on vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä. Peruskiven muuraustilaisuus oli maanantaina 7.11.

Kilpailu ostajien sieluista on Phetkhasem Roadilla äärimmäisen kovaa.

Omistajien mukaan uuden shoppailupaikan liikeidea on sama kuin jo olemassa olevan Hua Hin Shopping Mallin; laaja valikoima, hyvälaatuiset tuotteet ja laatuun nähden edulliset hinnat.

Kyllä kai se, mikä toimii Phetkasem Roadilla, toimii myös Nong Phlap Roadilla, jos Hua Hinin asukkaiden ostovoima riittää vielä yhden kauppakeskittymän tarpeisiin?

 

%d bloggers like this: