Uusia ilmoitusasiakkaita katsomassa käydessämme törmäsimme hyvin omintakeiseen majoituspaikkaan.

Bamboo Lodge vaikuttaa alkuun olevan vähän syrjässä, mutta illuusio johtuu täysin Marjamäen Pasista, joka jostain syystä ajoi paikalle ikään kuin takakautta.

– Kato tossa se meri on, Pasi näyttää kädellään reilun 200 metrin päähän menosuuntaan hotellin pihaan kurvatessamme.

Jo ulospäin huomaa heti, että nyt ollaan vähän erilaisessa paikassa kuin Grand Blue.

Ravintolasali ammottaa tyhjyyttään vielä alkuiltapäivästä, mutta illemmalla on oppaamme mukaan porukkaa.

Vaikutelma ainoastaan vahvistuu sisään astuttaessa. Oven oikealla puolella avautuu todellinen bambubaari (pikkukuva) ja vasemmalla on osa ravintolasalia.

Näin päiväsaikaan paikka pyörii hyvin pienellä henkilökunnalla. Paikalla näyttää olevan ainoastaan kolme työntekijää. Vastaanottoa ja baaria hoitava nainen, yksi siivooja ja kokki. Taitaa tuo vastaanotto-/baarityöntekijä muuttua tarjoilijaksi, jos nyt tulee yllättäen asiakkaita?

Siivojan vastuulla ovat ravintola- ja yhteistilat aamulla ja nuo neljä majoitushuonetta sitten iltapäivän ja huoneiden luovutusajan koittaessa. Huoneiden käyttöasteesta kertoo jotain se, että vielä aamulla kaikki neljä huonetta olivat varattuja. Nyt siivotaan yhtä vapautunutta seuraavien asiakkaiden käyttöön.

Huoneet eivät sijaitse minkään käytävän varrella, vaan niihin kuljetaan tästä kotoisan oloisesta yhteistilasta, jossa hotellivieraiden käytössä on mm. mikroaaltouuni.

Huoneet itsessään eivät ole suuren suuria, mutta toimivia. Jokaisessa huoneessa on sänky, kylpyhuone, televisio, pieni pöytä tuoleineen ja kaapit omille tavaroille. Huoneiden jatkeina toimivat sitten ulko-ovelta aukeava yhteistila ja huoneen toisella puolella oleva terassi, josta on suora käynti uima-altaalle.

Uima-altaan toiselle puolelle on aseteltu aurinkotuoleja, jotta auringonotto on mahdollista riippumatta siitä, mistä päin se kulloinkin paistaa.

Erittäin yksilöllisesti ja bambuteeman mukaisesti sisustettujen huoneiden hinta on 2.000 bahtia/vrk. Varaa ajoissa, sillä täyttä on ollut etenkin tällä sesongilla, vastaanotosta kerrottiin.

Huoneista on suora käynti aivan riittävän kokoiselle uima-altaalle.

Pieni polku metsän halki vie…

Yllätyksekseni tämä ei lopukaan tähän, vaan uima-altaalta matka jatkuu vielä lasten pallokentäksi soveltuvan niityn ohitse kohti pienen järven tai ison lammen rantaa. Sieltä löytyy ulkogrilli, baari ja muutama pöytäryhmä grillin ja baarin ympäriltä.

– Tämän ne siivoavat ja laittavat kuntoon tilausten mukaan, Pasi kertoo.

Varmaan tunnelmallinen paikka iltavalaistuksessa ja siivottuna, mutta näin alkuiltapäivästä ja siivoamattomana siitä ei juuri kuvattavaksi ole. Olkoon.

Pikanttina lisänä Bamboo Lodgesta löytyy vielä yksityiskäyttöön varattava kabinetti, jossa voi pitää ihan omat juhlat. Tilaan mahtuu helposti 15-20 ihmistä.

Kodikkaat huoneet eivät ole suuria, mutta niistä löytyy kaikki tarpeellinen. Lisäksi huoneet jatkuvat kummastakin ovesta.