Bali Hain ponttoonilaitureita uusitaan
Laiturien uusiminen tulee toteutettavaksi vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Apulaiskaupunginjohtaja Kritsana Boonsawatin mukaan nykyiset pikaveneiden käytössä olevat ponttoonilaiturit ovat kelluskelleet laiturien jatkeena jo yli 10 vuotta.
– Osa niistä on rikki ja kaikki ovat merirokon peitossa. Ne eivät enää ole täysin turvallisia ja siksi ne pitää nyt uusia, hän kertoi.
Laitureita tutkineiden viranomaisten suositus on yhteensä 600 neliömetrin verran ponttoonilaitureita, jotka yhdistetään laituriin erillisellä sillalla, jota pitkin myös liikuntarajoitteisten on helpompi kulkea veneisiin. Sillat on suunniteltu riittävän kokoisiksi jopa pyörätuoleille.

Töitä ei päästä aloittamaan ennen kuin niitä varten saadaan rahaa. Sitä on tarkoitus hankkia tekemällä ponttoonilaiturien uusimisesta esitys kaupunginvaltuustolle. Jahka hanke on hyväksytty valtuustossa, voidaan anoa sitä varten rahoitusta maan keskushallinnolta. Rahat saadaan aikaisintaan lokakuussa.
– Samanlainen prosessi on tällä hetkellä käynnissä sataman päärakennuksen katon uusimiseksi, apulaiskaupunginjohtaja totesi.
0 comments