+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Suur-Bangkokin alueella 12 -kaistaista highwayta pitkin ajeleva mersumies koki elämänsä yllätyksen Borommaratchachonnani Roadilla.

Keskeltä ei yhtään mitään tielle ilmestynyt villi peura iskeytyi auton kylkeen Mahidolin yliopiston Salaya -campuksen edessä maanantaina 1.5. klo 10.30. Mersun kuljettaja Worapoj Saelim, 55, vakuutti ettei ollut ajanut peuran päälle. Pikemminkin päinvastoin.

Auton vauriot tukivat Worapoj’n väitettä. Auton matkustajanpuoleinen etuovi oli ns. “sisään ajettu” merkkinä siitä, että joku siihen oli törmännyt kovalla voimalla. Worapoj kertoi poliisille, ettei ollut missään vaiheessa nähnyt eläintä ennen kuin se iskeytyi hänen autonsa sivuoveen. Sen jälkeen hän kyllä näki iskun voimasta poispäin autosta sinkoutuvan eläimen peileistään.

Peura iskeytyi auton sivuoveen melkoisella voimalla.

Autoilija oli pysähtynyt välittömästi soittamaan apua loukkaantuneelle eläimelle, mutta paikalle tulleet poliisi ja ensipelastajat saattoivat ainoastaan todeta peuran kuolleeksi. He soittivat Mahidolin yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan, jonka edustajat saapuivatkin tuota pikaa paikalle etsimään mahdollista mikrosirua peuran päästä. Kun sellaista ei löytynyt, pääteltiin peura villieläimeksi.

Nyt viranomaisia mietityttää kuinka on ylipäätään mahdollista 70 -kiloisen ja 120 cm korkean eläimen, jonka luonnollinen elinympäristö on keskellä metsää, hiipiä täysin huomaamatta keskelle ihmisasutusta. Ja vielä vilkasliikenteiselle ajoväylälle?

Mikrosirua ei löytynyt eikä kukaan ole tehnyt ilmoitusta kadonneesta peurasta, joten poliisit veivät eläimen ruumiin kylmävarastoon ennen sen luovuttamista ao. viranomaisille.

Poliisitkaan eivät aluksi oikein tienneet, kuinka kuolleen peuran kanssa tulisi menetellä.

Luulisi nyt Thaimaan olevan viimeinen maa, johon intialaisten kannattaa matkustaa pelaamaan, kun vieressä sijaitsevat uhkapeleihin paljon myönteisemmin suhtautuvat Kamputsea ja Myanmar, joista Myanmar on vielä lähempänäkin Intiaa kuin Thaimaa.

Joidenkin Thaimaan mediassa liikkuvien tietojen mukaan pidätys olisi tehty Bang Lamungin alueella Chonburissa sijaitsevassa luksushotellissa, mutta Thaimaan Suomalaisen saamien tietojen mukaan se pidätys kyllä tehtiin Pratamnak Hillillä Soi nelosen päässä sijaitsevassa Asia Pattaya -hotellissa, jonka loiston ajat ovat kaukana takana päin. Mm. karanteenihotellina vuonna 2021 toiminut Asia Pattaya on vielä sijaintinsa ja maisemiensa puolesta mitä parhaimmalla paikalla, mutta melkoisen sisätilaremontin se vaatisi takavuosien tasolle päästäkseen.

Poliisin 1.5. tekemä ratsia perustui vihjeeseen, jonka mukaan joukko intialaisia oli vuokrannut huoneita hotellista 27.4.-1.5. väliseksi ajaksi. Lisäksi intialaiset olivat varanneet hotellin Sampao -nimisen kokoushuoneen ja varustelleet sen uhkapelitarkoituksiin.

Thaimaan Suomalaisen Pattayan -toimituksen ikkunasta avautuu näkymä golf -kentän yli suoraan Asia Pattaya -hotellille.

Maanantaina aamuyöllä paikalle saapuneet poliisit löysivätkin kokoustilasta suuren joukon uhkapelureita pelaamassa baccaratia ja black jackia. Poliisin saapuessa paikalle lähes kaikki pelaajat yrittivät paeta paikalta, mutta poliisit olivat heitä hätäuloskäynneilläkin vastassa. Kaikkiaan pidätettiin 83 intialaista, kuusi thaimaalaista ja neljä Myanmarin kansalaista. Pidätetyistä 80 oli intialaisia pelaajia ja loput edustivat “järjestävää seuraa” toimien jakajina, turvamiehinä jne.

Ratsian tuloksena takavarikoitiin neljä baccarat -pöytää, kolme black jack -pöytää, 25 korttipakkaa, 209.215.000 pelimerkkiä, 160.000 Intian rupiaa käteistä rahaa, kahdeksan turvakameraa, 92 matkapuhelinta, kolme notebook -tietokonetta, yksi iPad sekä kolme korttipöydän jakajan konetta. Tämän lisäksi takavarikoitiin pelipaikan kirjanpitovihko, jonka mukaan noin miljardin rupian verran rahaa oli pelipaikalla kierrossa. Uhkapelivermeiden lisäksi kokoushuoneessa oli neljä paikkaa, joissa oli mahdollisuus poltella barakua.

Pattayalainen poliisi (kesk.) kantaa takavarikoimaansa Baraku -piippua pois Bali Hailla sijaitsevasta ravintolasta marraskuussa 2021.

Hotellin vastuuhenkilöksi ilmoittautunut Sitranan Kaewlor, 32, kertoi poliisille intialaisten maksaneen majoituksistaan 50.000 bahtia (n. 1.350 €) henkilöltä. Kokoushuoneen vuokra koko ajalta oli 120.000 bahtia. Pelipaikka oli ollut avoinna päivittäin klo 13-06 eikä hotellin omalla henkilökunnalla ollut sinne mitään asiaa.

Rouva Sitrananin mukaan thaimaalainen mies nimeltä Pakin oli toimittanut pelaajille ruokaa ja siivonnut paikat päivisin ennen uuden peli-illan alkamista. Kaikki uhkapelaamiseen liittyvä välineistö ja henkilökunta oli tuotu paikalle intialaisten järjestäjien toimesta.

Nyt nämä 93 pidätettyä odottelevat poliisin suojissa tällä viikolla alkavia jatkotoimenpiteitä. Heitä tullaan syyttämään mm. laittomasta uhkapelistä ja siihen liittyen tutkimuksissa paljastuvista muista rikkeistä.

Työväenliikkeen edustajat sekä ihmisoikeusaktivistit kokoontuivat joukolla Government Housen edustalle maanantaina 1.5. vaatien minimipalkkojen nostamista 700 bahtiin (n. 19 €) päivältä ja erityisen rahaston perustamista lomautettujen ja irtisanottujen työntekijöiden taloudelliseksi tukemiseksi.

Mielenosoittajat marssivat tunnettujen aktivistien Somyot Prueksakasemsukin ja Thanaporn Wichianin johdolla Phitsanulok Mansionille ja Government Housen edustalle tehdäkseen vaatimuksensa tunnetuksi niin medialle kuin hallituksellekin. Thanapornin mukaan mielenosoituksen tavoitteena oli paitsi tuoda julki ryhmän vaatimuksia, myös parantaa työntekijöiden asemaa työehdoista neuvoteltaessa.

Samana maanantaina liikkeellä oli toinenkin mielenosoituskulkue. Labour Congress of Thailand (LCT) oli sekin organisoinut oman vappumarssinsa, joka alkoi  Makkhawan Rangsan -sillalta ja päättyi kaupungintalon edustalla sijaitsevalle Lan Khon Muangin aukiolle. Tämän ryhmän vaatimuksiin kuului mm. erillisen tapaturmavakuutuksen ottaminen kaikille työntekijöille sekä eläkkeiden nosto 3.000-5.000 bahtiin (n. 80-135 €) kuukaudessa, jotta ne riittäisivät edes johonkin. Tämän lisäksi mielenosoittajat muistuttivat nykyhallitusta sen vuoden 2019 parlamenttivaalien alla antamasta vaalilupauksesta nostaa minimipalkkoja 425 bahtiin (n. 11,50 €) päivässä.

Lan Khon Muangin aukio on tunnettu jättimäisestä keinustaan, joka ymmärrettävistä syistä ei ole käytössä kuin poikkeustapauksissa.

Viime vaalien alla useammat puolueet lupailivat minimipalkkojen nostoa, mikäli pääsevät valtaan ja silloin kävi niin, että päähallituspuolueeksi noussut Palang Pracharath oli luvannut minimipalkkojen nostoa 400-425 bahtin tasolle päivässä. Tämä lupaus on edelleen täyttämättä. Suurin oppositiopuolue Pheu Thai oli saman vaalitaistelun aikana luvannut 400 bahtia/päivä.

Toisaalta, kukapa olisi keväällä 2019 vielä osannut ennustaa millaiseksi tämä maailma menee alkuvuodesta 2020, jolloin elämä Thaimaassakin muuttui lähinnä selviytymistaisteluksi. Tuskin yksikään näistä minimipalkkojen korotuksia luvanneista puolueista olisi niissä oloissa kyennyt lupauksiaan pitämään. Toivottavasti nyt valittavalle parlamentille suodaan vähän paremmat toimintaedellytykset.

Jäljet johtavat aina vuoteen 2020 saakka.

25.4. pidätetty Sararat Rangsiwuthaporn on neljännellä kuukaudella raskaana. Hänen kerrotaan kärsineen aiemmin psykiatrisista ongelmista.

Tutkinnan edetessä on uhrien määrä kasvanut kasvamistaan. Ensin oli yksi, sitten kuusi muuta, seuraavassa vaiheessa yhteensä yhdeksän ja nyt puhutaan ainakin 13:sta tapauksesta.

– Naista syytetään harkituista murhista, kertoi tutkintaa johtava poliisikenraali Surachate Hakparn medialle.

Sararatia saatellaan kohti ulkona odottavaa autoa ja tutkintavankeutta.

Viime keskiviikkona valtakunnallisissa tv -uutisissa nähtiin useammallakin kanavalla vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut Sararat, jota suurin piirtein kannettiin toimittajalauman läpi Bangkokin poliisiaseman tiloista kohti autoa ja tutkintavankeutta. Poliisi ei yksilöinyt, kuinka monesta murhasta Sararatia syytetään, mutta kertoi tämän kiistäneen kaikki syytteet.

Lisäksi poliisi kertoi tutkinnan maantieteellisen alueen laajenneen. Kun alkuun puhuttiin vain kolmesta provinssista, on tutkinta nyt ulottunut jo viiden provinssin alueelle Bangkokista länteen. Epäillyn oletetaan murhanneen kaikki uhrinsa syanidilla, jota hän oli sekoittanut naisten ruokiin ja juomiin.

Pidätetylle tehdyssä terveystarkastuksessa hänen todettiin olevan neljännellä kuukaudella raskaana ja kärsivän stressistä ja päänsärystä. Sararatin lisäksi tähän mennessä on kuulusteltu hänen aviomiestään sekä muita todistajia.

Ovatko yläkuvissa Thaimaan kuuluisimmat poliisit? Damrongsak Kittiprapas (vas.) ja Surachate Hakparn ovat julkisuudessa viikottain. Viime aikoina on yhä useammin nähty myös Jirabhop Bhuridej’tä (oik. alh).

Poliisi kertoi lisäksi 14:n aiotun uhrin pelastuneen kuolemalta täpärästi tämän oksennettua syömänsä yrtit pois.

– Epäilty oli houkutellut naisen syömään “terveellisiä” yrttejä. Noin 20 minuuttia tämän jälkeen aiottu uhri pyörtyi, tutkinnanjohtaja kertoi.

Hän pyysi yleisön apua mahdollisten muiden uhrien löytämiseksi.

Työn päivänä mekin pidämme toimitusten ovet kiinni.

Tänään ilmestyy vielä klo 16 Thaimaan aikaa päivitys sen sarjamurhaajaksi yhä selvemmin osoittautuvan poliisiylitarkastajan vaimon rikostutkimuksista, mutta seuraavan kerran palaamme aasiaan vasta 2.5.

Tiistaina on luvassa ainakin thaimaalaista naiskauneutta Miss Grand International Thailand -kilpailun tulosten muodossa ja Pattayan osiossa kerrotaan Immigrationin toimipisteen remontin myötä kohenevista odotustiloista. Mitä muuta Thaimaassa on pitkän viikonlopun aikana tapahtunut, se selviää tiistaina.

Suomen toimituksen puolesta hyvää vappua kaikille ja Thaimaa hoitaa tämän jälkeen vielä sen päivän viimeisen uutisen. Meillä on nuo pikkukuvan kaviaarileivät jo odottamassa ja kuohuvat jääkaapissa.

Korkea-arvoisen poliisimiehen vaimo on pidätetty epäiltynä kanchanaburilaisen naisen myrkyttämisestä.

Jostainhan sitä on aina aloitettava, joten nyt aloitettiin tästä myrkytystapauksesta. Sen lisäksi poliisi epäilee pidätetyn olevan vastuussa kuuden muunkin naisen murhasta.

Poliisikenraaliluutnantti Jirabhop Bhuridej kertoi pidätetyn nimeksi Sararat “Aem” Rangsiwuthaporn (pikkukuva). Jirabhop ei kertonut naisen aviomiehen nimeä, mutta hän on Ratchaburin provinssin poliisin ylitarkastaja.

Crime Suppression Divisionin (CSD) poliisit pidättivät Sararatin tiistaina 25.4. valtion virastotalon edustalla noin klo 11 aamupäivällä. Pidätettäessä epäillyllä oli hallussaan syanidia.

Sararat pidätettiin valtion virastotalon edustalla 25.4.

Pidätys oli suoraa seurausta myrkytetyn Siriporn “Koy” Khanwongin, 32, äidin ja vanhemman sisaren tekemää tutkintapyyntöä. Siriporn menehtyi Mae Klong -joen rantatörmälle Ban Pongin alueella Kanchanaburissa. Hän oli lähtenyt ystäviensä kanssa uskonnolliseen tilaisuuteen 14.4. Kuolinsyyntutkijat löysivät ruumiista syanidia.

Tutkijoiden päätelmä oli, että juuri Sararat olisi sekoittanut syanidia Siripornin ruokaan aiheuttaen näin tämän kuoleman. Tutkinnan mukaan Sararat olisi myös varastanut Siripornille kuuluneita arvoesineitä. Näiden epäilyjen johdosta Sararat päätettiin pidättää kuulusteluja varten.

Poliisin mukaan Sararatia koskeva tutkinta on nyttemmin laajentunut käsittämään myös kuusi muuta samankaltaista kuolemantapausta. Yksi näistä oli poliisille 11.4. ilmoitettu Kanika Tuladecharakin, 44, kuolema. Asiasta ilmoittivat poliisikenraali Surachate Hakparnille naisen isä ja Kanikan sisar. Ilmoituksen mukaan Kanika oli ajanut kotoaan Bangkokista Ratchaburiin Sararatia tapaamaan. Myöhemmin Kanika oli pyörtynyt ja menehtynyt PTT:n huoltoasemalle Potharamin alueella. Ilmoittajat epäilivät Sararatin olevan vastuussa Kanikan kuolemasta. Omaisuuttakin oli reissulla kadonnut matkapuhelimen, kultakorujen ja Kanikan mukana olleen käteisen rahan verran.

Jirabhop on Thaimaan Suomalaisen lukijoille ennestään tuttu poliisimies. Tässä hän on pidättämässä Phatthalungin ampujaa.

Thaimaan poliisin päällikkö Damrongsak Kittiprapas kertoi Surachaten olevan vastuussa kaikkia seitsemää murhaa koskevassa tutkimuksessa. Jutut on niputettu yhteen siksi, että kuolemat olivat hyvin samanlaisia ja suurin osa niistä on tapahtunut Ratchaburissa. Kaksi seitsemästä myrkytetystä naisesta oli poliiseja.

Maanantaina 1.5. pankit ovat kiinni, mutta Immigrationit auki.

Kauppakeskuksissa toimivat pankkien toimipisteet ovat nekin avoinna ja onhan noita automaatteja niin käteisen nostamista kuin tallettamistakin varten. Muutkin valtion virastot kuin Immigration ovat maanantaina auki.

Noin yleisemminkin mikäli thaimaalaisissa englanninkielisissä kalentereissa lukee Bank holiday, niin se tarkoittaa juuri tällaista päivää. Public holiday on sitten päivä, jona virastot ja valtion laitoksetkin ovat kiinni ehkä jotain hätäpäivystystä lukuunottamatta.

Me kun ollaan aina julkaistu kuva joko Pattayan tai Hua Hinin Immigrationista näiden juttujen yhteydessä, niin julkaistaan nyt kerrankin kuva Phetchaburin Immigrationista.

Maaliskuun puolivälissä julki tullut tietoturvavuoto on saanut thaimaalaiset takajaloilleen.

Kaikki sai alkunsa verkon “pimeällä puolella” eli darkwebissä toimivasta hakkerien keskeiseltä BreachForums -alustalta, jossa nimimerkkiä 9Near käyttävä hakkeri kertoi hallussaan olevan peräti 55 miljoonan thaimaalaisen nimet, osoitteet, henkiötunnukset, syntymäpäivät ja puhelinnumerot. Ilmoitus meni alkuun ohi lähes huomaamatta, joten 9Near päätti maaliskuun lopulla lähettää tunnetuille thaimaalaisille heidän omia tietojaan osoittaakseen väitteensä todenperäisyyden.

Tämän lisäksi hän julkaisi näytteen hallussaan olevista tiedoista nettisivulla https://9near.org/. Tavoistamme poiketen emme laittaneet osoitteesta suoraa linkkiä ko. sivustolle, koska käyttämämme selain ei löydä kyseistä palvelinta. Liekö suljettu?

Hakkeri uhkasi julkistaa kaikki hallussaan olevat tiedot ja julkistaa vuotajien nimet, mikäli häneen ei oltaisi yhteydessä ennen huhtikuun 5. päivää. “Vaalit lähestyvät. Tehkää oikea päätös. Tämä ei ole pilaa”, nettisivulla sanottiin.

DES -ministeri Chaiwut Thanakamanusorn.

Tämä johti lopulta siihen, että tietoturva-asioista verkossa vastaava DES -ministeri Chaiwut Thanakamanusorn kutsui koolle lehdistötilaisuuden 31.3, jossa vakuutti viranomaisten tarpeen vaatiessa sulkevan pääsyn kaikille sivustoille, joissa julkaistaan ihmisten henkilötietoja ja vastaavan kovin ottein nettirikollisten toimintaan, “mikäli se osoittautuu tarpeelliseksi”.

Huhtikuun 2. päivä 9Near julkaisi tiedotteen, jossa sanoi olevansa “täysin kyllästynyt likaiseen politiikkaan” ja ilmoitti, ettei tosissaan halunnut pahaa kenellekään. Hakkeri vakuutti, ettei ollut myynyt hallussaan olevia tietoja eteenpäin. Seuraavana päivänä DES -ministeriö julkaisi tiedotteen, jossa ilmoitettiin 9Nearin olevan itse asiassa ryhmä thaimaalaisia hakkereita, joiden tarkoituksena oli ollut paljastaa Thaimaan digitaalisessa tietoturvajärjestelmässä olevia porsaanreikiä.

Nettipoliisit pidättivät pian tämän jälkeen poissaolevana ylikersantti Khemarat Boonchuayn epäiltynä 9Near -nimimerkin käyttäjänä. Mies ei ollut ilmaantunut työpaikalleen armeijan kuljetusosastolle huhtikuun 3. päivän jälkeen. 8.4. hänet pidätettiin virastaan kuljetusosastolla.

Khemarat antautui poliisille 12.4. Jostain syystä poliisi vei myös Khemaratin vaimon, sairaanhoitajan, kuulusteltavaksi. Khemarat kiisti kuulusteluissa hakkeroituneensa yhtään mihinkään. Hän kertoi ostaneensa kahdeksan miljoonan thaimaalaisen henkilökohtaiset tiedot 8.000 bahtin (n. 215 €) hintaan.

Khemarat (vas.) antautui poliisille 12.4.

Tutkimukset tietovuodon tiimoilta jatkuvat edelleen. Tuloksista riippuen Khemarat saattaa saada jopa viiden vuoden vankilatuomion, mikäli hänen todetaan rikkoneen Thaimaan Computer Crime Act -lakia. Vielä pahempi syytetyn kannalta, mikäli hänet tuomitaan jokaisesta ihmisestä erikseen, jolloin korvaussumat voivat maksimissaan olla miljoona bahtia (n. 27.000 €) henkeä kohti ja vankeustuomio vuosi jokaista uhria kohti. Kahdeksan miljoonaa vuotta vankilaa tai 216 mrd euroa? On siinä ylikersantin palkoilla maksamista.

Thaimaan keskuspankki on neuvonut thaimaalaisia vaihtamaan kaikki salasanansa, mikäli epäilevät edes tietovuodon mahdollisuutta omalla kohdallaan. Vuonna 2022 Thaimaassa tehtiin netissä 6.114 maksupetosta, joissa uhrien menetykset olivat yhteensä 274, 39 miljoonaa bahtia (n. 7,4 meur).

Vaikka kaikki varmasti ovatkin jo täysin kyllästyneitä näihin koronauutisiin, niin Bangkokissa virustartunnat ovat jälleen varteenotettava uhka.

Se uhka koskee niin bangkokilaisia kuin muualtakin sinne tulleita. Jopa ulkomaalaisia turisteja.

Niinpä keskellä Bangkokia sijaitsevaan MBK Center -ostoskeskukseen on perustettu rokotusasema, jonne kuka tahansa voi mennä saamaan tehosterokotuksen, mikäli edellisestä rokotuskerrasta on yli kolme kuukautta aikaa. Rokotusasema toimii MBK:n kuudennen kerroksen alueella D.

Paikka on avoinna joka päivä klo 9-15 aina toukokuun 12. päivään saakka. Tämän jälkeen rokotuksia annetaan vielä viikonloppuisin 20.-21.5. sekä 27.-28.5. Modernalla pistävät.

MBK Center on helppo löytää. Siitä ovat markkinavoimat pitäneet huolen.

Rokotettavien tulee olla vähintään 12 -vuotiaita ja heillä tulee olla mukanaan todistus viimeisimmästä rokotuksestaan tai yli kolme kuukautta sitten sairastetusta koronasta. Ulkomaalaisilta lisäksi passi mukaan. Rokotuksen hintaa ei ole mainittu, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin se on thaimaalaisille maksuton ja ulkomaalaisille ehkä 2.000 bahtia tai vähän alle.

Bangkokin varakuvernööri Tavida Kamolvej kertoi koronatartuntojen kaupungissa ylittäneen Songkranin jälkeen jo 1.000 pävittäisen tartunnan rajan.

– Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että pitkästä aikaa normaalin Songkranin viettoon päässeet ihmiset unohtivat olla varovaisia, varakuvernööri sanoi.

– Turvavälejä ei juuri kukaan enää muistanut ja taisivat ne hengityssuojaimetkin jäädä kauppojen hyllyille. Sitä satoa niitetään nyt.

Vasta avatussa rokotuspisteessä ei eilen vielä hirmujonoja ollut.

Tavida on huolissaan erityisesti siitä, että uusi korona-aalto lähtee liikkeelle Bangkokissa ja muuallakin Thaimaassa koulujen kesälukukauden alkaessa 16.5. Tätä silmälläpitäen kuvernööri Chadchart Sittipunt on jo antanut määräyksen rokotuspisteiden avaamisesta useampaan paikkaan. Keskeisillä paikoilla sijaitsevat suuret ostoskeskukset ovat avainasemassa suunitelmaa toteutettaessa.

– Niissäkin rokotuspisteissä rokotetaan myös ulkomaalaisia, Tavida lupasi.

Ilmanlaadun nopeasta heikkenemisestä kevättalven ja alkukevään mittaan varoittavan esimerkin antaneet tapahtumat Thaimaassa, Laosissa, Myanmarissa, Bangladeshissa, Intiassa, Kamputseassa ja Kiinassa vaativat kaikilta Aasian mailta nopeita reaktioita, sanotaan Asian Development Bankin raportissa. – Aasian teollinen tuotanto ja muukin energiahuolto on saastuttavien lähteiden varassa paljon muun maailman keskiarvoa enemmän, sanoo ADB:n ekonomisti David Raitzer, joka on yksi raportin […]

Tämä artikkeli ainoastaan tilaajille. Thaimaansuomalaisen Vuositilaus – 15 € or Kuukausitilaus – 2 €.
Read More

Ainoa uskollinen on oma varjosi vain, kirjoitti V.A. Koskenniemi aikoinaan.

Juice Leskinen jatkoi sittemmin ajatusta toteamalla, että kun tulee pimeä paikka, niin varjokin häipyy ties minne.

Bangkokissa ja muuallakin Thaimaassa saatiin eilen käytännössä todeta, että kun aurinko porottaa oikein kuumasti kohtisuoraan lähes pilvettömältä taivaalta, niin ihmisen varjo tekeytyy aika pieneksi ja rakennuksilta se katoaa kokonaan. Tästä The Nation -lehden julkaisemasta kuvasarjasta voit itse todeta, miltä se näyttää, kun aurinko on tapissaan.

This slideshow requires JavaScript.

Harmaalta näyttää huomisesta alkaen.

Säätiedotus nyt koittavalle viikonlopulle on aika ankean näköinen. Lauantaina alkavat sateet jatkuvat ennusteen mukaan tiistaille asti, mutta lämpötilat eivät tästä juurikaan muutu.

Päivän ylimmät lämpötilat ovat lauantaista sunnuntaihin 32-33 astetta ja yön alimmat tasaista 27 astetta. Keskiviikkona kirkastuu, mutta lämpötilat pysyvät edelleen ennallaan.

Viikonlopun sateet todennäköisesti alentavat entisestään Hua Hinin ilmansaastearvoja, jotka jo ennestään alkavat olla ihan hyvällä tolalla. PM2.5 -arvo Hua Hinissä tänä aamuna klo 9.33 oli 25 ja PM10 -arvo 28. Kohtuullisella tasolla, sanoo AQi.

Taitavan viikonloppumenot tänä viikonloppuna tapahtua sisätiloissa tai ainakin katoksen alla.

Poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan joukko kiinalaisia harrasti uhkapelaamista ja käytti huumeita kolmoskadulla sijaitsevassa karaokebaarissa.

Poliisin mukaan joukko kiinalaisia ei ollut ymmärtänyt poistua Tomorrowland Clubilta sen sulkiessa oviaan, vaan jatkoi juomista ja pelaamista, vaikka kello oli jo yli 2 yöllä. Poliisi sai ilmoituksen klo 02.30 aamuyöllä tiistaina 25.4.

Koska kyseessä oli ryhmä kiinalaisia, ilmoitettiin asiasta Immigration -poliiseille, joilta lähteminen kesti sen verran pitkään, että kiinalaiset olivat jo ehtineet maksaa laskunsa ja poistua paikalta poliisin tullessa. Jostain syystä kukaan ei tunnu “muistavan” mihin aikaan poliisi lopulta saapui Tomorrowlandiin.

Eipä jäänyt tästä keikasta poliisille muita todisteita kuin nuo tyhjät pullot. Joku on ilmeisesti juonut olutta näissä tiloissa?

Oli kello mitä tahansa, niin kaksikerroksiseen ja 10 karaoke -huonetta käsittävään klubiin lopulta ehtinyt poliisi sai saaliikseen ainoastaan tyhjiä olutpulloja ja pari siivoamatonta pöytää. Ei huumeita, niiden käyttämiseen tarvittavia varusteita eikä todisteita uhkapelistä.

Lähde siinä sitten jäljittämään “rikollisia”.

Thaimaa on tunnettu maana, jossa periaatteessa kaikki uhkapelaaminen on täysin kiellettyä.

Kuten useissa tapauksissa, myös Thaimaassa on kuitenkin olemassa tiettyjä poikkeuksia jotka vahvistavat säännön. Minkälainen uhkapelaaminen Thaimaassa sitten on mahdollista, miltä uhkapelaamisen tulevaisuus Thaimaassa näyttää ja onko Thaimaassa tarjolla laittomia uhkapelejä? Lähdetään ottamaan näistä selvää!

Mistä asioista voi uhkapelata laillisesti?

Thaimaassa on lukuisia laittomia kasinoita, ja myös vedonlyöntiä voi olla mahdollista päästä kokeilemaan, laittomasti tietenkin. Vaikka lait ja rajoitukset ovat tiukat, on Thaimaassa tarjolla myös täysin laillisia uhkapelejä. Thaimaassa on tarjolla esimerkiksi hallituksen järjestämä lottopeli, joka tunnetaan paremmin nimellä Thai Government Lottery. Tämä lotto on Thaimaassa sallittua lähinnä siksi, että valtio voisi saada lisää verotuloja.

Periaatteessa kaikki urheiluvedonlyönti Thaimaassa on laitonta, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ainoa poikkeus sääntöön on hevosurheilu, josta vedonlyönti on mahdollista hevosurheilutapahtumien yhteydessä. Tämä vedonlyönti tulee kuitenkin toteuttaa fyysisesti paikan päällä olevissa kioskeissa tai näille suunnatuissa erillisissä laitteissa. Toisin sanoen kaikenlainen verkossa toteutettava vedonlyönti on Thaimaassa mustalla listalla.

Hevosurheilua Nang Loengilla Bangkokissa.

Samat säänöt koskevat myös nettikasinoita, joita Thaimaassa ei ole tarjolla lainkaan. Tämän vuoksi esimerkiksi ilmaiskierrokset ja muut vastaavat bonukset jäävät uhkapelaamiseen suunnatuilla sivustoilla täysin puuttumaan.

Thaimaassa uhkapelaamisen tulevaisuus

Vaikka likimain kaikki uhkapelaaminen Thaimaassa on tällä hetkellä laitonta, saattavaa tilanteeseen tulla muutoksia aivan lähitulevaisuudessa. Useiden lähteiden mukaan Thaimaa voisi lähitulevaisuudessa hyväksyä kasinopelaamisen tietyin ehdoin, joita ei vielä ole tarkemmin määritetty. Vedonlyönti tulisi todennäköisesti pysymään samassa asemassa kuin nykyään, vaikka kasinopelaaminen tultaisiin hyväksymään. Syyt todennäköisten muutosten takana ovat monien mielestä jopa todella yllättävät.

Vuoteen 2019 asti Thaimaan turismi oli jatkuvassa kasvussa. Vuosittaiset muutokset eivät olleet suuria, mutta selvää kasvua oli pitkällä tähtäimellä havaittavissa. Tämän jälkeen koronapandemia alkoi runtelemaan koko maailmaa, joka käänsi jokaisen maan turismin jyrkkään laskuun. Vaikka vuonna 2021 Thaimaassa vieraili noin 430 000 turistia, on tämä määrä vain noin yhden prosentin verran siitä, kuinka monta turistia Thaimaassa vieraili vuonna 2019.

Turisteja Bangkokin kelluvilla markkinoilla silloin ennen.

Tietenkin vuosi 2021 oli jo parannus vuoteen 2020, jolloin turismia ei käytännössä Thaimaassa ollut. Vaikka tarkkoja lukuja Thaimaan vuoden 2022 turismista ei tiedetä, ovat ne myös olleet nousussa verrattuna sitä edeltävään vuoteen. Huhujen mukaan lukemat ovat silti vielä kaukana siitä, mitä ne olivat ennen koronapandemian alkua. Tämän vuoksi Thaimaan valtio pyrkii tekemään muutoksia, jotka houkuttelisivat turistit takaisin maahan.

Tämän vuoksi tällä hetkellä Thaimaa harkitsee kasinopelaamisen laillistamista, jonka uskotaan omalta osaltaan elvyttävän turismia. Koska useissa Thaimaata ympäröivissä maissa kasinot ja lähes kaikki muu uhkapelaaminen on kielletty lailla, voisi kasinopelaamisen laillistaminen tuoda myös lähimaiden asukkaita Thaimaan puolelle pelaamaan.

Turismi ei kuitenkaan ole ainoa asia joka kasinoiden laillistamisessa voisi tuoda Thaimaan valtiolle lisävaroja. Lähteiden mukaan parhaassa tapauksessa kasinopelaaminen voisi vuosittaisella tasolla tuoda valtiolle peräti 100 miljoonaa Thaimaan bahtia, eli arviolta noin 26,5 miljoonaa euroa verojen muodossa.

Onko Thaimaassa laitonta uhkapelaamista?

Lähes aina jos jossain maassa rajoitetaan uhkapelaamista, kasvaa laittomien uhkapelien tarjonta entistä suuremmaksi. Hieman vastaavaa on käynyt myös Thaimaassa. Yleisin laittoman uhkapelaamisen muoto Thaimaassa on vedonlyönti. Vaikka Thaimaassa ei ole tarjolla yhtään laillista vedonlyöntipistettä tai -sivua, voivat asukkaat pelata laittomasti ulkomaisilla sivuilla.

Jalkapallovedonlyönti on Thaimaassa erittäin suosittua – ja laitonta. Kuva Etelä-Afrikan MM -kisoista v. 2010.

Paljon laittomasta vedonlyönnistä Thaimaassa kertoo, että jo vuonna 2010 Etelä-Afrikassa järjestettyn jalkapallon MM-kisojen aikaan pidätettiin yli 1700 Thaimaan asukasta vedonlyöntirikkomuksiin liittyen. Asia ei kuitenkaan ole jäänyt tähän, vaan laiton vedonlyönti on yleistynyt tästä entisestään.

Vedonlyönnin lisäksi myös laittomat kasinot ovat yleisiä Thaimaassa, ja huhujen mukaan näitä sijaitsee etenkin Bangkokin alueella. Kivijalkakasinot on määrätty laittomiksi Thaimaassa jo 1930-luvulla, mutta tämä ei ole haitannut laittomien kasinoiden toimintaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että uhkapelilakien rikkomisella on Thaimaassa vakavat seuraukset, ja esimerkiksi laittomat kasinot on todettu äärimmäisen vaarallisiksi niin turisteille kuin Thaimaan asukkaille.

 

Demokraattipuolue vaatii nyt seksilelujen laillistamista väittäen siitä koituvan muutakin kuin seksuaalista mielihyvää thaimaalaisille. Ei tästä kauaa ole, kun yksi Thaimaan istuvista ministereistä ehdotti thaimaalaisen kumin myyntiä kv. seksinukketeollisuuden tarpeisiin väittäen sen nostavan thaimaalaisen kumin arvostusta kaikkialla maailmassa. Ilmeisesti tästä rohkaistuneena ovat Demokraattipuolueen vaalivankkureita vetävät ideologit keksineet nostattaa jos ei muuta, niin ainakin keskustelua uusine ehdotuksineen. […]

Tämä artikkeli ainoastaan tilaajille. Thaimaansuomalaisen Vuositilaus – 15 € or Kuukausitilaus – 2 €.
Read More
%d bloggers like this: