Keskiviikkona 10.5. julkaisemamme juttu Vietnamissa tekeillä olevasta laista, joka vaatii kaikkia sosiaalisen median käyttäjiä tunnistautumaan omalla nimellään, on poikinut sellaisen palautevyöryn, että lienee paikallaan käsitellä sitä jo nyt eikä sunnuntaina, kuten alkuun olimme aikoneet.
Huomionarvoista palautteessa on se, että kommenttikenttään ei tullut testikommenttia lukuunottamatta ainuttakaan viestiä, vaan kaikki lähetettiin sähköpostiosoitteeseen thaimaansuomalainen@gmail.com. Ilmeisesti lähettäjät eivät halunneet nimiään näkyville?
Pääosiltaan palautteen lähettäjät olivat sitä mieltä, ettei Suomessa tarvita samanlaista “ennakkosensuuria” kuin Vietnamiin on suunnitteilla. Palautteen antajista osa piti tunnistautumisen vaatimusta jopa sananvapauden rajoittamisena toisten muistuttaessa, että internetissä on perinteisesti saanut ilmaista kantansa lähes asiaan kuin asiaan nimimerkillä eikä käytäntöä heidänkään mielestään tarvitse muuttaa mihinkään. Osa ihmisistä oli sitä mieltä, että mikäli kirjoittaa toisista ihmisistä heidän omilla nimillään, niin silloin olisi reilua myös kirjoittajan tulla esiin omalla nimellään.
Siltä varalta, että joku ei yhtään tiedä, mistä kirjoituksesta oli kysymys, niin julkaistaan tässä vielä linkki siihen:
Osa palautteen antajista arvosteli Thaimaan Suomalaista tuon jutun otsikosta. Se oli heidän mielestään puolueellinen ja harhaan johtava. Toiset taas arvostelivat Vietnamia valtiona ja sen sosialistista yhteiskuntajärjestelmää, “jonka puitteissa kukaan ei kohta enää saa poiketa maan virallisesta kannasta mihinkään asiaan”, luki yhdessä palautteessa. Yksi arveli Vietnamin kohta kilpailevan tasapäisesti Suomen kanssa maailman onnellisimman maan tittelistä, kun kaikki soraäänet vaiennetaan noinkin tehokkaasti.
Hyvin harva oli sitä mieltä, että mikäli nettihuijaukset ja nettirikollisuus on maassa ongelma ja tunnistautuminen tuo siihen ratkaisun, niin hyvä on. Näistäkin ihmisistä valtaosa ilmoitti mielipiteenään, että Suomessa ei nettirikollisuus ole ongelma, joten moista järjestelmää ei meillä tarvita.
Jotkut ottivat huomioon Suomen väkiluvun ja kielikysymykset. “Alle kuusi miljoonaa ihmistä puhuu äidinkielenään kieltä, jota kukaan muu ei ymmärrä ja käännösohjelmat ovat niin alkeellisia, että niiden käytön tunnistaa heti, joten ei suomalaisia aivan ensimmäisenä mikään nettirikollisuus ole uhkaamassa”, kirjoitti yksi. Hänkin piti tunnistautumispakkoa tarpeettomana.
Muutama palautteen antaja liitti nettihuijaukset kryptovaluuttoihin. “Ei Suomessa ole samanlaista kryptovaluuttojen kirjoa kuin Aasian maissa. Ei täällä tarvita mitään kommervenkkejä”, kuului yksi kommentti.

Oma viimetalvinen juttukeikkamme Vietnamiin osoitti kirkkaasti sen, että kansanluonteissa on eroja. Tai sitten vietnamilaisista hyvin moni mieltää kaikki vaaleaihoiset ulkomaalaiset amerikkalaisiksi hyökkääjiksi, joita on syytäkin vähän “pöläyttää” aina tilaisuuden tullen? Ainakin entisessä Saigonissa, joka tapasi olla Etelä-Vietnamin pääkaupunki.
Lukijakyselyn tuloksena voitanee päätellä Vietnamin ehkä tarvitsevan sitä pakollista tunnistautumista, mutta Suomen ei.