Viivästyneet katutyöt ja niistä johtuneet liikenneonnettomuudet Thepprasit Roadilla saivat apulaiskaupunginjohtaja Manoch Nongyain jalkautumaan jälleen kerran kadulle.

Viimeisin onnettomuus, ainakin tätä kirjoitettaessa, tapahtui maanantaina 1.5, kun katutöitä kiertämään lähtenyt mopoilija törmäsi kiinalaisten turistibussiin. Mopoilija kuoli siihen paikkaan.

Tiistaina 2.5. Manoch esikuntineen kävi katsomassa onnettomuuspaikkaa sekä liikenneolosuhteita Thepprasit Roadilla. Tutkimusten tuloksena ryhmä totesi kadun osittain tukituksi katutöihin tarvittavalla kalustolla ja materiaaleilla sillä seurauksella, että se kieltämättä on hyvin altis liikenneonnettomuuksille.

Yksi muovitolppa on asetettu merkiksi tienpinnan yli kohoavasta viemärikannesta. Sekin on liikenteen menosuuntaan nähden väärällä puolella. Kuva: PR Pattaya.

Toteamisen asteelle asiaa ei kuitenkaan jätetä. Ensimmäisessä vaiheessa kadun valaistusta kohennetaan sen kapeimmissa kohdissa ja lisäksi nopeusrajoitukset merkitään entistä selvemmin, koska ne vaihtelevat pitkän kadun eri kohdissa.

Muita keinoja tilanteen korjaamiseksi mietitään vielä. Onnettomuudet tuppaavat kasaantumaan erityisesti yöaikaan.