+66 8 2913 6399
thaimaansuomalainen@gmail.com

Sosiaalisessa mediassa levinnyt tarina huoltoasemalla rahaa kerjäävästä kiinalaisnaisesta johti lopulta naisen pidättämiseen.

47 -vuotias neiti Fan Yang kerjäsi rahaa etupäässä ulkomaalaisilta. Hänen maassaolo-oikeutensa oli umpeutunut jo 1.316 vuorokautta sitten. Nainen asui Kamalan alueella sijaitsevassa halpahotellissa.

Phuketin provinssin poliisikomentaja Sermpan Sirikong kertoi naisen kuulusteluissa myöntäneen olevansa sosiaalisessa mediassa esiintyvien tarinoiden henkilö.

– Hän kertoi odotelleensa ulkomaalaisia tankkaajia ja menneensä kysymään heiltä rahaa sanomalla, ettei hänellä ollut varaa polttoaineeseen. Jatkoksi hän oli pyytänyt heiltä pankkitilin numeroa, johon voisi maksaa “lainansa” takaisin, komentaja sanoi.

Suomalaisille vähän tuntemattomampi Kamala löytyy kartan vasemman puolen keskiosasta.

– Naisen mukaan jotkut antoivatkin pankkitilinumeronsa, mutta jotkut antoivat 50-100 bahtia tai enemmänkin lahjoituksina.

Neiti Fan vietiin Kamalan poliisiasemalle, jossa häntä odottaa syyte laittomasta maassaolosta ja maastakarkoitus. Tämän lisäksi hän joutuu niiden henkilöiden listalle, joilla ei muutamaan vuoteen ole asiaa Thaimaahan.

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: