Kauan odotettu laki kirjeäänestyksen hyväksymisestä on vihdoin saatu läpi eduskunnassa.

Laki kirjeäänestyksen mahdollistamisesta hyväksyttiin eduskunnan täysistunnon toisessa käsittelyssä 21.11.2007 reilun 15 vuoden lobbaamisen jälkeen. Suomi-Seura ry:n tiedotteessa sanotaan Suomi-Seuran ja ulkosuomalaisparlamentin olleen asialla 17 vuotta.

Suomen rajojen ulkopuolella asuu 242.000 äänioikeutettua kansalaista, mutta porukan äänestysvilkkaus on pyörinyt noin 10 prosentin tuntumassa. Suurinpana syynä tähän pidetään ylivoimaisen pitkiä äänestysmatkoja esimerkiksi Kanadassa tai Australiassa, jossa tie vaaliuurnille saattaa joillekin olla melkein koko mantereen mittainen.

Kirjeitse äänestäminen on ensimmäisen kerran mahdollista vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Ulkosuomalaisten lisäksi kirjeitse voivat äänestää myös ne suomalaiset, jotka ovat ulkomailla kaikkina Suomen ennakkoäänestys- ja äänestyspäivinä.

Äänestettäessä on äänestäjällä oltava kaksi todistajaa, jotka allekirjoituksillaan vahvistavat, että vaalisalaisuutta on noudatettu eikä äänestäjää ole painostettu millään tavalla äänestämään jotain tiettyä ehdokasta. Äänioikeutettu saa lisäksi myös itse valita äänestääkö hän kirjeitse vai meneekö johonkin Suomen valtion ulkomailla sijaitsevaan edustustoon tai äänestyspaikkaan äänestämään.

Toivottavasti ulkosuomalaiset alkavat käyttää äänioikeuttaan, sillä me olemme poliittisesti aika merkittävä ryhmä. Kokoomuksen entinen kansanedustaja Lyly Rajala totesi kerran, että jos kaikki ulkosuomalaiset saisivat päähänsä äänestää nyt vaikka kristillisdemokraatteja, niin niistä tulisi kertaheitolla Suomen suurin puolue.

Toimitus pahoittelee mahdollisia kirjoitusvirheitä tässä artikkelissa. Uutisen merkittävyyden vuoksi tämä on kirjoitettu Luckin matkapuhelimella.

Suomi-Seuran meille toimittama kuva eduskunnan täysistunnosta.

Suomi-Seuran meille toimittama kuva eduskunnan täysistunnosta.

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: