Thaimaan mediassa on valtakunnallisesti noussut esiin tapaus, jossa thaimaalainen yritti ohittaa mopollaan pientareen puolelta ulkomaalaisen ohjaamaa autoa, joka samanaikaisesti oli kääntymässä vasemmalle.

Tämä onnettomuus sattui Pattayalla, mutta thaimaalaiset ajotavat tuntien se olisi voinut sattua aivan missä tahansa muuallakin. Ja varmasti sattuukin. Päivittäin.

Koska onnettomuuden autoa ajava osapuoli oli ulkomaalainen, ovat thaimaalaiset joukolla sitä mieltä, että farangin syytähän tuo oli. Mitäs kääntyi. Mitäs ajoi. Mitäs tuli Thaimaahan. Kaikin keinoin koitetaan todistella liikennekameran kuvankin olevan ainoastaan kuulopuheisiin verrattava toisen käden todiste.

Kameran kuvassa kun näkyy selvästi, kuinka mopollaan ajanut Surasak Sutham lähti ohittamaan vasemmalle kääntymässä ollutta avolava-autoa sen vasemmalta puolelta ja päätyi mukkelis makkelis katuun kärsien pahoja vammoja, jotka onneksi eivät olleet hengenvaarallisia. Mielenkiintoiseksi jutun tekee se, ettei onnettomuutta tutkiva poliisi vielä ole edes katsonut kameran kuvia, koska väittävät siihen asennetun muistikortin vioittuneen. Poliisille tiedoksi: Käykää katsomassa kuvat vaikka Pattaya Onen nettisivuilta. Sinne ne on jotenkin saatu ennen kuin se muistikortti särkyi.

Thaimaan englanninkielinen media onkin nyt alkanut kysellä kuinka laillista Thaimaassa on ohittaa pientareen puolelta?

Yhtä kaikki, aitothaimaalaiseen tyyliin onnettomuudelle on ilmaantunut myös thaimaalainen silminnäkijä, joka todella uskottavasti kertoo juosseensa maalikaupastaan katsomaan liikennettä juuri sillä hetkellä kun onnettomuus tapahtui ja todistaa, ettei ulkomaalainen käyttänyt vilkkua. Tämmöiset ”todistajalausunnot” ovat Thaimaassa erittäin yleisiä silloin, kun liikenneonnettomuuden toinen osapuoli on ulkomaalainen.

Thaimaan englanninkielisessä mediassa kyselläänkin nyt, että viitsiikö tänne enää kukaan tulla, kun thaikut saavat tehdä mitä huvittaa ja ulkomaalainen joutuu aina maksumieheksi.

Tässä kuvassa näkyy aivan selvästi, mitä siinä tapahtui. Ulkomaalaisen syytähän tämä (kin).

Tässä kuvassa näkyy aivan selvästi, mitä siinä tapahtui. Ulkomaalaisen syytähän tämä (kin).

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: