Torstaina 31.8. se alkoi. Neljä Air Asia -yhtiön lentokonetta lensi Pattayan ilmatilan halki klo 9.45 – 10.00 välisenä aikana.

Toimituksen bongaamista koneista yksi lensi Pattayalta pois päin ja kolme tuli jostain muualta laskeutuakseen U-Tapaon lentokentälle. Veikkauksemme on, että siinä valmistauduttiin perjantaina 1.9. alkavia reittilentoja varten. Eräänlainen kenraaliharjoitus mitä ilmeisimmin. Air Asian nettisivujen mukaan U-Tapaolta lennetään seuraaviin kohteisiin:

Malesiassa ainakin Kuala Lumpuriin, Penangiin, Langkawille ja Johor Bahruun. Lisäksi mainitaan vielä Kota Kinabalu, Kuching, Miri, Sibu ja Bintulu.

Air Asia logo

Muita Air Asian kv. reittilentokohteita ovat U-Tapaolta nettisivujen mukaan:

Hong Kong, Singapore, Shanghai, Seoul, Peking, Taipei, Tokio, Guangzhou ja Delhi.

Kuinka suoria nämä lennot sitten ovat, jää nähtäväksi. Voi olla, että ensin on jollain potkurikoneella edessä hyppy Bangkokin Don Muangille ja sieltä matka jatkuu kauempana oleviin kohteisiin.

U-Tapao kiinnostaa lentoyhtiöiden lisäksi muitakin

Pattayan turistivirroista ja Rayongin teollisuuden kuljetustarpeista moni lentoyhtiö ottaisi mielellään osansa. Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että U-Tapaon lentokenttä on jatkossa oleva omiaan palvelemaan myös esimerkiksi Mae Phimin seudun turistivirtoja ja Koh Changinkin se tuo paljon lähemmäs kuin Suvarnabhumi.

hainanairlineslogo

Vastavuoroisesti esimerkiksi pitkään ainoastaan thaimaalaisten kotimaan matkailun varaan nojautunut Chantaburin alue on varovasti alkanut vilkuilla U-Tapaolta mahdollisesti myös heidän suuntaansa ohjautuvien turistivirtojen perään. Ja mikä ettei. Alueella on upeat rannat, edullinen hintataso ja ystävällinen aitothaimaalainen palvelukulttuuri, jota länsimaiset öykkärituristit eivät vielä ole päässeet pilaamaan. Asiakaspalvelussa toimivan henkilökunnan kielitaidossa on Chantaburin alueella vielä paljon kohennettavaa. Se myönnettäköön.

Aerotropolis -suunnitelmat puolestaan ovat poikineet tiedusteluja kv. teollisuusyritysten parista. Lukumäärien sanotaan vielä tässä vaiheessa olevan eräänlainen ”liikesalaisuus”, we cannot comment on this at this stage, mutta kentän tiedotuksesta kerrotaan tiedusteluja kumminkin tulleen ”huomattava määrä aikaiseen ajankohtaan nähden”.

Bangkok Airways logo

Käyttömäärät roimassa kasvussa

Jo nyt U-Tapaolla operoivat Air Asian lisäksi seuraavat lentoyhtiöt:

Jos aloitetaan charter -yhtiöistä, niin Azur Air lentää Pattayalle Krasnoyarskista ja Habarovskista, New Gen Airways Kiinan Zhengzhousta, Royal Flight Krasnoyarskista ja Yemelyanovosta sekä S7 Airlines Irkutskista.
Kv. reittilentoja tekee tällä hetkellä Air Asian lisäksi ainakin kiinalainen China Southern Airlines, joka lentää Pattayan ja Shanghain väliä ja Hainan Airlines puolestaan tulee Pattayalle Sanyasta.
Kotimaan lentoja Koh Samuille ja Phuketiin voi kysellä Bangkok Airwaysilta, joilla muuten on ihan kiva pikku lounge kentällä ja rahtia Bangkokin Suvarnabhumille kuljettaa K-Mail Air.

CSA logo

Niin, yksi U-Tapaon lentokentän käyttäjistä on luonnollisesti Thaimaan armeija. Siitähän se kaikki lähti. Loppu onkin koko Pattayan kaupungin nopean kasvun ja kehityksen historiaa.

Thaimaan hallitus on voimakkaasti Pattaya U-Tapaon kehittämisen takana. Kenraalipääministeri Prayut Chan-o-cha vieraili alueella viimeksi kesällä 2017. U-Tapaon alueen kehittämissuunnitelmista voit lukea enemmän täältä.

Air Asia tulee U-Tapaolle lujaa.

Air Asia tulee U-Tapaolle lujaa.

Share →
%d bloggers like this: