Käytän nyt, hyvät lukijani, pitkästä aikaa päätoimittajalle kuuluvaa valtaa puuttua asiaan, josta Suomessa puhutaan jatkuvasti, mutta josta virallinen Suomi jostais syystä vaikenee..

Jos lähdetään niinkin kaukaa kuin suomalaisista sotalapsista, niin ne lähetettiin aikonaan Ruotsiin. Kenellekään ei tullut mieleenkään lähettää sotalapsia Irakiin tai Syyriaan eikä siellä varmaan kukaan olisi niitä edes vastaanottanut. Suomi ei ollut silloin eikä ole nytkään muslimimaa, jonne sotalapsia olisi ollut hyvä lähettää odottamaan sodan loppumista.

Kirjoitan tätä näille sivuille siksi, että minulla on ainoastaan vähän yli 200 Facebook -kaveria ja noin 120 Twitter -kaveria, kun taas Thaimaansuomalaisen nettisivuilla käy rapiat 25.000 lukijaa kuukausittain. Jonkun täytyy alkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Irakista ja Syyriasta tuli Suomeen ”sotaa pakoon” jotain 30.000 taistelukykyistä 20 – 40 vuotiasta miestä, jotka sankarillisesti jättivät naiset ja lapset kotiin hoitamaan nämä sotahommat ISISin kanssa finaaliin samaan aikaan kun he kyselivät suomalaisista pakolaiskeskuksista, että koskas täällä syödään ja miten se rahanjako toimii?

Miksi virallinen Suomi ei sano näille ”sotapakolaisille” että se sota on nyt loppu ja teidän ehkä kannattaisi palata kotimaahanne jälleenrakentamaan kotejanne ihan niin kuin Suomessa tehtiin sodan loputtua?

Mikäli kirjailija Ari Paulowin Facebookissa julkaisema tieto ”turvapaikanhakijoiden” vuosittain suomalaisille aiheuttamista miljardin euron kustannuksista pitää paikkansa, niin olisiko aika alkaa palauttaa näitä taistelukykyisiä miehiä, joiden maassaololle ei enää ole mitään perustetta, takaisin kotimaihinsa? Suomikin aikoinaan kutsui sotalapset takaisin kotiin sodan päätyttyä. Miksei niin voida tehdä nyt irakilaisten ja syyrialaisteh kanssa? Kaikkien uutistoimistojen mukaan ISIS on murskattu eikä sotapakolaisuudelle ole enää mitään perustetta.

Olisiko aika osoittaa tuo miljardi euroa suomalaisten terveydenhoito-, sosiaaliturva- tai vanhustenhoitopalveluihin ja heittää ne ”sotapakolaiset” takaisin kotimaihinsa ja sanoa, että nämä juhlat loppuivat nyt?

Annatko mieluummin verorahasi tämän vai jonkun mamun elintason tukemiseen?

Annatko mieluummin verorahasi tämän vai jonkun mamun elintason tukemiseen?

Share →
%d bloggers like this: