Grand_Palace_Bangkok,_Thailand

Kokenutkin Thaimaan -matkaaja voi joutua reissussa vedätetyksi. Nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää sitä, ettei miellyttävästi käyttäytyvien tuntemattomien kanssa kannata jäädä pitkäksi aikaa juttusille. Mitä parempaa tuntemattomien englanti on, sitä todennäköisempää on se, ettei heillä ole puhtaita jauhoja pussissaan.

Mikäli jäät kuitenkin juttelemaan, tee alkuvaiheessa selväksi olevasi kokenut matkustaja ja vierailleesi kyseisessä paikassa useasti. Mikäli jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei useimmiten sitä myöskään ole. Tässä yleisimmät huijausyritykset, joiden kohteeksi moni on joutunut.

Palatsihuijaus

Moni esimerkiksi Bangkokin Grand Palaceen vaikkapa tuktukin kyydissä matkalla oleva turisti kuulee kuskinsa sanovan, että kohdepalatsi on juuri sinä päivänä suljettu. Kuin sattumalta kuski tietää neuvoa vaihtoehtoisen palatsin, joka hänen mukaansa on ”vain tänään auki”. Pian huomaatkin olevasi esimerkiksi räätälin liikkeessä, joka pahimmillaan lukitaan, kunnes ostat jotakin.

Vesijettihuijaus

Vuokraat vesijetin ja ajelulta tullessasi työntekijä väittää sinun vahingoittaneen jettiä ja alkaa perätä maksua. Annoitko passin takeeksi jettiä vuokratessasi? Vielä huonompi. Ennen ajelulle lähtöä tarkasta vesijetti huolellisesti. Älä koskaan jätä passia vuokran takeeksi. Mikäli tilanne alkaa käydä tukalaksi, kannattaa paikalliseen turistipoliisiin olla pikimmiten yhteydessä. Vesijettihuijaukset ovat erityisen yleisiä Pattayalla.

motor-boat-on-the-sea

Naishuijaus

Thaimaassakaan kaikki ei ole sitä, miltä päältäpäin näyttää. Texas Hold’em -tähti Nathan Williams varoittaa blogissaan yöelämässä seuraan tuppautuvista naisista, jotka houkuttelevat mukaansa baariin ja uskottelevat olevansa kiinnostuneita vain ja ainoastaan sinun seurastasi. Tämä on etenkin tavallista pelatessa Williamsin taitamaa korttipeliä usein luvattomilla casinoilla. Nautitte naisten kanssa juoman jos toisenkin, käännät selkäsi ja pian sekä tyttö että lompakkosi ovat kateissa. Vaihtoehtoisesti nainen häviää ja maksettavaksesi tuodaan tähtitieteellinen lasku.

Linnunkakkahuijaus

Kuin salama kirkkaalta taivaalta jotain likaista lentää päällesi. Tuossa tuokiossa avulias paikallinen rientää apuun ja alkaa puhdistaa likaa vaatteiltasi. Ennen kuin huomaatkaan, vaatteesi ovat puhtaat. Sekä paikallinen laupias samarialainen että lompakkosi ovat myös hävinneet kuin tuhka tuuleen.

Räätälihuijaus

Köröttelet kaikessa rauhassa tuktukin kyydissä, kun kuljettaja yllättäen haluaa pitää vessatauon. Samassa paikalle ilmestyy vakuuttavan oloinen henkilö, joka suosittelee vain paikallisten suosiman huippuräätälin palveluita. Kuljettaja palaa tauoltaan ja avulias henkilö neuvoo tälle huippuräätälin osoitteen. Saavutte osoitteeseen, räätäli pakottaa sinut maksamaan etukäteen ja lopulta poistut liikkeestä lompakko kevyempänä ja erittäin huonolaatuisista materiaaleista valmistettu puku kädessäsi.

Juna-asemahuijaus

Olet rautatieasemalla odottelemassa junaa. Virallisen näköinen henkilö lähestyy sinua kysyäkseen, minne olet matkalla. Kerrot kohteen ja virkailija on tarkistavinaan junan tilanteen tietokoneelta. Yllättäen virkailija ilmoittaa junasi olevan loppuunmyyty, mutta kuin sattumalta hän osaa suositella taksinkuljettajaa, jonka hän lupaa kuljettavan sinun kohteeseen polkuhinnalla. Hinta osoittautuukin järkyttäväksi. Tämä huijaus on yleisin Bangkokin Hua Lamphongin asemalla, joka on tunnettu kaupungin junaliikenteen keskuksena – tarkoittaen tietenkin myös sitä, että asemalla pyörii lukuisia turisteja.

Bkk-Hualamphong-newlypainted-0802-1

Share →
%d bloggers like this: