Koh Samuin suosio kasvussa

Koh Samuin suosio kasvussa

Aivan Phuketin luvuista ei Samuilla sentään puhuta, mutta saaren suosio on kasvanut selvästi tammi-helmikuussa vuoteen 2023 verrattuna. Surat Thanin provinssin matkailualan yhdistyksen pj. Wiwat Chuenban uskoo kiinalaisten viisumivapauden olevan merkittävä tekijä...
Turisteja kuljettanut laiva upposi

Turisteja kuljettanut laiva upposi

Sukeltajien suosiossa olevalle Koh Taon saarelle (yläkuva) matkalla ollut laiva upposi perjantaina 22.12. Kaikki aluksen 70 matkustajaa, joista suurin osa ulkomaalaisia turisteja, ja miehistö saatiin turvaan ennen aluksen vajoamista merenpinnan alle. Uppoamissyyksi...
Näin venäläiset juurtuvat Thaimaahan

Näin venäläiset juurtuvat Thaimaahan

Turistimäärät Venäjältä Thaimaahan kasvavat koko ajan. Samaan aikaan venäläiset perustavat yrityksiä ja ostavat niin taloja kuin kerrostaloasuntojakin. Tunnettu tosiasiahan tänä päivänä on se, että ne venäläiset joilla on rahaa, matkustavat Thaimaahan ja ne, joilla ei...

Matkailualalla jo työvoimapula

Tilanteen korjaamiseksi ehdotettu mahdollisuutta palkata ulkomaalaisia oppaita. Työvoimaministeriön mukaan turistien määrä on lisääntynyt niin paljon, että alalle tarvitaan välittömästi lähes 10.000 uutta työntekijää. – Arvio pohjautuu yhteensä 60 provinssissa...
Kaksi venäläistä pidätetty kerjäämisestä

Kaksi venäläistä pidätetty kerjäämisestä

Kaksi venäläisturistia tavoitettiin kerjäämästä Surat Thanissa järjestetyillä festivaaleilla. Surat Thanin Immigration -poliisit pidättivät 32 -vuotiaan Alexander Kirikovin sekä Evgeni Malakhovin, 36 tiistaina 3.1. Heillä oli rahaa kerjätessä mukanaan englanniksi ja...