Vuoden 2018 venenäyttelyiden ajankohdat täällä päin maailmaa on julkaistu.

Mikäli tavallisen luokan veneet eivät jaksa enää oikein sysätä, niin todellisia luksusjahteja voi käydä bongaamassa Thailand Yacht Show’ssa Phuketin Ao Po Grand Marinen alueella 22.-25.2.2018. Venenäyttelyn lisäksi luvassa on lukuisia oheistapahtumia ja -ohjelmaa.

Singaporessa fiilistellään samoissa merkeissä 12.-15.4.2018 Sentosa Coven ONE”15 Marinassa.

Kummankin tapahtuman pääjärjestäjä on singaporelainen Verventia Pte.,Ltd. Thaimaan tapahtuma järjestetään nyt kolmatta ja Singaporen tapahtuma kahdeksatta kertaa.

Veneiden lisäksi tapahtuman yhteydessä markkinoidaan kotisatamia ja niiden palveluita veneilyväelle, sillä asuuhan noin puolet maailman väestöstä korkeintaan neljän tunnin lentomatkan päässä niin Phuketista kuin Singaporestakin. Veneitä puolestaan voivat halukkaat paitsi katsella, niin myös ostaa tai vuokrata käyttöönsä joko miehistöllä tai ilman. Joitain veneitä voi myös koeajaa.

Näyttelyiden mittakaavasta saa käsityksen, kun todetaan Singaporen vuoden 2017 venenäyttelyssä olleen yli 20 veneuutuutta, 150 näytteilleasettajaa ja neljän päivän aikana siellä kävi yli 14.000 vierasta.

Lisätietoja näyttelyistä saa nettiosoitteista www.thailandyachtshow.com sekä www.singaporeyachtshow.com

Ei taida yksi päivä riittää, mikäli kaiken haluaa nähdä.

Ei taida yksi päivä riittää, mikäli kaiken haluaa nähdä.

Share →
%d bloggers like this: